Loppiaista edeltävänä päivänä “tiernapojat” (Sternsinger) käväisivät toivottamassa hyvät uudet vuodet. Kyseessä on saksankielisissä maissa loppiaiseen liittyvä perinne, jossa itämaan tietäjiksi pukeutuneet lapset (ja knihti tietysti) käyvät ovilla laulamassa, lausumassa runoja ja keräämässä kolehtia – tällä kertaa Nicaraguaan. Nyt on kuulkaas sitten siunattu koti, ei varmaan haittaakaan tee kun tavoitteena on pikkasen parempi vuosi kuin 2011. Sternsingerit jättävät perinteisesti oveen liidulla kirjotetun “koodin” tänä vuonna 20*C+M+B+12, jossa kirjaimet tulevat tietäjien nimistä Caspar, Melchior ja Balthasar. Loppiaiseen liittyy myös saksalaisen maajussin nyrkkisääntö: jos talvi ei ole saapunut loppiaisena ei se saavu sinä vuonna ollenkaan. Katotaan nyt pitääkö tämä paikkansa, sillä täällä oli loppiaisena lähes keväiseltä tuntuva keli.

Viikon päästä on tarkoitus mennä äänestämään Muncheniin. Tää onkin sitten jo toinen kerta kun käväisen konsulaatissa Ismaninger Strassella. Tätä seuraava kerta tuleekin varmaan sitten aika pian kun passista loppuu kohta patterit. Äänestys = listan vähiten huonoimman henkilön numeron kirjoittaminen lippuun, joten herra H:n kakkonen tulee varmaan siihen raapustettua.

Siinä sivussa on tarkoitus käydä Deutsches Museumissa kattomassa millanen on  ihmiskunnan eka avaruudessa käväissyt värkki, Aggregat-4, tai tuttavallisemmin V-2-raketti.

Marian kappeli Hammersbachissa lokakuussa.

Signaali on tilastollisesti merkittävä, mutta ei riitä vielä siihen, että Higgsin hitu voitaisiin julistaa löytyneeksi. Toisaalta signaalit ovat jo aika epätodennäköisesti vain kohinan aiheuttamia valesignaaleja (olettaen tietenkin, että analyysin tekijät eivät ole mokanneet pahemman kerran). Statistiikka on 3.6 sigmaa ATLAS-kokeessa ja 2.4 sigmaa CMS:ssä. Viiteen sigmaan pyritään, se on virallisesti hyväksytty löydön kynnys. Yhdistettyä analyysiä ei ole vielä, mutta normaalisti pyritään siihen, että kokeet todistavat tulokset riippumattomasti. Nykyisistä luvuista pitää tietenkin nipistää vähän merkittävyyttä “look elsewhere” -ilmiön takia. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että epätodennäköisiäkin asioita löydetään, jos niitä aletaan oikein etsiä kissojen ja koirien kanssa kaikkialta. Ja tässähän sitä Higgsin hidun olemassaolosta kielivää poikkeavaa signaalia ollaan tosiaan etsitty jo kaikkien mahdollisten eläinten kanssa. Joka tapauksessa merkittävyys on nyt noin 3 sigman suuruinen riippuen vähän siitä, mitä statistista analyysiä käytetään. Tämä tarkoittaa käytännössä “todiste” tai “vahva viite”, muttei vielä “löytö”. Jotkut ovat olleet vähän skeptisiä tulosten suhteen, mutta täytyy muistaa, että tämä kuuluu tieteeseen. Asiat hyväksytään todeksi vasta sen jälkeen kun todisteita on beyond reasonable doubt.

