Mt Nantai, kämppä ja höyryjyrä

Sadekausi on vielä kesken, mutta aika kuivaa alkaa olla jo. Kävin pari viikoa sitten juoksemassa Nikkossa Nantai-tulivuorella. Luvattiin aurinkoa, mutta tulikin juostua pilvessä. Nantai-vuori  (2486 m) on klassinen kartion muotoinen kerrostulivuori, tosin nykyisin vain marginaalisesti aktiivinen. Vaikka polku ylös on vähän vaikea ja kivinen ja ylhäällä oli näkymä pilveen tungosta riitti siitä huolimatta. Viimeiset sata korkeusmetriä kuljetaan Marsia muistuttavassa punaisessa kivikossa. Ylhäällä sai kumauttaa temppelin suurta kelloa. BONG. 2 tuntia ylös Chuzenji-järveltä huipulle (1200 korkeusmetriä) ja 1:45 alas.  Tekipä hyvää.

Summit of Mount Nantai in fog.

Nantain huippu sumussa.

runtastic2014-07-06_12_52_08

Bong.

Seuraavalla viikolla Neoguri myrsky riepotti Okinawaa ja Kyushua, mutta Tokiossa pikkasen vain lehdet kahisivat puissa ja T. pääsi kotiin Suomesta ongelmitta.

Asunto on ollut tosiaan hakusessa. Kollega vinkkasi, että heidän kerrostalokompleksissa Nerimassa pohjois-Tokiossa olisi kämppiä vapaana. Keskustelin välitystoimiston kanssa ja he näyttivät meille muutamaa kämppäkandidaattia tänään. Kauhukertomuksia ollaan kuultu tokiolaisten kämppien tasosta, mutta nämä vaikuttivat hyviltä. Tietenkin vähän pieniä ja seinät paperin ohuita niin kuin kaikki muutkit Tokion kämpät. Länsimaistyylinen työhuone, kuuden tatamin makuuhuone, keittiössä kaasuhella ja iso parveke. Ilmastointi on valmiina eli ei pelkkää reikää seinässä. Fillarilla pääsee duuniin 20 minuutissa ja vähän matkan päässä on iso Toritsu Johoku puisto. Eiköhän siitä koti tule. Tästä kämpästä ei tarvi lisäksi maksaa ns. avainrahaa eli kuukauden vuokran suuruista lahjaa omistajalle siitä syystä, että hän antaa hyvää hyvyyttään meille kämpän vuokralle. Käytiin kollegan ja hänen japanilaisen naisystävänsä luona vielä illalla vierailulla ja saatiin hyvää ruokaa ja erinomaista kotitekoista limoncelloa. Mun umeshu on vielä tekeytymässä keittiön nurkassa.

Nerimaa etualalla. Ikebukuro vasemmalla ja Shinjuku oikealla.

Nerimaa etualalla. Ikebukuro vasemmalla ja Shinjuku oikealla. Toritsu Johoku puisto keskellä.

Hyvät uutiset siinä. Muuten on ollut ns. haastavaa. Juuri kun sisäkorva näytti vähän merkkiä rauhoittumisesta heräsin eräs kaunis aamu siihen, että tuntui kuin olisi höyryjyrä käyny yöllä tasottamassa.  Jotkut ovat saaneet antiviraaleista (acyclovir) ainoan merkittävän hyödyn tähän riesaan, mutta Japanissa sitä ei ole hyväksytty hoidoksi, koska asiaan liittyvä tutkimus on kesken ja vaikeaa. Ovat siis vähän nihkeänä.

 

Kesä ny

Kesä yllätti nurkan takana. Asiaan kuuluva varustus tässä : USB-tuuletin, Otousan viuhka ja Mononoke hikipyyhe. Rikenin ilmastoinnista ei ole hirveesti apua. Se on säädetty 28 C asteeseen koska sähköö pitää säästää.

