Syksykö

Syksy on alkamassa. Lomat on käytetty, työputki on alkanut ja rutiinit käynnistyneet. Eilen ukkoskuuro kasteli mut kauppareissulla niin läpimäräksi, että se oli jopa hauskaa. Viikon sääennuste on tuollaista maks +14 ja sadetta vaakasuoraan. Rupisammakoiden mukaan tämä tietää sitä, että loppusyksystä tulee lämmin ja kaunis. Seuraavan kerran Delftiin syyskuun puolivälissä. Lokakuun alussa on veli tulossa käymään, sitä visiittiä tässä odotetaan kuin kuuta nousevaa. Pitkä viikonloppu M. Aureliuksen kanssa lataa tehokkaasti akut.

Syksyn ensimmäinen Paavinmäen juoksulenkki tuli juostua. Koska tuon nyppylän laelle ja takaisin on nyt juostu gps:n mukaan jo yli 37 kertaa voi datasta saada jotain statistiikkaa aikaan. Valitettavasti se mitä mun juoksuajoista tuolla 8.8 km pitkällä ja 115 m nousevalla reitillä saa irti on lähinnä se, että mun hapenottokyky näyttää olevan jo aika saturoitunut. Parhaimmat ajat tuolla reitillä eivät ole ollenkaan parantuneet vaikka keskimääräiset ajat ovatkin. Tämä ei ollut tietenkään yllättävää sillä isot viisaat kundit ovat aina korostaneet, että tuon aerobisen kapasiteetin mittari VO2max (maksimi hapenkulutus minuutissa juoksijan painokiloa kohden) paranee treenaamiseen alussa paljon, mutta noin vuoden jälkeen tulee seinä vastaan ja lopulta ikävuosien karttuessa VO2max alkaa sitten hitaasti laskea. Arvioisin, että mun VO2max on jossain 42 ml/min/kg hujakoilla ja siellä se pysynee, koska se on pääasiassa geenien säätelemää. Tätä mun arvoa voi verrata hyvin doupattuihin kilpahiihtäjiin (luokkaa 90 ml/min/kg) ja rekeä vetävään husky-koiraan (~200 ml/min/kg). No, vaikka aerobinen kapasiteetti on tapissa voi sitä edelleen kehittyä jollain tavalla. Kiipeilyssä voi kehittää tekniikkaa ja fillaroinnissa voi ostaa kapeerenkaisen, kippurasarvisen ja höyhenenkevyen fillarin. 🙂 Ja vuorille voi ostaa sen 67 g vähemmän painavan Arc’teryx-takin. 😀

Mainokset