Skeptisiä kommentteja on kuulunut mm. sen takia, että kokeet raportoivat hidusta hieman eri massalla, toinen noin 124 GeV ja toinen 126 GeV. Täytyy tosin sanoa, että hituilmaisemien energiaerottelukyky ei ole lähelläkään Higgsin hidun aiheuttaman todellisen signaalin leveyttä, joka on luokkaa 0.01 GeV. Tuloksissa signaali siis vääjäämättä levenee paljon tätä leveämmäksi. Ja pitää myös muistaa, että kyseessä on tässä vaiheessa tosiaan vain kourallisesta hiukkashajoamisia, jotka tekevät eron Higgsin ja ei-Higgsiä välillä. Luvut kuulostavat kuitenkin olevan tarpeeksi lähellä toisiaan, mutta en ole tosiaan kokeet hyvin tunteva ekspertti asiassa ja he tekevät takuulla tarkemmat laskut. Loppu blogosfääristä löytyvä keskustelu pyörii lähinnä semantiikan ympärillä. Antaako “vahva todiste” (firm evidence), “asia ratkaisematon” (inconclusive) vai “houkutteleva viite” (tantalizing hint) parhaimman kuvan asioista tietämättömälle suurelle yleisölle. Luvut ovat kuitenkin julkistettu ja siinä se.

Hitufysiikan tulevaisuudelle nämä todisteet ovat hyvin, hyvin merkittäviä. Suurin osa hitufyysikoista on sitä mieltä, että Higgsin hituun liittyvän sähköheikon vuorovaikutuksen symmetriarikon ymmärtäminen on oleellista uuden fysiikan tutkimuksen kannalta. Koska tähän mennessä ei olla tiedetty Higgsin hidun massaa saatika edes sen olemassaoloa, niin markkinoille on tullut jo monta vaihtoehtoista, viritettyä tai epävarmaan suuntaan laajennettua teoriaa uudelle fysiikalle. Jos Higgs vahvistetaan ensi vuonna löytyvän tuolta 125 GeV massan tuntumasta se fokusoi jo hyvin paljon teorian kehittämistä. Jo tämä evidenssi riittää siihen, että fyysikot voivat kohdistaa työnsä sellaisiin teorioihin, jotka ovat sopusoinnussa nyt havaitun evidenssin kanssa.

Täytyy sanoa, että tää on iso juttu ihan tälläselle tiivin aineen fysikkaankin erikoistuneelle fyysikonplantulle. Syy ei ole niinkään se, että tein duunia pari vuotta CERN:in CMS-kollaboraatiossa, jonka spoke puhuu huomenna. Tää Higgsin bosoni on vain se puuttuva pala, jota ilman hitufysiikan standardimalli ei ole täydellinen. Siitä ollaan puhuttu jo 1960-luvulta lähtien, kun sen olemassaolo ennustettiin Peter Higgsin, Tom Kibblen ja muiden toimesta. Itse olen opiskelijana laskenut kvanttikenttäteoriaa skalaarikentille ja kursseilla tietenkin mainittin, että sillon KUN Higgsin hitu havaitaan Cernissä niin me tiedämme, että se on juuri näiden kenttien kvantti, joille just tehtiin paperit täyteen vaikeita laskuja ja häiriöteoriaa ja renormalisaatioita.

Higgsin kenttä ja siihen liittyvä kvantti, eli tuo Higgsin bosoni, selittävät sen miksi sähköinen vuorovaikutus on luonnossa niin vahva verrattuna heikkoon vuorovaikutukseen, joka on.. öö.. heikko ja ilmenee vain atomitason tapahtumissa eli lähinnä radioaktiivisessa beta-hajoamisessa. Sähköinen ja heikko vuorovaikutus ovat saman ilmiön, sähköheikon vuorovaikutuksen, kaksi eri puolta, joten täytyy olla joku mekanismi miten samoista lähtökohdista syntyvistä vuorovaikutuksista tuleekin täysin erilaiset. Se perimmäinen syy on siinä, että heikon vuorovaikutuksen välittäjähiukkaset, Z ja W bosonit, kytkeytyvät Higgsin skalaarikenttään, mutta sähköisen vuorovaikutuksen välittäjähitu fotoni ei kytkeydy. Tuo Higgsin skalaarikenttä on olio joka on läsnä kaikkialla, koko maailmankaikkeudessa, ja se luo Z ja W bosoneille massan, mutta fotoni jää massattomaksi. Massaa kun ei ole, ei ole myöskään energiaa, sanoo Einstein. Fotonin voi siten kvanttiteorian mukaan nyhjästä tyhjästä vaikka kuinka pitkäksi aikaa jolloin se kelpaa välittämään vuorovaikutusta vaikka toiselle puolelle maailmankaikkeutta. Massalliset Z ja W hidut eivät ole näin onnekkaita vaan joutuvat tyytymään välittämään vuorovaikutuksia aivan lyhyille kantamille atomitason maailmassa. Higgsin kentä oma kvantti on tuo Higgsin bosoni. Higgsin bosonin olemassaolo kielii siis siitä, että olemme löytäneet Higgsin kentän ja samalla voimme selittää tyydyttävästi sen miksi nämä kaksi vuorovaikutusta, sähköinen ja heikko, ovat sellaisia kuin ovat.

