Kyushu Grand Tour

Tokioon verrattuna Kyushu, eteläisin Japanin pääsaarista, on mukavan autio. Vain 13 miljoonaa asukasta koko isolla saarella eli kolmasosa suur-Tokiosta. Töissä sensei on kehunut paikkaa. Tosin samaan hengenvetoon hän sanoi ettei itse pidä koskaan lomia paitsi vähän konferenssimatkojen lomassa. Länkkäreille ei onneksi samat japanilaiset luonnonlait päde, joten pitihän siellä käydä vähän huilaamassa. Tein hommia the Golden Weekin ajan eli silloin kun kaikki muut ovat lomilla, hinnat ovat hilattu ylös ja on vaikea löytää sijaa majatalossa. Kaksi viikkoa tämän jälkeen toukokuun puolessavälissä duunissa oli mukava hiljaisempi aika, lämpötilat olivat vielä siedettävät ja sadekausi ei ollut vielä alkanut. Pakkasimme T:n kanssa reput ja karahutimme kankahalle.

Oli muuten erinomainen keikka. Oli vain 2 harmia. Kaikki piti mahduttaa viikkoon joten ei voinutkaan huilaa. Ja se toinen harmi oli mun sisäkorva joka on taas aktivoitunut niin, että suurin osa matkasta meni pahoinvoivana.

Nagasaki. Aikoinaan se oli se ainoa paikka Japanissa missä ulkomaalaiset saivat tehdä kauppaa, tosin tietenkin aluksi vaan joutomaasta tehdyltä saarelta käsin ettei pyhä maa saastuisi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tässä kaupungissa viihtyvät edelleen sulassa sovussa vieri vieressä kiinalaishenkinen keittiö (champon nuudelit), jesuiitat (”learn to love, love to learn”), australialaiset purjeveneet satamassa, buddhalaiset temppelit, Dejiman portugalilainen kauppa-asema, ja Holland slopen länsimaiset talot ja puutarhat – kaikki pohjois-Kyushun kauniiden kukkuloiden ympäröimänä. Käytiin myös paikassa, missä esiteltiin amerikkalaista ydinosaamista 69 vuotta sitten. Taktisesti homma vähän kusahti, strategisesti se oli merkityksetön ja muutenkin aivan käsittämätön teurastus, ”kerta vielä pojjaat”? Käytiin myös lähistöllä Urakamin kirkossa, jonka alkuperäinen versio meni tuolloin tasaiseksi. Koetettiin löytää japanilaisia elementtejä sieltä, mutta ei löydetty. Kyseessä oli vain biitti Eurooppaa siirrettynä Japaniin. Yksi päivä pyhitettiin eläimille Nagasaki Bioparkissa. Rapsutuksia saivat mm. kummallinen patagonialainen mara, capybara eli vesiporsio, dramaattinen lemuuri, vuohipukit ja kengurut. Ketterät oravasaimirit hyppäsivät selkään kiipeilemään. Virtahevon ammottavaan suuhun sai viskoa salaattia. Näin pitäisi kaikki eläintarhat tehdä. Ainoa miinus oli se, että paikka on kaukana Nagasakin keskustasta ja sinne pitää mennä paikallisdösällä 1.5 tuntia jurruuttaen. Majoitus oli perinteinen ja mukava tatamintuoksuinen ryokan. T. unohti huoneeseen vaatteita kun lähdettiin, mutta saimme ne kotiin kuljetettuina – silitettyinä ja siististi viikattuina.

