Nasu

(Ei se possu – Nasu on tulivuori ja kuumat lähteet Japanissa noin 150 km Tokiosta pohjoiseen.)

Oli taas tuollainen fyysikoiden kokoontumisajo torstaina-lauantaina. Tarkoituksena oli puhua fysiikkaa sekä konfesalissa että rikinhajuisissa kuumissa lähteissä – ja siinä sivussa harrastaa jotain sijaistoimintoja. The same procedure as always. Professorissenseit olivat taitavasti varmistaneet sponssauksen konfepaikan varaukseen, mutta omasta budjetista piti pulittaa matkat ja majoitukset. Oli todella hyödyllinen keikka ja Sendain yliopiston jatko-opiskelijan kanssa päästiin eteenpäin kokeiden suunnittelussa. Hän näytti vähän suttuisia elektronimikroskooppikuvia uusista sampleista, mutta ne näyttivät lupaavilta. Yksi iltapäivä oli pyhitetty kulttuuriaktiviteeteille. Jotkut menivät rentoutumaan läheiselle lammelle ja narrasivat istutettuja kaloja. Laittoivat syötiksi ikuraa ja kiskoivat sitten kolmisenkymmentä vonkaletta ylös. Mä valitsin sen sijaan vuorilenkin Nasuun kuuluville tulivuorille Asahi-dake (朝日岳 – aamuauringon vuori, 1896 m) ja Chausu-dake (茶臼岳 – teemyllyvuori, 1915 m). Ylhäällä oli hienot näkymät, rikinkatkuisia höyryjä ja aika tuima tuuli. Alkaa syksy jo väijymään kulman takana. Olin tullut alas vuorelta ja hölkkäsin tietä alas hotellille päin illan jo alkaessa hämärtyä kun hilpeät kalastajat pysähtyivät pikkubussin kanssa kohdalle ja kysyivät nauraen, että kelpaisko kyyti kun näytin vähän väsyltä. Aattelin, että no jos tän kerran nyt sit kun kerran aurinko on menossa mailleen. 20 km riittänee yhdelle päivälle.

Tulivuori päästää vähän painetta.

Mt. Chausu höyryää.

Olen kehittänyt jo tietyt tavat näiden trailrunningujen kanssa. Sanoisinko jopa että japanilaisen katan. Sääntö nro 1 : juostaan täysillä mutta intervallein ja suhteellisen kevyillä kengillä, ei vaelluskenkiä. Kepit eivät ole välttämättömiä, mutta auttavat ehkä pikkasen jyrkällä polulla. Varaan 0.5 l nestettä per tunti. Nro 2 : kävellään jos lähistöllä on jyrkkää pudotusta tai alusta on kivikkoinen. Nro 3 : ei juosta alamäkeen, paitsi jos jyrkkyys on hyvin loiva. Alamäkeen juoksemisella kunto ei parane, vauhti kasvaa äkkiä liian kovaksi ja pysähtyminen on vaikeata. Lihaskrapula eli DOMS on taattu. Kello ja gps kannattaa pysäyttää jo huipulla ettei tule turhia houkutuksia. Jos köysirata löytyy niin alas vaan kaapelilla. Ei ole noloa. Tällä reseptillä välttää hyvin nyrjähtäneet nilkat ja kivi-ihottuman eikä jaksu lopu ennen iltaa. Huom. vaikka legendan mukaan Fuji-san on täynnä juoma-automaageja näillä vähemmän turisteimmilla vuorilla niitä ei löydy parkkipaikan jälkeen. Omat pullot mukaan.

Menomatka.

Menomatka.

Jizot vahtivat reittiä.

Jizot toivottavat tervetulleeksi tulivuorelle.

Mt. Asahi

Vähän ruosteisen värinen Mt. Asahi.

Mt. Chausu

Mt. Chausun huipulla.

Lyhyesti

Muutto tänä viikonloppuna. Muutetaan Tokion maneesiin (Nerimaan 練馬).

Nyt se sit tapahtui. Muutin päässäni eurot jeneiksi (enkä toisin päin) ruuan hintoja verratessani.

R. Williams sitten meni. Muistutus millainen krooninen heavenhell bipolaarisuus on. Täytyypä katsoa Awakenings uudestaan.

Kelit jatkuvat kuumina ja kosteina. Eilen 100% ilmankosteus.