Z ja W bosonit löytyivät Cernissä jo 1980-luvulla, mutta tätä Higgsin bosonia on pirun vaikea havaita eikä siitä olla tähän mennessä nähty vilaustakaan. Jos hitutörmäys luo Higgsin hidun se hajoaa alta aikayksikön. Higgsin hidun elinaika riippuu sen massasta, mutta se on suurinpiirtein sitä luokkaa, että jos Higgsin hitu liikkuu noin valon nopeudella niin se pääsee vain  atomiytimen halkaisijan pituisen matkan ennen kuin viikate heilahtaa. Koeta siinä sitten havaita sellaista hiukkasta. Higgsin bosonin hajoamistuotteet ovat valitettavasti myöskin sellaisia etteivät ne ole tyypillisiä vain ja ainoastaan Higgsin bosonin hajoamiselle. Eli jos nähdään hiukkashajoaminen niin se voi olla Higgsin hitu tai sitten ei. Koskaan ei voi olla varma! Jotta ongelma ei olisi ihan liian helppo niin näyttää pahasti siltä, että Higgsin bosoni lymyää siellä energia-alueella, missä signaali yleensä hukkuu valtavaan kohinaan. Koetapa kuulla toisen kuiskaus jos korvan vieressä pauhaa valtavat kaapit.

Paha tilanne. Ongelma on siis vaikea, mutta sen ratkaisemiseksi onkin kulutettu tuhansia ja tuhansia työvuosia ja poltettu miljardeja rahaa. Syystä saattaa siis cerniläisten huulilla olla pieni hymynpoikanen huomenna, koska lyyti on viimein kuulemma alkanut kirjottaan. Pelastus tulee siinä, kun törmäytetään hiukkasia noin 350 tuhatta miljardia kertaa jolloin joissakin noista törmäyksistä muodostuu kenties Higgsin hiukkasia. Sille tyypillisiä hajoamistuotteita syntyy noissa törmäysissä pikkasen enemmän kuin tilanteessa, että Higgsin kenttää ei olekaan. Tuo energiaikkuna jossa “ylimääräisiä” hajoamistuotteita havaitaan on aika kapea, noin 10 MeV luokkaa, joka on vain noin miljoonasosa Cernin kiihdyttimen kokonaisenergiasta. Tuossa pienessä energiaikkunassa pitäisi näkyä pieni piikki “liikaa” törmäyksiä, joissa on syntynyt Higgsin bosonin hajoamistuotteita. Jos näin on niin voidaan sanoa, että aha! Jotta voitaisiin olla varma asiasta pitää signaalin erottua kohinasta. Kaikki ovat korostaneet, että tiistaina ei tulla esittämään dataa, jonka perusteella olisi selvää kuin pläkki, että Higgsin hitu ON olemassa. Voi edelleen olla niin, että signaali onkin kohinasta syntyvä huijarisignaali. Teknisesti sanottuna viiden sigman luottamusrajaa ei siis vielä saavuteta huomenna, mutta cerniläiset näyttävät huhujen mukaan olevan vakuuttuneita, että ens vuonna raja ylittyy ja fysiikan oppikirjat menevät uusiks. Saattaapi olla, että sen jälkeen cerniläiset ottavat viimein pienen loman.

Sokeribiitti pohjalla: Z ja W bosonit löytyivät vuonna 1983. Nobeli löydöstä jaettiin 1984.

