Muistotilaisuus

Persialainen tapa on, että muistotilaisuuksia järjestetään 3, 7 ja 40 päivää kuoleman jälkeen. Virallinen suruaika päättyy 40 päivän jälkeen. Eilen oli Moosan (nimi on persialainen muoto Mooseksesta) seisemännen päivän muistotilaisuus yliopistolla. Tämän blogin lukijoista ei varmaan kukaan nähnyt häntä, mutta hän oli yksi niitä henkilöitä, jonka olisin mielelläni esitellyt teille. Hän oli hyvin kohtelias, luotettava, iloinen, vieraanvarainen, vilpitön ja rehellinen. Kaikki pitivät hänestä. M. oli erinomainen fyysikko ja oli siis valmistautumassa väitöstilaisuuteensa, alta kolmikymppisenä.

M. oli niitä ihmisiä, joille uskonto oli tärkeä ja hän otti sen myös vakavasti. Islaminusko oli M:lle myös moraalinen valinta ja oli tavallaan kunnioitettavaa miten hän piti kiinni tärkeiksi katsomistaan asioista vaikka Hollannissa olisi ollut hyvin helppoa luisua maallistuneeksi. M. selitti meille kaikki uskontonsa ja kulttuurinsa yksityiskohdat ja vastasi kärsivällisesti kaikkiin pöljiinkin kysymyksiin, kuten saako syödä ollenkaan jos koko Ramadanin aikana aurinko ei laske. M:n moraalikoodi aiheutti pieniä logistisia uudelleenjärjestelyitä muun muassa juhlien yhteyksissä. Koska M. ei saanut olla juhlissa, missä alkoholia nautitaan oltiin sovittu, että juhlat alkavat ilman alkoholia ja tietyllä kellonlyömällä tarjoilu aloitettiin. M. lähti silloin ystäviensä kanssa omille jatkoille. Jotkut nurkuivat aluksi, mutta vähitellen järjestelyt muuttuivat automaattisiksi ja kaikki ymmärsivät, että kenenkään ei tarvinnut tehdä suurtakaan kompromissia. Retkillä tauot oli helppo järjestää niin, että M. sai mattonsa aina johonkin nurkkaan säädetyn monta kertaa päivässä. Mutta kovin paljon hänen harrastuksensa ja vapaa-ajan vietto ei muuten eronnut meistä muistakaan. Amelandin retkellä ensikertalainen M. kepitti kaikki meidät länkkärit selvin numeroin golfissa.

Vaikka M. oli konservatiivinen ei hänessä ollut mitään sellaista stereotyyppistä arroganssia, mikä joskus liitetään konservatiivisiin islaminuskoisiin. Kerran kollegojen kanssa puhuttiin uskonnoista ja hollantilainen W. sanoi, että hän ajattelee, että Jumalaa ei ole olemassa. M. lähti silloin ryminällä paikalta. Vähän ajan päästä hän tuli takaisin ja oli pahoillaan, mutta selitti, että hän ei saanut olla paikassa missä Jumala kielletään. Näin hänen äitinsä viime vuonna ja koetin kätellä häntä (faux pas), mutta M. vain nauroi ja sanoi, että sorry, meillä ei ole tapana. Hänen proffansa sanoi muistopuheessaan, että M:ssä islam menettää yhden parhaimmista suurlähettiläistänsä länsimaissa.

M. ei sentään niellyt tyynenä kaikkea sitä töykeyttä ja vihamielisyyttäkin, mitä ennakkoluulot joskus aiheuttavat. Kun M. joutui kansalaisuutensa takia Japanin tullissa epämiellyttävään erityistarkastukseen hän sanoi happamana, että miksi he eivät tee erityistarkastusta kaikkille amerikkalaisille, jotka sentään ovat atomipommittaneet Japania kahdesti toisin kuin Iran. Kerran pelkäsimme duunissa jo katastrofia kun M. sijoitettiin samaan huoneeseen yhtä konservatiivisen israelilaisen post-docin kanssa. Parin kuukauden jälkeen he kuitenkin totesivat, että hehän tulevat paljon paremmin toimeen kuin heidän hallituksensa.

Tavoista hieman poiketen M. haudataan kotimaassaan, jonne hän halusi kovasti palata opintojensa jälkeen.

Advertisements

One response to “Muistotilaisuus

Kommentointi on suljettu.