Yamagata

Yksi homma tuli duunissa valmiiksi ja uppasin manuskan preprint-serveriin. Viime viikonloppuna oli sitten alan pieni työpaja Yamagatassa ja siellä oli porukkaa meiltä ja Sendaista. Kyllä joo, viikonloppu ei ole täällä mikään syy pinnata tälläisistä duuneista, mutta saa sitä sentään vähän tutustua lähiseutuun tieteen lomassa. Kävin pitämässä puheeni ja sitten kun miitti oli ohi liuettiin T:n kanssa lähitulivuorille, Zao Onseniin. Liukeneminen on ehkä osuva ilmaisu, koska tällä alueella on Honshun aktiivisimmat tulivuoret ja kuumat lähteet pulputtavat vettä jonka pH on tuollaiset 1.4 . Sulfaatteja on pari grammaa litrassa, joten paikassa leijuu paksu tulikiven katku ja ei tietenkään ole mitään tautia (paitsi M) mitä tämä kylpyvesi ei parantaisi. Silmiin tätä kylpyvettä ei kuitenkaan kannata pirskottaa.

Hyppää kylpyyn! pH 1.4

Hyppää kylpyyn! pH 1.4

Hotellin akvaariossa oli maailman kummallisimpiin eläimiin kuuluva eläin: laatikon muotoinen yellow boxfish.

Boxikala tuijottaa.

Boxikala tuijottaa.

Itse Zao Onsenin kylä on noin 800 metrin korkeudessa ja siellä oli pikkasen viileempää kuin laaksossa, mikä oli ihan ok kun oli tuollainen 35C asteen keli. Aikaa oli vähän mutta kerettiin käymään pienellä kevyellä parin tunnin vaelluksella katsomassa Okama-kraaterijärveä. Tämä happojärvi on since 1720 kun Zao-tulivuoressa oli vähän isompi purkaus. Tulivuori on aika kirjava ja tuo järvi vaihtaa muka väriä kelin mukaan. Tästä syystä järveä sanotaan viiden värin järveksi, 五色沼.

Räätälöity kuva tulivuoresta. Keskellä Okama kraaterijärvi.

Räätälöity kuva tulivuoresta. Keskellä Okama kraaterijärvi.

Käytiin sitten vielä Yamaderassa, vuoritemppelissä, joka kuuluu tendai-buddhalaisuuteen. Tämä suuntaus on huonosti tunnettu länsimaissa. Sen keskeinen ajatus, että kaikki aistittava maailmassa on sellaisenaan dharman (Buddhan opetuksen)  ilmentymää. Elämän illuusiot syntyvät kun osa näistä havainnoista unohdetaan tai jätetään huomiotta. Tendai on sopinut myös oikein hyvin komponentiksi synkretistisiä uskontoja. Basho kuulemma teki haikujaan Yamaderassa. Paikka oli vain miedosti turistirysän oloinen.

Yamadera

Yamadera

Raha ei kasva puissa, paitsi Yamaderan vuoritemppelissä.

Raha ei kasva puissa, paitsi Yamaderan vuoritemppelissä.

Palattiin kotiin Sendain kautta ja käytiin kaivamassa 1 geokätkö shinkansen-aseman katolta. T:llä on geokätkennässä prefektuuri-haaste : 1 kätkö jokaisessa Japanin prefektuurissa. Prefektuureja on yhteensä 47. Sendai kuuluu Miyagi prefektuuriin. 35 to go.

Oikein mukava pieni kieppi provinssissa siis. Upea luonto. Yksi särkinäinen ydinvoimala on lähialueilla, minkä takia paikan turismi on vähän kärsinyt. Geiger-mittari ei Suomeen verrattuna sen enempää värähdä näillä alueilla ja näytti ehkä olevan vähän alhaisempi hintatasokin. Suosittelen siis!

5 responses to “Yamagata

  1. Hokkaidon prefektuurit ja Okinawa ovat varmaan haasteellisimmat. Hetki ehkä menee.

    Ja tuo kolikoiden neppaaminen puuhun lienee ainoa järkevä käyttö yhden jenin rahalle.

  2. Olipa mukava matkakertomus. Kauniista kuvista olemme myös saaneet nauttia. Teillä on lämpöä ja kosteutta riittänyt, auringon lämpöä olemme myös me saaneet. Tänään oli noin 32 astetta varjossa. Kovista ukkosista varoitellaan.

  3. Ainii! Unohdit mainita että boxikala on vaaaaaaaarallinen akvaariokala. Stressaantuessaan hulauttaa ihostaan myrkkyä, joka kellistää muut kalat uimaan selkää.

  4. Huhhu, se boxikala oli kyllä hurjan näköinen ja vielä niin vaarallinen!
    Ja Yamaderan vuoristotemppelin puissa kasvaa rahaa!
    Japani on maana yllätyksellinen.

Kommentointi on suljettu.