Kvanttifysiikassa hämmennystä on aiheuttanut lontoolaisten fyysikoiden paperi jossa he (muka) osoittavat, että kvanttimekaniikan todennäköisyystulkinta on formalismin vastaista. Todennäköisyystulkinta on ollut koko kvanttimekaniikan kulmakivi siitä lähtien kun Dirac, Born, Bohr ja kumppanit formuloivat statistisen transformaatioteorian 20-luvulla. Kööpenhaminalaisessa tulkinnassa aaltofunktio kuvaa todennäköisyyksiä ja tuo aalto romahtaa havainnossa kokeen osoittamaan tilaan. Einsteinin oli vaikea hyväksyä tätä ja ajatteli, että kvanttimekaniikka on epätäydellinen teoria ja piilossa oli vielä muuttujia, jotka tekisivät teorian täydelliseksi ja todennäköisyyksiä ei tarvittaisi. John Bell, Alain Aspect ja muut osoittivat, että tämä ei ole mahdollista. Piilomuuttujia ei ole. Hugh Everettin monimaailmatulkinta tuli taas 50-luvulla ja tasa-arvoisti koko kvanttimekaniikan siinä mielessä, että samat kvanttimekaniikan yhtälöt pitäisi kuvata myös havainnoitsijoita, joten aaltofunktion romahtaminen ei olisi fysikaalinen tapahtuma. Everett tulkitsi, että historia haarautuu havaintoprosessissa ja jokainen mahdollinen tapahtuma tapahtuu jossakin rinnakkaistodellisuudessa. Tää on tietenkin vähän hullu teoria (tai oikeastaan metateoria). Se saattaapi jopa pitää kutinsa – ongelma on vain se, että miten saada se selville.

Nyt nämä lontoolaiset ovat kaivaneet asian taas esille ja lyhyellä laskulla osoittavat, että jos oletetaan, että samaa fysikaalista tilaa voi vastata kaksi eri aaltofunktiota niin se on ristiriitaista kvanttimekaniikan lakien kanssa. He muodostivat aaltofunktion kahdesta tilasta, jotka ovat tietyllä todennäköisyydellä samoja. Siis samanlainen hitu, sama liikemäärä, sama spini etc. (Teknisesti: kaikkien mahdollisten kommutoivien observaabelien joukko). Mitä nyt normaalisti oletetaan, että tietty fysikaalinen tila ON. Sitten he osoittavat muodostamalla kahden samanlaisen korreloimattoman systeemin yhdistelmäaaltofunktion, että vaikka fysikaalinen tila olisikin sama niin mittausjärjestelmä voi erottaa aaltofunktiot toisistaan. Tämä on ristiriitaista koska aaltofunktiossa olisikin enemmän informaatiota kuin fysikaalisessa tilassa. Tämä ei ole heidän mukaansa sopusoinnussa todennäköisyystulkinnan kanssa ja tästä ollaan vedetty se johtopäätös, että aaltofunktio onkin The Todellisuus, eikä vain todennäköisyysjakauma sille, minkälainen todellisuuden pitäisi olla.

Täytyy sanoa, että tämä keskustelu on mennyt jo vähän ontologian puolelle. Mikä ON fyysinen todellisuus ja mikä on vain kätevä nyrkkisääntö tai laskujen apuväline. Tuloksella voi olla myös sellainen tulkinta, että kaikki kvanttitilat ovatkin yhteydessä toisiinsa, eli pystyvät kommunikoimaan minkä tahansa muun tilan kanssa. Tämä jos mikä veisi fyysikolta yöunet.

CERN:issä OPERAn koetta on paranneltu niin että neutriinoja lähetetään lyhyissä 7 nanosekunnin pituisissa sarjoissa. Tällöin on helpompi yhdistää neutriinon syntyaika ja havaintoaika ja päätellä siitä neutriinon nopeus. Neutriinot jatkavat edelleen hurjaa vauhtia, pikkasen yli valon nopeuden. Viimeisimmässä ajossa havaittiin 20 neutriinoa ja niiden nopeus on yhä noin 7000 m/s yli valon nopeuden. Skeptikoilla on vielä se ässä hihassa, että OPERA:n kellot saattavatkin olla pikkasen epäsynkronissa. OPERA tahdistaa kellonsa lähtöpisteen ja havaintopisteen välillä GPS-järjestelmän avulla ja jos tässä tulee jotain systemaattista (suhteellisuusteoreettista) virhettä niin tietenkin kulkuaikalaskutkin menevät mönkään. OPERA-koe on tähän asti ollut siinä uskossa, että kaikki tärkeät suhteellisuusteoreettiset efektit ovat GPS-signaalissa korjattu. Kaipa tässäkin tapauksessa superkovaa dataa saadaan vain jos porataan 700 kilometrin reikä ja lähetetään valo ja neutriino samaan aikaan ja mitataan kumpi tulee maaliin ensimmäisenä.