Näinä päivinä Japanissa vietetään Obon matsuria, buddhalaista juhlaa jossa edesmenneitä kutsutaan takaisin hetkeksi kotiin käymään ja johdatetaan sitten takaisin – mereen. Jäi hieman auki se, että eikö ne edesmenneet olekaan uudestisyntyneet jos kyseessä on kerran buddhalainen kemu. Mutta näyttää siltä, että tapa on alun perin kungfutselainen. T:n blogissa lyhyt hyvä video asiasta. Käytännössä Tokio on aika autio kun popula menee kotiseuduilleen juhlimaan. Eilen Shibuya oli lähes spooky kun japanilaiset näyttivät muuttuneen länsimaisiksi turisteiksi.

Huonekaluja ollaan ostamassa kun melkeen kaikki jäi meren toiselle puolelle viime vuonna. Aiotaan kuitenkin pitää suhteellisen simppelinä. Ensimmäistä kertaa elämässä huomaan ostaneeni jääkaapin.

Rikenin uima-allas on ollu ahkerassa käytössä. 0.5-1.5 km uintia piristää kummasti näissä helteissä. Onneksi enää pari kuukautta kesää jäljellä. :)

Yamagata

Yksi homma tuli duunissa valmiiksi ja uppasin manuskan preprint-serveriin. Viime viikonloppuna oli sitten alan pieni työpaja Yamagatassa ja siellä oli porukkaa meiltä ja Sendaista. Kyllä joo, viikonloppu ei ole täällä mikään syy pinnata tälläisistä duuneista, mutta saa sitä sentään vähän tutustua lähiseutuun tieteen lomassa. Kävin pitämässä puheeni ja sitten kun miitti oli ohi liuettiin T:n kanssa lähitulivuorille, Zao Onseniin. Liukeneminen on ehkä osuva ilmaisu, koska tällä alueella on Honshun aktiivisimmat tulivuoret ja kuumat lähteet pulputtavat vettä jonka pH on tuollaiset 1.4 . Sulfaatteja on pari grammaa litrassa, joten paikassa leijuu paksu tulikiven katku ja ei tietenkään ole mitään tautia (paitsi M) mitä tämä kylpyvesi ei parantaisi. Silmiin tätä kylpyvettä ei kuitenkaan kannata pirskottaa.

Hyppää kylpyyn! pH 1.4

Hyppää kylpyyn! pH 1.4

Hotellin akvaariossa oli maailman kummallisimpiin eläimiin kuuluva eläin: laatikon muotoinen yellow boxfish.

Boxikala tuijottaa.

Boxikala tuijottaa.

Itse Zao Onsenin kylä on noin 800 metrin korkeudessa ja siellä oli pikkasen viileempää kuin laaksossa, mikä oli ihan ok kun oli tuollainen 35C asteen keli. Aikaa oli vähän mutta kerettiin käymään pienellä kevyellä parin tunnin vaelluksella katsomassa Okama-kraaterijärveä. Tämä happojärvi on since 1720 kun Zao-tulivuoressa oli vähän isompi purkaus. Tulivuori on aika kirjava ja tuo järvi vaihtaa muka väriä kelin mukaan. Tästä syystä järveä sanotaan viiden värin järveksi, 五色沼.

Räätälöity kuva tulivuoresta. Keskellä Okama kraaterijärvi.

Räätälöity kuva tulivuoresta. Keskellä Okama kraaterijärvi.

Käytiin sitten vielä Yamaderassa, vuoritemppelissä, joka kuuluu tendai-buddhalaisuuteen. Tämä suuntaus on huonosti tunnettu länsimaissa. Sen keskeinen ajatus, että kaikki aistittava maailmassa on sellaisenaan dharman (Buddhan opetuksen)  ilmentymää. Elämän illuusiot syntyvät kun osa näistä havainnoista unohdetaan tai jätetään huomiotta. Tendai on sopinut myös oikein hyvin komponentiksi synkretistisiä uskontoja. Basho kuulemma teki haikujaan Yamaderassa. Paikka oli vain miedosti turistirysän oloinen.

Yamadera

Yamadera

Raha ei kasva puissa, paitsi Yamaderan vuoritemppelissä.

Raha ei kasva puissa, paitsi Yamaderan vuoritemppelissä.

