Mt Ōdake trailrun

Plantaarifaskiitti hellitti reilusti etuajassa joten nyt on taas päässy vähän juokseen. Lauantaina suunnistin Tokion länsipuolella oleville vuorille kun lumet ovat jo enimmäkseen sieltä lähteneet. Keli oli lämmin max +18C ja aurinko hirvitti porotti. Traili oli jyrkkä ja pulssi meni ajoittain vähän punaselle kun on ollu taukoa. Yhteensä noin 18 km ja 1.2 km nousua. Täydellinen uupumus on erinomainen mielialan kohottaja.

Lenkin lakipiste oli Ōdake vuori  (大岳), eli käännettynä ”Iso huippu”. Tuo ’Ō’ lausutaan siis pitkänä, Oodake, ja translitteroidaan yleensä noin, mutta joskus ’oh’:na jolloin vuoresta tuleekin ikävästi ohdake. :-) Joskus nuo viivat jätetään vain laiskasti pois. Se on tosin vaarallista koska ’o’ lyhyenä tarkoittaa pientä eikä vuori varmaankaan haluaisi olla pikku huippu. Luminen Fuji möllötti horisontissa. Huipulla oli vähän tungosta. Tapoihin kuuluu täällä näemmä laittaa huipulla trangia tulelle ja keittää kuppinuudelit. Ja tietenkin matkan alussa käydään shinto-pyhätössä moikkaamassa vuoren henkiä ja/tai buddhalaisen jizon luona pyytämässä apuja matkan koettelemuksille. Jos laiskottaa voi puolet matkasta taitaa myös dösällä ja köysiradalla.

Screen Shot 2014-04-12 at 23.32.46

Noin. Lenkin ylämäkiosuus.

Millennium-palkinto 2014

Millennium-palkinto tipahti sitten Stuart Parkinille siitä saavutuksesta, että valjasti Albert Fertin ja Peter Grünbergin löytämän suuren magnetoresistanssin (giant magnetoresistance – GMR) ja suunnitteli ilmiöllä toimivan uudenlaisen lukupään tietokoneiden kiintolevyihin. Keksintö mahdollisti kiintolevyjen tallennuskapasiteetin moninkertaistamisen ja siten valtavien datamäärien varastoimisen. Fert ja Grünberg saivat Nobelin fysiikanpalkinnon fysikaalisen mekanismin löytämisestä. Ilmiö liittyy siihen, että tietynlaisissa ferromagneettisissa kerrostetuissa materiaaleissa resistanssi riippuu elektronien spinistä eli sisäisen pyörimisen suunnasta. Spin-riippuvien ilmiöiden tutkimuksesta on kehittynyt spin-elektroniikan ala eli lyhyemmin spintroniikka.

Stuart Parkin on tuttu hahmo kaikissa spintroniikkaan liittyvissä fysiikan konferensseissa. Kun Fert ja Grünberg saivat Nobelin palkinnon 2007 silloinen proffani soitti Parkinille ja oli pahoillaan siitä, että palkintokomitea ei muistanut häntä. :-) No saipa nyt millenniuminsa sitten sen sijaan.

Parkin on sittemmin tehnyt töitä täysin uudentyyppisen massamuistin luomiseksi. Siinä ei olisi liikkuvia osia niin kuin kovalevyissä. Sitä kutsutaan racetrack-muistiksi, koska se muistuttaa muodoltaan yleisurheilun kilparataa loivien kaarteiden takia. Tieto on koodattu muistissa magneettisesti, mutta kiintolevyistä poiketen magneettisia alueita siirretään virralla sen spiniin aiheuttaman momentin kautta (spin transfer torque). Itse asiassa yksi tänhetkinen tutkimusaiheistani liittyy siihen, miten näitä alueita voisi liikuttaa mahdollisimman helposti pienellä virralla. Tähän asti liikutteluun tarvitaan suhteellisen suuria virtoja eikä edistystä ole kovasti tapahtunu viime vuosina, koska magneettisten alueiden rajoihin syntyy ”seiniä” eli alueita joissa aineen magneettiset momentit kääntyvät 180 astetta (magnetic domain wall) ja näiden seinien liikkuvuus on vielä rajoitettua. Jos liikkuvuutta pystytään parantamaan racetrack-muistit voivat tarjota huomattavasti suuremman tallennuskapasiteetin ja lukunopeuden kuin nykyiset flash-teknologiaan perustuvat muistit. Se olisi siten vastaavanlainen iso edistysaskel tietojenkäsittelyssä kuin GMR-lukupäät olivat kiintolevyjen kohdalla.

 

Fillarilla Tokionlahdelle

Vihdoin kelit ja duunit ja terveys ja ties mitkä sallivat ja voitiin fillaroida Arakawa-joen vartta mukavaa fillarireittiä pitkin Tokionlahdelle. Joen vierellä pelattiin baseballia ja jalkapalloa. Krokettimatsikin näkyi. Tokionlahdella köllöteltiin auringossa vähän aikaa Kasairinkai puiston biitsillä ja ihmeteltiin meduusoja. Puistossa oli vielä hanami juhla ja jengi grillaili. Rapu oli piilossa näkinkengässä ja T. oli saada saksista. Rauskuja ei valitettavasti näkynyt. Yht 82 km ja pikkasen ihokin jo paloi.

Multiversumi

Universumi on iso. Kaukoputkea käyttämällä voi vakuuttua siitä, että mittakaavat ovat aivan valtavia. Nyt, ikään kuin tämä valtavuus ei olisi tarpeeksi riittävää, inflaatioteoriaa tukevat havainnot viime kuussa näyttävät tuovan keskusteluun taas ainakin sen teoreettisen mahdollisuuden, että näemme kaukoputkellakin oikeastaan vain mitättömän pienen siivun kaikesta mitä oikeasti on olemassa. Olemassaolo on tietenkin vähän vaikeasti määriteltävissä, mutta en tässä nyt tarkoita sitä, että tuleeko puun kaatumisesta ääni, jos kukaan ei ole kuuntelemassa. Moderni fysiikka sallii ja havainnot ehkä snadisti viittaavat siihen suuntaan, että multiversumi voi ollakin olemassa. Pari vuotta stten ilmestyneessä Scientific Americanin jutussa P. J. Steinhardt esitteli inflaatioteorian teoreettisia ongelmia ja kaksi mahdollista ratkaisua : ikuinen inflaatio, joka tuottaa multiversumin, ja syklinen universumi, joka romahtaa laajentuakseen uudestaan, ad infinitum. Näillä kahdella ratkaisulla on se ero, että edellinen tuottaa tietyn jäljen (B-moodin) universumin taustasäteilyn polarisaatioon mutta jälkimmäinen ei tuota. Nyt, jos uusimmat mittaustulokset pitävät paikkansa, syklinen universumi näyttää siis olevan epätodennäköinen vaihtoehto, mutta multiversumi pikkasen todennäköisempi skenario.

Klassisessa fysiikassa avaruus oli enimmäkseen tyhjä ja pistemäiset hiukkaset satunnaisesti särkivät tämän rauhaisan olotilan. Tämä ikään kuin viittasi siihen suuntaan, että tyhjyys ja olemassaolemattomuus on maailmankaikkeuden perustila, johon jostain oikusta on ilmestynyt hiukkasia ja niistä maailma sit on monimutkaisesti rakentunut. Modernissa fysiikassa tilanne on päinvastainen. Tyhjyys, ainakin siinä mielessä kuin sen naiivisti voi ajatella, on tavallaan fysiikan lakien vastaista. Tyhjiö ei ole tyhjä vaan täynnä alkeishiukkaskenttien värähtelyä. Higgsin kentällä on tyhjiössä jopa äärellinen energia. Tämän takia maailmankaikkeus pitäisi väen väkisin laittaa ahtaaseen (periodisesti toistuvaan) geometriaan, että se säilyisi äärellisenä eikä olisi ainakin avaruudellisesti ääretön. Mitään erityisen painavaa syytä tälle ei ole, joten ääretön maailmankaikkeus voi olla jopa loogisempi vaihtoehto. Mutta emme tietenkään voi mitenkään suoraan tutkia onko näin vai ei, koska valo ei ole ehtinyt tuoda tietoa äärettömän kaukana olevista tai eristyksissä pysyvissä universumin osista. Tämä olisi siis yksi periaatteessa fysiikan lakien luonnollisesti sallima mahdollisuus ja jotkut inflaatioteoriat ennustavat, että näin on tosiaan käynyt.

Toinen tapa miten maailmankaikkeus voisi olla moninkertainen, jopa ääretön, on Hugh Everettin ehdottama kvanttimekaniikan monimaailmatutkinta. Luonnonlakien satunnaisuus ja aaltofunktion romahtaminen ovat vain näennäisiä ja oikeasti nykyhetki haarautuu aina hyvin moneen, ehkä äärettömän moneen, rinnakkaiseen tulevaisuuteen. Jostain käsittämättömästä syystä meistä tuntuu kuin maailmoja olisi aina vain yksi. Mutta tähän voi tietenkin vastata, että tämä johtuu siitä, että kaikissa rinnakkaisissa todellisuuksissa on vain yksi menneisyys. Ja tietenkin kaikki ne muutkin meidän kaksoisolennot noissa rinnakkaistodellisuuksissa havaitsevat ja ajattelevat tietenkin samoin. Everettin monimaailmatulkinta on meta-teoria, koska sitä ei voi oikein testata. Ihan tulkitsijasta siis riippuu kumpi on yksinkertaisempaa: ajatella maailmaa moninkertaisena vai havaintoprosessia satunnaisuudesta johtuen epäjatkuvana. Nämä Everettin rinnakkaiset todellisuudet voivat olla olemassa riippumatta siitä, onko maailmankaikkeus avaruudellisestikin ääretön niin kuin jotkut inflaatioteoriat ennustavat. Jos molemmat pitävät paikkansa alkaa äärettömyyden suuuruusluokka olla jo päätä huimaava. Ihmisluonto näyttää pitävän tätä mahdollisuutta hieman vastenmielisenä, mutta niinhän se on vastustanut sitäkin ettei Maa ole maailmankaikkeuden napa. Toisaalta ihan validi kysymys on kans miksi maailma näyttää ihmisen mielessä olevan iso mutta äärellinen singleversumi. Ja myös se kysymys, että miksi tietoisuuteni joutui juuri tähän haaraan rinnakkaistodellisuuksissa kun nyt kerran olisi ollut niin monta muutakin kivaa vaihtoehtoa.

 

Kevät ja Hakone

Kevät alkaa voittamaan ja tässä on ollut vähän hilpeä kausi ja kepeä sykli. Luumupuut ovat kukkineet jo yli kuukauden, mutta nyt kirsikatkin pääsevät vauhtiin. Viikonlopulla on Tokiossa hanami eli kirsikankukkien katselua ja vapun kaltaista kemutusta.

Viime viikolla oli kollegan järjestämänä kaksikin nomikaita eli juontikemua. Hörpittiin shoochua ja viskiä. Viskottiin sen jälkeen ninjatikareita. Kukaan ei edes haavoittunut.

Olin sen jälkeen Hakonessa saksalais-japanilaisen kollaboraation pienessä workshopissa johon mut muilutettiin. Tää ei ollut mikään huvimatka vaan piti käydä pitämässä yks mun tärkeimmistä puheista. Keli oli erinomainen ja Fuji möllötti kauniina, mutta tällä kertaa ulos ei ehtiny hotellista. Olin hionut kolmen vartin esityksen. Se ei sit mennytkään ihan putkeen pienten teknisten yms. ongelmien takia. Harmittaa vähän, mutta onneksi tyylipisteillä ei ollut tällä kertaa väliä. Proffa N. sanoi, että aikoo heti suunnitella kokeita mun teorian testaamiseksi. Jos hänen jatko-opiskelijansa lause ”aloitan tällä viikolla sämplejen etsauksen” ei ollut japanilainen kiitos, mutta ei kiitos niin ehkä hyvässä lykyssä koedataa on kohta saatavana. Prof. D. puolestaan sanoi, että valitettavasti hän ei voi tehdä kokeita ainakaan vielä. Hänen käyttämä materiaali on vaikea prosessoitava ja koepalat heittivät henkensä ennen kuin mittauksia voitiin tehdä. Oli kyllä niin rankka keikka, että kaikki energiat kului siihen ja bonjour tristesse vaan. Kirsikkana kermavaahdossa paluumatkalla ruuhkajunassa Yamanote-linjalla meni vielä kunnolla ilmat pihalle keuhkoista kun väki sulloutui tiheäksi lihakimpaleeksi. Saavuin kotiin rikinkatkuisena kun hotellin kuumaa kylpyä ehdin kuitenkin testata proffien kanssa.

Loppuviikolla oli vielä Japanin fyysikkoseuran puolivuotiskokoontuminen Tokai yliopistolla Kanagawassa. Melkeen kaikki puheet olivat japaniksi, mutta se ei paljon haitannu. Vähän siitä jo ymmärtää ja slidet olivat usein englanniksi. Ja matematiikkahan on tietenkin samaa kielestä riippumatta.

Ei sakura vaan ume.

Ei sakura vaan ume (luumu).

Owakudani höyryää

Hakonen Owakudani höyryää

ADHD-lääkkeet ja muita uutisia

Naturessa oli uutinen, että ADHD:hen hyvin laajalti käytetyt pillerit eivät toimikaan lapsilla pitkällä tähtäimellä (yli vuoden aikajanalla) ja voivat jopa haitata joitakin. Nämä lääkkeet ovat yleensä amfetamiinipohjaisia tms. Löytö on vähän yllättävä koska näiden pillereiden lyhyen aikavälin vaikutukset ovat niin selviä, että useilla leuat loksahtavat kun näkevät eron. Syitä pitkän aikavälin tehottomuuteen ei vielä tiedetä. Kenties niihin kehittyy toleranssi tai ne eivät auta ongelmissa, jotka vaativat älyllistä joustavuutta.

RIKEN:issä tehtiin vuoden alussa suuri löytö, että kantasoluja voisikin valmistaa suhteellisen yksinkertaisesti verisoluista hapon avulla. Nyt näyttääkin siltä, että asia ei ehkä ollutkaan niin yksinkertainen. Labroilla on suuria vaikeuksia vahvistaa tuloksia. Asiaa tutkitaan parhaillaan.

