Kiipeilyonnettomuus

Olin toissaviikonloppuna kiipelemässä Itävallassa Kaisergebirgeen kuuluvalla Todtenkirchl vuorella kollegan kanssa. Iltapäivän lopulla päästiin huippuharjanteelle mutta kaverini oli pahasti dehydroitunut. Päätimme hätäratkaisuna laskeutua samaa reittiä kun olimme kiiveenneet, mikä oli jo sinänsä paha virhe, koska se yleensä tietää vain vaikeuksia vaikeilla reiteillä (tämä oli taso VI). Jo ensimmäisen abseilauksen jälkeen köysi oli jumissa ja yritin turhaan vapauttaa sitä. Olin tällöin mielenstäni prusik-solmulla kiinni köydessä, mutta jotain meni pieleen. Se prusik on ainoa väline mikä puuttuu räkistä joten luultavasti se paloi poikki kitkasta kun horjahdin. Minulla ei ole tästä eteenpäin muuta muistikuvaa lauantain tapahtumista.

Pelastusraportin mukaan tipuin noin 15 metriä. Kypärä meni aivan tohjoksi. Olin pitkään tajuttomana ja kaverini joutui tilaamaan helikopterikuljetuksen. Luultavasti tämä oli itsessään aika vaikea toimenpide pystysuorallla seinällä, mutta minut onnistuttiin lennättämään Kufsteinin sairaalaan ja pistettiin useamman rötgenin ja MRI:n läpi. Kun heräsin tajuttomuudesta Kufsteinin lääkärit korostivat, että minulla oli ollut perkuleesti onnea. MRI:n mukaan päässä oli jonkkun verran verenvuotoa, aivotärähdyksen kaverina aivoruhje, ja myöhemmin Regensburgissa havaittiin vielä diffuusi aksonivaurio.

Viimeinen kuva kamerasta. 400 metriä alempana Schneelochin lumet.

Lisäksi niskassa muutama nikama oli murtunut. Kuinkin olin hengissä eikä muita luita ollut hajalla. Jossain vaiheessa sain sen verran tajunnan tasoa takaisin, että pystyin soittamaan vaimolleni Tuulille, tosin kuulemma puhelussa ei ollut paljon päätä eikä häntää. Tuuli otti seuraavana päivänä junan Kufsteiniin ja on siitä lähtien ollut tukena ja seurana vuoteen vierellä ja hoitanut käytännön järjestelyt mitä en ole pystynyt hoitamaan. Kuulemma yritin soittaa saksassa viranomaisille puheluja ruotsiksi. Jossain vaiheessa poliisi soitti Kufsteinin osastolle ja kyseli tapahtumasta, mutta en voinut sanoa, muuta kuin, että en muista mitään itse onnettomuudesta, enkä kovin paljon päivistä onnettomuuden jälkeenkään.

Tuuli on ollut korvaamattomana tukena ja apuna paranemisen aikana. Hän joutui jättämään lopputyönäyttelyn siivouksen muiden harteille onnettomuuden takia ja cancellaamaan Suomen reissun. Toiveessa on nyt, että pääsisimme Suomeen syyskuussa jossain vaiheessa molemmat. Nyt se on myös päätetty: en enää kiipeile vuorilla, korkeintaan käyn moikkaan solissa lampaita ja murmeleita.

Tällä hetkellä (11 pvää tapahtuman jälkeen) olo on jo vähän parempi, mutta väsymys yhä piinaa aika usein, Lisäksi huimausta ja lyhytkestosen muistin vaikeuksia esiintyy vielä säännöllisesti. Lääkärien mukaan lopullinen toipuminen vie viikkoja tai kuukausia. Kiitos kaikille ystäville ja sukulaisille tuesta ja pakettilähetyksistäkin tämän aikana.

5 responses to “Kiipeilyonnettomuus

  1. Voi Henkka sun kanssas :-((( Kauhean huonoa tuuria. Mutta ihan järjissään sä tunnut olevan, niin että onneksi olkoon. Peruskunto sulla on hyvä eikä ikääkään liikaa, elimistö korjaa fyysiset vauriot nips-naps tuollaiselta tyypiltä.

    Mutta kauhee juttu silti, hyi kamala!

  2. Kiitos Zepa. Rohkaisuja tässä kaivataankin, olo kun on vielä aika kaamee ja lekurikin mainitsi, että toipumisen aikana tulee takuulla ylämäkiä ja alamäkiä. Petri: kännykkäkamera selvisi pudotuksesta jostain syystä, isomman filmikameran kohtalosta ei ole mitään tietoa. Silmälasit ovat tietenkin hukassa, tosin täräys tuntui näppituntumalta lisänneen miinuksia, joten täytyy mennä joka tapauksessa silmälekurille.

  3. Outs.. Blogiavaruus on jäänyt kesän tiimellyksessä koluamatta, joten huomasin vasta nyt tämän kirjoituksen. Voimia ja tsemppiä!

Kommentointi on suljettu.