Octoberfest

Labran saksalainen proffa järjesti kotonaan Octoberfestin eilen perjantaina. Hän oli kiikuttanut Baijerista kasapäin olutta ja menuun kuului tietenkin sauerkrauttia, perunanuudeleita (schupfnudeln), iso lihapata ja valkoista bratwurstia, tai oikeammin Weisswurstia. Vehnäoluista en kovasti pidä, mutta tykästyin kuitenkin tummaan Weissbieriin (dunkles Weissbier) – mikä ei ole nimestään huolimatta tummanharmaata vaan ruskeaa. Jälkiruuaksi oli jäätelöä ja omenahilloa. Omenasato on ollut täällä Skånessa niin runsas että omppuja lojuu pitkin teitä ja jalkakäytäviä.

Suomi-vitsejä kerrottiin, tottakai, ja pöytään ilmestyneen islantilaisen akvaviittipullon myötä keskustelu luisui talouskriisin puolelle. Paikalla olevasta fyysikkoporukasta muuten yli puolet (mukaanlukien minä) tunnusti että heillä on epätavallisen paljon vaikeuksia tunnistaa kasvoista henkilöitä (prosopagnosia eli kasvosokeus). Oliver Sacks kirjoitti eräästä äärimmäisestä esimerkistä kirjassaan ”The man who mistook his wife for a hat”. Kirjan nimi kertookin kaiken oleellisen. Mutta siis seuraavan kerran kun esittelen itseni tuntemilleni ihmisille toisen (tai kolmannen..) kerran niin älkää ihmetelkö.. Minkäs aivoilleen voi. Tuo kasvontunnistusosasto on mulla varmaan valjastettu tällä hetkellä pysyvästi kvanttikenttäteorian integraalien laskentaan.

Tänään ei ole tapahtunut mitään. Ajattelin työstää duunin alla olevaa paperia, mutta siitä ei tullutkaan sitten yhtään mitään kun sain jonkun (toivottavasti tilapäisen) writer’s blockin. Sen sijaan fillaroin 48 km ”traktoriksi” kutsumallani vuokrapyörällä ja kuuntelin Thomas Talliksen 40-äänistä motettia Spem in alium. Perjantaina lastaan laukun täyteen ruisleipää ja lennän kotiin viikoksi.

Lord British aka Richard Garriott on muuten lähdössä avaruusturistiksi huomenna ISS:lle Soyuz-raketilla. Lippu maksoi kuulemma 30 miljoonaa taalaa. Kenties Ultima-sarja saa ISS:llä jatkoa Ultima Spacen muodossa? Sunnuntain laakaisua voi seurata webissä ainakin Nasa tv:ltä. ISS:llä oleva Volkov ja Garriott ovat muuten toisen sukupolven kosmo/astonautteja ja huominen miehitetty Soyuz-lento on jo järjestyksessä 100. Avaruuslennoista on tullut business-as-usual.

Mainokset

2 responses to “Octoberfest

  1. Täälläkään ei ole tapahtunut mitään. Ulkona oli kyl torvisoittokunta, mutta se nyt on lauantaille normia.

  2. Ööh… täällä oli ”jotain”. Nyt on sunnuntai. Tänään oli kyllä muuten oikein aurinkoinen syyspäivä. Haravoin pihamaalta tonnin verran vaahteranlehtiä (prk kun olisi moottorisahalle töitä). Siivosin myös parvekkeen, kasasin puulaatat pinoiksi ja pistin ne yhdessä parvekekalusteiden kanssa pressun alle. Kuolleet kukka-amppelit lensi kompostiin.

    Ollaan alettu polttamaan jo kynttilöitä iltaisin (lue: paljon). Nuohooja pitäisi kohta tilata, koska talvilämmityskausi voi alkaa ihan milloin vaan.

Kommentointi on suljettu.