Hiukkasfyysikoilla on dilemma. Kaikki nykyisen standardimallin hiukkaset on löydetty muttei mitään uutta sen päälle. Mitä tehdä, että päästään käsiksi uuteen fysiikkaan. Joidenkin mielestä neutriinojen tutkiminen on lupaavin tie eteenpäin. Joitakin vuosia sitten Japanin Super Kamiokande detektorin avulla havaittiin kiistatta neutriino-oskillaatioita. Neutriino-oskillaatioissa eri neutriinoperheet ovat sekoittuneena toisiinsa, joten neutriino voi esimerkiksi värähdellä elektronineutriinon ja myonineutriinon välillä. Löytö merkitsee sitä, että neutriinoilla on massa. Niillä ei ole tätä ominaisuutta standardimallissa, joten havainto avaa oven raolleen uuteen fysiikkaan. Kaikki haluavat tietenkin avata oven sepposen selälleen ja kävellä tuohon uuteen huoneeseen. Neutriinofysiikka on tosin vaikeata, koska neutriinot vuorovaikuttavat muuun aineen kanssa hyvin heikosti. Kamiokande detektori suunniteltiin alunperin tutkimaan hajoaako protoni niin kuin jotkut hiukkasfysiikan standardimallin laajennukset ennustivat. Protonin hajoamisia ei havaittu, mutta detektorille keksittiin muuta käyttöä neutriinofysiikassa ja koetta laajennettiin. Vuonna 1987 se havaitsi supernova 1987A:n termisiä neutriinoita 11 kpl. Muita suuria neutriinokokeita on suunnitteilla ja viimeisin uutinen on, että Long Baseline Neutrino Experiment USA:ssa olisi saamassa miljardiluokan kansainvälisen rahoituksen. Kokeen on suunniteltu alkavan vuoden 2022 kieppeillä. Japanissa on myös kiinnostusta laajentaa Kamiokande-koesarjaa vieläkin suuremmalla detektorilla, tällä kertaa Hyper Kamiokandella. Kokeelta loppuu kohta superlatiivit. :-) Eilen Naturessa oli myös uutinen, että oltiin saatu vähän lisää evidenssiä siitä, että neutriinohiukkasia voisikin olla vielä yksi lisää standardimallin kolmen neutriinoperheen (elektronineutriino, myonineutriino ja tauneutriino) lisäksi. Tämä neutriino ei vuorovaikuttaisi muiden hiukkasten kautta muuten kuin gravitaation avulla, joten sitä kutsutaan steriiliksi neutriinoksi. Tämä olisi kokeilijoiden painajainen sillä sitä ei voisi siis havaita muuten kuin epäsuorasti.

University College Londonissa skannattiin matemaatikoiden päitä MRI:ssa ja tutkittiin mitä tapahtuu kun he katselevat matemaattisia yhtälöitä. Osoittautui, että he kokevat yhtälöt samalla tavalla kauniiksi kuin taide koetaan kauniina. Tämä nyt ei ollut ihan yllättävä löytö. Tiede ja taide ovat kulkeneet käsi kädessä sitten antiikin aikojen. Kauneimmaksi havaittiin Eulerin yhtälö eix = cos(x)+i sin(x) : se on kompakti, symmetrinen, voimakas ja yllättävä. Itse olisin tosin valinnut Diracin yhtälön kauneimmaksi. Kaiken symmetrisyyden lisäksi sillä on se nätti ominaisuus, että se todellakin kuvaa luontoa hyvin tarkasti.

sf-dance 2

Here we go again..

Tämä lumimäärä on kai jo vähän epätavallista täällä. Kun kerroin Baijerin viimevuotisista suurtulvista sensei sanoi ruokatunnilla, että Fuji varmaan purkautuu kun käväisen ens kuussa Hakonessa.

Vuoristokengille tuli yllättävää käyttöä kun täällä ei ole oikein auroja. Lumiketjut rutisevat autojen alla. Kaupungilla on spookyn oloista kun jengiä on hyvin vähän liikenteessä. Duunissa on ollut sähkökatkoksia ja laskentakeskuksen tietokoneklusteri on nurin. Lunta seuraavan kerran luvassa ehkä keskiviikkona.

IMG_20140214_170921

IMG_20140214_210318

IMG_20140211_152719

Havaintoja

Sablar

Sablar.

Ens kuu onkin jo täysin buukattu. Kuun alussa on viikon konferenssi Denverissä (APS March meeting), sitten vieraita, sitten lisää vieraita, siten pieni saksalais-japanilaisen tutkimusakselin tapaaminen Hakonessa Tokion lähellä. Jälkimmäisen kohdalla edellinen proffani lähestyi maililla ja kysyi, että menenkö edustamaan edellistä projektiani kun kukaan muu Regensburgista ei ole lähdössä. Okei. Mennään sit puhumaan proffille sinne viimeisimmistä tuloksista. Denverin kohdalla konfe on vähän kuin tarjous josta ei voi kieltäytyä. Jouluna jetlägit (viikko suuntaansa) olivat syvältä ja poikittain kaikkine mahdollisine efekteineen ja 12 tunnin lento Denveriin on vähän kuin aikakone; sitä laskeutuu ennen kuin on lähtenyt.

Tammikuun lopulla oli edellinen konferenssi Tokion yliopiston kampuksella ja ilmeisesti isolla rahalla mukaan oltiin saatu koko tän alan kerma. Konfeen liittyvä projekti saa rahansa suoraan hallituksen kirstusta.

Juttelin erään englantilaisen proffan kanssa japanin kielestä. Hänellä on japanilainen vaimo ja hän oli kirjoittanut kuuluisan esseen japanilaisille miten kirjoittaa hyvää tieteellistä englantia. Olin itsekin lukenut sen mielenkiinnosta, koska tuollaiset asiat paljastavat hyvin paljon kulttuurista. Se tutkielma on erinomainen lyhyt teksti. Proffa nauroi, että (kaikista fysiikan palkinnoista huolimatta) siitä puoliksi huvikseen kirjoitetusta esseestä on tullut hänen luetuin tekstinsä. Se selittää miksi japanilaiset kirjoittavat joskus huonoa englantia, jonka voi tulkita jopa tarkoittavan juuri päinvastaista asiaa kuin kirjoittaja on alunperin halunnut tarkoittaa. Klassinen esimerkki tästä on, että japanilaiset haluvat olla nöyriä eivätkä halua astua kenenkään korkea-arvoisen varpaille. Tämän takia he eivät halua korostaa tuloksiensa erinomaisuutta. Siinä missä joku länkkäri voisi kirjoittaa, että ”tämä teoria ennustaa vahvasti uuden hiukkasen olemassaolon” japanilainen voisi kirjoittaa, että ”yksi mahdollinen tulkinta tälle yhtälölle on, että se voisi tietyissä olosuhteissa olla sopusoinnussa uudenlaisen hiukkasen olemassaolon kanssa”. Tämä olisi suora käännös japanilaisesta ilmaisusta. Japanilaiset ymmärtäisivät tämän oikein, mutta länkkärin mieleen voisi ensimmäisenä tulla ajatus, että tulosten perusteella uuden hiukkasen olemassaolo olisi äärimmäisen epätodennäköistä.

Konfessa kuultiin muun muassa aiheellinen kysymys, että kuinka monta ilmiötä teoreetikot ovat tällä alalla löytäneet ensimmäisenä verrattuna siihen, että kokeilijat ensin mittaavat jotain kivaa ja teoreetikot vasta jälkeenpäin selittävät tuloksen jännällä teorialla. Pähkäilyn jälkeen löydettiin yksi (1) ilmiö, topologiset eristeet. Kysyjä oli länsimaalainen, kuinkas muuten. Japanilaisethan eivät tiukkoja tieteellisiä kysymyksiä kysy puheiden jälkeen koska eivät halua mahdollisesti nolata puhujaa vaan kysyvät sellaiset kysymykset vasta jälkeenpäin privaatisti vaikka kaffen äärellä. Mutta länkkärithän saavat tämänlaiset tiukat kysymykset anteeksi, koska olemme tietenkin barbaariparkoja joten emme luontaisesti osaa käyttäytyä.

Tuli mieleen, että eikö japanilaisilla sitten koskaan tule kitkaa keskenään kun osaavat käyttäytyä hyvin. Minulle kerrottiin anekdootti, että kahdenkeskisen tieteellisen keskustelun jälkeen eräs tieteentekijä olisi ollut noin 5 vuotta vihastunut ja mykkäkoulussa kun hänelle esitettiin eriävä käsitys. Eräs proffa mutisi minulle, että uskaltaisikohan hän sanoa toiselle puhujalle, että hänen teoriansa on väärä. Tämä tarina ei kerro syntyikö ajatusten vaihtoa aiheesta vai ei. Japanilaiset kyllä tunnistavat ongelman kun tieteellistä keskustelua ei synny, mutta minkäs tekevät. Problem! Ehkä me länkkärit ollaan täällä juuri tän takia.

Mun duuni alkaakin tuntua laiskottelulta. Eräs toinen naimisissa olevan fyysikko sanoi, että hänen pankissa työskentelvä vaimonsa tulee 9-10 maissa illalla kotiin, jaksaa sitten ehkä hetken katsoa telkkua ja sitten nukkumaan. Viikolopputöitä ei onneksi ole – aina.

Labrassa oli vierailija Kiinasta. Hän puhui englantia sensein kanssa, mutta sanoi, että kirjoitettu japanilainen teksti tietenkin aukesi oikein hyvin. Kirjoitusmerkit kun ovat (melkein) samat. Olin heidän kanssa ravintolassa (izakayassa) ja sensei suositteli kaikki kalaherkut. Muun muassa kokonainen keitetty kalan pää, jossa silmä oli herkullisin osa. Sen lisäksi tietenkin sashimit, osterit ja ravut. Luumuviini (umeshu) sai toimia jälkiruokana kun jälkiruokia alkuasukkaat eivät kovasti harrasta. Jos harrastavat niin perinteisesti makeat ruuat ovat jotain punaisesta pavusta tai bataatista tehtyä ja makeudeltaan ehkä kymmenesosa länsimaisista jälkiruuista.

Hämmennyin kun tuli keskustelua siitä, miten pitää kirjoittaa Keio University kanji-kirjainmerkeillä. Jotenkin helpottavaa huomata, että japanilaisetkaan eivät enää osaa kaikkia kirjainmerkkejään kuin vettä vaan ilman, että vieressä on tietokone, joka automaattisesti pystyy muuttamaan äännemerkit kanji-kirjainmerkeiksi. Helpottavaa siinä mielessä, että itseä harmittaa kun kanjien puoliintumisaika aivoissa tuntuu olevan noin muutama kuukausi jollei niitä tarvitse. Sen jälkeen ne katoavat jonnekin kaukaisuuteen eivätkä muistu mieleen sitten millään.  T. blogasikin tästä aiheesta jo.

Sensei kävi Kyushulla (eteläisellä saarella) vieraan kanssa ja kehui kovasti. Kuulemma kaikki tokiolaiset jotka saavat Kyushulla viran jäävät sille tielleen. Elämä on niin paljon helpompaa. Ei ruuhkia, hyvä ruoka, parempi ilmasto, halvat hinnat, nätti luonto. Ihmiset näyttävät kuulemma paljon onnellisemmilta. Käärmeenä paratiisissa tosin nykyään Kiinasta tulevat ilmansaasteet.

Työkaverillani on huomenna isänsä kuoleman 49. päivän (buddhalainen) muistotilaisuus (7 x 7). Hän on puhunut kovasti aiheeseen liittyvistä asioista. Koetan kuunnella parhaimpani mukaan vaikka en tiedä mitä tässä kulttuurissa pitäisi oikeastaan tehdä. Onneksi on näkynyt myös valon pilkahduksia. Hän otti lenkkarit esille ja lisäksi monen vuoden jälkeen jopa yöbussin hiihtorinteille. Kuulemma puhtausasioiden takia kuolemansyitä on yleensä virallisesti kaksi : pää tai sydän. Hyvin harvoin mennään pidemmälle tutkinnassa.

Joukkoliikenteestä sellaisia havaintoja, että tokiolaiset ovat löytäneet fillarit vaihtoehdoksi tupatentäysille junille. Kovin montaa kertaa en ole tosin vielä nähnyt niin täyttä junaa etteikö yksi vielä olisi mahtunut mukaan kun muut pakkautuvat tiheämmin ja pidättävät hengitystä. Fillarointi kaduilla onkin sitten enimmäkseen kauhua. Ihmettelin syksyllä, että eikö nämä tosiaankaan törmäile koskaan ahtailla pyöräteillä, näillä nopeuksilla ja pyörätiheyksillä. Sen jälkeen nähtiin muutamia onnettomuuksia ja viime viikolla jouduin sitten kasan päällimmäiseksi. Onneksi ei tullut muuta kuin muutama pieni mustelma osapuolille. Gomennasai.

Junat ovat enimmäkseen hyvin tarkasti aikataulussa. Konferenssiviikolla huomasin tosin, että joskus se johtuu vain siitä, että vuoroväli on niin lyhyt. Ei haittaa vaikka juna olisikin muutaman minuutin myöhässä. Joskus tietenkin tapahtuu onnettomuuksia ja kerran myöhästyin konferenssista puoli tuntia tämän takia. S(k)andaali. Päättärillä on silloin työtä tekeville salarymaneille valmiiksi pönttö josta nostaa myöhästymistodistus duunia varten. Viikonlopun viimeiset junat menevät puolen yön maissa ja usein otetaan se, jonka päättäri on kotikulmilla. Legendan mukaan näillä alkuasukkailla on käsittämätön kyky paitsi nukkua junissa myös herätä aina oman aseman kohdalla. Kuitenkin päättärillä junaan jää yleensä kourallinen ihmisiä kuorsaamaan ja konnari tulee herättämään niitä jyskyttämällä penkkiä unikeon vieressä. Mutta ehkä päättärille matkustavat sallivat itsensä vajoavan syvempään horrokseen kun tietävät, että herätyskello soi konnarin muodossa päättärillä. Tai ehkä väliasemia myös missataan, eivät vaan kerro. Taksi on kuitenkin hyvin kallis vaihtoehto täällä Tokiossa, joten minullekin on korostettu, että viimeistä junaa ei kannata missata jos ei halua pulittaa kotimatkasta kymppitonnia eli noin 70 euroa.

Aloitin laiskasti tän vuoden juoksulenksut ja sitten tuli kaiken kukkuraksi pieni komplikaatio. Näyttää siltä, että hankin itselleni plantaarifaskiitin. Eli kantapää on pirun kipeä. Ei nyt ole oikein onnee. Kilometrimäärätkään eivät ole yltäneet lähellekään ”vakavan harrastamisen tasoa” (ks. aikaisempi postaus). Taitaa siis tulla vähän vaihtelua liikuntaan. Lenkkien sijasta kiipeilyluolaa ja fillarointia. Fillarointia voi tosin kevyesti haitata viikonlopulle ennustettu lumimyrsky. Enkä iltaisin uskalla noille pimeille ruuhkaisille teille kyllä fillarilenkille. Tulis jo kesä ja gokiburit eli torakat. Ikebukurosta (epävirallinen käännös : Säkkijärvi) löytyi kiipeilyluola joka on ihan jees, mutta Regensburgin isoa DAV:in seinää on kyllä tosi ikävä.