Nyt ollaan purettu pahvilaatikoita ja niitten mukana on tullut jotain minkä takia hengitys vinkuu, korvat ovat tukossa, nenä vuotaa ja silmiä kirvelee. Veikataan, että se jokin on pöly. En saa tarpeeksi unta sen takia ja huimaus on pahentunut. Antihistamiineista on rajoitettua hyötyä, kun alkavat tehota vasta tuntien päästä ja niiden sivuvaikutukset ovat varsinkin nyt sellaset, että seuraavan päivän luovalle työlle voi kyllä sanoa heiheit.

Työssä on kyllä syntynyt jotain valmista ja kunhan sisäiset refereet saavat luettua manuskan se lähtee eteenpäin. Saa nähä miten paperin käy. Harmi ettei se ehtinyt uusiin työhakemuksiin, mutta ei voi mitään. Sitten vaan seuraavan papyroksen kimppuun.

Saksalaiset ovat joskus kummallista sakkia. Edellinen vuokranantaja istuu takuurahojen päällä kun valitti jostain pienistä jutuista, jotka Suomessa menisivät normaalin kuluman piikkiin tai ei huomattaisi ollenkaan. On kuulemma yleistä. Ei ole kyllä yhtään ylimääräistä aikaa tai energiaa alkaa tapella asiasta.

Einsteinin suhteellisuusteorian mukaan on olemassa suurin nopeus, jota nopeammin mikään informaatio ei voi kulkea. Normaalisti fysiikassa valon ajatellaan saavuttavan tuon maksiminopeuden, koska fotoneilla ei ole lepomassaa. Tiedepalstat ovat nyt täynnä arvauksia siitä miten fysiikkaa muutettaisiin, jos OPERAn tuloksessa ei ole virhettä. Pitäisikö muuttaa kvanttifysiikaa vai suhteellisuusteoriaa minimaalisesti vai kaikkea yhtä aikaa. OPERA mittasi myös sen, että riippuuko neutriinojen nopeus niiden energiasta, mutta ei havainnut statistisesti merkittävää eroa matalalla energialla (keskimäärin 13.9 GeV) ja korkealla energialla (keskimäärin 42.9 GeV).

Mainittakoon, että tämä ei ole ensimmäinen kerta kun neutriinojen havaitaan liikkuvan valoa nopeammin. MINOS-koe jenkeissä tuotti vastaavanlaisen tuloksen vuonna 2007, mutta statistinen epävarmuus oli niin suuri, että suurempaa älämölöä ei syntynyt eikä tuolloin vielä ajateltu, että neutriinoilla olisi oikeasti valon nopeutta suurempi nopeus. Kun supernova 1987a räjähti tähden ytimen romahtamisen luoma neutriinovuo havaittiin valosignaaliin verrattuna pari tuntia aikaisemmin maassa. Tosin tässä tapauksessa ajateltiin, että valoimpulssi syntyisi vasta kun supernovan shokkiaalto ehtisi tähden pinnalle, minkä arveltiin selittävän aikaeron. Ja jos OPERAn havaitsema nopeus olisi totta kaikissa tapauksissa, olisi kyseisen supernovan tapauksessa aikaero pitänyt olla huomattavasti suurempi, luokkaa useampi vuosi. Supernovan syntymekanismeja ei tosin tiedetä niin tarkkaan, että epävarmuuksia ei olisi. Supernova 1987a:n jäljiltä ei ole edes löydetty neutronitähteä, minkä muodostuminen olisi teorian mukaan synnyttänyt tuon neutriinovuon.