Kesä

Kesämopo

akvitania

Japani on veden maa. Vettä tulee joka paikasta, kaikissa olomuodoissa, kuumana ja kylmänä ; maalta, mereltä ja ilmasta. Parhaimmilla kuumien lähteiden alueilla tuliperäisestä maasta pursuaa satojen tuhansien tonnien edestä vettä päivässä. Vettä arvostetaan. Eri tyyppisille kylpyvesille annetaan tarkka lista mihin sairauksiin ne auttavat. Merelle on oma pyhäpäivä, 海の日, temppelin eteisessä puhdistaudutaan ensin vedellä eikä pyhään kylpyveteen saa dippaa pyyhettään. Riisipellot näkyvät lentokoneesta kaavoitettuina järvinä. 田田田田

Viime viikolla tutustuttiin vielä yhteen veden ilmentymistä, itä-Aasian monsuunina tunnettuun ilmiöön, tuttavallisesti sadekauteen. Se alkoi etuajassa, meidän ja vieraidemme riemuksi. Tunnetaan myös viidennen kuun sateena, 五月雨, nykykalenterissa kesäkuu. Mereltä tuleva kosteus kaatuu silloin päälle. Vettä on satanut kaatamalla monta päivää peräkkäin, ukkosen kanssa ja ilman. Paikat saavat epämukavan homeisen hajun ja mitään ei oikein saa kuivaksi ilman vaatteiden kuivuria ja ilmastointilaitetta. Sadekauden ennätys Japanissa näyttää olevan 8.6 metriä vettä. Vietnamilainen kollega sanoi tosin, että nyt ilman kosteus on hänelle juuri sopiva. Ja täytyy sanoa, että nämä sateet eivät ole mitään pahaa Dark Wateria suoraan syvimmästä Ringun kaivosta vaan suhteellisen lämmintä. Ei haittaa mennä vaikka lenkille sateessa. Hyvä juttu tässä on myös se, että lämpötilat ovat yhä siedettävät, mutta kun veden tulo loppuu onkin sitten vain tukalan kuumaa ja kosteaa. Ja taifuuneja.

Tänään tulikin tauko sateissa, aurinko alkoi porottamaan  ja kaupungilla pyykit ilmestyivät parvekkeille. Monsoon break.

Ei ole hyvien tapojen mukaista antaa jizojen kulkea suut kuivina, joten tässä on heille annettu mukilliset vettä.    Vesipullo myyntiautomaatista käy myös. Jizot eivät ole niin kranttuja.

Ei ole hyvien tapojen mukaista antaa jizojen kulkea suut kuivina, joten tässä heille on annettu mukilliset vettä. Vesipullo myyntiautomaatista käy myös. Jizot eivät ole niin kranttuja. Anyon-in temple. (unfortunately did not find it there)

 

Kyushu Grand Tour

Tokioon verrattuna Kyushu, eteläisin Japanin pääsaarista, on mukavan autio. Vain 13 miljoonaa asukasta koko isolla saarella eli kolmasosa suur-Tokiosta. Töissä sensei on kehunut paikkaa. Tosin samaan hengenvetoon hän sanoi ettei itse pidä koskaan lomia paitsi vähän konferenssimatkojen lomassa. Länkkäreille ei onneksi samat japanilaiset luonnonlait päde, joten pitihän siellä käydä vähän huilaamassa. Tein hommia the Golden Weekin ajan eli silloin kun kaikki muut ovat lomilla, hinnat ovat hilattu ylös ja on vaikea löytää sijaa majatalossa. Kaksi viikkoa tämän jälkeen toukokuun puolessavälissä duunissa oli mukava hiljaisempi aika, lämpötilat olivat vielä siedettävät ja sadekausi ei ollut vielä alkanut. Pakkasimme T:n kanssa reput ja karahutimme kankahalle.

Oli muuten erinomainen keikka. Oli vain 2 harmia. Kaikki piti mahduttaa viikkoon joten ei voinutkaan huilaa. Ja se toinen harmi oli mun sisäkorva joka on taas aktivoitunut niin, että suurin osa matkasta meni pahoinvoivana.

