Habilitaatio

Tänään oli vielä +23 astetta, mutta illaksi saapuivat ukkoset ja huomisesta eteenpäin syksy näyttää purevan. Bye bye kesä, bonjour tristesse. Puut ovat jo saaneet väriä. Eilen oli labran vuotuinen ekskursio Labertalin laaksoon. Noin kymmen kilsaa patikointia  ja lopuksi biergarten. Minulle suositeltiin tähän aikaan vuodesta saatavaa Sturmia (eli paikallista Federweisseria) ja menin siihen lankaan. Kyseessä on puolikäynyt viini, joka maistuu makealta ja hiivaiselta. En tykännyt.

Patikoinnin lomassa sain myös kuulla proffien näkökantoja saksalaiseen fysiikan alan tutkijankoulutukseen ja tenure-järjestelmään (tai oikeastaan sen puuttumiseen). Saksassa yliopistouraa haluavat ovat suorittaneet tohtorisopintojen jälkeen perinteisesti habilitaation, joka on käytännössä supertutkinto, jonka suorittaminen kestää yleensä 4-10 vuotta (siis tohtorintutkinnon jälkeen). Ennen tämä johti proffanvirkaan, mutta ei enää. Nyt koko habilitaatio-järjestelmä halutaan purkaa ja tilalle on tuotu varsinkin Baijerissa junior professorien 5-vuotisia virkoja. Näitäkin on vaikeata saada ilman post-doc kokemusta ulkomailla. Ongelma on edelleen se, että junior professorin virassakin tulee viiden vuoden jälkeen seinä vastaan. Varsinaisille proffanpaikoillehan Saksassa on hyvin vaikea päästä koska virkojen lukumäärä on rajoitettu ja vain eläköityminen  yleensä vapauttaa virkoja hakuun. Tämä taas johtaa braindrainiin, mikä riivaa saksalaista tiedettä. Jengi katoaa ulkomaille parempien mahdollisuuksien perässä. Esimerkiksi eräs kollegani suoritti habilitaation, mutta tie nousikin sitten pystyyn Saksassa. Hän oli hetken aikaa Lundissa vierailijana samaan aikaan kun itsekin olin siellä, mutta sai sitten proffanpaikan Belgiasta. Niin ja sitten Saksassa on myös Emmy Noether -ohjelman viisivuotisia virkoja, johon sisältyy rahaa palkata jatko-opiskelijoita. Kuka jo arvasi johtaako tämäkään tie automaattisesti tenureen?

Saksalaisessa tiedemaailmassa on siis näemmä sama ongelma kuin monessa muussakin maassa : on korkeatasoista ja hyvin rahoitettua koulutusta, joka johtaa erinomaisiin maisteri- ja tohtoristason tutkintoihin, mutta yliopisto- tai tutkijanuraa haluaville tohtorintutkinnon ja faculty-paikan välissä on jotain epämääräistä. Osa tohtoreista häviää teollisuuteen, koska Saksassakaan tohtoristutkinnon suorittaminen ei tarkoita sitä, että olisi edes vähääkään kiinnostunut jäämään tiedemailmaan. Tenuren saamisen vaikeuden takia USA:n yliopistot poimivat parhaat valmistuneet päältä. Loput joutuvat samaan lyhyiden post-doc paikkojen rumbaan ulkomailla kuin muissakin maissa. Kaiken kukkuraksi Saksassakin (niin kuin Suomessa ja Ruotsissa) suora ja epäsuora ikärasismi tekee urakehityksen vaikeammaksi vanhemmilla tutkijoilla, joilla ei ole jo alla proffanpallia.

