Syksy alkaa nyt tosissaan puskemaan päälle. Keittiön ikkunasta näkyvä vaahtera on räikeissä väreissä ja lämpötilat laskevat. Pääsin spintroniikkakonferenssista viikko sitten ja ajattelin, että puristetaan kesästä vielä viimeiset pisarat. Kohta mun duunissa nyhjääminen ei ole enää vapaaehtoista, joten nenä menosuuntaan vielä kun voi. Päätettiin käydä tuolla meidän takapihallamme Chamonixissa vähän haistelemassa harvempaa ilmaa. Olisko ollu joku 10. kerta siellä, mutta mielikuvituksettomuus ei kovasti haittaa koska Chamonix on lähinnä olotila ja about parasta mitä Alpit tarjoavat. Luonnon lisäksi infrastruktuuri on kohdallaan ja iltaelämää löytyy myös. Lisäksi paikka on lähellä, 7 tunnin ajon päässä meiltä. Uutuuselementti oli tällä kertaa se, että koskaan ennen ei olla oltu siellä syksyllä. Kesäsesonki oli sulki ja enimmät turistit kaikonneet koteihinsa. Talven hiihtosesonki ei ollut vielä alkanut eikä myöskään chamonixilaisten kesälomakausi marraskuussa, jolloin kylä on kuulemma aika tyhjä kun popula menee jonnekin Madagaskarille tms. lomaileen.
Vuoret olivat saaneet vähän lisää väriä ja lammakset olivat muuttaneet jo alemmille rinteille. Pieni lisähaaste vaelluksille oli se, että kaikki hissit Aiguille du Midiä lukuunottamatta olivat sulkeneet jo syyskuun alussa. Kaikki oli tehtävä jalan laaksosta lähtien. Sää oli taas pieni ongelma: koko paikka oli ollut kuivuuden kourissa kesällä niin, että jotkut lähteetkin olivat kuivuneet, mutta heti kun menimme paikalle niin taivaat aukesivat. No, löydettiin vähän rakoja pilvissä ja käytettiin ne hyväksi niin hyvin kuin pystyimme. Jäätiköt olivat taas lyhentyneet sitten viime näkemästä. Bossons’in jäätikön kieli oli jo ihan töppö.
Ensimmäisenä päivänä vaeltelimme Anternen solaan Fizin vuorijonon alla.
Vuorenvalloitus: T ja Fiz
Joskus 15 vuotta sitten tein saman Genevestä Giffren laakson kautta, mutta tällä kertaa mentiin toiselta suunnalta Arven laaksosta. Kahden kilsan korkeudessa pysähdyimme alppimajassa (refugessa) kahvilla. Paikkaa pyörittivät yksi paljasjalkainen chamonixlainen, yksi sherpa Sherpa ja yksi hauska hauva. Oli kuulemma ollut hiljaista viime päivät, mutta viikonlopun trailrunning-kilpailun aikana olisi luultavasti vähän enemmän säpinää. Chamoniardi valitti lisääntyneitä ilmansaasteita. Korkealta näkee selvästi laaksojen kellertävän saastepilven. Vai muka raikas vuori-ilma, merde.
Moëde-Anternen alppimajan isäntä ja hauska hauva palloineen.
Hän katsoi horisonttiin ja sanoi, että pitäkää kiirettä, sateet ovat taas tulossa. Kävimme nopeasti solassa ottamassa kuvat näkymistä ja mietimme vielä Pormenaz’n järvelle menoa. Siellä kun piti ottaa T:stä yksi 15 vuotta sitten suunniteltu kuva (vaikken häntä silloin tuntenut..). Se jäi valitettavasti seuraavaan kertaan kun sää huononi. Alppimajassa suositeltiin ottamaan nopea reitti alas. Se olikin sitten ehkä nopea, mutta jyrkkä ja mutainen. Parin virran ylityksen jälkeen oli jalatkin vähän märät.
Mr Sherpa maalaa.