Romukopasta on nyt sitten kaivettu monta teoriaa uuteen tarkasteluun. Valoa nopeammat tachyonihiukkaset, Lorentz-invarianssin rikkovat neutriino-oskillaatiot, muutokset kausaalisuuteen tai suhteellisuusteoriaan ja ajassa muuttuva valonnopeus. Noista voi jokainen valita suosikkinsa tai sitten kyhätä ihan oma teoria. Vedonlyöntitarjouksia on esitetty. Nyt, jos luonto on tosiaan nurinkurinen, olisi mahdollisuus voittaa ainakin talo tahi mallasviskipullo. Tosin menetät tietenkin talosi/mallasviskisi, jos OPERA on mokannut. Mutta yrittänyttähän ei laiteta!

Kurt Vonnegutin Slaughterhouse-5 on luvun alla. Dresden on vähän outo sekoitus kaikenlaista: vanhoja taloja, derkkulalle tyypillisiä kerrostaloja ja uusia ostoskeskuksia. Sodassa tuhoutuneita taloja rakennetaan uudestaan samalaisiksi kuin ne olivat ennen palopommitusta. Lähellä on Sächsische Schweiz, joka näyttää mukavalta paikalta vaellella ja Prahaan on vain 160 km. Kaippa tuolla vuoden tai pari viihtyy, jos tarjous tulee.

Illalla kävimme Soy’s Sushissa, pienessä mutta kehutussa sushibaarissa. Sushi oli hyvää ja tunnelma oli rento. Valittevati tosin join paikan saket loppuun, joten jouduin jatkamaan umeshulla.

Nyt olemme taas Regensburgissa. Toisella puolella katua on sairaalan helikopteriparkki, josta lähtee koptereita kovan melun kanssa myöhäänkin illalla. Naapuri joskus kiroilee niille parvekkeelta, mutta mua ei tietystä syystä haittaa pahemmin.

Toipuminen on edennyt aika nopeasti. Viime aivokuvissa ei näkynyt enää kovasti mitään ikävää. Unen tarve on edelleen koholla, noin 10 tuntia vuorokaudessa vähän riippuen siitä onko päivän aikana ollut kovasti häppeninkii. Joskus on lisäksi huimausta, varsinkin jos on stressiä. Tämän takia koetetaan pitää ensi viikolla alkava Suomen loma rauhallisissa merkeissä. Siis fyysisen kunnon kanssa ei ole ongelmaa, mutta jos ympärillä on paljon hässäkkää, härdelliä ja melua niin jaksu alkaa loppumaan.

Monet ovat olleet yllättyneitä miten asiat ovat menneet. Ei menny ihan niinku elokuvissa. Niissähän isku päähän johtaa siihen, että uhri on vähän aikaa tajuton ja pikkulinnut laulavat, mutta sitten herätään ja pyyhitään pölyjä takista ja ollaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Proffa Regiksessä kommentoi, että on varmasti hyvä etten muista mitään itse onnettomuudesta ja putoamisesta. Hänellä oli ehkä mielessä tuo käsitys, että kun pudotaan karjutaan täyttä kurkkua kauhusta. Muistelin tosin, että yhdessä lukemassani kirjassa (Fergus Fleming, Killing Dragons) oli jotain juttua asiasta. Väitettiin, että mitä yleisimmin tapahtuu olisi pikemminkin päinvastainen. Tyyneys, tarkkuus, ajan subjektiivinen hidastuminen, jopa triviaalit ajatukset, kuten vaikka se että toivottavasti taskussa oleva kello tms. ei mene hukkaan. Ja sitten tietenkin joissakin tapauksissa se klassinen, että näkee elämänsä menevän filminä edessään.

Kun 6 vuotta sitten muutimme Delftiin tavaraa kulki mukana 15
kuutiota. Nyt kun vuokrasimme 18 kuution pakettiauton se pakkautui
täyteen ja sen lisäksi veimme Ford Transitilla vielä 2 lastia tavaraa
pois jäteasemalle. Oikeastaan tarve oli heittää paljon enemmän
menemään ja tulla toimeen vaan sadalla esineellä (2 kippoa, 2
lusikkahaarukkayhdistelmää ja 96 muuta esinettä). Seuraava muutto
olisi silloin paljon helpompi. Ehkä sit seuraavalla kerralla. Onneksi
ystävät auttoivat kuitenkin niin paljon muutossa, että homma saatiin tehtyä.