Palattiin kotiin Sendain kautta ja käytiin kaivamassa 1 geokätkö shinkansen-aseman katolta. T:llä on geokätkennässä prefektuuri-haaste : 1 kätkö jokaisessa Japanin prefektuurissa. Prefektuureja on yhteensä 47. Sendai kuuluu Miyagi prefektuuriin. 35 to go.

Oikein mukava pieni kieppi provinssissa siis. Upea luonto. Yksi särkinäinen ydinvoimala on lähialueilla, minkä takia paikan turismi on vähän kärsinyt. Geiger-mittari ei Suomeen verrattuna sen enempää värähdä näillä alueilla ja näytti ehkä olevan vähän alhaisempi hintatasokin. Suosittelen siis!

Mt Nantai, kämppä ja höyryjyrä

Sadekausi on vielä kesken, mutta aika kuivaa alkaa olla jo. Kävin pari viikoa sitten juoksemassa Nikkossa Nantai-tulivuorella. Luvattiin aurinkoa, mutta tulikin juostua pilvessä. Nantai-vuori  (2486 m) on klassinen kartion muotoinen kerrostulivuori, tosin nykyisin vain marginaalisesti aktiivinen. Vaikka polku ylös on vähän vaikea ja kivinen ja ylhäällä oli näkymä pilveen tungosta riitti siitä huolimatta. Viimeiset sata korkeusmetriä kuljetaan Marsia muistuttavassa punaisessa kivikossa. Ylhäällä sai kumauttaa temppelin suurta kelloa. BONG. 2 tuntia ylös Chuzenji-järveltä huipulle (1200 korkeusmetriä) ja 1:45 alas.  Tekipä hyvää.

Summit of Mount Nantai in fog.

Nantain huippu sumussa.

runtastic2014-07-06_12_52_08

Bong.

Seuraavalla viikolla Neoguri myrsky riepotti Okinawaa ja Kyushua, mutta Tokiossa pikkasen vain lehdet kahisivat puissa ja T. pääsi kotiin Suomesta ongelmitta.

Asunto on ollut tosiaan hakusessa. Kollega vinkkasi, että heidän kerrostalokompleksissa Nerimassa pohjois-Tokiossa olisi kämppiä vapaana. Keskustelin välitystoimiston kanssa ja he näyttivät meille muutamaa kämppäkandidaattia tänään. Kauhukertomuksia ollaan kuultu tokiolaisten kämppien tasosta, mutta nämä vaikuttivat hyviltä. Tietenkin vähän pieniä ja seinät paperin ohuita niin kuin kaikki muutkit Tokion kämpät. Länsimaistyylinen työhuone, kuuden tatamin makuuhuone, keittiössä kaasuhella ja iso parveke. Ilmastointi on valmiina eli ei pelkkää reikää seinässä. Fillarilla pääsee duuniin 20 minuutissa ja vähän matkan päässä on iso Toritsu Johoku puisto. Eiköhän siitä koti tule. Tästä kämpästä ei tarvi lisäksi maksaa ns. avainrahaa eli kuukauden vuokran suuruista lahjaa omistajalle siitä syystä, että hän antaa hyvää hyvyyttään meille kämpän vuokralle. Käytiin kollegan ja hänen japanilaisen naisystävänsä luona vielä illalla vierailulla ja saatiin hyvää ruokaa ja erinomaista kotitekoista limoncelloa. Mun umeshu on vielä tekeytymässä keittiön nurkassa.

Nerimaa etualalla. Ikebukuro vasemmalla ja Shinjuku oikealla.

Nerimaa etualalla. Ikebukuro vasemmalla ja Shinjuku oikealla. Toritsu Johoku puisto keskellä.

Hyvät uutiset siinä. Muuten on ollut ns. haastavaa. Juuri kun sisäkorva näytti vähän merkkiä rauhoittumisesta heräsin eräs kaunis aamu siihen, että tuntui kuin olisi höyryjyrä käyny yöllä tasottamassa.  Jotkut ovat saaneet antiviraaleista (acyclovir) ainoan merkittävän hyödyn tähän riesaan, mutta Japanissa sitä ei ole hyväksytty hoidoksi, koska asiaan liittyvä tutkimus on kesken ja vaikeaa. Ovat siis vähän nihkeänä.