Kävin lääkärillä atooppisen kirvelevän ihottuman takia (ehkä home) ja valitin samalla, että rintaa puristaa ja pumpun rytmissä jotain häiriöö. Ehkä stressinärästystä. Lääkäri otti kuitenkin asian erittäin vakavasti ja lähetti sairaalaan. CT-skannin jälkeen pumppu kuitenkin todettiin olevan erinomaisessa kunnossa. Sain vain vuoden taustasäteilyn verran pehmeitä röntgensäteitä. Sitten kassan kautta takas töihin. Sairausvakuutus maksaa osan viuluista. Ihottumaan saamani kortisoni kyllä tehosi sen ajan kun käytin sitä, mutta iho oheni ja vaiva tuli heti takaisin kun purkin sisältö loppui. Niin kuin aina ennenkin. Paikalliset neuvoivat, että sairaalat haluavat tehdä kalleimmat mahdolliset hoidot, että menetän vaan aikaa ja rahaa. Onneksi älysin kysyä vaihtoehtoa radioisotooppirasitustestille.

雪国

雪国

和光市樹林公園
和光市の樹林公園

Magneettinen mopoli

Naturessa oli juttu magneettisista monopoleista. Koulukursseilla jo opimme, että magneettia ei voi halkaista niin, että navat voisi erottaa toisistaan. Tämä on yksi sähkömagneettisten ilmiöiden klassisen teorian kulmakivistä. Maxwellin yhtälöiden mukaan hiukkasmaisia magneettisia monopoleja ei ole olemassa (eli magneettikenttä on lähteetön). Paul Dirac ennusti kuitenkin jo vuonna 1931, että kvanttimekaniikassa magneettisia monopoleja voi ainakin teoriassa olla olemassa ilman, että Maxwellin yhtälöt menevät siitä nurin. Tämän mahdollistaa pieni trikki. Kvanttiteoriassa hiukkasia kuvaa kompleksiarvoinen aaltofunktio ja sähkömagneettiset kentät kytkeytyvät hiukkasiin mittakentän avulla, joka moduloi kompleksisen aaltofunktion vaihetta. Yleensä aallon vaiheen pitää käyttäytyä suhteellisen kiltisti, jotta teoria toimisi. Epäjatkuvuuksia ei normaalisti sallita. Dirac kuitenkin äkkäsi, että on olemassa yksi kompleksiluku jonka vaihe on määrittelemätön. Se on kompleksiluku nolla. Jos oletetaan, että aaltofunktiossa on lankamainen nollakohta, voidaan sallia, että aaltofunktion vaiheessa on langan kohdalla epäjatkuvuus. Dirac laski, että siinä tapauksessa mittakenttä ei ole määritelty langan kohdalla ja langan päihin muodostuu magneettiset monopolit. Toiseen päähän muodostuu positiivinen ja toiseen negatiivinen magneettinen varaus. Tuota lankaa kutsutaan Diracin langaksi (Dirac string) ja sen päihin muodostuvia magneettisia varauksia Diracin monopoleiksi.

Sokerina pohjalla Diracin laskussa on se, että jos oletetaan, että magneettisia monopoleja on olemassa sähkövaraus pitää olla kvantittunut niin, että alkeisvaraus (eli elektronin varaus 1.6×10−19 Coulombia) on pienin sallittu nollasta poikkeava vapaa sähkövaraus. Kvanttiteoria ei sinänsä rajoita varauksen suuruutta, mutta alkeisvarauksia pienempiä varauksia ei olla koskaan havaittu. Kvarkkien varaukset ovat teorian mukaan pienempiä, mutta kvarkit eivät esiinny vapaina yksittäisinä hituina. Diracin teoria on siis todella kaunis ja intuitiivinen niin kuin kaikki hänen teoriansa. Siinä on vain yksi ongelma: magneettisia monopoleja ei olla havaittu tähän päivään mennessä. Dirac pohti itse aikanaan syytä tähän ja arveli, että magneettisten monopolien välinen suuri voima voi tehdä yksittäisten monopolien havaitsemisesta vaikeaa. Voima on yli 4000 kertaa suurempi kuin elektronin ja protonin välinen vetovoima.

Vuosien mittaan magneettisia monopoleja ollaan etsitty kaikkialta. Kaikki tutkimukset eivät ole tuottaneet ihan ei-oota. Materiaalifysiikassa ollaan tiedetty jo monen vuoden ajan, että jotkut aineet kuten dysprosium titanaatti (DyTiO) muodostaa spin-jäänä tunnetun systeemin, jossa esiintyy hiukkasten kaltaisia magneettisia monopoleja. Nämä eivät tosin ole alkeishiukkasia vaan emergenttejä hiukkasia eli systeemin kollektiivisen käyttäytymisen muodostama ilmiö, jossa monopoleja ei voi eristää. Siitä huolimatta neutronisirontakokeissa ollaan havaittu Diracin lankojen kaltaisia piirteitä aineen magneettisten momenttien järjestäytymisessä.

Nyt tämä uusin Naturen julkaisema tutkimustulos liittyy ultrakylmiin atomikondensaatteihin, joissa ollaan myös havaittu vastaavanlaisia Diracin lankojen kaltaisia piirteitä. Massachusettsissa USA:ssa tehty koe vahvisti suomalaisten tutkijoiden ennustuksen. Kokeissa Diracin monopolin kaltainen analoginen rakenne mitattiin ja kuvattiin kondensaatissa. Ero on kuitenkin siinä, että tuo atomikondensaatti vain simuloi todellista magneettista monopolia. Magneettikenttää ei ole, mutta matemaattiset yhtälöt muistuttavat Diracin johtamia yhtälöitä.

Eli älkää nuolasko ennen kuin tipahtaa. Monopoliskeptikoiden ei vielä kannata syödä hattujaan. Magneettisia monopoleja alkeishiukkasina ei olla vielä havaittu, eikä ole varmaa, että niitä koskaan havaitaankaan. Kokeet sanovat lopulta viimeisen sanan asiassa. Teoreetikot kerkeävät tehdä monta hienoa, eleganttia, kaunista ja loogista teoriaa, joissa voi olla vain sellainen pieni ongelma, että luonto ei kuitenkaan käyttäydy niin kuin nuo teoriat ennustavat. Supersymmetrisiä hiukkasia ei olla vielä löydetty vaikka nekin ratkaisevat monta hiukkasfysiikan ongelmaa. Vain tulevaisuudessa saadaan tietää – jos kehitys kehittyy ja tutkimusrahhaa jaetaan – löytyykö näitä magneettisia monopoleja vai ovatko nekin vain yksi mainio idea, jonka luonto on kuitenkin heittänyt romukoppaan ja valinnut jonkun toisen tien.

(lisää Paul Diracista aikaisemmassa postauksessa)

Geenit tonnilla

Uutisissa on pyörinyt juttu, että nyt alkaa viimein olla se aika, että kaikki geeninsä saa skannattua noin tuhannen taalan hintaan. Ihmisen genomi eli kaikkien geenien periytyvä informaatio on noin 2,7 miljardia emäsparia. Tähän asti huokealla hinnalla (alle satasella) on saanut skannattua vain tärkeimpien geneettisten variaatioiden listan. Suurin osa näistä liittyy vain yhteen yksittäiseen emäspariin geenissä eli snippiin. Snippien lista on korkeintaan vain joitakin miljoonia emäspareja eli pieni osa tuosta 2,7 miljardista. Onko sitten hyötyä siitä, että saakin gigakaupalla dataa koko genomin testauksessa eikä megakaupalla niin kuin tähän asti snippien skannauksessa. Suurin osa ihmisen genomista on kuitenkin täysin samaa kamaa ihmisestä riippumatta. Jos vähän yksinkertaistetaan nuo snipit määrittävät suurelta osin miksi suomalainen Jokke on vähän erilainen kun vaikka täkäläinen Tanaka-san. Joken ja Tanaka-sanin geenit ovat joka tapauksessa hyvin lähellä toisiaan näin koko genomin mittapuulla laskettuna, eli luokkaa yksi eroavaisuus kolmessa tuhannessa emäsparissa. Ihmispopulaatiossa on kehittynyt pieni geneettinen varianssi, koska osa snipeistä vaikuttaa tautiriskeihin ja (ainaki historiallisesti) eloonjäämiseen tietyissä olosuhteissa. Snippien alleelien suhteet riippuvat siis missä päin maailmaa ihmisten geenejä skannaisi.

Eli mitä hyötyä koko genomin skannauksesta olisi halpaan snippien skannaukseen verrattuna. Tutkimuksen mukaan ihmisen tautiriskeihin vaikuttavat myös monet harvinaiset mutaatiot eikä ainoastaan yleiset geneettiset variaatiot ja mutaatiot (ks. tämätämä, tämä ja tämä). Kaikki harvinaiset mutaatiot muodostavat yhteenlaskettuna yllättävän yleisen ilmiön johtuen ihmispopulaation nopeasta kasvamisesta viime vuosituhansien aikana. Evoluutiossa tämä on vain silmänräpäys eikä huonoilla mutaatioilla ole ollut tarpeeksi aikaa poistua. Me emme vain aina tiedä miten nämä harvinaiset mutaatiot vaikuttavat terveyteen, koska ne ovat niin monimuotoisia ja tutkimusdataa on sen takia vielä vähän. Koko genomin skannauksessa saadaan niin paljon uutta tietoa, että voisin jopa ennustaa, että 50 vuoden päästä nauramme nykytiedon tasolle.

Jos näin on niin johtaako pelkkä halpa snippien skannaus harhaan? Ei näin. Monimutkaisten hieroglyfien tulkitsijaakin auttaa kovasti vaikka osaisi tulkita vain puolet lauseen sanoista eikä koko lausetta. Toki informaation kanssa pitää olla lukutaitoinen ja ymmärtää todennäköisyydet.

Jenkeissä eräs iso geenitestisaitti on tosin pistetty terveystietojen osalta lukkoon, koska geenitestit voivat muka avata pandoran lippaan. Eli käytännössä logiikka tässä on, että koska palvelua käyttämällä saa tietää vaikka mahdollisen Angelina Jolie -mutaationsa (BRCA) niin ihmistä pitää varjella tältä tiedolta ylimääräisen angstin välttämiseksi. ”Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää”. Koska saitti ei tarjoa lääkäripalveluita ahdistunut ihminen voisi vaikka mennä ja leikata itse rintansa poijes. Toki netissä on palveluita, jotka tarjoavat paitsi geenitestauksen myös automaattisesti puhelun asiaatuntevalta lääkäriltä joka tulkitsee tiedot. Tietenkin hintalappu on huomattavasti paljon suurempi.

Meijin luona vierailulla

Viikonloppu oli taas pitkä koska maanantaina oli virallinen lomapäivä, täysi-ikäiseksi tulemisen päivä. Japanissa täysi-ikäisyyden raja on 20-vee ja silloin saa myös kaupasta ostaa viinaa. Kaupungilla oli nuoria pukeutuneena kimonoihin. Koska tämä on kylmin aika vuodesta kimonot näyttivät vähän paksummilta kuin kesätamineet ja niissä oli usein myös karvakaulus. Karvahattujakin näkyi. Kävimme Harajukun lähistöllä olevassa Meiji-pyhätössä (明治神宮 eli Meiji jingu). Uuteenvuoteen kuuluu täällä pyhättökäynti ja ilmeisesti monilla oli tämä vielä suorittamatta koska paikka oli täynnä ihmisiä ja jonot temppelin edessä pitkiä. Meiji-pyhättö on muutenkin yksi Tokion suosituimmista. Pyhätössä budjaa Meiji-keisari (Mutsuhito), eli tuo 1800-luvun loppupuolen uudistuksia ja modernisointeja tekevä keisari. Tuo aikakausi tunnetaan Meiji-restauraationa. Shogunaatti syöstiin vallasta ja keisarin asema vahvistui.

Jonotimme pyhätön edessä. Tapana on heittää kolikko laariin, kumartaa, taputtaa kahdesti ja esittää hengelle toivomus. Tosin en tiedä miten Meiji suhtautuu meidän länkkärien toivomuksiin. Ainakin näytti siltä, että hänellä on kovasti oman kansansakin toivomuksia jonossa. Mutta Meiji olikin se keisari, joka imi kaikki parhaat länsimaiset vaikutteet Euroopasta, joten ehkä Meiji sittenkin lotkauttaa korvaansa. Pyhätön edessä oli kokonainen vuori Burgundin viinitynnyreitä sulassa sovussa sake-pönttöjen kanssa.

Lauantaina olimme viettämässä T:n synttäreitä Shibuyassa. Raakaa kalaa, britti-aleja Aldgatessa ja viimeinen juna kotiin. Olipa mukavaa!

Tälle vuodelle ei ole vielä kovasti suunnitelmia. Keväällä ehkä Nagasakin capybarat ja Kagoshiman Sakurajima. Jälkimmäinen on kerrostulivuori, joka on tällä hetkellä päällä ja tupruttelee sauhua. Viime vuonna lenkkeiltyä tuli 1000,6 km jossa nousuja puolentoista Mt. Everestin verran. Tänä vuonna en vielä tiedä mitä tehdä ja missä.

Meiji jingu

Jonotusta Meijin puheille

Done.

Done.

 

 

Valkohai ja musta aukko

Valkohait voivatkin olla hyvin vanhaikäisiä. Sciencessä oli lyhyt katsaus. Vanhin valkohai osoittautui saavuttaneen kunnioitettavan 73-vee iän. Ikä mitattiin hain selkärustojen hiili-14 radioisotoopin mittauksilla. Hain rusto kasvaa koko elinajan ja erään pienen yhteensattuman takia ruston kerrostumien hiili-14 pitoisuuksista pystyttiin päättelemään hain ikä varsin tarkasti. Tuo yhteensattuma on se, että vuosina 1945-1963 suurvallat tekivät surutta satoja maanpäällisiä ydinkokeita. Testattujen vetypommien fuusio- ja fissioreaktioissa syntyy nopeita neutroneita ja ilmakehän typpiatomit absorboivat niitä muodostaen hiili-14 isotooppia. Ydinkokeet kasvattivat ilmakehän hiili-14 isotoopin pitoisuuden yli kaksinkertaiseksi ja suuri osa tästä määrästä liukeni ajan kuluessa mereen. Kasvavien haiden rustojen kerrostumien hiili-14 mittauksilla voitiin siis päätellä milloin hai oli syntynyt vähän samaan tapaan kuin puiden vuosirenkaista voi lukea puun ikä. Suurimmissa ydinkokeissa 50- ja 60-luvuilla testattiin lämpöydinpommikonsepteja, jotka osin propagandasyistä oltiin suunniteltu tuottamaan mahdollisimman suuri räjähdysenergia valtavien radioaktiivisten päästöjen kustannuksella (yhteensä noin 200 megatonnia fissiotuottoa – vastaa ison ydinvoimalan radioaktiivista polttoainejätettä 10 vuoden ajalta. Siis taivaan tuuliin.).