Nagasaki. Aikoinaan se oli se ainoa paikka Japanissa missä ulkomaalaiset saivat tehdä kauppaa, tosin tietenkin aluksi vaan joutomaasta tehdyltä saarelta käsin ettei pyhä maa saastuisi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tässä kaupungissa viihtyvät edelleen sulassa sovussa vieri vieressä kiinalaishenkinen keittiö (champon nuudelit), jesuiitat (”learn to love, love to learn”), australialaiset purjeveneet satamassa, buddhalaiset temppelit, Dejiman portugalilainen kauppa-asema, ja Holland slopen länsimaiset talot ja puutarhat – kaikki pohjois-Kyushun kauniiden kukkuloiden ympäröimänä. Käytiin myös paikassa, missä esiteltiin amerikkalaista ydinosaamista 69 vuotta sitten. Taktisesti homma vähän kusahti, strategisesti se oli merkityksetön ja muutenkin aivan käsittämätön teurastus, ”kerta vielä pojjaat”? Käytiin myös lähistöllä Urakamin kirkossa, jonka alkuperäinen versio meni tuolloin tasaiseksi. Koetettiin löytää japanilaisia elementtejä sieltä, mutta ei löydetty. Kyseessä oli vain biitti Eurooppaa siirrettynä Japaniin. Yksi päivä pyhitettiin eläimille Nagasaki Bioparkissa. Rapsutuksia saivat mm. kummallinen patagonialainen mara, capybara eli vesiporsio, dramaattinen lemuuri, vuohipukit ja kengurut. Ketterät oravasaimirit hyppäsivät selkään kiipeilemään. Virtahevon ammottavaan suuhun sai viskoa salaattia. Näin pitäisi kaikki eläintarhat tehdä. Ainoa miinus oli se, että paikka on kaukana Nagasakin keskustasta ja sinne pitää mennä paikallisdösällä 1.5 tuntia jurruuttaen. Majoitus oli perinteinen ja mukava tatamintuoksuinen ryokan. T. unohti huoneeseen vaatteita kun lähdettiin, mutta saimme ne kotiin kuljetettuina – silitettyinä ja siististi viikattuina.

