Miekat auroiksi

Kun H. oli pieni 70- ja 80-luvuilla ei siihen aikaan pelätty mitään ilmastonmuutoksia, terrorismia tai jotain epämääräistä green/grey goon maailmanvalloitusta vaan ihan vaan ydinsotaa ja maailmanloppua. USA ja Neuvostoliitto olivat varastoineet tarpeeksi ydinpommeja tasoittamaan kaikki maailman kaupungit ja ohjukset venailivat laukaisua ydinhyökkäystä kestämään suunnitelluissa siiloissaan. Kaikki oli kiinni niistä laukaisunappeja hilpaavista hulluista kenraaleista ja valtionpäämiehistä. Sit vähitellen huomattiin, että kauhun tasapainoon pääsee pikkasen pienemmälläkin määrällä megatonneja ja strategisten aseiden rajoitusneuvotteluiden jälkeen moni ydinohjus joutui työttömäksi. Venäjän arsenaalista poistettiin satoja lännessä pelättyjä Naton koodinimillä SS-19 ”Stiletto” ja SS-18 ”Satan” kulkenutta monikärkiohjuksta. Sitten joku keksi bisnesidean, että mitä järkee romuttaa näitä ohjuksia, kun ne soveltuvat aivan hyvin satelliittienkin laukaisuun. Koska raketit ja siiloinfrastruktuuri ovat jo valmiina on laukaisun hinta aika halpa. Stiletoista tuli Rokot-raketteja ja Satanit muuttuivat vähemmän pirullisiksi Dnepr-raketteiksi. Yhden laakin listahinta mainitaan Rokotille 12 miljoonaa taalaa, joka on huokea hinta kun sillä saa kiertoradalle (LEO) melkeen kahden tonnin kuorman (~$6500/kg).

Rockot- ja Dnepr-raketit ovat viime aikoina laukaisseet kasan maapallon tilaa valvovia tieteellisiä satelliitteja. Viime viikolla Euroopan avaruusjärjestö ESA laukaisi Dneprillä Cryosat-2 satelliitin, jonka tarkoituksena on mitata tutkalla napa-alueiden jään paksuutta ja siten saada luotettavaa tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksesta napojen jäätiköiden sulamisnopeuteen. Viime vuonna Rockot-raketit laukaisivat kiertoradalle ensin ESA:n Goce-satelliitin, joka mittaa Maan gravitaatiokentän epäsymmetriaa, ja sitten SMOS-satelliitin, joka mittaa maaperän kosteutta ja suolaisuutta. Jälkimmäinen satelliitti tuottaa arvokasta tietoa siitä, kuinka nopeasti maaperä on eri alueilla kuivumassa. Vaikka nämä satelliitit eivät maailmaa suoranaisesti pelastaisikaan on tärkeätä saada enemmän kovaa dataa ihmisen Maapalloon aiheuttamista muutoksista. Eli lisää vaan aseistariisuntaa ja ohjukset hyötykäyttöön. 🙂

Mainokset

3 responses to “Miekat auroiksi

  1. Vänkiä nämä rinnakkaiset todellisuudet!

    Lapsuuteni 70-luvulla tuntui, että maailma on tulvillaan saastetta, kuten öljyyn tahriintuneita vesilintuja, DDT:tä, vesien syvänteissä ja maan pinnan piilevia myrkkypommeja ja muuta tukalaa plus vielä haluttiin ydinjätettäkin ihan tahallaan teettää – eikä kukaan tehnyt mitään. (Nyt sentään jotain vähän yritetään tehdä ja yleinen kanta täällä tuntuu puolustavan jonkin tekemistä. Enää ei niin innokkaasti puhuta viherpiipertäjistä kuin silloin – ja sana oli sama.) Kuvittelen, että kasvihuoneilmiöstäkin on puhuttu jo älyttömän kauan – tosin en enää muista, milloin sanan kuulin ensi kerran. Joka tapauksessa näytti selvältä, että sillä menolla ei pötkitä pitkälle. Menohan on siitä tullut monin verroin hullummaksi…

    Terrorismia pukkasi hyvinkin reippaasti tiedotusvälineistä, oli Baader-Meinhof ja IRA, Punainen prikaati ja muut jo pelkästään Euroopassa! Koska tahansa missä tahansa saattaa autopommi räjähtää eikä terrori katso, kehen osuu, paitsi jos salamurhataan tyyppejä. Lentokoneita kaapattiin Suomessakin! Tosin ne taisivat olla loikkarihommia.

    Itse kasvattajana pyrin siihen, ettei lapsen tarvitse kantaa koko maailman taakkaa harteillaan, vaikka en valehtele tai sumuta. Mutta tämä juttu meni tangentin suuntaan 🙂 Paitsi sellainen tulee mieleen, että jos lasta ei heti alkuun lyyhistetä lyttyyn kaiken älyttömän valtavalla kamaluudella, ehkä se jaksaa isona tehrä jotain miekkojen auroiksi takomisen eteen sen sijaan että keskittyy pääasiassa mikrotason hommeleihin…

  2. Olen itse elänyt ”maalla” lapsena ja ehkä sen takia näen vähän toisella tavalla. En kertaakaan lentäny lapsena, joten konekaappaukset ei paljon hetkauttanut. Samoin luonto oli suhteellisen puhdasta vielä kun ei ollut lähistöllä mitään isoja tehtaita puhisemassa ja haisemassa. Otsonikadosta puhuttiin paljon, mutta sekin liittyi lähinnä siihen, että jääkaapit vaihdettiin sellaisiin malleihin joissa ei ollut freoneita. Mutta ydinpommit venaili siiloissaan ja ne oli tulossa ja polttamassa meijät kaikki tuhaksi millä hetkellä hyvänsä. Nykyään ei taida paljon jengi herätä keskellä yötä miettimään, että oliko se pauke ja väläys mikä herätti ukkonen vai ydinjysäys.

  3. Ajattelin että tämä video voisi kiinnostaa:

    Nätti high speed kamera kuvaa raketin laukaisusta… tietysti lähetysalustalta kuvattuna.

Kommentointi on suljettu.