 

Kesä ny

Kesä yllätti nurkan takana. Asiaan kuuluva varustus tässä : USB-tuuletin, Otousan viuhka ja Mononoke hikipyyhe. Rikenin ilmastoinnista ei ole hirveesti apua. Se on säädetty 28 C asteeseen koska sähköö pitää säästää.

Kesä

Kesämopo

akvitania

Japani on veden maa. Vettä tulee joka paikasta, kaikissa olomuodoissa, kuumana ja kylmänä ; maalta, mereltä ja ilmasta. Parhaimmilla kuumien lähteiden alueilla tuliperäisestä maasta pursuaa satojen tuhansien tonnien edestä vettä päivässä. Vettä arvostetaan. Eri tyyppisille kylpyvesille annetaan tarkka lista mihin sairauksiin ne auttavat. Merelle on oma pyhäpäivä, 海の日, temppelin eteisessä puhdistaudutaan ensin vedellä eikä pyhään kylpyveteen saa dippaa pyyhettään. Riisipellot näkyvät lentokoneesta kaavoitettuina järvinä. 田田田田

Viime viikolla tutustuttiin vielä yhteen veden ilmentymistä, itä-Aasian monsuunina tunnettuun ilmiöön, tuttavallisesti sadekauteen. Se alkoi etuajassa, meidän ja vieraidemme riemuksi. Tunnetaan myös viidennen kuun sateena, 五月雨, nykykalenterissa kesäkuu. Mereltä tuleva kosteus kaatuu silloin päälle. Vettä on satanut kaatamalla monta päivää peräkkäin, ukkosen kanssa ja ilman. Paikat saavat epämukavan homeisen hajun ja mitään ei oikein saa kuivaksi ilman vaatteiden kuivuria ja ilmastointilaitetta. Sadekauden ennätys Japanissa näyttää olevan 8.6 metriä vettä. Vietnamilainen kollega sanoi tosin, että nyt ilman kosteus on hänelle juuri sopiva. Ja täytyy sanoa, että nämä sateet eivät ole mitään pahaa Dark Wateria suoraan syvimmästä Ringun kaivosta vaan suhteellisen lämmintä. Ei haittaa mennä vaikka lenkille sateessa. Hyvä juttu tässä on myös se, että lämpötilat ovat yhä siedettävät, mutta kun veden tulo loppuu onkin sitten vain tukalan kuumaa ja kosteaa. Ja taifuuneja.

Tänään tulikin tauko sateissa, aurinko alkoi porottamaan  ja kaupungilla pyykit ilmestyivät parvekkeille. Monsoon break.

Ei ole hyvien tapojen mukaista antaa jizojen kulkea suut kuivina, joten tässä on heille annettu mukilliset vettä.    Vesipullo myyntiautomaatista käy myös. Jizot eivät ole niin kranttuja.

Ei ole hyvien tapojen mukaista antaa jizojen kulkea suut kuivina, joten tässä heille on annettu mukilliset vettä. Vesipullo myyntiautomaatista käy myös. Jizot eivät ole niin kranttuja. Anyon-in temple. (unfortunately did not find it there)

 

Kyushu Grand Tour

Tokioon verrattuna Kyushu, eteläisin Japanin pääsaarista, on mukavan autio. Vain 13 miljoonaa asukasta koko isolla saarella eli kolmasosa suur-Tokiosta. Töissä sensei on kehunut paikkaa. Tosin samaan hengenvetoon hän sanoi ettei itse pidä koskaan lomia paitsi vähän konferenssimatkojen lomassa. Länkkäreille ei onneksi samat japanilaiset luonnonlait päde, joten pitihän siellä käydä vähän huilaamassa. Tein hommia the Golden Weekin ajan eli silloin kun kaikki muut ovat lomilla, hinnat ovat hilattu ylös ja on vaikea löytää sijaa majatalossa. Kaksi viikkoa tämän jälkeen toukokuun puolessavälissä duunissa oli mukava hiljaisempi aika, lämpötilat olivat vielä siedettävät ja sadekausi ei ollut vielä alkanut. Pakkasimme T:n kanssa reput ja karahutimme kankahalle.

Oli muuten erinomainen keikka. Oli vain 2 harmia. Kaikki piti mahduttaa viikkoon joten ei voinutkaan huilaa. Ja se toinen harmi oli mun sisäkorva joka on taas aktivoitunut niin, että suurin osa matkasta meni pahoinvoivana.