Nagasakista otettiin shinkku Kagoshimaan. Kaupungissa on pieni tuhkaongelma since 1955. Kaupungin vieressä sijaitsee Sakurajiman tulivuori, joka on ollut enemmän tai vähemmän aktiivinen siitä asti. Tulivuori oli tosin aika rauhallinen niinä päivinä kuin olimme siellä, mutta päästelee aina silloin tällöin isoja tuhkapilviä. Kaupungin kaduilla on isoja tuhkakasoja. Vulkaanisuuden takia siellä voi kylpeä kuumissa lähteissä tai vaikka paistaa pizzan laavauunissa (ei kokeiltu ajan puutteen takia). Kylpylässä voi kokeilla vaikka rikkikylpyä, teekylpyä tai sähkökylpyä. Kyltin mukaan teekylpy kuulemma auttaa mm. korkeaan verenpaineeseen 高血圧 , krapulaan 飲酒 ja melkein mihin vaan. Jalkakylpy auttoi mukavasti 20 km tulivuorivaelluksen jälkeen. Näemmä haukkoja pitää varoo jos syö jätskiä rannalla. Voivat nappaa ruuat kädestä. Kagoshiman akvaarion edessä syötettiin kalaa pullonokkadelfiineille. Delfit naksuivat ja hyppelivät vedessä. Kuulemma myös Kagoshiman lahdelle on muuttanut muutama poddi villejä pullonokkadelfiineitä. Yksi geokätkö löytyi tulivuorelta, osittain tuhkaan hautautuneena. Kätkön vieressä oli ilman tuhkalaskuri mikä käytiin tsekkaamassa siinä kun etsimme kätköä ja tongimme paikkoja.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Sitten siirryimme nopealla laivalla Yakushiman saarelle. Kagoshima on yksi harvoista paikoista maailmassa missä liikennöi Boeing 929. Ei ole lentokone vaan jetfoil, lentokoneista lainattua tekniikkaa sovellettuna veneisiin. Yakushimaan pääsee sillä kahdessa tunnissa nopeudella ~80 km/h. Gason kulutus on korkea joten jetfoileista ei koskaan tullut isoa hittiä, mutta ne ovat nopeita ja mukavuudeltaan ykkösiä huonolla merenkäynnillä. Yakushima on hieno paratiisisaari. Korallirantoja, mangroveita, banyan puita, vuoria, laavakenttiä, vesiputouksia, alppiruusuja, kuumia lähteitä ja kilpikonnia. Tämä on se paikka mihin Miyazakin piirrofilmin Mononoke hime (Princess Mononoke tai suoraan käännettynä the Spirit Lady) tapahtumat sijoittuvat. Vuokrasin pienen kei kärryn alle. Kei kaarat ovat halpoja ja yksinkertaisia, maksimissaan 660cc moottorilla varustettuja pieniä laatikkomaisia kulkupelejä. Ei ihan mopoauto mutta ehkä kevari. Ne saavat verohelpotuksia Japanissa, koska päästöjä halutaan rajoittaa ja tilaa on vähän. Kaara olikin hyvä ja ketterä valinta saaren kapeille teille koska olimme vain muutaman päivän siellä ja bussiyhteydet ovat rajoitettuja. Joskus piti ajaa ryömimisvauhtia koska apinat ja peurat käyttivät samaa tietä. Meillä oli varattuna Inakahaman hiekkarannalla pieni huone hotellista, jota piti kaksi vanhaa rouvaa. Eivät osanneet englantia, mutta jotenkin kommunikaatio sujui japaniksi. Tarjosivat lentokalaa (トビウオ) yhtenä iltana illallisella. Nattoo jäi valitettavasti meiltä syömättä. Emme ole vieläkään integroituneet tänne niin hyvin, että pystyttäisiin syömään sitä. Rouvat valittivat tontonista (vasaran paukkeesta) kun paikka oli vähän rempassa. T katseli kaihoissaan rannalla ulapalle. Eläimiä näkyi mukavasti. Makakeja ja shika-peuroja. Yhdellä peuralla oli radiolaitteen näköinen laatikko kaulassa. Pitää ilmeisesti yhteyttä sillä emäalukseen ja odottaa ohjeita. Japanilaisista liikennemerkeistä mainittakoon tanukivaara. Tanukit peljästyvät ja jähmettyvät usein autojen valokeilassa ja jäävät auton alle.

Oli se aika vuodesta kun merikilpikonnat nousevat öisin merestä munimaan rantahiekkaan. Rannalla näkyi vain konnien tekemiä vanoja hiekassa ja kasoja mihin munat oli haudattu. Öisin rannalla kävely on kiellettyä, koska se voi häiritä munimista. Yksi yö menin terassille taskulampun kanssa mutta rannalla olikin vahti, joka sanoi että valo pois päältä. Rantavahdit itse käyttävät punaisia lamppuja jotka eivät häiritse. Valosaastetta ei saarella ole joten yöt ovat aivan pilkkopimeitä. Turisteja oli hämmentävän vähän saarella. Mutta meille sopi oikein hyvin. Tyhmä saari, sataa paljon, vähän terasseja, nopeusrajoituksetkin max 50 km/h. Kauheeta. Älkää menkö sinne. Pidetään tämä saari ihan itsellämme. :) Ihmettelimme tosiaan sitä, että japanilaiset eivät oikein halua syödä ulkona edes paratiisisaarella. Eräs vieras Englannista ihmetteli myös sitä miksi ravintoloissakin on usein erillisiä huoneita seurueille. Niissä saa olla omissa oloissaan oven takana. Proffa sanoi, että Euroopassa yleensä mennään ravintolaan näyttäytymään. Kysyin duunissa jälkeenpäin mikä on syy moiselle suljetun paikan einehtimiselle. Eräs alkuasukas sanoi vain, että ”it’s a mystery to me too”. Eli varmaan joku tapa mikä on jämähtänyt. Ja tietenkin sopusoinnussa sen kanssa, että japanilaisessa kulttuurissa arvostetaan tämänlaista nöyrää asennetta eikä haluta tuottaa häiriötä tai hämminkiä muille.

