Elben Firenze

Kävin tutustumassa Dresdenin Max Planck instituuttiin ja pidin koeluennon. Se meni kohtuullisen hyvin. Ainakin hyviä kysymyksiä sateli ja huomasi, että perjantai-iltapäivästä huolimatta jengi oli skarppina. Tähtäimessä on vierailevan tutkijan paikka. Nämä ovat 1+1 vuoden sopimuksia. Ei siis tule olemaan loppusijoituspaikka vaan pikemminkin jonkinlainen välivaihe, että voin kehittää tutkimustani ja rauhassa tähyillä sitä jo pitään tähtäimessä ollutta tenuretrackia tai edes aloittelevaa ryhmänjohtajan paikkaa. Päätös Max Planckista tulee parin viikon sisällä.

Kurt Vonnegutin Slaughterhouse-5 on luvun alla. Dresden on vähän outo sekoitus kaikenlaista: vanhoja taloja, derkkulalle tyypillisiä kerrostaloja ja uusia ostoskeskuksia. Sodassa tuhoutuneita taloja rakennetaan uudestaan samalaisiksi kuin ne olivat ennen palopommitusta. Lähellä on Sächsische Schweiz, joka näyttää mukavalta paikalta vaellella ja Prahaan on vain 160 km. Kaippa tuolla vuoden tai pari viihtyy, jos tarjous tulee.

Illalla kävimme Soy’s Sushissa, pienessä mutta kehutussa sushibaarissa. Sushi oli hyvää ja tunnelma oli rento. Valittevati tosin join paikan saket loppuun, joten jouduin jatkamaan umeshulla.

Nyt olemme taas Regensburgissa. Toisella puolella katua on sairaalan helikopteriparkki, josta lähtee koptereita kovan melun kanssa myöhäänkin illalla. Naapuri joskus kiroilee niille parvekkeelta, mutta mua ei tietystä syystä haittaa pahemmin.

Toipuminen on edennyt aika nopeasti. Viime aivokuvissa ei näkynyt enää kovasti mitään ikävää. Unen tarve on edelleen koholla, noin 10 tuntia vuorokaudessa vähän riippuen siitä onko päivän aikana ollut kovasti häppeninkii. Joskus on lisäksi huimausta, varsinkin jos on stressiä. Tämän takia koetetaan pitää ensi viikolla alkava Suomen loma rauhallisissa merkeissä. Siis fyysisen kunnon kanssa ei ole ongelmaa, mutta jos ympärillä on paljon hässäkkää, härdelliä ja melua niin jaksu alkaa loppumaan.

Monet ovat olleet yllättyneitä miten asiat ovat menneet. Ei menny ihan niinku elokuvissa. Niissähän isku päähän johtaa siihen, että uhri on vähän aikaa tajuton ja pikkulinnut laulavat, mutta sitten herätään ja pyyhitään pölyjä takista ja ollaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Proffa Regiksessä kommentoi, että on varmasti hyvä etten muista mitään itse onnettomuudesta ja putoamisesta. Hänellä oli ehkä mielessä tuo käsitys, että kun pudotaan karjutaan täyttä kurkkua kauhusta. Muistelin tosin, että yhdessä lukemassani kirjassa (Fergus Fleming, Killing Dragons) oli jotain juttua asiasta. Väitettiin, että mitä yleisimmin tapahtuu olisi pikemminkin päinvastainen. Tyyneys, tarkkuus, ajan subjektiivinen hidastuminen, jopa triviaalit ajatukset, kuten vaikka se että toivottavasti taskussa oleva kello tms. ei mene hukkaan. Ja sitten tietenkin joissakin tapauksissa se klassinen, että näkee elämänsä menevän filminä edessään.

Mainokset