Komeetta Ison meni sit rikki eikä järjestänytkään toivottua ilotulitusta. Mutta seuraava isohko ilotulituskandidaatti on linnunradan keskustan jättiläiskokoinen musta aukko Sagittarius A*. Sitä kohti liikkuu iso kaasupilvi ja jos hyvin käy niin parin kuukauden päästä aukko hotkaisee suuren osan tästä materiasta ja tarjoaa kosmisen shown – no ainakin röntgen-observatorioille kuten Nasan Swiftille. Tilannetta voi seurata Swiftin sivuilla.

Mistä on pienet tieteentekijät tehty

Sciencen kolumnissa oli mukava artikkeli erään tiedemiehen uudenvuodenlupauksista. Tiede on muuttumassa näinä epävarmoina aikoina vain impaktipisteiden keräykseksi ja juhlallinen tavoite on päästä taas tieteenteon juurille ja saada motivaatiota tieteenteon arvosta sinänsä. Katsotaan kuinka pitkälle lupauksen pystyy pitämään vai tuleeko retkahdus jo ensimmäisen palaverin aikana.

Linkissä oli artsu tutkimukseen siitä, mitkä ominaisuudet ihmisessä ennustavat sinnikkyyttä tieteenteossa ja uraa tieteessä. Tutkimusmateriaalina oli pienet tieteentekijät eli opiskelijat ja jatko-opiskelijat, mutta tulokset voi yleistää kyllä luonnollisesti vähän isommillekin tieteentekijöille – ainakin nillle, jotka ovat tehneet uudenvuodenlupauksensa palata juurille. Siitäkin huolimatta, että aihetta käsitellään usein ja paljon tässä kertaus ja tulkinta. Eli mistä on pienet (ja isot) tieteentekijät tehty. Resepti on artikkelin mukaan tässä :

  1. Curiosity to discover the unknown,
  2. Enjoyment of problem solving,
  3. A high level of independence,
  4. A flexible, minimally structured approach to the future,
  5. The desire to help others indirectly through research.

Ensimmäiset kaksi ovat tietenkin selvää kauraa. Toki tieteenteossa on tärkeää lapsenomainen kiinnostuneisuus ja innostus luonnon tapahtumiin ja mekanismeihin. Ja tietenkin löytämisen ja ongelmanratkaisun ilot. Mutta näitä eväitä tarvitaan tietenkin monella muullakin eri alueella, vaikka laite- tai ohjelmistosuunnittelussa. Tai perhosten keräilyssä. Joten mistä muusta on tieteentekijät tehty.

Kolmas ominaisuus, itsenäisyys, on nykyaikana erittäin hyödyllinen – jos ei aivan välttämätön – ominaisuus. Tieteenteossa ryhmäkoot suurenevat ja jatko-opiskelijoiden pomo on tietenkin aina matkoilla, byrokratiapalaverissa tai muuten vain kiireinen. Ja silloin kun pomolla on aikaa jutella hän patistaa saamaan enemmän tuloksia nopeammin ja heittää parhaassa tapauksessa muutaman paperin viitteeksi. Jatko-opiskelijoiden on pakko olla alusta asti oma-aloitteisia ja kehitettävä yhteistyökuviot muiden tutkijoiden kanssa itse.

Neljännestä kriteeristä eli joustavuudesta on hyötyä vaikeuksien kohdatessa. Toki itsepintaisuus joskus auttaa, mutta useimmat tutkimuslinjat päätyvät lopulta kuitenkin umpikujaan. Se ei olisi tutkimusta, jos heti tietäisi tuloksen. Tutkijan pitää hyväksyä tämä ja tehdä nopeasti uusi ehkä tavallisuudesta poikkeavampi reittisuunnitelma.

Viimeisen ominaisuuden kohdalla aletaan olla jo tieteenteon ytimessä. Tarve ja halu auttaa ihmisiä on keskeistä tieteenteossa. Tämä on yksi syy miksi tieteentekijät hyväksyvät tiedemaailman epävarmuudet ja kapeamman leivän. Selkeimmin tämä näkyy tietenkin sovellettujen tieteiden kohdalla, missä päämääränä on parempi maailma konkreettisten keksintöjen kautta. Siitä voi tietenkin väitellä, kuinka nopeasti ja tehokkaasti se muuttuu paremmaksi pelkillä keksinnöillä, mutta voisin sanoa, että lääketieteen ja fysiikan keksinnöt ovat poistaneet maailmasta monta kärsimystä ja saaneet (ainakin joidenkin) ihmisten elinolot hyvin mukaviksi. Teoreettisempien tieteiden kohdalla yhteys on pikkasen vähemmän selvä ja joku voisi kysyä, että miten vaikka kosmologit auttavat muita ihmisiä. Miten esimerkiksi jonkun kaukaisen kvasaarin mittaukset hyödyttävät muita. Vastaus on, että hyvä tiede on kaunista ja inspiroivaa muille samoin kuin taide. Ihmetystä ja kunnioitusta herättävä tulos on mannaa taivaasta kaikkien hyväksi.

Eli näin. Näistä ovat pienet tieteentekijät tehty. Mainittakoon, että nämä eivät ole nykyään riittävät ominaisuudet vaan vähimmäisvaatimuksia. Kilpailu ja pudotuspeli ovat niin kovia, että ennemmin tai myöhemmin useimmat tippuvat. Jokaista tenure-paikkaa kohden on jotain luokkaa 7 väitellyttä tohtoria niin kuin kolumnista saamme lukea.

Photos

Vilu

Talvi lähestyy mutta duunissa lounasta syödään vieläkin ulkona auringon lämmittäessä terassia. Taloista tosin puuttuu keskuslämmitys, joten sisällä voi olla kylmempi kuin ulkona. Kummallista, että mitä etelämmäks muuttaa sitä enemmän saa palella. Ostin sähköllä lämpiävän viltin lämmittämään petiä. Ne ovat suosittuja täällä ja siihen voi myös kääriytyä illalla soffalla. Toimii erittäin hyvin. Ja 50W tehoinen viltti on kieltämättä paljon taloudellisempi kuin meidän sydäntalven varalla oleva 1000W pieni sähköpatteri.

Joulukuun alussa olisi pieni parin päivän konferenssi Osakassa. Siellä olisi tarkoitus pitää puhe viime vuoden hommista. Mennään sinnepäin etukäteen viikonloppuna ja suunnitelmissa on käydä Narassakin.

Seibu-tavaratalosta löytyi belgialaista Duchesse de Bourgogne kypsytettyä punaista olutta, jota maisteltiin tässä yksi ilta. Ostin sitä joskus Delftissä. Etiketissä poseeraa Habsburgien Maximilianin vaimo Marie Burgundilainen, joka oli Burgundin herttuatar 1400-luvun jälkipuoliskolla. Burgundi oli silloin Euroopan rikkaimpia valtakuntia ja hallitsi myös mm. Hollantia ja Flanderia (Burgundin Alankomaat). Herttuatar kuoli ratsastusonnettomuudessa ollessaan haukkametsästämässä. Pullon kuvassa hän pitää pahaenteisesti haukkaa kädessä. Ranskan kuningas tuli haaskalle, Burgundin alueet hajosivat ja Alankomaat joutuivat Habsburgien valtaan. Heiltä ne siirtyivät Espanjalle 1556. Tämänkin trivian teille tarjosi joskus koti-ikävää poteva saarikowski. Tai oikeastaan kotienikävää. Ei niin etteikö täällä Japanissakin olisi hyvät puolensa. Jos nyt vaan niistä kerkeis nauttimaan.

Luurini nimeltä Archon koki kovan kohtalon ja korjaaminen olisi tullut kalliimmaksi kuin uuden veroinen. Shibuyasta käytiin toiselta ulkkarilta ostaan Archon II.

Palmu hohtaa aamuauringossa

Pihan söpö pieni palmu hohtaa aamuauringossa.

Plo "duckyä" koti-ikävään.

Pullo ”duckyä” koti-ikävään.

Paperirobo.

Paperirobo hurjana.

Maa järjestyy

Maanjäristyksiä on piisannut viime aikoina. Ollaan jo sekaisin laskuissa, mutta yli viisi kertaa ollaan yöllä herätty siihen, että järistys viskoo taloa. Pienetkin maanjäristykset kuulostavat muuten melkoiselta paukkeelta ja ryminältä, jos ollaan lähellä järistyskeskusta. Järistykset ovat tosin ohi yhtä nopeasti kun tulevat ja saapuu täydellinen hiljaisuus. Tässä vaiheessa käännän yleensä kylkeä ja nukahdan uudelleen.

Japanissa on maanjäristyksistä varoittava varhainen varoitusjärjestelmä. Maanjäristykset etenevät aaltoina ja maahan ja merenpohjiin upotettujen antureiden avulla voidaan laskea niiden eteneminen ja intensiteetti eri puolella maata. Varoitusjärjestelmä kuuluttaa (japaniksi) suurinpiirtein, että ”Tämä on maanjäristysten varhainen varoitusjärjestelmä. Varokaa pääjäristystä, joka saapuu nyt”. Luureihin saa maanjäristysappeja. Valitettavasti tuo kuulutus ja siihen liittyvä hiuksia nostattava melodia saapuu usein vasta silloin kun järistyksen pääaalto on pyyhkäissyt jo yli. Tänään oli Chibassa Tokion liepeillä yksi 5.4 magnitudin jysäys. Ei mikään hirveen iso, mutta näytti säikäyttävän aika monet, koska oli niin lähellä. Junat pysähtyivät varotoimena ja telkussa näytettiin infoa ja heiluvia pilvenpiirtäjiä.

Japani on pahasti useiden mannerlaattojen saumassa; Tyynenmeren laatta idässä, Okhotskin laatta pohjoisessa, Filippiinien laatta etelässä ja Euraasian laatta lännessä. Tyynenmeren laatta törmää Okhotskin laattaan vauhdilla noin 9 cm vuodessa. Kun laatat jäävät jumiin vuosiksi ja sitten jännitykset vapautuvat yht’äkkiä voi syntyä voimakkaimpaan kategoriaan kuuluva maanjäristys, mega-thrust maanjäristys. Näin kävi pari vuotta sitten kun Japaniin iski suurin siellä mitattu maajäristys, Suuri Koillinen eli Sendain maanjäristys. Tyynenmeren laatta siirtyi jopa 20 metriä länteen ja vapautuva energia oli luokkaa 600 miljoonaa kertaa Hiroshiman atomipommin energia. Ihmishenkiä menetettiin suoraan melkein 20 000. Nämä kaikki tämän vuoden järistykset ovat joidenkin mielestä vielä tuon suuren järistyksen jälkijäristyksiä. Toiset sanovat, että aktiviteetti on lisääntynyt viime aikoina. Jotkut paikalliset alkuasukkaat eivät edes herää yöllä vaikka maa vähän jysähtää. Ja yleisesti näihin järistyksiin suhtaudutaan täällä usein vähän shoganai-asenteella eli ”minkä sille mahtaa”. Ja tosiaan, minkä sille mahtaa. Ei siihen mannerlaattojen saumaan saa tungettua kakkosnelosta väliin stoppariksi. Jos tuhoa tulee niin rakennetaan uudestaan. Vaikka se olisi kylän temppelin 12. inkarnaatio.

h-number ja soffa-anekdootti

Fyysikoilla on tapana pistää toisiaan riviin/jonoon/junaan järjestykseen sen perusteella kuinka paljon heihin on viitattu toisten tutkijoiden julkaisuissa. Yleinen mitta on h-luku eli h-number. Se on määritelty niin, että tutkijalla on h-luku n, jos hänellä on vähintään n julkaisua, joihin jokaiseen viitataan vähintään n kertaa. Eli h-lukuun 10 tarvitaan 10 julkaisua, joihin on jokaiseen viitattu vähintään 10 kertaa. Tämä mitta on jostain syystä hyvin yleisesti käytössä ja sitä näkee grantti- ja työpaikkahakemusten arvioissa. Tämän metriikan käytöstä ollaan viime aikoina keskusteltu paljon tiedelehtien sivuilla. Paljon sitaatioita tarkoittaa yleensä hyvin näkyvää tutkimusta, mutta toisaalta h-luvun käyttö pistää toisinaan julkaisemaan monta pientä paperia sen sijaan, että keskittyisi tekemään yhden hyvin näkyvän hyvän paperin. Huonot paperit ja väärät tulokset eivät laske h-lukua.

Erityisesti japanilaiset ovat kuuleman mukaan tykästyneet h-lukuun. Yksi luku, jolla tiedemiehet saadaan hierarkisesti järjestykseen. Niin, mikä sen parempaa! Kuulin kollegalta h-lukuun liittyvän soffa-anekdootin. Erään suuren tutkimuslaitoksen tutkimusryhmän pomo A osti nimittäin tässä yksi kaunis päivä kalliin ja edustavan soffasysteemin toimistoonsa. Toisen tutkimusryhmän pomo B hämmästeli ja päivitteli juttua. Hän meni superpomo C:n juttusille ja kyseli, että mitä tämä tälläinen laitoksen rahojen tuhlaaminen oikein merkitsee. Superpomo C katsoi A:n ja B:n h-numberit ja tuli siihen tulokseen, että A:n h-number on suurempi kuin B:n, joten ostakoon kunnon edustavan soffan.

 

Syssy

Syksy on tullut. Lämpötilat laskevat, vaikka ovatkin vielä vähän alle 20 asteen tuntumassa. Ilmankosteus on joskus mennyt jopa alle 40%:in. Tämä on paikallisten mielestä epäterveellistä ja tukalaa ja he ottavat kauhuissaan ilmankostuttimia esiin puskemaan höyryä toimistoon.

Jonkinlainen konferenssikasauma tuli tähän saumaan. Kuukauden sisään 4 japanilaista konfea. Missä välissä sitä ehtii tutkimusta tekeen. Täällä on tapana antaa kotimaan matkoista sapluunasumma matkarahaa käteen. Sensein mukaan tarkoittaa sitä, että jos ottaa halvan majoituksen niin säästää vähän rahaa juomapuoleen. Ymmärretty!