Käytiin myös kuumassa lähteessä meren rannalla rantakallioiden keskellä. Sielläkin oli aika hiljaista. Portilla oli iso boxi johon sai heittää sisäänpääsymaksun 100 jeniä (70 senttiä) ja kalliossa oli viiva josta eteenpäin kaikkeinpyhimpään ei saanut mennä kenkien kanssa. Kuumasta lähteestä pystyi vaihtamaan lennossa meriveteen. Lentokalat hyppelivät kivillä. Nopea kylpy, kuivaus auringossa ja sitten taas kaaralle eteenpäin. Oltiin myös Mononoken metsässä jossa oli jättiläiskokoisia saniaisia, huimia vesiputouksia ja ikivanhoja puita. Voisin myös vannoa, että näin muutaman kamin kolistelemassa puun kolossa. Saaren korkeat vuoret ja 6000 vuotta vanha Jōmon sugi puu jäivät ajan puutteen takia näkemättä.

Olin tsekannut etukäteen että Japanin avaruusjärjestö Jaxa oli suunnitellut vuoden viimeisen rakettilaukaisun juuri sinä päivänä kun olimme saarella. Lastina olisi Daichi-2 satelliitti, jota myös P-Korean väijymiseen käytettäneen. Mutta. Laukaisuthan ovat yleensä arpapeliä. Voi tulla joku tekninen vika, kelit voivat olla kehnoja laakiin tai sitten näkyvyys on huono. Yakushiman itärannannikolta on 20 kilometriä Tanegashiman saarelle, josta laukaisut tehdään, joten sille välille mahtuu pilvi jos toinenkin. Ajeltiin kuitenkin toiveikkaana itärannikon laavakentälle ja viritettiin katsomo. Keli oli erinomainen. Taivaalla ei ollut pilven hattaraakaan vaikka Yakushima on yleensä kuuluisa sateistaan. Vettä tulee kolme kertaa enemmän kuin Tokiossa. Kaikki meni hämmentävästi aivan nappiin ja juuri oikealla kellon lyömällä raskas H-2A kantoraketti nousi Tanegashimasta tuli pyrstön alla. Minuutin päästä saapui jyrinä. T. otti videolla kuvaa, minä katsoin kiikareilla. Raketti alkoi kaartamaan itäänpäin kiertoradan suuntaan pian nousun jälkeen ja katosi sitten lopulta utuun. Wow. Olipa vaikuttava show.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ostimme satamasta omiyaget eli tuliaissyötävät mun labraan. Arvoin ostoskärryyn mikan-hedelmällä maustettuja mochi-palloja. Otimme viimeisen jetfoilin illalla takaisin Kagoshimaan ja huiskutimme hyvästit saarelle. Vannoimme palaavamme, joskus, jotain tietä. Siinä kun katsoimme sumoa telkusta ja jetfoil ratsasti tyrskyjen yli Sakurajiman eteläkraaterissa räjähti. Katsoimme Ibusukin kohdalla sienipilveä, joka nousi vuoren ylle. Japanin ilmatieteenlaitos postasi sivuilleen tilannetiedotteen ja sanoi ilmoittavan tuhkatilanteen myöhemmin, jos aihetta ilmenee. Me räpsimme kuvia, mutta paikalliset näyttivät lähinnä vaan suhtautuvan tähän niin kuin että ilmoja on pidellyt, pitäiskö ottaa pyykit sisälle. Myöhemmin Kagoshimassa söimme sri lankalaista ruokaa päivälliseksi. Baarin puolella kaikki halusivat tarjota meille juomaa ja jutella vaikka kukaan ei oikein osannut englantia. Kun meidän japanintaidot loppuivat avuksi tulivat kännykät joihin sanottiin japaniksi lause ja vempain käänsi sen sitten englanniksi. Yleensä käännös meni aivan päin seiniä. Ei haitannut. Hilpeä baarimikko tarjosi erinomaista imo shōchua (vähän ku perunabrenkkua). Kyushu on tunnettu hyvistä shochuistaan.

