Tapahtumakalenteri

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 400 vuotta siitä kun Galileo Galilei teki ensimmäisen tähtitieteellisen havaintonsa teleskoopilla. Tästä syystä vuosi 2009 on ny kansainvälinen tähtitieteen juhlavuosi. Kun katselee Nasan ja Euroopan avaruusjärjestö Esan kalentereita niin vuodesta näyttääkin tulevan varsin mielenkiintoinen tieteen kannalta. Hyvin merkittäviä tieteellisiä projekteja starttaa tänä vuonna ja ensimmäisiä alustavia tuloksia voi alkaa odottamaan ennen kuin vuosi on lopussa. Eivätkä nämä projektit ole mitään pientä akateemista pilkunviilausta vaan useat niistä vastaavat sellaisiin kysymyksiin kuten mistä me ollaan tultu, ollaanks me täällä yksin vai ei, ja minne me ollaan menossa.

23. helmikuuta Nasa laukaisee Orbiting Carbon Observatory -satelliitin. Se auttaa kartoittamaan hiilidioksidin lähteitä ja nieluja maan päällä entistä tarkemmin. Esimerkiksi metsien hakkuun rooli ilmastonmuutoksessa on edelleen epäselvä. Eli käytännössä satelliitin datan avulla tiedämme pian entistä tarkemmin onko ihmiskunta tällä vauhdilla menossa kohti loistavaa tulevaisuutta vai kuumaa hiilidioksidihelvettiä.

Maaliskuussa Esa laukaisee GOCE-satelliitin, joka mittaa vulkaanisuuden ja merivirtojen aiheuttamia pieniä muutoksia maapallon gravitaatiokentässä. Dataa voi käyttää myös ilmastonmuutoksen aiheuttaman merenpinnan nousun tarkkailemiseen.

10. maaliskuuta Nasan laukaisee Kepler-satelliitin, joka tarkkailee pieniä vaihteluita tähtien säteilyssä. Jengi varmaan muistaa sen harvinaisen tapauksen kun Merkurius-planeetta pari vuotta sitten pyyhälsi Auringon kiekon edestä ja näkyi Maasta käsin mustana pisteenä Auringon päällä? Tuon takia Auringon säteily maan päällä väheni noin miljoonasosalla muutaman minuutin ajaksi kun Merkurius varjosti Auringon säteilyä. Ilmiö on periaatteessa sama kuin Kuun aiheuttama auringonpimennys, mutta koska Merkurius on kaukana se varjostaa vain pienen osan Aurinkoa. Kepler-satelliitin idea on karkeasti se, että jos näemme saman ilmiön kaukana olevien tähtien kohdalla niin voimme laskea siitä tuota tähteä kiertävän planettan massan ja etäisyyden tähdestä. Sokerina pohjalla on se, että Kepler on niin tarkka, että pystyy havaitsemaan Maan kokoisen planeetan aiheuttaman varjon kaukaisen tähden edessä. Kun tarpeeksi suurta tähtijoukkoa tarkkaillaan tarpeeksi kauan niin saadaan pian karkeaa statistiikkaa siitä, kuinka monta potentiaalisesti asuttavaksi kelpaavaa planeettaa tässä maailmankaikkeudessa oikeen onkaan. Eli onks meillä todennäköisesti seuraa tässä maailmankaikkeudessa vai nou. Kepler ei ole tosin ensimmäinen tätä ideaa käyttävä satelliitti (mm. ranskalainen Corot-satelliitti laukaistiin jo 2006), mutta se on herkempi kuin edeltäjänsä ja kerää paljon enemmän dataa kolmen ja puolen vuoden elinaikanaan.

Maaliskuussa tapahtuu myös jotain eriskummallista. Kuusi pallopäistä ihmistä menevät ihan vapaaehtoisesti eristysselliin 105 päiväksi? Ei, vaan Mars500-koe alkaa, joka simuloi Marsiin tapahtuvaa avaruuslentoa nyt aluksi ihan täällä maan päällä. Mitenkä ihmiset reagoivat pitkän avaruuslennon psyykkisiin ja fyysisiin rasituksiin? Aiemmin on tiedetty, että pitkillä avaruuslennoilla astronauteilla on ilmennyt kaikenlaista eristyksen aiheuttamaa ongelmaa, mutta mahdollisen Mars-lennon aikana ei ole edes periaatteellista mahdollisuutta keskeyttää lentoa ja palata maahan, jos kremppa ja/tai ahistus iskee. Luultavasti tuosta ahtaasta eristyskammiosta poistetaan kaikki terävät ja painavat esineet ja varmaankin koe keskeytetään jos joku pimahtaa ihan totaalisesti. Aluksi kokeen pituus on ”vain” 105 päivää, mutta myöhemmin tänä vuonna suunnitellaan täysimittaista 520 päivän koetta, joka olisi Marsin matkan kesto nykyteknologialla.