E oli vierailulla ja kävimme viikonloppuna kotiseutumatkailemassa Enoshiman saarella ja Kamakurassa. T. nautti kun päästiin ajelemaan pienessä Benten-maru veneessä Tyynellämerellä. Tämän lisäksi japaninopettajien järjestö AJALT tarjosi Japani-henkisen kulttuuritapaamisen meille opiskelijoille. Paikalle oli saatu rakugo-mestari viihdyttämään. Tämän lisäksi oli tyypilliset teeseremoniat, kalligrafiat, sushit yms. Valitettavasti juuri kun jonotimme kalligrafiaan sanottiin, että aika on loppu ja kiitos käynnistä. Tässä maassa pitää olla nopea. Duunin ruokala aukeaa 11:45 ja joskus puolen tunnin päästä on ensimmäiset ruokalajit loppu ja yhden aikaan saa vain tähteitä. Liukenimme Odaiban keinosaarelle katsomaan futuristista Tokioo.

Kalojen narrausta Enoshimassa.

Sedät narraavat kaloja Enoshimassa.

Kuulin luotettavasta lähteestä huhun, että sensei olisi jo ihan tyytyväinen, että tulin hänen tutkimusryhmäänsä. Saattaa auttaa lyhyellä tähtäimellä, mutta loppupelissä merkkaa vaan se kuinka hyvää fysiikkaa saa aikaa. Siis välierä on se, että saako sitä tenure-paikkaa koskaan ja loppuottelu on se, että mitä hyötyä näistä tuloksista on. Sensei oli leiponut tässä yksi kaunis pvä ruisleipää ja toi ”spesialistin” arvioitavaksi, että menikö tulos lähelle alkuperäistä ideaa ja mitä mausta puuttuu. Lopputulos oli yllättävän hyvä vaikka hiiva olikin japanilaista

Yleisstressitilanne on edelleen punaisella. Duunin, juoksulenkin, rästihommien ja kotitöiden jälkeen mehut ovat loppu ja kello on paljon. Nukahdin kerran jo duunipöydän äärelle kun huonon yön jälkeen silmät eivät pysyneet auki. Tosin se ei taida olla kovin epätavallista täällä. Kollega kuorsaa kans toisella puolella sermiä joskus. Maassa maan tavalla.

Ostin taas ranskalais-flaamilaisen koulukunnan tuotteita stressipulssia tasaamaan. Tällä kertaa poikkeuksellisesti Heinrich Isaacin motetteja The Tallis Scholarsin esittäminä. Luultavasti Flanderissa syntynyt Isaac on ollut muiden renessanssisäveltäjien varjossa ja hänen sävellyksiään levytetään ja esitetään aika vähän. Tämä oli ainoa Isaac-levytys The Tallis Scholarsilta ja vuodelta 1991. Aikoinaan, noin vuonna 1500, Josquin Des Preziä pidettiin lähes universaalisti aikansa parhaimpana säveltäjänä, mutta Isaac kuului toiseksi parhaimpaan luokkaan. Kaikilla säveltäjillä näyttää tosin olevan hyvät ja huonot päivänsä. Levyn 6-ääniset motetit Optime divino ja Virgo Prudentissima ovat niin kauniita The Tallis Scholarsin esittäminä, että meinas tulla tippa öögaan. Jälkimmäinen sävellys tunnetaan myös nimellä Keisarimotetti (Kaisermotette), koska Isaac sävelsi sen työnantajalleen Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan Maksimilian I:lle Innsbruckissa vuonna 1507 (score täällä). Maksimillian valmistautui kruunajaisiinsa, joten Isaac koetti varmasti viilata teoksestaan mahdollisimman vaikuttavan. Tämä Maksimilian on siis se Habsburg-suvun keisari, joka rakennutti Innsbruckin turistirysän Kultaisen Katon, valloitti alueita avioliitoilla ja sodilla (tässä järjestyksessä), suosi tieteitä ja taiteita, lainasi pankkiiri-Fuggereilta miljoona guldenia lahjoakseen valtakunnan vaaliruhtinaat äänestämään pojanpoikansa seuraavaksi keisariksi, ja jonka mukaan Regensburgin Maximilian hotellikin on nimetty. Tästä tuli vähän Baijeri-Tiroli-ikävä.

Tengu

Tänään maanantaina tutkimuslaitos oli sulki, koska oli Rikenin perustamispäivä. Päätimme juhlistaa vuosipäivää pienellä päiväkeikalla Tokion laitamille Takao vuorelle. Vuori ylös nopeeta ja sitten paistateltiin ylhäällä auringossa ja köllöteltiin. Taifuuni oli mennyt ohi ja viimein oli mukava aurinkoinen ja suhteellisen tyyni keli. Idässä levittäytyi yksi 35 miljoonan asukkaan kaupunki rakennusmattona. Etelässä näkyi vain vuoria. Olisi näkynyt lumipeitteen saanut Fujikin, jos olisi ollut vähemmän utuinen keli. Valitettavasti villieläimiä ei näkynyt vaikka liito-oravia, apinoita ja tanukeja hengaa kuulemma vuorella. Oikeastaan luontoa on vähän ikävä, koska tällä hetkellä saa istua junassa pitkään, että pääsee edes pois täältä betonin keskeltä.

Japanin shinto-uskonnossa Takao vuori on tengun asuinsija. Tengut ovat kami- eli henkiolentoja. Takao vuoren tengun nimi on Naigubu. Tengu kirjoitetaan kahdella kirjoitusmerkillä 天狗 eli taivaan koira. Vuoren päällä olevan Yakuōin Yūkiji temppelin patsaissa tengu olikin tosin ruma pitkänokkainen örkki. Joissakin patsaissa se kuvattiin linnunhahmoisena ihmisenä. Kyseessä ei siis tosiaan ole mikään miellyttävä henkiolento vaan shinto-perinteessä tengu on ikävä haamu. Joissain buddhalaisissa teksteissä tengut voivat olla vähän mukavampia suojelushenkiä. Trivia: pantterikärpässieni on Japanissa tengukärpässieni.

Japanin perinteisessä shinto-uskonnossa henkiolentoja eli kameja on leegio. Shinto-uskonnon juuret ovat Japanin muinaisessa maatalousyhteiskunnassa, missä luonnolla ja luonnonilmiöillä oli suuri merkitys. Japani on enimmäkseen vuoristoa ja vuoret ovat usein henkien asuinsijoja ja monella vuorella on uskonnollinen merkitys. Tämän takia vuorten kiipeäminen on Japanissa saanut usein motivaatiota uskonnosta. (Näinhän tietenkin myös Keski-Euroopassa, missä jokaisen pienenkin nyppylän huipulla on risti ja/tai kappeli.) Takaon vuorellakin nähtiin muutama ylös hölkkäävä uskonnollishenkisesti pukeutunut mies. Nykyään vuori on kuitenkin pikemminkin turistihelvetti ja useimmat saapuvat sinne köysiradalla. Maanantaina siellä oli onneksi vähän väkeä, koska kaikki salariimannit olivat duunissa, ja ylhäällä oli enimmäkseen iloisia eläkeläisklubeja.

Tengunokkaeläin

Tengunokkaeläin

T. ja tengu.

T. ja tengu.

Kanmangafuchi abyss

bake-jizoHaamu-Jizo

Buddhalaisuudessa bodhisattva on hyvin myötätuntoinen olento, tulkinnasta riippuen puoli-jumala, henki tai joskus lähinnä idea tai muoto. Bodhisattava on matkalla valaistukseen, kuin tenure-track virassa menossa kohti täyttä buddhan virkaa. Bodhisattva ei kuitenkaan halua edetä duunissaan kovin nopeasti vaan kuluttaa energiansa sen sijaan auttaakseen syystä tai toisesta kärsiviä ja sykliseen olemassaoloon kahlehdittuja olentoja, ihmisiä ja eläimiä. Ksitigarbha on yksi tunnetuimmista bodhisattvoista, jota kutsutaan Japanissa nimellä Jizo. Joskus viitataan mieheen, joskus naiseen, buddhalaisuudessa olemassaolo on syklistä, joten tämähän vaihtelee. Jizo on käynyt läpi ja muistaa kaiken mahdollisen edellisissä elämissään, joten ymmärtää kyllä kaikkien ongelmat ja tulee jeesaamaan jossain muodossa. Perinteen mukaan hän huolehtii eniten heikossa asemassa olevista, mm. lapsista ja matkalaisista. Tien reunat ovat Japanissa joskus täynnä Jizon patsaita. Ne tunnistaa lapsenomaisista kasvoista, punaisesta päähineestä ja essusta.

Nikkon Kanmangafuchi rotkossa on kymmenittäin Jizon patsaita rivissä. Rotkossa kulkee Daiya joki, joka tulvii ajoittain ja vie toisinaan mukanaan patsaita. Joskus niistä löytyy osia, joskus ei. Sanotaan, että jos patsaat laskee ei saa koskaan samaa lukua. On kuin Jizoja temmattaisiin pois ja takaisin, jonka takia patsaat tunnetaan nimellä Bake Jizo (haamu-Jizo). Kenties legendaan vaikuttaa enemmän se, että mikä tulkitaan patsaaksi ja mikä ei. Joistain ei ole paljon mitään jäljellä ja essu on lätkäisty sitten jonkun kivenmurikan päälle. Kivien eteen on viskottu yhden jenin kolikkoja lahjaksi.

koti-kodimpi-kodein

Oli tulla koti-ikävä, mutta sitten mietin, että mikä ihmeen koti. Ja koti-ikävää ei tullutkaan. Mihinkään edellisistä kolmesta maasta ei ole tullut niin vahvaa tunnesidettä, että tuntuisi kodilta. Ja Suomesta ollaan oltu poissa yli 8 vuotta. Suomi on muuttunut, me ollaan muututtu. T:llä on tosin koti-ikävä kaikkiin maihin. Toki Suomessa on ystäviä ja sukulaiset, mutta useasti tuntuu, että tilanne on siinäkin suhteessa toisenlainen kuin 8 vuotta sitten. Johtuuko se sitten siitä, että useilla (sis. me) stressi painaa, on tullut isompi slaissi vastuuta harteille yms. Aikaa on vähän, elämä on lokalisoitunut.

Tietenkin monet asiat tuntuu kodilta. Monesta asiasta tiedän, että ne ovat mun juttuja – ja tiedän myös miksi. Asioita ei tarvi enää kovasti kokeilla. Monet asiat saa mukaansa vaikka koordinaatit muuttuvat. Etanakin raahaa kotinsa mukanaan. Vaikka jotkut asiat kyllä harmittavat. Kielet esim. Siinä harvinaisessa tapauksessa, että täällä osataan jotain muuta kuin japania niin se o huonoa englantia. Engrish. Kielenkäyttöni ruostuu.

Ja onhan Japani kiva paikka asua. Kaunis maa. Vuoret, meri, luonto. Isohko kaupunki tossa. Ihmiset ystävällisiä, asiat toimivat. Tee maistuu taas teeltä. Nyt kun on täällä ei tietenkään kerkee tehdä paljon mitään.

Fysiikka on kivaa ja hyödyllistä. Fysiikan yhtälöt ovat ihan samat täällä Japanissa kuin Euroopassakin. Suosittelen tiedettä kelle vaan. Harrastukseksi siis. Ressii tulee vaan siitä, että yrittää vuolla tästä elantonsa. Putkimiehen ura olisi tasaisempi ja varmempi valinta. Suosittelen putkimiehen uraa – putkimiehiä tarvitaan aina, putkiremppoja tulee tasaiseen tahtiin. Paitsi tietenkin jos viihtyy kovasti tässä tieteen aliavaruudessa.

Kamakura-kausi

Asiat ovat pyörähtäneet käyntiin odotusten mukaan. Odotus oli että kaikki toimii kuin rasvattu ja jos ei toimi niin asiat saa järjestettyä ilman suurempaa draamaa. Niin kuin Japanissa yleensä. Kollegat auttavat kovastipaljon minkä kerkeevät. Pieni säätö oli lääkärintarkastuksen järjestämisessä. Jostain syystä halusivat duunissa tietää mm. kolesterolini ja verensokerini. Sain lopulta teetettyä vaaditut testit. Kaikki arvot olivat hyvät, paitsi hemoglobiini. Se on aina matala. Ekg:tä ihmettelivät hetken mutta tais olla vaan stressiä. Sitä on ollut tässä niin että pää räjähtää. Iltaisin lähinnä vaan väsyttää.

Pomo eli sensei on mukava, arvostaa tuloksiani ja tarjoaa enemmän tutkimusvapautta kuin osasin odottaa. Duunissa mun to-do pinkka kasvaa tosin nopeammin kun ehdin tyhjentää sitä. Pääsin jo puhumaan osaston kokouksessa, repostelemaan sensein oppilaiden puheita ja papereita ja kyhäämään apurahahakemusta. Tutkimuslaitoksella on jostain syystä mukavasti resursseja. Tämä on hämmentävää kun kaikissa edellisissä paikoissa on pitänyt venyttää paikallisen rahayksikön sadasosia.

Käytiin kotiseutumatkailemassa pari kertaa Tokion lähellä Kamakurassa. Iso biitsi ja mukava kaupunki. Laittoivat biitsillä kaikkia mestoja jo talviteloille vaikka hikoiltiin melkeen 30 asteessa. No taifuunikausi, lomat loppu. Kamakuran pronssinen Buddhan patsas (Daibutsu 大仏) on paitsi monumentaalinen myös elegantti ja ymmärtää kyllä heti miksi siitä on tullu vähän kuin Japanin ikoni. Paikan temppeli on tosin vähän ankea. Paljon nätimpi paikka on kaupungin toinen iso attraktio Hase dera temppeli, 長谷寺 eli pitkän laakson temppeli. Merkit lausutaan nanori-tavalla. Japanin kielessä on japanilainen lausuntatapa, kiinalainen lausuntatapa ja sit nanori-lausuntatapoja yleensä liuta, joita käytetään lähinnä nimien yhteydessä ja sitten poikkeuksia ja poikkeuksien poikkeuksia ja ja… Tällä kertaa nappasin temppelin omikujista eli klassisesta fortune cookie -tyylisestä onnenarvasta dai-kichin, mikä on vähän kuin parannus viime kerralla 5 vuotta sitten kiskaistuun kyoon eli kiroukseen. Vaadin temppeliltä rahat takaisin (50 jenin kolikko), jos tämä nykyinen arvio menee pieleen. Kamakuran kaduilta löysin myös Rochefortin trappistiolutta. Korkkaan pullon sit kun koti-ikävä on kasvanut liian suureksi. Eli varmaan ensi viikolla. Siihen saakka lasiin kaatuu 日本酒.

