Lomaltapaluuloma

Expattina joulut kotimaassa ovat olleet antoisia, mutta paikasta toiseen juoksemista on niin paljon, ettei pääse kunnolla rentoutumaan. Lisäksi tämä joulu oltiin vatsataudissa ja korkeassa kuumeessa niin, että joulupäivä ja tapani meni melkosessa sumussa. Veli perheineen jäi näkemättä 😦  Palautumiseen tarvitaan lomaltapaluuloma. Onneksi yliopisto on kiinni vielä pari päivää, joten päästään viettämään T:n synttäreitä.

Vuoden 2012 lenkkisaldo oli 800 km. Tän vuoden tavoitteeksi voisi ottaa sen tonnin, jos kerkeen. Ja lisätä trailrunningun osuutta, jos on mahdollisuutta. Mutta ei mitään paineita.. aion ottaa juoksemisen vastaisuudessakin huvin kannalta.

Mainokset