12. huhtikuuta pureksin luultavasti kynteni lyhyiksi hermostuksissani sillä Euroopan avaruusjärjestö Esa on suunnitellut laukaisevan kaksi hyvin tärkeätä avaruusluotainta, Herschelin and Planckin, samalla Ariane 5 kantoraketilla. Herschel on infrapuna- ja millimetriaaltoja havaitseva yleiskäyttöinen observatorio ja Planck tutkii avaruuden taustasäteilyä ja big bangiä. Nämä satelliitit eivät ole todellakaan mitään leluja vaan hyvin tarkkoja mittalaitteita. Toisin kuin Hubble-teleskooppi Herschel ja Plack eivät havaitse näkyvää valoa vaan huomattavasti pitempiä sähkömagneettisen säteilyn aallonpituuksia, joten kauniita kuvia etäisistä galakseista ei ole tiedossa.Vaikka tuo aallonpituusalue ei ole siis kovin esteettinen, se on tieteen kannalta hyvin tärkeä. Hubbleen verrattuna nuo teleskoopit ovat myös huomattavasti monimutkaisempia rakentaa. Ne tarvitsevat nestemäisellä heliumilla toimivat kryostaatit, jotta instrumentit voidaan jäähdyttää havaintoja varten kylmemmiksi kuin ympäröivä avaruus. Piece of cake täällä maan päällä, mutta sama pitäisi tehdä avaruudessa ja järjestelmän tulisi toimia yhtä luotettavasti kuin junan vessa, koska korjaajaa ei voi lähettää paikalle jos ongelmia ilmenee. Hintalappukin on ollut sen mukainen: luotaimet + laukaisu maksavat pitkälti yli miljardi euroa. Toivottavasti Arianespace on tehnyt hyvät pätchit softaansa. Juutuubista voi katsoa esimerkiksi mitä tapahtui, kun ohjelmointivirheen takia kertolaskuoperaation ylivuoto aiheutti pienen ohjausvirheen vuonna 1996 Cluster-satelliittien laukaisussa. Sanotaan, että se oli luultavasti maailmanhistorian kallein softabugi ja viivästytti Cluster-projektia neljä vuotta.

12. toukokuuta Nasan astronautit lähtevät avaruussukkulalla remppaamaan Hubble-teleskooppia. Hubblehan on jo 18-vuotias (”elääx niin vanhaks..”) ja on ollut aika heikossa hapessa jo pitkän aikaa kun useat mittalaitteet ja satelliittia asennossa pitävät gyroskoopit ovat hajonneet. Viime vuoden lopulla koko teleskooppi oli kippata kuppinsa kun rautavika iski dataprosessoriin ja tarvittiin monimutkainen operaatio, että bitti saatiin taas liikkumaan maahan. Kun seuraava fiba iskee niin Hubble todennäköisesti potkaisee tyhjiötä. Mutta ei hätää. Tuon Nasan remppauskeikan jälkeen Hubblesta tulee toivottavasti entistä ehompi ja jaksaa porskuttaa vielä monta vuotta. Yksi Hubblen kauneimmista tuloksista on muuten mielestäni Ultra Deep Field, jossa näkyy noin 10000 varhaisen maailmankaikkeuden galaksia niin pienessä osaa taivaankantta, että se on kuin nuppineulan reikä paperissa. Kun katsoo tuota kuvaa niin jostain syystä ei enää murehdi, että jäikö kotona kahvinkeitin päälle ja valot palamaan.

27. toukokuuta Euroopan Frank de Winne lähtee Kansainväliselle avaruusasemalle (ISS:lle) Soyuz-raketilla ja myöhemmin heinäkuussa Christer Fuglesang seuraa sukkulan kyydissä. ATV-projektin ja Columbus-laboratorion ansiosta Eurooppa on saamassa hyvin merkittävän roolin myös ISS:llä tehtävässä tutkimuksessa.

Marraskuussa Esa laukaisee Cryosat-2 satelliitin. Kyseessä on jo toinen yritys. Edellinen yritys (Cryosat-1) floppasi kun sen venäläinen Rockot kantoraketti cräshäsi jonnekin napa-alueelle, jälleen kerran softabugin takia. Satelliitti rakennettiin kuitenkin uudestaan scrätchistä ja jos tällä kertaa laukaisukin onnistuu niin Cryosatista saadaan tarkkaa tietoa napa-alueiden jääpeitteestä ja jään paksuudesta. Eli käytännössä Cryosat kertoo pian kuinka paljon niitä patoja pitää oikein korottaa Hollannissa vai olisko parasta jo ostaa Delftiin se kumivene (vanha ilmapatjamme vuotaa).

No joo. Tästä tuli aika pitkä postaus, mutta aika paljon happeninkiä näyttäisi tosiaan mahtuvan ensi vuoden ensimmäisen puoliskolle. Paras pistää jo ny kalenteriin niin ei pääse unohtumaan.

Advertisements