Seuraavana päivänä huilasimme aluksi ja teimme normaalit shoppingut (Chartreuset, Genepit, Creme de Cassikset, reblochon-juustot, 1 boulderointimatto yms…). Ajattelin tehdä juoksulenkin iltapäivällä tutun kaavan mukaan: laaksosta juoksu Plan de l’Aiguillen ylätasangolle Les Grands Bois’n metsän kautta ja sen jälkeen Aiguille du Midin hissillä alas laaksoon. Tein tuon lenkin viimeksi vuonna 2009 kesällä. Lenkkivaatteet päälle ja pullo juomaa mukaan. Tietenkin köysirata oli juuri sinä päivänä huollon takia sulki, mutta ei se mitään. Kävellään sit se polku alas. T lähti geokätköille ja mä aloin juosta lyllertää tuota 1100:aa korkeusmetriä. Metsässä oli yllättävän paljon myrskyn kaatamaa puutavaraa. Puolivälissä rinnettä alkoi satamaan. Kun saavuin tasangolle puurajan yläpuolelle olin jo aivan litimärkä ja lämpötila oli nollan kieppeillä. Lenkkipaita oli onneksi merinovillaa, mikä lämmittää märkänäkin. Kunto oli parantunut sitten viime kerran, ylös noin tunti 25 minsaa ja alas saman verran. T toi laaksossa pyyhkeen ja kuivat vaatteet uitetulle lenkkeilijälle. Suuntasimme illalliselle ja sitten Monkey baariin. Yöllä lämpötila laski edelleen ja lenkkipolulle satoi paksusti lunta.
Plateau d’Anterne. Näkymä Anternen solan läheltä kohti ylätasankoa pohjoisessa.
Lumiraja oli laskenut 1700 metriin yöllä, mutta aamulla aurinko paistoi. Tuli jotenkin joulufiilis kaikesta valkeudesta ja hiljaisuudesta. Ajateltiin, että mentäisiin Italian puolelle Aostan laakson, mutta sitten katsoimme, että Mt Blancin tunnelimaksu onkin veret seisauttavat 50 euroa edestakaisin. Siirryimme Plan B:hen ja menimme autolla Col des Montetsin solaan ja kävelimme Aiguille Rougen vuorilla. Mulla oli akku vähällä latauksella edellisen päivän lenkin takia ja T nauroi kun koetin vaappuen pysyä hänen perässään.
Le Tourin kylä alhaalla, pilvet keskellä, vuoret ylhäällä.
Ylhäällä näimme viiden alppikauriin lauman. Ne eivät pahemmin piitanneet meistä. Yksi tuhahti meille, mutta jatkoi duuniaan pahemmin häiriintymättä. Toisella oli flunssalta kuulostava yskä. Alppikauriit ovat melkoisia jässiköitä, iso uros painaa päälle sata kiloa ja sarvet ovat jyhkeät. Laumassa kaikki olivat uroksia ja myöhemmin luimme, että naaraat ovatkin tähän aikaan vuodesta aina omassa tyttöporukassaan korkeammalla vuorella. Parin tuhannen metrin korkeudella pilvet alkoivat työntyä taas päälle ja heitimme pyyhkeen kehään.
Alppikauris duunissa.
Pilvessä ollaan, totta vie.
Siirryimme ravinteli Annapurnaan syömään maailman parhaimpiin paneer tikkoihin kuuluvaa paneer tikkaa.
Perjaintaina käväisimme vielä Val Montjoien laaksossa Notre Dame de la Gorgen pienessä kauniissa barokkikirkossa ja kallion reunalla kiikkuvassa pienessä kappelissa. Sytytimme parit kynttelit. Tämän jälkeen suuntasimme kohti Baselia, jossa vierailimme ystäviemme luona. Saimme erinomaista ruokaa fiksaamaan kalorivajetta ja kiertelimme Baselin fänsissä keskustassa. Kävimme myös luonnontiedemuseossa katsomassa monttu auki valtavia ammoniitteja ja mammutteja.
Alppikauriita ja syksyn värejä.
Notre Dame de la Gorge
Reissun extremesports-osuus alkoi lauantaina illalla kun ajoimme rankkasateessa ja pilkkopimeässä kotiin Regensburgiin. Halot ja heijastukset häiritsevät maksimaalisesti, mutta T vähän auttoi apukuskina (”Kiihdytyskaista loppu jo. Aja pois pientareelta.” ).
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Erinomainen reissu. Olo on vähän rättiväsynyt, mutta lokakuussa voi huilata duunissa.
Merkintöjä 