Meillä oli lento seuraavana päivänä Kagoshiman lentokentältä takaisin Tokioon. Olin unohtanut että Japani on iso; se oli 1.5 tunnin lento. Oli miedosti hämmentävää nähdä kuinka lentokoneiden moottorit pöllyyttävät tuhkaa kentällä. Outoa oli myös kun puoliksi juotu sake-pullo haluttiin ottaa ruumaan menevästä matkatavarasta pois käsimatkatavaroihin. Okei, tehdään näin päin sitten välillä. Kukaan ei ollut kiinnostunut henkilötodistuksista tai passeista. Naritalta otettiin hidas juna Wakoon ja oltiin sitten rättiäkin väsyneimpinä kotona.

 

Päivän sana : chotto

Japanintunnit ovat täällä melkoista pyöritystä. Opettaja on aika hyper ja pitää kovaa vauhtia tunnilla. Ja puhkeaa joskus laulamaan. Tänään opeteltiin miten kieltäydytään kohteliaasti : sumimasen, chotto.. Eli kirjaimellisesti ”anteeksi, pikkasen..”. Käytännössä idea on, että pyyntö on ”pikkasen vaikeeta toteuttaa joten anteeksi, mutta ei kiitos”. Kun tätä ei voi sanoa suoraan annetaan vain kohteliaat sanat lauseesta, joten siis anteeksi, pikkasen. Näin! Silloin kaikki japanilaiset ymmärtävät mistä kenkä puristaa. Harjoitustehtävässä oli grumpy munkki, jonka mielestä temppelissä kaikki mahdollinen oli pikkasen vaikeeta toteuttaa.

Mentiin sitten T:n kanssa viettämään hilpeetä iltaa ja päästiin heti testaamaan opittua. Jostain syystä joitakin cocktaililistan tuotteita oli pikkasen vaikeata tehdä. Eli chotto vaan. No otetaan sitten jotain muuta. Tultiin sitten kotiin ja avasin mailin ennen nukkumaan menoa. Olin lähettänyt kirjoittamani manuskan Nagoyaan ja Englantiin yhteistyökumppaneille. Heidän kanssaan oli tarkoitus jutella siitä täällä Tokiossa ensi viikolla. Nagoyan proffa vastasi kuitenkin, että tosi hieno papru, mutta anteeksi nyt näyttää siltä, että on pikkasen vaikeata päästä paikan päälle juttelemaan meidän muiden kanssa ensi viikolla. Eli CHOTTO.

 

Fuusiokeittiö ja pönttö awamoria

Labran post-docien tervetuliaisjuhla. Fuusiokeittiö (ei fissio) ja pönttö awamoria.

IMG_20140430_185528

Italian fish risotto (made by a Dutchman), American chili bean stew, Finnish rye bread, Japanese butaman (meat buns, not shown here) and a clay pot of awamori from Okinawa.

Arki Wakossa

Labraan on tullut kolme uutta post-doccia, yksi Vietnamista Hanoista ja kaksi japanilaista. He eivät puhu niin hyvää englantia, että kommunikointi olisi helppoa. Edellinen post-doc Y-san on lähtenyt Delftiin samaan labraan missä tein ekan post-doccini. Piirit ovat pienet tällä alalla. Hän tosin lähti omien rahojen kanssa jotka sai japanilaiselta tiederahastosta. Toinen japanilaisista tekee japanilaista työpäivää. Hän on usein paikalla kun tulen yhdeksältä ja lähtee vasta myöhään mun jälkeen kun lähen yleensä puol seitsemän. Duunin ravintola on auki kahdeksaan asti ja palvelee päivällisen muodossa näitä kunnollisia työntekijöitämme.