Läheisestä puistosta löytyi kilometrin pituinen juoksurata, mitä ympäri olen lyllertänyt iltaisin. Tylsää, mutta iltaisin on aina niin pimeätä, että en ole oikein jaksanut seikkailla parempien reittien toivossa. Luin tässä yksi kaunis ilta juoksufriikkien aikakauslehteä. Siellä mietittiin mm. että suhtautuuko harrastukseensa vakavasti jos juoksee vaan alle 50 km/viikko. Mun keskimääräinen on tällä hetkellä luokkaa 25 kilsaa viikossa. Enempää ei oikein irtoa, koska palautuminen ei ole tarpeeksi nopeata. Siis palautuminen sekä duunista että edellisestä lenkistä. Askelluksesta ja juoksukengistä oli tietenkin myös juttua. Huomasin, että olen alkanut käyttää jalan keskiosaa vaikka käytän normaaleja lenkkikenkiä. Se tuntuu kuormittavan jalkaa vähiten. Sitten lehdessä oli myös pakolliset douppasvinkit : miten doupata parhaiten kofeiinilla ja sallituilla vitamiineillä. Ja sitten fänsejä kokemuksia siitä, kuinka paljon paremmin juokseminen onnistuu kun on saanut vaikka allergiseen reaktioon lääkäriltä prednisonea tai jotain muuta steroidia. Tämä taisi vakuuttaa minut, että en taida vaivautua ottamaan juoksemista liian vakavasti. Mun viime talven prednisonekuuri ei muuten lisännyt vauhtia.

Eläimiä ei ole kovasti vielä näkynyt, paitsi yksi rapu tallusti taifuunin aikana pihalla sakset ojossa. T. on raportoinut pihapiirin pesukarhusta. Joka paikassa on isoja suzumebachi ampiaisia ja hämähäkkejä. Vielä kun löytäisi hyvän kiipeilyluolan.

Hase Deran temppeli. Tämä on ehkä Jizo.

Hase dera temppelissä. Tämä on ehkä Jizo, olettaisin.

121 tonnia Buddhaa.

T. (alhaalla), 121 tonnia Buddhaa (ylhäällä).

Dogi style.

Doggie tyylillä. (ei se vaan koirien styylaushoitola)

975 hPa taifuuni nro 18 hurautti päältä ja jätti pienen notkahduksen kännykän barometriin.

975 hPa taifuuni nro 18 hurautti päältä ja jätti notkahduksen kännykän barometriin.

Geometriset vaiheet puolijohderakenteissa

Paperimme geometrisistä kvanttivaiheista puolijohderenkaissa julkaistiin tänään Nature Communicationissa. Jostain syystä papyros on vapaasti luettavissa (Open Access) :

Screen Shot 2013-09-26 at 10.23.13 PMKvanttimekaniikkassa elektroneita ja muita hiukkasia kuvaavat kvanttikentissä etenevät aineaallot. Aineaallon vaihe on klassisen analogian mukaan kuin aallonkorkeus meressä. Interferenssi on useiden aaltojen summa-aalto, jossa aallonkorkeus vahvistuu tai heikentyy eri paikoissa. Kvanttimekaniikassa tunnetuin aaltofunktion vaihe on sen dynaaminen vaihe, joka kuvaa aaltofunktion värähtelyä liike-energian takia. Kun elektronin aineaallon annetaan kulkea kahdesta kapeasta raosta läpi yhtä aikaa interferessi luo rakojen takana olevalle kalvolle koulukursseilla esitetyn interferenssikuvion. Kvanttimekaanista interferenssi-ilmiöitä käytetään hyväksi esimerkiksi erittäin herkissä SQUID-magnetometreissä, joita on magneettikuvauslaitteissa.

Vuorovaikuttavien elektronien tapauksessa aaltofunktion vaiheeseen vaikuttaa kuitenkin myös aallon kulkema polku. Aalto saa silloin dynaamisen vaiheen lisäksi geometrisen vaiheen eli Berryn vaiheen joka ynnäytyy muihin vaiheisiin ja vaikuttaa interferenssikuvioon. Aallon geometrinen vaihe riippuu vain sen kulkemasta polusta, joten se kestää kohinaa ja muita kokeiden epäideaalisuuksia paljon paremmin kuin dynaamiset vaiheet. Tämän takia on ehdotettu, että geometrisiä vaiheita voisi käyttää hyväksi esimerkiksi puolijohdepiireissä. Paperissa osoitetaan, että elektroniaallon geometristä vaihetta voi kontrolloida yksinkertaisella koejärjestelyllä.

Koejärjestelyssä elektroneita kuljetetaan renkaita sisältävän puolijohdepiirin läpi, jossa elektronin aineaalto kulkee useita reittejä yhtä aikaa ja interferoi itsensä kanssa kun reitit yhdistetään. Interferenssikuvio näkyy elektronivirran voimakkuudessa, joka vaihtelee elektronien saamien kvanttivaiheiden mukaan. Käytännössä eri kvanttivaiheiden kontribuutiot interferenssikokeessa on vaikeasti tunnistettavissa, mutta laskut osoittavat, että kokeissa aineaallon geometristä komponenttia pystyttiin muuttamaan lähes puolen aallon verran. Kokeet osoittavat, että geometrisia vaiheita voi käyttää hyväksi kvantti-interferenssilaitteiden suunnittelussa.

Exit Bavaria

Postin täti itki eilen kun joutui nostelemaan 30 kilon laatikoita ylös vaa’alle. 150 kiloa roinaa lähti postissa Japaniin. 100 kiloa lähtee mukana lentokoneessa.

Hämmästyttävää kyllä ollaan täsmälleen aikataulussa muuton suhteen ilman suurempia vaurioita. Pesukone tipahti siirron yhteydessä varpaille. Tänään myin keittiön seuraavalle vuokralaiselle, luovutin kodin avaimet, heitin sairausvakuutuskassalle eroilmoituksen ja tupaten täyteen pakattu kaara lähti Travemünden kautta Helsinkiin. Sieltä lennetään sit Tokioon lauantaina. Tässä on siis 5 pvää täysin koditon olotila. Myös sairausvakuutukseton. Sairaskassan täti sano, että meidän vakuutus loppuu nyt kun lähdetään Saksasta eikä uusi ole voimassa ennen kuin päädytään Japaniin. Olemme siis jossain limbossa sen aikaa, olemassaolon rajamailla. Kenties osoituksena siitä virkatodistuksemme katosi postissa.

Ja niin sitten Baijerin aikamme loppui kun ajoimme vapaavaltiomme rajan yli. Jään osittain kaipaamaan. Nyt olemme Helsingin lautalla. T. lukee pohjoismaisia dekkareita pitkän paattimatkan ajan ja suositteli minulle lukujonoon Japani pintaa syvemmältä -kirjan.

Säästän teidät muusta muuttovuodatuksesta.

Viime viikon konferenssi Itävallan Obergurglessa oli puuduttava mutta antoisa. Puheita aamu yhdeksästä ilta kymmeneen ja majoitukset kahden hengen huoneissa. Onneksi järjestäjät laittoivat parin tunnin tauon lounaan jälkeen, koska Obergurgle on pieni kyläpahanen Alpeilla 2000 metrin korkeudessa eikä siellä ole oikeastaan mitään muuta viihdykettä kuin vuoret. No, yliopistokeskuksen baari oli myös auki illalla puheiden lomassa. Pääsin päivällä juokseen muutaman lyhyen trailin. Konfen keskeinen aihe oli kvanttimekaniikka hybridrakenteissa. Tehdään nanorakenne yhdistämällä metallia, suprajohteita, ferromagneetteja, eristeitä, puolijohteita yms. kuin legopalikoita. Kyhää hieno palikkarakennelma ja tee joku älykäs mittaus niin mahikset ovat hyvät, että uutta fysiikkaa löytyy. Aihe on siten hyvin pop tiedelehdissä. Ei ollut kovin montaa puhujaa joka ei olisi julkaissut tutkimustaan Naturen lehdissä tai Sciencessä.

Sendain porukan kanssa tehty paperi geometrisistä kvanttivaiheista kvanttirenkaissa on hyväksytty julkaistavaksi Nature Communicationsiin. Heitän linkin kun se ilmestyy. En voi grantteja hakea, joten taitaa mennä julkaisu vähän hukkaan. Kävin yliopistolla tekemässä matkalaskun ja sanomassa näkemiin, mutta siellä olikin vain pari kolleegaa paikalla. Muut olivat vielä lomalla.

Olen miettinyt kommunikaation jatkoa. Tykkään kirjottaa vähän pitemmin kuin muutaman sanan mietelauseita, joten blogi on luonnollinen alusta. Etäisyyttä Suomeen on tullut vuosien varrella niin paljon, että olen miettinyt miksi blogaan ja ketä kiinnostaa. Yksi vaihtoehto on jatkaa englanniksi, mutta englanninkielisiä tiedeblogeja on pilvin pimein enkä jaksa lisästressiä.

Mietin myös kymmentä helmeä ja kymmentä sikaa näistä vuosista keski-Euroopassa, mutta jääköön seuraavaan postaukseen.

The vacation really hit the spot

lakes1

An alpine ibex resting in the shadows.

Lac blanc

Hiking near Lac Blanc. Aiguille Verte rises above the clouds.

6 päivää Alpeilla. Vähän lomaa tästä muuttohärdellistä. Nyt ei ollu aikaa välipäiviin vaan meno päällä koko ajan aamusta iltaan. Sain vähän akkujen latausta ylös puoleenväliin.

Boulderoin klassisia reittejä Chamonixin lähellä col des Montetsilla ja Les Bossonsin kylän metsässä. Lisäksi Lavancherin kylän läheltä löytyi opaskirjan avulla vähän lohkareita, mutta ne olivat niin sammaleisia että kovin montaa hyvää reittiä ei löytynyt. Metalliharjaakaan ei ollut mukana. Regensburgin kalkkikiveen tottuneena graniitti oli vähän haastavaa. Chamonix ei ole mikään Fontainebleu, mutta yllättävän hyviä kiviä löytyi ja niiden ympärillä pörräsi paljon jengii. Hauskin reitti oli Col des Montetsin La dalle à Mora (6a), jossa piti tiukasti halaa kivee.

Juoksin myös polun Chamonixista ylös refuge du Plan de l’Aiguille. Viimeksi juoksin sen viime vuonna syksyllä, mutta kehitys ei ollut kehittynyt ja vauhti oli sama. Pari kevyttä vaellusta tehtiin myös Lacs de Chéserylle ja toinen Argentièren jääputoukselle. T löysi muutaman geokätkön kivien alta.

Yhden majatalon isäntä oli Cornwallista ja näytti vähän Eric Idlelta. Pihalla oli kuumavesikylpy johon pulahdimme heti. Naapurista aidan ali tuli pieni hauska hauva kepin kanssa häntä heiluen ja siinähän sit saimme viskoo sitä kepakkoo da capona kunnes väsyimme. Doggi olisi kyllä jaksanut vielä juosta vaikka kuinka paljon.

Turistimäärä ajoittain ahisti, mutta minkäs teet. Chamossa on 9000 asukasta mutta 5 miljoonaa turistia vuodessa ja nyt on keski-Euroopassa lomakausi.

Leikkaushaava on yhä värikäs ja ihmiset peljästyvät sitä mutta nyt se on vähän parempaan päin. Huomenna käyn taas dippauttamassa sen nestetyppeen.

Köllöttelyä

Couch. Photo by T.

Clear waters of the lac de Chéserys

Clear waters of the lac de Chéserys

Climbing a 6c route in the forest of les Bossons.

Climbing a grade 6c route on granite rock in the forest of les Bossons. Photo by T.

trail running

Trail running : Chamonix – Refuge du Plan de l’Aiguille (2205 m) via les Grands Bois

Bouldering at Col des Montets

Kelit olivat vähän tihkusateiset ja kylmät joten käytiin Col des Montetsilla boulderoimassa sekä Vallorcinen että Argentieren puoleisilla kivillä (klassikot). Puolalainen porukka pieniä ja lyhyitä poikia (kiipeilijät ovat yleensä pieniä ja lyhyitä) tuli kiipeilemään samalle kivelle ja lainattiin niille crashpaddia ja topoa. Lopulta pistettiin patja pakettiin kuuden tunnin jälkeen kun sormet olivat jo vähän ruvella ja suunnattiin takaisin Chamonixiin. Tuli hyvä fiilis! Seuraaville päiville suunnitteilla trail runningua, geokätköilyä, vaellusta ja Bossonsin boulderien tsekkausta. Kenties nähdään joku eläinkin. Tänään näin vain hyvin unisen bernhardilaisen. Ja sisiliskon ja hämähäkin.

Grade 6a route up the l'Inverse boulder

Grade 6a route up the l’Inversée boulder

Le petit Cervin boulder

Le petit Cervin boulder

Loma?

Talo tyhjenee. Kommoodit myytiin ja kärräsin ne kaaralla lähikylään. Paljon hyvää tavaraa menee kirppikselle. Punainen Risti kiittää lahjoituksista. Keittiön pöytä ja tuolit lähtevät huomenna. Sitten ei olekaan paljon mitään jäljellä. Onneksi. Tässä on vähän muuttoburnout. Joko kohta pääsee vähän lomalle? Sähköpiano (cembalo) on jo niin hajalla, että se taitaa mennä romulaariin. Ehkä sen aika on tullut. Ostin sen fuksivuonna Ruotsin kesäharjottelun palkalla.

Viisumit saadaan viimein ensi keskiviikkona. Sitten olisi kiva tietää mikä on uusi osoitteemme, onko sitä. Se on kivaa että on duunia, mutta jotenkin olo on kuin maasta (tai maanosasta) karkoitettaisiin.

Fillarilenkit pulssimittarin kanssa paljastivat, että köröttelen yleensä liian suurella vaihteella ja hitaalla poljennalla. Taitaa olla tyypillinen virhe, mutta ylämäki korjaa tämänkin asian.

Tapahtui myös niinä päivinä, että kävin ihotautilääkärillä yhden oudon luomen takia ja samalla kysyin vasemman käden arvesta. Luomessa ei ollut mitään ja lääkäri sanoi, että keloidiarpi on harmiton mutta hankala poistaa. Senhän jo tiesinkin. Laserveitsi ja pari-kolme kuukautta arven jäädytystä (kryohoitoa) nestemäisellä typellä (-195C°). Muuten mahikset ovat, että kohta on entistä hienompi arpi samassa paikassa. Arpi ei vaivannut muuten mutta on herättänyt hämmennystä ja scifi-alien tyylisiä fantasioita kaikenikäisten ja eri etnistä taustaa olevien henkilöiden tahoilta.