Periaatteessa on harmi, että habilitaatio-järjestelmää ei haluta Saksassa kehittää vaan ollaan hylkäämässä vanhentuneena ja merkitystään menettäneenä. Perusideahan on erinomainen. Selkeä järjestelmä, jonka puitteissa tutkijat ja tiedemiehet voisivat kehittyä, saada kokemusta ja ennen kaikkea jatkuvuutta uralle ja tutkimukselle. Ennen se rooli oli tohtorintutkinnolla, mutta nykyään suurin osa sen suorittaneista ei ole välttämättä edes alunperin ollut kiinnostunut tieteenteosta. Kehitettynä habilitaatio-järjestelmä olisi paljon tehokkaampi kuin nykyinen post-doc -järjestelmä, joka palvelee lähinnä post-docin palkanneen professorin etuja. Valitettavasti Saksa on mennyt muodin (tai oikeastaan rahan) mukana ja on siis romuttamassa habilitaatiota ja tuomassa tilalle anglosaksisesta maailmasta tuttuja malleja : yksi iso pomo, jolla on isot rahat ja suuri määrä PhD-opiskelijoita (jotka täysin palvelleina heitetään ulos) ja apureina lauma post-docceja.

Toki tuollaisen habilitaation lisäksi tarvittaisiin myös muutakin risusavottaa tieteessä. Esimerkiksi lampaiden erottaminen vuohista jo ennen PhD:n suorittamista, eli tutkijankoulutuksen erottamista ”teollisuustohtorin” koulutuksesta jo ennen kuin jatko-opinnot alkaakaan. Rohkenen väittää, että useimmilla opiskelijoilla on jo ennen gradua tai heti sen jälkeen aika selkeä käsitys haluavatko he tieteestä mielenkiintoisen mutta kapealeipäisen uran vai kiinnostaako se PhD vain sen takia, että se on kiva titteli ja auttaa (ehkä) työnhaussa. Toinen ongelma on myös se, että senioreille tieteentekijöille pitäisi olla enemmän vaihtoehtoja sen stereotyyppisen proffanviran rinnalla, jos proffien virat halutaan pitää rajoitettuina. Väittävät, että briteissä tämä puoli on paljon paremmalla mallilla kuin Saksassa.

Schönhofen

Schwarze Laber

Advertisements

2 responses to “Habilitaatio

  1. Juu näin se menee täälläkin: Jaakko kuulemma vetää PhD-kandeille ja post doc -kaverille aina kehityskeskustelun, jossa hän ilmoittaa madonluvut urakehityksen näkymistä. Sinällään rehellistä hommaa. Saa nyt nähdä mitä itse lähden proffana gradu- ja jatko-opiskelijoille selittämään. Todennäköisesti kehoitan hakemaan jatkuvasti töitä. Oli mulla yksi toinen hauska tarina. Blogissa sitten lisää…

  2. Petri: No sullahan on kohta proffana paine saada jengii tuleen sisään, julkaisemaan papruja ja tekemään tutkintoja. Eikö houkuta antaa ruusuista kuvaa tulevaisuudennäkymistä? 🙂 Voi tietenkin kysyä mitä mieltä on jatkokouluttaa niin paljon jengiä esimerkiksi sen neljä-viisi vuotta, jos he sen jälkeen joutuvat menemään jonnekin tieteen ulkopuolelle tai hyvässä lykyssä tiedettä sivuavalle alalle. Jos nyt katson Delftin aikoja niin mitä siellä labrassa jatko-opiskelijat osaavat siihen maisterintutkinnon päälle kun saavat PhD-paprut : kvanttifysiikkaa ja siihen soveltuvia numeerisia tai analyyttisiä menetelmiä hyvin kapea-alaisesti. Minne valmistuneet tohtorit ovat menneet: kaksi meni pankkiin, yksi NGO:lle, yksi oli työtön, yksi ABB:lle, pari meni öljy-yhtiöihin, ja muutama sinnittelee post-doc paikoissa. Näitä post-docceja lukuunottamatta kukaan ei tarvi yhtään kvanttifysiikkaa työssään. Sinänsä firmoille riittää gradun tehnyt kaveri joitakin harvinaisia duuneja lukuunottamatta. Joten miksi kouluttaa niin paljon ihmisiä käytännössä sellaiselle alalle ja tehtäviin, jossa ei ole työpaikkoja? Se ei hyödytä firmoja ja toisaalta syö resursseja niiltä jotka oikeasti haluavat tieteestä itselleen elannon. Olisi oikeasti win-win-win tilanne, jos jatko-opinnoissa erotettaisiin varsinainen tutkijankoulutus elinkeinoelämän tarvitsemalta suuntaukselta. En sit tiedä miten teidän alalla tää menee.

Kommentointi on suljettu.