Tokio

Hyppäsimme lauantaina Hikari-shinkansen -junaan, joka kärräsi meidät mukavasti kolmessa tunnissa 600 kilometriä itään Tokioon. Keli oli muuttunut huonommaksi ja näimme junan ikkunasta vain 1/2 Fuji-vuorta, koska huippu oli pilvien peitossa. Emme nähneet paluulennollakaan tuota piilottelevaa puolikasta joten Fuji-onni oli siis hieman huonompi tällä keikalla. Heitimme kamppeemme Oak hoteliin Uenossa, luimme ohjeet maajäristysten varalta ja lähdimme tutkimaan Uenon ja Asakusan kaupunginosia. Heti ensivaikutelma oli, että väkeä on 10-kertaa enemmän kuin Kiotossa ja jengi on astetta kansainvälisemmänYamanote-sen oloista. Vaikka suurimpien metroasemien kautta liikkuu päivässä pari miljoonaa ihmistä niin kaikki liikkuvat edelleen hallitun järjestelmällisesti, kadut ja käytävät ovat siistejä eikä roskia näy oikeastaan missään. Jos jonnekin ilmestyy roska (vaikka puista tippuneita lehtiä) niin sen kimpussa on hyvin äkkiä kaksi tai kolme japanilaista rikkalapion ja luudan kanssa.

Päätimme aluksi käydä Senso-ji -temppelissä Asakusassa, joka on yksi Japanin suosituimmista temppeleistä sen 1400-vuotisen historiansa takia. Se on vaikuttava näky isoine portteineen ja pagodoineen. Valitettavasti temppelialue tuhoutui lähes kokonaan II:n maailmansodan palopommituksissa, kuten suurin osa muutakin Tokiota, mutta temppelit rakennettiin uudestaan saman kaavan mukaan, jo ties kuinka monennen kerran. Tuntuu siltä, että nämä puusta tehdyt buddhalaiset temppelit syntyvät ja kuolevat ja uudelleensyntyvät samaa vauhtia kuin ihmisetkin. Tämä ei tunnu olevan edes kovin kummoinen juttu japanilaisille joille ideat kuitenkin säilyvät osapuilleen samanlaisina sukupolvista toiseen. Esimerkiksi Kioton suosittu Kinkaku-ji eli kultainen temppeli on vanhan näköinen, mutta se on uudelleenrakennettu viimeksi 50-luvulla, kun joku munkki sai aikoinaan päähänsä tuikata pytingin edellinen inkarnaatio tuleen.

Senjo-ji oli täpötäynnä ihmisiä. Lapsia tallusti juhlakimonoissa ja suitsukeastian äärellä ihmiset kauhoivat parantavaa savua keuhkoihinsa. Se sai tosin yskimään, mikä on ehkä merkki siitä että sauhu alkaa vaikuttamaan? Sermin takana oli meneillään buddhalainen seremonia. Otin satunnaisesta ennustuslippaasta ennustuksen (omikujin) ja sain kyoon, eli huonon onnen. Oraakkelin mukaan kaikki tulee nyt menemään minulla aivan päin persettä. Kaiken kukkuraksi pyydettiin maksamaan tuosta ennustuksesta 100 jenii purkkiin. Ajattelin, että parempi kai pulittaa tuo summa, etteivät henget downgreidaisi tulevaisuuttani vielä entisestään dai-kyooksi eli suureksi kiroukseksi. Sidoin paperin telineeseen tuuliseen paikkaan, niin kuin on tapana. Se kuulemma merkitsee sitä, että yrittää jättää paskan tsäkän odottamaan että boddhisattvat kerkeisivät huolehtimaan asiasta. En tiedä ottaako kukaan paikallinenkaan näitä fortune cookieita kovin vakavasti, mutta ainakin niiden idea onnen ja epäonnen vaihteluista opettaa varmasti buddhalaisille tärkeätä myötätuntoa kaikkia elämänpyörässä juoksevia kohtaan.

Ostimme hieman keittiötarvikkeita nuudelien tekoon Kappabashi-kadulta. Suuntasimme tämän jälkeen Yamanote-linjan junalla kohti Shibuyaa ja Shinjukua. Katselimme ohi virtaavaa ihmismassaa Shibuya crossing liepeillä ja kävimme katsomassa Hachi-ko -koiranpatsasta aseman ulkopuolella.

Hauska hauva hatchi-ko

Hauska hauva hachi-ko

Tuo koira on Japanissa uskollisen hauvan perikuva, joka aikoinaan 20-luvulla tuli aina asemalle isäntäänsä vastaan, kun hän palasi iltajunalla töistä. Kerran isäntä sai kuitenkin sydänkohtauksen työpaikallaan, eikä enää koskaan palannut junalla kotiin. Hachi-ko kuitenkin jatkoi uskollisesti asemalla odottamista aina iltajunan tuloaikaan 11 vuoden ajan ja ilmeisesti ajatteli kerta toisensa jälkeen, että tänäänkään hän ei tullut, ehkä hän on jollakin pitkällä matkalla, mutta kenties hän palaa huomenna… Ihmiset huomasivat tutun koiran asemalla ja alkoivat pitämään huolta tästä, ja lopulta hänelle tehtiin patsas asema-aukiolle.

Sunnuntain aamupäivän ohjelmassa oli dallailua Harajukun alueella, jossa on keskittymä vaatekauppoja nuorisolle. Muiden muassa Meiji-dorin ja Takeshita-dorin kulmasta löysimme kaupan nimeltä ”ehkä söpö”, jonka syntyhistoriaa pohdimme. Suomi on kova sana japanilaisten keskuudessa, joten kenties joku japanilainen on kysynyt suomalaiselta, että mitä kawaii on suomeksi ja tämä on vastannut, että hmm.. ehkä söpö? Näytti siltä, että nuorison muodissa oli tällä hetkellä karvabuutsit ja -pipot sekä ”new arrivalina” maiharit. Jos jokin on pop tänä vuonna japanissa niin luultavasti ne tulevat muotiin ensi vuonna muualla maailmassa. T. osti ruskean maiharin (vai vihreän? mielipiteemme värien nimistä tuntuvat joskus eroavan yhtä paljon kuin japanilaisten ja länkkärien, kun edelliset pitävät mm. omenia ja salaatteja sinisinä). Gothlolleja näkyi aika vähän. Kävimme shoppailun jälkeen katsomassa, että 30-vuotta sunnuntaisin tanssineet elvikset tanssivat edelleenkin Harajukun aseman lähellä ja tsekkasimme myös Tokyo dance music festivalia Yoyogi-puistossa.

Kenties kivat

Kenties kiva

Illan suussa kävimme vielä Ikebukuron kaupunginosassa koettamassa piristää epäonnisen onnettomuuden takia tilapäisesti liikuntarajoitteista M:ää. Rouskutimme edamamea (soijapapuja) ja tarjotut karjalanpiirakat olivat suussa sulavan hyviä. Oli kiva jutella japaninkokemuksista ja tieteestä hieman pitemmän aikaa maassa eläneen kanssa. Lopulta oli aika palata Kiotoon ja vannoimme, että Tokioon on päästävä vielä uudemman kerran.

Mainokset

One response to “Tokio

  1. Nyt kun vielä keksisi, mistä Hollannissa löytää edamameja. Luomukaupassa ei ollut, eikä AH:ssa eikä C1000:ssa. Huomenna tsekkaan Wah Nam Hongin ja Oriental Supermarketin.

Kommentointi on suljettu.