Tehty mikä tehty. Olis tietenkin voinut tarkemmin ajatella, että Saksa on kohta takanapäin ja miten kryo onnistuu ens kuussa – sitä ei voi tietää. Unohdin myös, että jostain syystä paikallispuudutukset toimivat mulla aina huonosti. Siinä kun kiroilin laserveitsen alla lekuri vain sanoi, että ”we are almost done..”. Haava kirvelee myös perkuleesti. Toivottavasti se ei tulehdu tässä helteessä. Saa nähä miten käy. Olishan tämän kesän voinut muutenkin viettää.

Roadtrip Regensburg – Pori

Käytiin viime viikolla vähän ajelemassa. Pakattiin tonnin verran kirjoja ja muuta kamaa pakettiautoon ja köröttelin Poriin ja takaisin. Yhteensä 3600 km. Suomi on oleellisesti saari, mikä vaikeuttaa kovasti matkustamista. Lautta Rostockista Gedseriin lyhentää ajomatkaa Tanskassa samoin kuin Öresundin The Bridge. Sitten lautta Kapellskäristä Naantaliin ja sieltä mökin kautta Poriin. Lyhin ja nopein reitti, mutta uuvuttava eikä mikään nätti maisemareitti. Kuulostaa ehkä jonkun mielestä hienolta roadtripiltä, mutta sairaana/toipilaana kaikkea muuta kuin kivaa (ei yksityiskohtia). Tää konfesta tuotu tuliainen onkin harvinaisen sitkeää ja monipuolista sorttia. Navakka sivutuuli ottaa muuten korkeeseen pakettiautoon aika ikävästi kiinni. Veljen kanssa kärrättiin kirjat kellariin ja kerkesin hetken leikkiä veljentyttärien kanssa. T keräsi purkillisen mustikoita ja bongasi ison rantakäärmeen mökin alla.

Kotona on nyt niin tyhjää että kaikuu. Pakun vuokra oli vain kolmasosa kustannuksista. Polttoaine, lauttamaksut ja majoitukset olivat aika hintavia nyt kesäsesongin aikaan.

Helle on ehtinyt myös tänne Regensburgiin: tälle viikolle on luvattu maks +38C. Tää tänäinen +31C oli ihan jees, mutta +38C alkaa olla mullakin jo vähän kipukynnyksen yläpuolella. No ei tää kesä kauan kestä ja vuorille voi mennä pakoon. Ei olla vieläkään saatu Japanin sisäministeriöstä Certificate of Eligibilityä eli paperia jota tarvitaan viisumin haussa. Arvelivat että saapuu ”ehkä ensi viikolla”. Toivottavasti ei ole mitään hämminkiä ja ongelmaa asiassa siellä päin.

Konfejuoruja ja trailrunning

Viikon päästä pitäis ladata yksi paku kaikella mahdollisella. Tavaraa pitäisi pelastaa täältä Regensburgista ja kuskata lasti Suomeen veljen kellariin. Ei se operaatio tarkoita kuin 4000km (4Mm) ajamista. Charming. Pinossa on yksi ikea-laatikko, jonka en soisi katoavan tässä seilaamisessa ympäri maailmaa. Se on täynnä valokuvia ja dioja. Sisältää esivanhempien kuvia ja mun vedoksia, ilfochromeja, mv-printtejä ja kaikkea mahollista 20 vuoden ajalta.

Koetin destressaantua tekemällä sunnuntaina pitkän trailrunning-kampanjan pohjoisilla Alpeilla. 25 km juoksemista ja 1 km nousuja. Toimi melkein, mutta ei sittenkään.

Muutama juoru konferenssista.

Puhe siis oli ja meni. Australialainen proffa H. kyseli multa adiabaattisuudesta. Kaikki tietävät Berryn adiabaattisen kvanttivaiheen, mutta ei-adiabaattiset vaiheet ovat vähän tuntemattomampia.  Prof. H:n oma puhe tuli vähän myöhemmin ja se käsitteli 0.7-anomaliaa kvanttikontakteissa. Kvanttimekaniikassa asiat kvantittuvat usein eli muuttuvat hypähdyksittäin ja niin myös sähkönjohtavuus. Sen kvantittuminen seuraa siitä, että kun johto on tarpeeksi laiha siihen ei voi tunkea seisovaa aaltoliikettä kuin tietyillä taajuuksilla. Taajuudet kääntyvät energiaksi kvanttimekaniikassa. Kun johtoa kavennetaan johtavuus ensin näyttää pienenevän hypäyksittäin kokonainen kvantti kerrallaan ja sitten se lopulta putoaa nollaan kun johto on tarpeeksi ohut. Hyvä, mutta usein kokeissa on havaittu konduktanssin kvantittuminen 0.7 kvantin kohdalla tai ainakin niin koedatan voisi tulkita. Mit viht? Eikö tämän pitänyt olla kiellettyä kvanttimekaniikan mukaan? 0.7-anomalia on yli 20 vuotta vanha yhä ratkaisematon ongelma fysiikassa. Kokonainen teollisuuden ala on keskittynyt työstämään ongelmaa olettamalla, että kyseessä on kenties jonkinlainen Kondo-ilmiö eli resonanssi.

Prof. H. oli tehnyt puristuvuuskokeita kvanttikontakteille ja tullut siihen johtopäätökseen, että Kondo-teoria ei selitä dataa. Pikemmin data näyttäisi tukevan sitä, että ilmiön selittäisi kineettinen teoria, jossa elektronin sirontavaikutusalat muuttuvat kun se matkaa ylämäkeen kohti kavennettua kohtaa kvanttikontaktissa. Mainittakoon, että tämä teoria on esitetty yli 10 vuotta sitten, mutta silloin sitä ei otettu vakasti. Kineettisen teorian esittäjät saivat hylkäyksen vertaisarvioinneissa ja vasta kolmas lehti suostui julkaisemaan jutun. Näin tiede etenee. Jos yrität julkaista jotain, joka on valtavirran suunnan vastainen useimpien karvat nousevat pystyyn. Kyllähän se on periaatteessa ymmärrettävää, jos on tehnyt vaikka 20-vuotisen uran ja alkaa haiskahtamaan siltä, että se perustuu täysin scheisselle. Meneekö virka ja voikin leivän päältä, voi ei, apua jne. Luonto ei tietenkään piittaa tälläisistä pienistä yksityiskohdista ja kieltäytyy itsepäisesti muuttumasta niiden mukaan. Tiedeyhteisölle on hyvin noloa, jos oikea teoria ammuttiin alas ennen kuin sitä edes tutkittiin. Prof. H käytti puheessaan sanaa ”shameful”.

Lounaalla kokeita tekevät proffat kiroilivat nestemäisen heliumin hinnan nousua. Ei ole mitenkään epätavallista, että heliumia menee parin-kolmensadan euron edestä päivässä kun kokeita tehdään. Kirjaimellisesti taivaan tuuliin. Se tekee ison loven budjetteihin ja hinnan nousu tuntuu kipeästi muutenkin laihentuneissa budjeteissa.

Proffat keskustelivat tiederahoituksesta. Euroopassa tilanne on kehno. Paitsi jos teet grafeenia. Jari K. sai juuri miljardi euroa Euroopan yhteisöltä grafeenin tutkimusta varten.

Lounaalla myös kuultua: ”Mutta mehän tiedämme, että spintroniikan tutkiminen GaAs-rakenteissa ei koskaan johda yhteenkään sovellutukseen, ihan vain näin meidän kesken sanon.” Niin, kröhöm. Ei kerrota rahoittajille. Mutta jostainhan pitää ponnistaa vaikka tunnetut materiaalit eivät olisikaan mitään Star Trekin energiakristalleja.

Refereeraporteista juteltiin Prof. N:n ja hänen jatko-oppilaidensa kanssa. Proffat olivat sitä mieltä että ei nyt tyritä tätä jollain pöljällä vastineella. Mutta mä en ole niin huolissani.

Mun edellinen projektikin sai myös yllätävästi näkyvyyttä. Materiaalitieteiden prof. W. Varsovasta uhrasi 10 minuuttia plenaaripuheestaan viime vuoden kollaboraatiomme tulosten esittelyyn. Vaikka hänen kontribuutio olikin koemateriaalien valmistaminen meni teoriankin esittely kohdalleen. Wau. Onnistuin kirjoittamaan teoriaosuudet siis kokeilijaystävällisesti.

Saman sarjan seuraava konfe pidetään kahden vuoden päästä Sendaissa. Prof. N. mainosti päätöspuheissa. Matka saattaa siis olla silloinkin lyhyt sinne. Osuva valinta. Perinteisesti tämä ep2ds/mss konfe on ollut erityisesti eurooppalaisten ja japanilaisten fyysikkojen show.

Ostin muutamalla killingillä Medieval Ensemble of Londonin tulkinnat Josquin Desprezin 4-äänisistä messuista Faysant Regretz ja Di dadi. Ensemble on erinomainen, mutta täytyy sanoa, että en pidä Di dadistä. Kenties sisäkorvassani on jotain vikaa. Ainii, niinhän siellä onkin. Tai voi myös olla, että Di dadi ei ole Josquinin teos. Sen alkuperä on kyseenalaistettu ja aikoinaan superkuuluisa Josquin tunnetusti julkaisi kuolemansa jälkeen enemmän teoksia kuin eläessään. Faysant Regretz puolestaan on erinomainen ja toimii pakettina alusta loppuun. Suosittelen.

Konferenssi

Terveisiä Wroclawista. Täällä on EP2DS/MSS konferenssi. Fyysikot tyykkää akronyymeistä enemmän kuin kukaan, joten jos tuon kirjoittaa auki se on Electronic Properties of 2D systems / Modulated Semiconductor Structures. Tää on keskisuuri konfe, noin 550 fyysikkoa paikalla. Pidin puheeni Sendain porukan kanssa tehdystä työstä ja kaippa se oli ymmärrettävä. Ainakin hyviä kysymyksiä sateli kunnes aika loppu lopulta kesken.

Puheen aiheeseen liittyvästä manuskasta tuli jo 3 referee-raporttia ja ne ovat niin positiivisia, että sellaista harvoin näkee. Kunhan vastataan muutamiin lisäkysymyksiin niin eiköhän se mene julkaisuun. Lehti on Naturen Communications-sarja.

Ei muuta. Väsyttää, huippaa ja päätä särkee.

Mistä ei voi puhua

Tämä viikko ollaan oltu linnoittautuneena saaristossa mökille. T. saa saunan pesän syttymään yhdellä tulitikulla, mä tarvin kylpytynnyrin kanssa puoli pakettia sytytyspaloja, tuohia, sytytysnestettä ja liekinheittimen. Isä kyhää mökin viereen jotain pientä hökkeliä. Sellaiseen on kuulemma nyt enemmän aikaa kun on eläkkeellä vuorimiehen hommista. Naulapyssy heiluu ja sirkkeli soi. Luonnon ääniä. :) Äiti näytti vanhoja valokuvia Inko-isotädistä ja Olle-isosedästä. Tädit Zaida, Märtä ja Olga. Japaninopintoja kuistilla. 母は海です、父は山です。 En ole tehnyt yhtään mitään töihin liittyvää ja pitäny netissä olon marginaalisen pienenä. On ollut jopa aikaa lukea kirja. Eläimiä ei ole kovasti vielä näkynyt. Tikka kävi nokkimassa kantoa tunkion reunalla. Yhelle ampiaiselle tarjosin sokeripalan, koska se oli vähän uupunut eikä jaksanut lentää. Vähän ajan päästä se pääsi sokerihumalassa jo liikenteeseen. Vihertiainen tömähti ikkunaa päin niin että höyhenet pöllähtivät. Lintu oli hetken pökertyneenä, mutta sekin pääsi puolen tunnin päästä taas lentoon.

Luin Anna Kontulan lyhyen kirjan Mistä ei voi puhua. Kirjassa puhutaan uskonnosta ja uskosta kahden naisen dialogin muodossa. Keskustelussa käydään läpi pitkä lista aiheita : mitä on usko, luottamus, tieto, gnosis, synti, rakkaus, jumala ja Jumala, mystiikka, mystiset kokemukset etc. Toisen päähenkilön ensimmäinen uskonnollinen kokemus tulee totta kai seksuaalisen kokemuksen yhteydessä. Näistä aiheista on kirjoitettu hyllyvalovuosittain tekstejä ties kuinka monen vuosituhannen ajan, mutta ehkä Suomessa aiheesta on käyty vähemmän keskustelua viime aikoina, en tiedä. Usko ja uskonnot ja niihin liittyvät asiat ovat universaaleja ilmiöitä vaikka ne tässä yhteiskunnassa ja kulttuurissa usein herättävätkin ajatuksia, että ne liittyvät lähinnä hihhuliuteen, epätieteellisyyteen, haaveellisuuteen tai muuhun vähintäänkin arvelluttavaan jos ei suorastaan vahingolliseen. Tämän takia arvostan kirjan pragmaattista lähestymistapaa aiheeseen. Henkilöt puhuvat erilaisten kokemusmaailmojensa kautta eikä mitään lopullisia totuuksia ole. Asiaa voi tarkastella monella eri tasolla ilman, että mikään tasoista sulkee pois toisen. ”En tiedä” on myös käypä ja joskus ainoa looginen vastaus johonkin vaikeaan kysymykseen. Kirjan dialogissa usko ja luottamus eivät ole niinkään sama kuin valaistuminen tai herääminen vaan pitkä monitahoinen prosessi. Pikemmin vähän kuin opettelisi ajamaan fillarilla. Kummassakin tapauksessa on kynnyksiä ylitettävänä, täytyy saada tiettyjä oivalluksia ja joskus sitä tuntuu olevan jumissa eikä pääse mitenkään eteenpäin. (Joskus pienenä kuulemma hermostuin fillarilleni kun homma ei skulannut ja viskasin sen ojaan, toim. huom.) Kehyskertomus on vähän köyhä. Vaikka se ei ollut pääasia olisi sitä voinut käyttää enemmän hyväksi.

Lähtökuoppa

IMG_20130604_175901

Lossiranta

Tulvatilanne on edelleen paikoin kehno, mutta jokien yläjuoksulla alkaa vähän hellittää. Valitettavasti viikonlopulle on luvassa lisää sateita. Vietiin Straubingiin pieni satsi tulvien keräyspisteeseen eilen.

Parkkipaikkojen alta löytyy nykyään aina jotain arkeologisesti mielenkiintoista.