Siinä kun pakkasin ja aivastelin pöly/homeallergian takia sain sitten
viestin Suomesta, että mummo on nukkunut pois. Hän oli viimeinen
isovanhempani. Elämä oli pitkä, melkeen 97 vuotta. Lyhyt mutta äkäinen
sairaus vei viimeiset voimat. Kuitenkin toivoin, että olisin pystynyt
vielä juttelemaan hänen kanssaan. Kun olin viimeksi jutellut hänen
kanssaan vuosi sitten hän oli ollut aivan oma itsensä, aina niin
positiivinen asenne ja energinen ja eläväinen luonne. Tuli vähän tippa
simmuun kun kuulin hänen toivoneen, ettei hänen tarvitsisi olla siinä
kunnossa, että olisi muiden käänneltävänä ja väänneltävänä. Tosin se melkein
toteutuikin. Löysin tädin lähettämät valokuvat mummon arkistosta ja
taidan niillä pitää pienen “muistotilaisuuden”. Hautajaisiin en
valitettavasti pääse kun on oltava MRI-kuvauksissa.

Muutto otti voimille, mutta nyt koetan taas huilata vähän. Luvun alla
on Michael Palinin Himalaya kirja. T. on myös kaiken muuttostressin
takia puhki ja poikki.

Alunperin suunnitelma oli, että olisin aloittanut Dresdenissä Max Planck instituutissa hommat syyskuussa, mutta en ole vielä pystynyt käymään paikanpäällä. Idea on nyt yrittää toipua syyskuun puoliväliin asti, toivoa että voin mahdollisimman hyvin ja mennä sit pitämään puhe sinne Dresdeniin. Tämän perusteella he sitten päättävät tarjoavatko paikkaa. Alustavasti he suhtautuivat jo positiivisesti hakemukseeni, mutta toivottavasti olen syyskuussa siinä kunnossa, että voin antaa positiivisen kuvan. Valitettavasti muut hakemukset eivät tuottaneet mitään tenuretrackiä tai aloittelevan ryhmänjohtajan paikkaa. Lähimmältä liippasi Turussa, mutta pikkulinnut visersivät, että fysiikka olisi saanut siellä niin paljon rahoitusta, että tänä vuonna olisi muiden tieteiden vuoro.

Kesän kelit eivät ole olleet kummoset ja olemme olleet harmittavan paljon neljän seinän sisällä. Meillä on nyt joku toive, että pääsisimme käymään Suomessa jossain vaiheessa syksyä riippuen terveys- ja työasioiden kehittymisestä.

Onnettomuuden syy on edelleen epäselvä, kun en muista mitään tapauksesta ja luultavasti syy jääkin epäselväksi. Ainakin se oli tekstikirjaesimerkki siitä, että suurin osa onnettomuuksista ei tapahdu kiivetessä ylös vaan laskeutumisvaiheessa. Pudotus oli pitkä, mutta vauriot jäivät tähän suhteutettuna lieviksi ilmeisesti sen takia, että kuuleman mukaan törmäsin pari kertaa seinämään ilmalennon aikana, mikä hidasti vauhtia. No, jatkossa kiipelyt jäävät boulderointeihin sitten kun sen aika joskus tulee. Nyt on vaan kiikarissa parantua ja saada elämä taas normaaleihin raiteisiin.

Totenkirchl, josta melkeen tuli nimensä väärtti.

Jos itse pitäisi veikata jotain niin laittaisin lanttini likoon sen puolesta, että Higgs löytyy tuolta kyseiseltä massa-alueelta seuraavan vuoden aikana.

–

Tänään tuli 3 viikkoa täyteen onnettomuudesta ja olo on jo paljon parempi, mutta huimaus ja väsymys ovat edelleen aika pahoja. Päivän aikana pitää nukkua useaan kertaan ja tuo huimaus (vertigo) on vähän kuin olisi ollut liian kauan vinhaa pyörivässä karusellissä. Huimaus tuntuu pahemmalta paikoissa joissa on kova melu tai paljon aistiärsykkeitä. Kerran ärsykkeenä toimi myös aaltoilevat viivat. Iltaisin ollaan käyty kävelyllä, mutta vakavampi urheilu saa odottaa useamman kuukauden. Neurologi oli tosin tällä viikolla suhteellisen positiivinen pitkän aikavälin ennusteen kanssa.