Nagasakista otettiin shinkku Kagoshimaan. Kaupungissa on pieni tuhkaongelma since 1955. Kaupungin vieressä sijaitsee Sakurajiman tulivuori, joka on ollut enemmän tai vähemmän aktiivinen siitä asti. Tulivuori oli tosin aika rauhallinen niinä päivinä kuin olimme siellä, mutta päästelee aina silloin tällöin isoja tuhkapilviä. Kaupungin kaduilla on isoja tuhkakasoja. Vulkaanisuuden takia siellä voi kylpeä kuumissa lähteissä tai vaikka paistaa pizzan laavauunissa (ei kokeiltu ajan puutteen takia). Kylpylässä voi kokeilla vaikka rikkikylpyä, teekylpyä tai sähkökylpyä. Kyltin mukaan teekylpy kuulemma auttaa mm. korkeaan verenpaineeseen 高血圧 , krapulaan 飲酒 ja melkein mihin vaan. Jalkakylpy auttoi mukavasti 20 km tulivuorivaelluksen jälkeen. Näemmä haukkoja pitää varoo jos syö jätskiä rannalla. Voivat nappaa ruuat kädestä. Kagoshiman akvaarion edessä syötettiin kalaa pullonokkadelfiineille. Delfit naksuivat ja hyppelivät vedessä. Kuulemma myös Kagoshiman lahdelle on muuttanut muutama poddi villejä pullonokkadelfiineitä. Yksi geokätkö löytyi tulivuorelta, osittain tuhkaan hautautuneena. Kätkön vieressä oli ilman tuhkalaskuri mikä käytiin tsekkaamassa siinä kun etsimme kätköä ja tongimme paikkoja.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Sitten siirryimme nopealla laivalla Yakushiman saarelle. Kagoshima on yksi harvoista paikoista maailmassa missä liikennöi Boeing 929. Ei ole lentokone vaan jetfoil, lentokoneista lainattua tekniikkaa sovellettuna veneisiin. Yakushimaan pääsee sillä kahdessa tunnissa nopeudella ~80 km/h. Gason kulutus on korkea joten jetfoileista ei koskaan tullut isoa hittiä, mutta ne ovat nopeita ja mukavuudeltaan ykkösiä huonolla merenkäynnillä. Yakushima on hieno paratiisisaari. Korallirantoja, mangroveita, banyan puita, vuoria, laavakenttiä, vesiputouksia, alppiruusuja, kuumia lähteitä ja kilpikonnia. Tämä on se paikka mihin Miyazakin piirrofilmin Mononoke hime (Princess Mononoke tai suoraan käännettynä the Spirit Lady) tapahtumat sijoittuvat. Vuokrasin pienen kei kärryn alle. Kei kaarat ovat halpoja ja yksinkertaisia, maksimissaan 660cc moottorilla varustettuja pieniä laatikkomaisia kulkupelejä. Ei ihan mopoauto mutta ehkä kevari. Ne saavat verohelpotuksia Japanissa, koska päästöjä halutaan rajoittaa ja tilaa on vähän. Kaara olikin hyvä ja ketterä valinta saaren kapeille teille koska olimme vain muutaman päivän siellä ja bussiyhteydet ovat rajoitettuja. Joskus piti ajaa ryömimisvauhtia koska apinat ja peurat käyttivät samaa tietä. Meillä oli varattuna Inakahaman hiekkarannalla pieni huone hotellista, jota piti kaksi vanhaa rouvaa. Eivät osanneet englantia, mutta jotenkin kommunikaatio sujui japaniksi. Tarjosivat lentokalaa (トビウオ) yhtenä iltana illallisella. Nattoo jäi valitettavasti meiltä syömättä. Emme ole vieläkään integroituneet tänne niin hyvin, että pystyttäisiin syömään sitä. Rouvat valittivat tontonista (vasaran paukkeesta) kun paikka oli vähän rempassa. T katseli kaihoissaan rannalla ulapalle. Eläimiä näkyi mukavasti. Makakeja ja shika-peuroja. Yhdellä peuralla oli radiolaitteen näköinen laatikko kaulassa. Pitää ilmeisesti yhteyttä sillä emäalukseen ja odottaa ohjeita. Japanilaisista liikennemerkeistä mainittakoon tanukivaara. Tanukit peljästyvät ja jähmettyvät usein autojen valokeilassa ja jäävät auton alle.

Oli se aika vuodesta kun merikilpikonnat nousevat öisin merestä munimaan rantahiekkaan. Rannalla näkyi vain konnien tekemiä vanoja hiekassa ja kasoja mihin munat oli haudattu. Öisin rannalla kävely on kiellettyä, koska se voi häiritä munimista. Yksi yö menin terassille taskulampun kanssa mutta rannalla olikin vahti, joka sanoi että valo pois päältä. Rantavahdit itse käyttävät punaisia lamppuja jotka eivät häiritse. Valosaastetta ei saarella ole joten yöt ovat aivan pilkkopimeitä. Turisteja oli hämmentävän vähän saarella. Mutta meille sopi oikein hyvin. Tyhmä saari, sataa paljon, vähän terasseja, nopeusrajoituksetkin max 50 km/h. Kauheeta. Älkää menkö sinne. Pidetään tämä saari ihan itsellämme.🙂 Ihmettelimme tosiaan sitä, että japanilaiset eivät oikein halua syödä ulkona edes paratiisisaarella. Eräs vieras Englannista ihmetteli myös sitä miksi ravintoloissakin on usein erillisiä huoneita seurueille. Niissä saa olla omissa oloissaan oven takana. Proffa sanoi, että Euroopassa yleensä mennään ravintolaan näyttäytymään. Kysyin duunissa jälkeenpäin mikä on syy moiselle suljetun paikan einehtimiselle. Eräs alkuasukas sanoi vain, että ”it’s a mystery to me too”. Eli varmaan joku tapa mikä on jämähtänyt. Ja tietenkin sopusoinnussa sen kanssa, että japanilaisessa kulttuurissa arvostetaan tämänlaista nöyrää asennetta eikä haluta tuottaa häiriötä tai hämminkiä muille.

