Kaksi huonetta ja baari sekä hajoamisia

Uusi kämppä on ollut siitä asti haussa kun muutin sisään edelliseen ja tänään tärppäsi. Kaksi huonetta, keittokomero ja baari Tonavan rannalta. Lähellä on Prüfeningen linna. Vuokraemäntä puhui pikkasen enklantia ja mä vähän saksaa. Tämä kämppä oli siisti ja tupakaton sillä vuokraemäntäkin on allergikko. ”No cats, no ducks”. Paikka on vähän kauempana yliopistolta, noin kuusi kilsaa, mutta melkeen koko matka on nopeata pyörätietä. Diili tuli ja muutan tiistaina sisään. Sit voikin viettää kaikki illat baaritiskillä notkuen, maistellen gin & tonicia, ja reviewata sen lomassa vaikka pari PRB:tä. Valitettavasti baarin hyllyt olivat tyhjät eikä vuokra sisältänyt juomia.

Yllättävän suuri kasa tavaroita on meillä siirtynyt mana-manan majoille viime aikoina. Ei riittäny se että ex-tietsikkani lahosi alta ja fillarin runko on hajoamispiseessä. Tämän lisäksi kestävyydestään tunnetut doc martensin popot alkoivat nauramaan, hard-shellini petti ja hyvien hanskojeni ilmastointi parani. Ulkoinen kovalevyni on särki. Printteri heitti henkensä (mutta nousikin sit kuolleista?). Nolompaa oli se, että myös lainassa olleet laukku ja kamera molemmat levisivät näköjään paluumatkalla Suomesta. Saas ny nähdä mitä näistä sais vakuutuksen/takuun piikkiin.

Mainokset

3 responses to “Kaksi huonetta ja baari sekä hajoamisia

  1. Mihin sä nyt sun ankan laitat. 😦

    Mun läppärin piuha hajosi myös (taas). Eikä meidän kummankaan terveydessäkään ole ollut kehumista.

  2. Ei se kyllä huomaa mitään jos mä salakuljetan ankan sisään (kvak). Ainiin, sun hajoileva läppäri on varmaan tartuttanut epidemian. Takuumiehet ovat karanneet muistakin laitteista.

  3. hmmm….
    liittyyköhän toi takuumiästen katoaminen Suuren ja Mahtavan hajoamiseen ?
    Sieltäkin katos takuumiähet…

Kommentointi on suljettu.