A shrine close to Odake mountain.

A shrine close to Odake mountain.

Dead-end boulder in Mitake at the shores of Tama river.

Dead-end boulder in Mitake at the shores of  river Tama.

T. kannusti ja sain viimein tilattua uuden sähköpianon (cembalon). Edellinen kapine meni rikkinäisenä kierrätykseen Regensburgista kun lähdettiin. Tämä uusi kapine on Casion karvalakihko malli, mutta ihan hyvä äänenlaatu ja kosketintatsi. Goldberg-muunnelmat, kromaattinen fuga ja italialainen konsertto soivat. Sitten kun vielä löytäis aikaa opetella jotain ihan uutta.

Viikonloppuna oltiin T:n kanssa Tama-joen varrella ja sen yläpuolisilla kukkuloilla. Seudulta löytyi myös vähän boulderointimaastoa, mutta reittien haasteellisuutta kasvattaa se, että tuhannet boulderoijat ovat hioneet kaikki holdit liukkaiksi. Kuulemma kesäkuukausina siellä ei voi tehdä paljon mitään koska kaiken lisäksi on niin kosteaa, että sormet vaan lipsuvat. Löydettiin yksi geokätkö ja paljon outoa kasvillisuutta. Yksi paha hachi (ampiainen) meni pistämään T:tä, mutta vauriot jäivät onneksi pieniksi.

Tilukset kasvavat ja ovat ulkona nyt koko ajan. Basilikaa laitoin tulemaan ja yksi T:n chileistä kukkii jo. Vähän varhainen murrosikä.

 

Mt Ōdake trailrun

Plantaarifaskiitti hellitti reilusti etuajassa joten nyt on taas päässy vähän juokseen. Lauantaina suunnistin Tokion länsipuolella oleville vuorille kun lumet ovat jo enimmäkseen sieltä lähteneet. Keli oli lämmin max +18C ja aurinko hirvitti porotti. Traili oli jyrkkä ja pulssi meni ajoittain vähän punaselle kun on ollu taukoa. Yhteensä noin 18 km ja 1.2 km nousua. Täydellinen uupumus on erinomainen mielialan kohottaja.

Lenkin lakipiste oli Ōdake vuori  (大岳), eli käännettynä ”Iso huippu”. Tuo ’Ō’ lausutaan siis pitkänä, Oodake, ja translitteroidaan yleensä noin, mutta joskus ’oh’:na jolloin vuoresta tuleekin ikävästi ohdake. :-) Joskus nuo viivat jätetään vain laiskasti pois. Se on tosin vaarallista koska ’o’ lyhyenä tarkoittaa pientä eikä vuori varmaankaan haluaisi olla pikku huippu. Luminen Fuji möllötti horisontissa. Huipulla oli vähän tungosta. Tapoihin kuuluu täällä näemmä laittaa huipulla trangia tulelle ja keittää kuppinuudelit. Ja tietenkin matkan alussa käydään shinto-pyhätössä moikkaamassa vuoren henkiä ja/tai buddhalaisen jizon luona pyytämässä apuja matkan koettelemuksille. Jos laiskottaa voi puolet matkasta taitaa myös dösällä ja köysiradalla.

Screen Shot 2014-04-12 at 23.32.46

Noin. Lenkin ylämäkiosuus.

Fillarilla Tokionlahdelle

Vihdoin kelit ja duunit ja terveys ja ties mitkä sallivat ja voitiin fillaroida Arakawa-joen vartta mukavaa fillarireittiä pitkin Tokionlahdelle. Joen vierellä pelattiin baseballia ja jalkapalloa. Krokettimatsikin näkyi. Tokionlahdella köllöteltiin auringossa vähän aikaa Kasairinkai puiston biitsillä ja ihmeteltiin meduusoja. Puistossa oli vielä hanami juhla ja jengi grillaili. Rapu oli piilossa näkinkengässä ja T. oli saada saksista. Rauskuja ei valitettavasti näkynyt. Yht 82 km ja pikkasen ihokin jo paloi.