Nagasaki. Aikoinaan se oli se ainoa paikka Japanissa missä ulkomaalaiset saivat tehdä kauppaa, tosin tietenkin aluksi vaan joutomaasta tehdyltä saarelta käsin ettei pyhä maa saastuisi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tässä kaupungissa viihtyvät edelleen sulassa sovussa vieri vieressä kiinalaishenkinen keittiö (champon nuudelit), jesuiitat (”learn to love, love to learn”), australialaiset purjeveneet satamassa, buddhalaiset temppelit, Dejiman portugalilainen kauppa-asema, ja Holland slopen länsimaiset talot ja puutarhat – kaikki pohjois-Kyushun kauniiden kukkuloiden ympäröimänä. Käytiin myös paikassa, missä esiteltiin amerikkalaista ydinosaamista 69 vuotta sitten. Taktisesti homma vähän kusahti, strategisesti se oli merkityksetön ja muutenkin aivan käsittämätön teurastus, ”kerta vielä pojjaat”? Käytiin myös lähistöllä Urakamin kirkossa, jonka alkuperäinen versio meni tuolloin tasaiseksi. Koetettiin löytää japanilaisia elementtejä sieltä, mutta ei löydetty. Kyseessä oli vain biitti Eurooppaa siirrettynä Japaniin. Yksi päivä pyhitettiin eläimille Nagasaki Bioparkissa. Rapsutuksia saivat mm. kummallinen patagonialainen mara, capybara eli vesiporsio, dramaattinen lemuuri, vuohipukit ja kengurut. Ketterät oravasaimirit hyppäsivät selkään kiipeilemään. Virtahevon ammottavaan suuhun sai viskoa salaattia. Näin pitäisi kaikki eläintarhat tehdä. Ainoa miinus oli se, että paikka on kaukana Nagasakin keskustasta ja sinne pitää mennä paikallisdösällä 1.5 tuntia jurruuttaen. Majoitus oli perinteinen ja mukava tatamintuoksuinen ryokan. T. unohti huoneeseen vaatteita kun lähdettiin, mutta saimme ne kotiin kuljetettuina – silitettyinä ja siististi viikattuina.

Nagasakista otettiin shinkku Kagoshimaan. Kaupungissa on pieni tuhkaongelma since 1955. Kaupungin vieressä sijaitsee Sakurajiman tulivuori, joka on ollut enemmän tai vähemmän aktiivinen siitä asti. Tulivuori oli tosin aika rauhallinen niinä päivinä kuin olimme siellä, mutta päästelee aina silloin tällöin isoja tuhkapilviä. Kaupungin kaduilla on isoja tuhkakasoja. Vulkaanisuuden takia siellä voi kylpeä kuumissa lähteissä tai vaikka paistaa pizzan laavauunissa (ei kokeiltu ajan puutteen takia). Kylpylässä voi kokeilla vaikka rikkikylpyä, teekylpyä tai sähkökylpyä. Kyltin mukaan teekylpy kuulemma auttaa mm. korkeaan verenpaineeseen 高血圧 , krapulaan 飲酒 ja melkein mihin vaan. Jalkakylpy auttoi mukavasti 20 km tulivuorivaelluksen jälkeen. Näemmä haukkoja pitää varoo jos syö jätskiä rannalla. Voivat nappaa ruuat kädestä. Kagoshiman akvaarion edessä syötettiin kalaa pullonokkadelfiineille. Delfit naksuivat ja hyppelivät vedessä. Kuulemma myös Kagoshiman lahdelle on muuttanut muutama poddi villejä pullonokkadelfiineitä. Yksi geokätkö löytyi tulivuorelta, osittain tuhkaan hautautuneena. Kätkön vieressä oli ilman tuhkalaskuri mikä käytiin tsekkaamassa siinä kun etsimme kätköä ja tongimme paikkoja.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Sitten siirryimme nopealla laivalla Yakushiman saarelle. Kagoshima on yksi harvoista paikoista maailmassa missä liikennöi Boeing 929. Ei ole lentokone vaan jetfoil, lentokoneista lainattua tekniikkaa sovellettuna veneisiin. Yakushimaan pääsee sillä kahdessa tunnissa nopeudella ~80 km/h. Gason kulutus on korkea joten jetfoileista ei koskaan tullut isoa hittiä, mutta ne ovat nopeita ja mukavuudeltaan ykkösiä huonolla merenkäynnillä. Yakushima on hieno paratiisisaari. Korallirantoja, mangroveita, banyan puita, vuoria, laavakenttiä, vesiputouksia, alppiruusuja, kuumia lähteitä ja kilpikonnia. Tämä on se paikka mihin Miyazakin piirrofilmin Mononoke hime (Princess Mononoke tai suoraan käännettynä the Spirit Lady) tapahtumat sijoittuvat. Vuokrasin pienen kei kärryn alle. Kei kaarat ovat halpoja ja yksinkertaisia, maksimissaan 660cc moottorilla varustettuja pieniä laatikkomaisia kulkupelejä. Ei ihan mopoauto mutta ehkä kevari. Ne saavat verohelpotuksia Japanissa, koska päästöjä halutaan rajoittaa ja tilaa on vähän. Kaara olikin hyvä ja ketterä valinta saaren kapeille teille koska olimme vain muutaman päivän siellä ja bussiyhteydet ovat rajoitettuja. Joskus piti ajaa ryömimisvauhtia koska apinat ja peurat käyttivät samaa tietä. Meillä oli varattuna Inakahaman hiekkarannalla pieni huone hotellista, jota piti kaksi vanhaa rouvaa. Eivät osanneet englantia, mutta jotenkin kommunikaatio sujui japaniksi. Tarjosivat lentokalaa (トビウオ) yhtenä iltana illallisella. Nattoo jäi valitettavasti meiltä syömättä. Emme ole vieläkään integroituneet tänne niin hyvin, että pystyttäisiin syömään sitä. Rouvat valittivat tontonista (vasaran paukkeesta) kun paikka oli vähän rempassa. T katseli kaihoissaan rannalla ulapalle. Eläimiä näkyi mukavasti. Makakeja ja shika-peuroja. Yhdellä peuralla oli radiolaitteen näköinen laatikko kaulassa. Pitää ilmeisesti yhteyttä sillä emäalukseen ja odottaa ohjeita. Japanilaisista liikennemerkeistä mainittakoon tanukivaara. Tanukit peljästyvät ja jähmettyvät usein autojen valokeilassa ja jäävät auton alle.