Käytiin myös kuumassa lähteessä meren rannalla rantakallioiden keskellä. Sielläkin oli aika hiljaista. Portilla oli iso boxi johon sai heittää sisäänpääsymaksun 100 jeniä (70 senttiä) ja kalliossa oli viiva josta eteenpäin kaikkeinpyhimpään ei saanut mennä kenkien kanssa. Kuumasta lähteestä pystyi vaihtamaan lennossa meriveteen. Lentokalat hyppelivät kivillä. Nopea kylpy, kuivaus auringossa ja sitten taas kaaralle eteenpäin. Oltiin myös Mononoken metsässä jossa oli jättiläiskokoisia saniaisia, huimia vesiputouksia ja ikivanhoja puita. Voisin myös vannoa, että näin muutaman kamin kolistelemassa puun kolossa. Saaren korkeat vuoret ja 6000 vuotta vanha Jōmon sugi puu jäivät ajan puutteen takia näkemättä.

Olin tsekannut etukäteen että Japanin avaruusjärjestö Jaxa oli suunnitellut vuoden viimeisen rakettilaukaisun juuri sinä päivänä kun olimme saarella. Lastina olisi Daichi-2 satelliitti, jota myös P-Korean väijymiseen käytettäneen. Mutta. Laukaisuthan ovat yleensä arpapeliä. Voi tulla joku tekninen vika, kelit voivat olla kehnoja laakiin tai sitten näkyvyys on huono. Yakushiman itärannannikolta on 20 kilometriä Tanegashiman saarelle, josta laukaisut tehdään, joten sille välille mahtuu pilvi jos toinenkin. Ajeltiin kuitenkin toiveikkaana itärannikon laavakentälle ja viritettiin katsomo. Keli oli erinomainen. Taivaalla ei ollut pilven hattaraakaan vaikka Yakushima on yleensä kuuluisa sateistaan. Vettä tulee kolme kertaa enemmän kuin Tokiossa. Kaikki meni hämmentävästi aivan nappiin ja juuri oikealla kellon lyömällä raskas H-2A kantoraketti nousi Tanegashimasta tuli pyrstön alla. Minuutin päästä saapui jyrinä. T. otti videolla kuvaa, minä katsoin kiikareilla. Raketti alkoi kaartamaan itäänpäin kiertoradan suuntaan pian nousun jälkeen ja katosi sitten lopulta utuun. Wow. Olipa vaikuttava show.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ostimme satamasta omiyaget eli tuliaissyötävät mun labraan. Arvoin ostoskärryyn mikan-hedelmällä maustettuja mochi-palloja. Otimme viimeisen jetfoilin illalla takaisin Kagoshimaan ja huiskutimme hyvästit saarelle. Vannoimme palaavamme, joskus, jotain tietä. Siinä kun katsoimme sumoa telkusta ja jetfoil ratsasti tyrskyjen yli Sakurajiman eteläkraaterissa räjähti. Katsoimme Ibusukin kohdalla sienipilveä, joka nousi vuoren ylle. Japanin ilmatieteenlaitos postasi sivuilleen tilannetiedotteen ja sanoi ilmoittavan tuhkatilanteen myöhemmin, jos aihetta ilmenee. Me räpsimme kuvia, mutta paikalliset näyttivät lähinnä vaan suhtautuvan tähän niin kuin että ilmoja on pidellyt, pitäiskö ottaa pyykit sisälle. Myöhemmin Kagoshimassa söimme sri lankalaista ruokaa päivälliseksi. Baarin puolella kaikki halusivat tarjota meille juomaa ja jutella vaikka kukaan ei oikein osannut englantia. Kun meidän japanintaidot loppuivat avuksi tulivat kännykät joihin sanottiin japaniksi lause ja vempain käänsi sen sitten englanniksi. Yleensä käännös meni aivan päin seiniä. Ei haitannut. Hilpeä baarimikko tarjosi erinomaista imo shōchua (vähän ku perunabrenkkua). Kyushu on tunnettu hyvistä shochuistaan.

Meillä oli lento seuraavana päivänä Kagoshiman lentokentältä takaisin Tokioon. Olin unohtanut että Japani on iso; se oli 1.5 tunnin lento. Oli miedosti hämmentävää nähdä kuinka lentokoneiden moottorit pöllyyttävät vulkaanista tuhkaa kentällä. Outoa oli myös kun puoliksi juotu sake-pullo haluttiin ottaa ruumaan menevästä matkatavarasta pois käsimatkatavaroihin. Okei, tehdään näin päin sitten välillä. Kukaan ei ollut kiinnostunut henkilötodistuksista tai passeista. Naritalta otettiin hidas juna Wakoon ja oltiin sitten rättiäkin väsyneimpinä kotona.

4 responses to “Kyushu Grand Tour

  1. Se ei varmaan ollut rantavahti, vaan kilpikonnatutkija – luin jostain, että silloin just piti olla ryhmä heitä liikenteessä. Hyvä että varoitti, ettei häiritty kilppareita.

    Kunpa pian pääsisi saarelle takaisin.

  2. Matkajuttuja on ihana lukea! Kiits.

    Ootteko muuten huomanneet, kissablogissa on jo pari viikoa ollut neitotulokkaan aikaansaamaa sutinaa? miumau.wordpress.com

Kommentointi on suljettu.