Oli se aika vuodesta kun merikilpikonnat nousevat öisin merestä munimaan rantahiekkaan. Rannalla näkyi vain konnien tekemiä vanoja hiekassa ja kasoja mihin munat oli haudattu. Öisin rannalla kävely on kiellettyä, koska se voi häiritä munimista. Yksi yö menin terassille taskulampun kanssa mutta rannalla olikin vahti, joka sanoi että valo pois päältä. Rantavahdit itse käyttävät punaisia lamppuja jotka eivät häiritse. Valosaastetta ei saarella ole joten yöt ovat aivan pilkkopimeitä. Turisteja oli hämmentävän vähän saarella. Mutta meille sopi oikein hyvin. Tyhmä saari, sataa paljon, vähän terasseja, nopeusrajoituksetkin max 50 km/h. Kauheeta. Älkää menkö sinne. Pidetään tämä saari ihan itsellämme. :) Ihmettelimme tosiaan sitä, että japanilaiset eivät oikein halua syödä ulkona edes paratiisisaarella. Eräs vieras Englannista ihmetteli myös sitä miksi ravintoloissakin on usein erillisiä huoneita seurueille. Niissä saa olla omissa oloissaan oven takana. Proffa sanoi, että Euroopassa yleensä mennään ravintolaan näyttäytymään. Kysyin duunissa jälkeenpäin mikä on syy moiselle suljetun paikan einehtimiselle. Eräs alkuasukas sanoi vain, että ”it’s a mystery to me too”. Eli varmaan joku tapa mikä on jämähtänyt. Ja tietenkin sopusoinnussa sen kanssa, että japanilaisessa kulttuurissa arvostetaan tämänlaista nöyrää asennetta eikä haluta tuottaa häiriötä tai hämminkiä muille.

Käytiin myös kuumassa lähteessä meren rannalla rantakallioiden keskellä. Sielläkin oli aika hiljaista. Portilla oli iso boxi johon sai heittää sisäänpääsymaksun 100 jeniä (70 senttiä) ja kalliossa oli viiva josta eteenpäin kaikkeinpyhimpään ei saanut mennä kenkien kanssa. Kuumasta lähteestä pystyi vaihtamaan lennossa meriveteen. Lentokalat hyppelivät kivillä. Nopea kylpy, kuivaus auringossa ja sitten taas kaaralle eteenpäin. Oltiin myös Mononoken metsässä jossa oli jättiläiskokoisia saniaisia, huimia vesiputouksia ja ikivanhoja puita. Voisin myös vannoa, että näin muutaman kamin kolistelemassa puun kolossa. Saaren korkeat vuoret ja 6000 vuotta vanha Jōmon sugi puu jäivät ajan puutteen takia näkemättä.

Olin tsekannut etukäteen että Japanin avaruusjärjestö Jaxa oli suunnitellut vuoden viimeisen rakettilaukaisun juuri sinä päivänä kun olimme saarella. Lastina olisi Daichi-2 satelliitti, jota myös P-Korean väijymiseen käytettäneen. Mutta. Laukaisuthan ovat yleensä arpapeliä. Voi tulla joku tekninen vika, kelit voivat olla kehnoja laakiin tai sitten näkyvyys on huono. Yakushiman itärannannikolta on 20 kilometriä Tanegashiman saarelle, josta laukaisut tehdään, joten sille välille mahtuu pilvi jos toinenkin. Ajeltiin kuitenkin toiveikkaana itärannikon laavakentälle ja viritettiin katsomo. Keli oli erinomainen. Taivaalla ei ollut pilven hattaraakaan vaikka Yakushima on yleensä kuuluisa sateistaan. Vettä tulee kolme kertaa enemmän kuin Tokiossa. Kaikki meni hämmentävästi aivan nappiin ja juuri oikealla kellon lyömällä raskas H-2A kantoraketti nousi Tanegashimasta tuli pyrstön alla. Minuutin päästä saapui jyrinä. T. otti videolla kuvaa, minä katsoin kiikareilla. Raketti alkoi kaartamaan itäänpäin kiertoradan suuntaan pian nousun jälkeen ja katosi sitten lopulta utuun. Wow. Olipa vaikuttava show.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ostimme satamasta omiyaget eli tuliaissyötävät mun labraan. Arvoin ostoskärryyn mikan-hedelmällä maustettuja mochi-palloja. Otimme viimeisen jetfoilin illalla takaisin Kagoshimaan ja huiskutimme hyvästit saarelle. Vannoimme palaavamme, joskus, jotain tietä. Siinä kun katsoimme sumoa telkusta ja jetfoil ratsasti tyrskyjen yli Sakurajiman eteläkraaterissa räjähti. Katsoimme Ibusukin kohdalla sienipilveä, joka nousi vuoren ylle. Japanin ilmatieteenlaitos postasi sivuilleen tilannetiedotteen ja sanoi ilmoittavan tuhkatilanteen myöhemmin, jos aihetta ilmenee. Me räpsimme kuvia, mutta paikalliset näyttivät lähinnä vaan suhtautuvan tähän niin kuin että ilmoja on pidellyt, pitäiskö ottaa pyykit sisälle. Myöhemmin Kagoshimassa söimme sri lankalaista ruokaa päivälliseksi. Baarin puolella kaikki halusivat tarjota meille juomaa ja jutella vaikka kukaan ei oikein osannut englantia. Kun meidän japanintaidot loppuivat avuksi tulivat kännykät joihin sanottiin japaniksi lause ja vempain käänsi sen sitten englanniksi. Yleensä käännös meni aivan päin seiniä. Ei haitannut. Hilpeä baarimikko tarjosi erinomaista imo shōchua (vähän ku perunabrenkkua). Kyushu on tunnettu hyvistä shochuistaan.

Meillä oli lento seuraavana päivänä Kagoshiman lentokentältä takaisin Tokioon. Olin unohtanut että Japani on iso; se oli 1.5 tunnin lento. Oli miedosti hämmentävää nähdä kuinka lentokoneiden moottorit pöllyyttävät tuhkaa kentällä. Outoa oli myös kun puoliksi juotu sake-pullo haluttiin ottaa ruumaan menevästä matkatavarasta pois käsimatkatavaroihin. Okei, tehdään näin päin sitten välillä. Kukaan ei ollut kiinnostunut henkilötodistuksista tai passeista. Naritalta otettiin hidas juna Wakoon ja oltiin sitten rättiäkin väsyneimpinä kotona.