Parkkipaikkojen alta löytyy nykyään aina jotain arkeologisesti mielenkiintoista. Regensburgin keskustan kaivauksia.

Kellaria tonkiessa kaikki maailman pöly on mennyt nokkaan (hatsii). Allergioiden lisäksi korvatulehdus tuli takaisin. Nyt se on myös välikorvassa, joten ei tarvi edes MRI:tä, että sen näkee. Päätä särkee ja vertigo (huimaus) tekee pahoinvoivaksi. Vestibulaariseen vertigoon ei ole tunnetusti lääkettä. Mutta ei hätää; jatkuva pahoinvointi ei ole vaarallista, tekee vain hulluksi. Antibiootit eivät tunnu auttavan, joten varmaan joku virus. Toivottavasti pää ei räjähdä sunnuntaina kun on lento Suomeen. Näillä eväillä nyt nautitaan kesästä ja lomasta vihellellen. Kolme viikkoa lomaa Suomessa ja sitten Wroclawiin konferenssiin. Jossain välissä pitäisi tehdä puhekin.

Majavamme kroolaa Baggerseellä.

Majavamme kroolaa Baggerseellä.

Vuoden vaihteessa otin tavoitteeksi 1000 km lenkkeilyä vuodessa, mutta on alkanut vähän kyllästyttää, joten täytyy varmaan puolittaa tavoite. Eli 500 km puolessa vuodessa. Se tulee täyteen seuraavalla kerralla kun saan lenkkarit jalkaan. Loppuvuoden voisin keskittyä johonkin muuhun. Vaikka boulderointiin ja trailrunningiin.

Jotain kivaa tässä muutossa sentään on. Löytyy kaikenlaisia hukassa olevia kamoja ja juttuja mitä on totaalisesti unohtanu. Esim. alla oleva kuva (Ruukin) mummon lähettämässä synttärikortista.

H. rassaa tässä Mondeoo vuonna kuokka ja kirves.

H. rassaa tässä Mondeoo vuonna kuokka ja kirves.

Tulva

IMG_20130602_150645

Vähän koleeta.

Keleissä ei ole kehumista. Jo pari viikkoa sadetta ja koleeta ja Tonava tulvii. Alpeilla tulee lunta ja Pyreneilläkin lumiraja 2100 metrissä ja hiihtosesonki auki.  Mittari näyttää nyt iltapvällä +8C ulkona. Vesi nousee Tonavassa vielä mutta Regensburg ei ole ihan niin pahasti jääny veden alle kuin Passau, joka on kolmen ison joen, Tonavan, Innin ja Ilzin, yhtymäkohdassa. Kesää odotellessa…

IMG_20130602_152023

Spital biergarten on tänään sulki.

Done

Tämä on viimeinen työviikko, joka on vähän tynkä täällä Baijerissa, koska torstaina on katolinen Corpus Christi juhlapyhä. Ei ollu ihan niin kiva ja hieno työpaikka, että harmittaisi lähteä. Olin koko ajan b-prioriteetilla tieteellisesti. Palkkaa oli joskus, joskus ei. Lisäksi oli vähän mamu-fiilis paikassa, missä ei paljon saksalaisen kulttuuripiirin ulkopuolelta ole väkeä. Yliopiston sateella vuotavista katoista ja talvella jäätävän kylmistä työhuoneista näen varmaan vielä vähän aikaa Dark Water -tyylisiä painajaisia (”Low Temperature Physics Lab”). Ehkä tämän lafkan kanssa on kivempaa tehdä yhteistyötä etäällä kuin olla duunissa siellä.

Erinomaisia tuloksia ja julkaisuja tuli, ei siinä mitään, mutta on siis mennyt vähän harrastuksen puolelle aina välillä. Se nyt ei tietenkään periaatteessa hirveesti häiritse tällä mun meaning of lifellä. Pro bono publico. Vaikka jollain pitäis tietenkin vuokra maksaa. Kesällä harrastus vie vielä pariin konferenssiin, Wroclawiin ja Obergurgleen. Yliopistolle voi lähettää matkalaskut kunhan muistaa mainita sponsorin puheissa.

Jotain kivaakin kuulin viime viikolla. Kollega Delftin ajoilta oli saanut professuurin jenkeissä. Se oli iloinen uutinen, koska tiesin, että hänen post-doc elämä ei oikeen mennyt kuin Strömsössä. Hän oli usein byrokratian teilipyörässä, proffat vuodattivat minulle milloin hänen työajoistaan ja milloin hänen julkaisuistaan, ja työsopimusten jatkuminen oli aina epävarmaa. Laitoin hänelle onnittelut mailitse ascendauksesta. Post-docin jälkeen näyttää olevan akateemista elämää. Pitäis varmaan alkaa piirtään ”Post-doc Comics” sarjakuvaa ”PhD Comicsin” rinnalle.

Lähetetty

Sendain kokeellisen porukan kanssa tehty papyrus tuli viimein valmiiksi. Sitä hiottiin ja sorvattiin pitkään, mutta kaunista jälkeä tuli. Aihe liittyy geometrisiin kvanttivaiheisiin rengasmaisissa nanorakenteissa. Sir Michael Berry ennusti niiden olemassaolon vuonna 1984 ja sittemmin niistä on tullu niin muodikas aihe fysiikassa että Berrylle on povattu nobeliakin. Meidän manuskassa osoitetaan teoriassa ja kokeissa, että geometrisiä vaiheita voi säätää ja tuunaa suhteellisen yksinkertaisella koejärjestelyllä. Manuska on nyt submitattu Nature Physics lehteen ja toivotaan hartaasti, että editori tykkää manuskasta eikä heitä bumerangina takaisin ja sano, että fysiikkamme ei kuulosta riittävän coolilta. Ora pro nobis etc.

Olin vähän yllättynyt kuinka hyvää työtä Sendain porukka sai aikaan kaikkien järistyksien jälkimainingeissa. Todella hyvää koedataa ja erittäin pätevä grad studentti kirjotti ensimmäisen version paperista. Okei, mun piti pikkasen korjaa engrishiä, kirjottaa uusi intro ja uudelleenjärjestää manuskaa, mutta se oli pientä viilaa vain. Tulin suhteellisen myöhään mukaan projektiin kun Sendain jengi asetti riman korkealle ja sen takia piti saada hyvälaatuista numeerista dataa kokeiden ymmärtämiseksi. Laskin tarvittavat laskut jonka jälkeen meillä oli niin vahvasti evidenssiä, että uskalletiin subbaa manuska vähän glossympään lehteen. Enemmän paperin fysiikasta sitten kun paperi on on-line arkistossa.

Puhun manuskan aiheesta yhdessä isossa konferenssissa Wroclawissa heinäkuun alussa. Kiirettä on pitänyt tän projektin kanssa ja mulla on vielä paljon laskuja suunnitteilla niin, että tämän projektin tuloksista saisi tehtyä toinenkin pienempi paperi. Hajamielisyyden määrälle voisin kehittää tee-indeksin : viime vuonna unohdin vain puoliksi juotuja teekuppeja ympäriinsä, sitten unohdin kokonaisia kuppeja ja lopulta viime viikolla keitin kokonaisen pannullisen ja unohdin sen totaalisesti. Apropos tee: juuri kun menin valittamaan blogissa, että tästä kaupungissa ei löydy kunnon genmaicha-teetä niin, katso, postilaatikossa olikin paketti Lontoosta, jossa oli erinomaista japanilaista genmaichaa. Kiitos M!!

Neutronitähtiä

Tällä viikolla eräs tähtitieteen proffa piti yliopistolla seminaarin neutronitähtitieteen tuloksista. Neutronitähtien arkkityyppi on Rapusumun keskellä oleva pulsari, joka syntyi luultavasti supernovaräjähdyksessä vuonna AD 1054. Rapusumu on tähtitaivaan kirkkain röntgen- ja gammasäteilyn lähde. Neutronitähdet ovat hyvin tiheitä massiivisten tähtien romahtaneita jämiä. Romahtamisen aikana protonit kaappaavat suurissa tiheyksissä elektronin ja muuttuvat neutroneiksi käänteisen radioaktiivisen hajoamisprosessin kautta. Tähdellä ei ole kuitenkaan riittävästi massaa romahtamaan mustaksi aukoksi asti vaan romahtamisen pysäyttää neutronien välinen Fermi-paine, jonka aiheuttaa kvanttimekaniikan Paulin kieltosääntö. Sen takia kahta neutronia ei voi tunkea samaan kvanttitilaan. Neutronitähti on kuin giganttisen iso atomiydin. Sen pyörimisen aiheuttamat magneettikentät kiihdyttävät hiukkasia relativistisiin nopeuksiin jolloin hidut lähettävät synkrotronisäteilyä. Tämä säteily näkyy röntgensäteilyn alueella ja sen takia mm. Rapusumusta saa röntgenobservatorioilla fänsejä hyrrän näköisiä kuvia (ks. kuva).

Rapusumun keskellä on pulsari, pyörivä neutronitähti. Nasan Chandra-röntgenteleskoopin kuva (keskellä sininen alue) tässä yhdistettynä Hubble-teleskooppin kuvaan (väärävärikuva). Lähde: Wikipedia

Suuruusluokat ovat sellaisia, että tyypillinen neutronitähti on noin 20-30 km läpimitaltaan ja massaltaan puolitoista Auringon massaa. Pintalämpötila on luokkaa miljoona astetta. Korkean pintalämpötilan takia neutronitähdet huokuvat lämpösäteilyä pehmeänä röntgensäteilynä. Röntgenteleskoopeissa näkyy joskus selvästi synkrotonisäteilyn ja lämpösäteilyn osuudet säteilyn spektrissä. Neutroniainetta kuvaavia tilayhtälöitä ei vielä tunneta, koska suhteellisuusteoreettiset ilmiöt ovat merkittäviä ja sen takia laskut ovat vaikeita. Tästä syystä ei myöskään tarkalleen tiedetä kuinka massiivinen neutronitähti voi suurimmillaan olla niin ettei se romahtaisi mustaksi aukoksi. Ainakin kahden Auringon massaisia neutronitähtiä ollaan havaittu.

Neutronitähdet liittyvät myös erääseen kummalliseen populääritieteellisiä tekstejä koskevaan väittelyyn Suomessa. Huomasin tänään paprun, jossa esitetään fysiikkaan ja filosofiaan liittyviä väitteitä. Koska fysiikka on vaikeaa tällä tasolla voisi siis olettaa, että kirjottajalla olisi edes riittävästi tietämystä modernissa fysiikassa. Paperi onnistuu lähinnä hämmentämään. Siinä viitataan erääseen Kuhnin 70-luvulla tekemään paperiin ja väitetään että suhteellisuusteorialla on vähäisesti faktapohjaa. Sitten kysytään, että ”Kuhnin väitteestä on kuitenkin jo vuosikymmeniä – ehkä tilanne on sen jälkeen muuttunut?” Da. Kävisikö vaikka viime kuussa Science-lehdessä julkaistu paperi? Siinä tutkittiin kaksoistähtijärjestelmää, joka muodostuu neutronitähdestä ja sitä kiertävästä valkoisesta kääpiötähdestä. Tähdet ovat hyvin lähellä toisiaan, vain vähän yli Auringon säteen suuruisella etäisyydellä. Jälkimmäisen kiertoaika neutronitähden ympäri on sen takia hyvin lyhyt, vajaat kaksi ja puoli tuntia. Tämän takia suhteellisuusteoria ennustaa, että kyseisen systeemin pitäisi säteillä huomattavasti energiaa gravitaatioaaltoina. Parin vuoden havaintojen tulos on, että havaittu hidastuminen kääpiötähden kiertoajassa vastaa hyvin suhteellisuusteoriasta laskettua arvoa.

Pieni pettymys on, että debatissa ei olla puututtu fysiikan filosofisiin kysymyksiin. Modernissa fysiikassa on riittävästi filosofisia kysymyksiä pohdittavaksi ja mahdollisia eri tulkintoja on leegio. Vastaavasti myös seurauksia elämän kannalta on vähintään yhtä paljon. Mutta tämän fundeeraaminen vaatisi tietenkin vähintäänkin jonkinmoista fysiikan hallintaa. Silloin ei jämähdettäisi esim. sille tasolle, että EPR-paradoksi julistettaisiin suhteellisuusteorian häviöksi ja kvanttimekaniikan voitoksi, niinkuin kysymyksessä olisi joku skaba toistensa pois sulkeville teorioille. Vinkki: kumpikin pitää paikkansa, omalla pätevyysalueellaan. Yhdistäminen on haastavaa, koska suurta yhtenäisteoriaa ei olla vielä löydetty.

Fyysikolta voi tietenkin kysyä mielipidettä elämän valintoihin liittyvissä asioissa, mutta vastaukset eivät sinänsä liity fysiikkaan. Fysiikan yhtälöt eivät vastaa sellaisiin kysymyksiin eivätkä tule koskaan vastaamaankaan. Yhtälöt voivat korkeintaan sanoa onko järkeily sopusoinnussa fysiikan lakien kanssa vai ei.

Maailmankaikkeuden massan alkuperä

Viime viikolla eräs alan vanha guru piti yliopistolla seminaarin maailmankaikkeuden näkyvän massan alkuperästä. Siis näkyvän massan. Puheessa ei puututtu pimeään aineeseen eikä mihinkään muuhun spekulatiiviseen. Vitsi oli tietenkin se, että kyseessä ei ollut mikään puhe Higgsin bosonista tai jostain esoteerisesta hitufysiikan teoriasta. Puhe koski ihan protonin sisäisten vuorovaikutusten teoriaa eli kvanttiväridynamiikkaa. Nämä vuorovaikutukset luovat suurimman osan protonien massasta ja siten noin 95% maailmankaikkeuden näkyvästä massasta.

Protoni koostuu kahdesta ylös-kvarkista ja yhdestä alas-kvarkista ja Higgsin mekanismi antaa toki näille kvarkeille lepomassat, mutta kaikki viittaa siihen, että nuo ”paljaat” massat eivät ole järin suuret. Ylös-kvarkin massan arvioidaan olevan luokkaa 2 ja alas-kvarkin noin 5 yksiköissä MeV/c2 (yksi MeV/c2 on noin 1.8×10−30 kilogrammaa). Vertailun vuoksi piskuisella elektronilla on näissä yksiköissä massa 0.5. Koska protoni painaa vaa’alla noin 938 MeV/c2 suurin osa protonin massasta on jotain muuta kuin alkeishiukkasten lepomassaa. Sen ajatellaan syntyvän kvarkkien välisissä vuorovaikutuksissa. Vahva ydinvuorovaikutus, niin kuin kaikki vuorovaikutukset, välittyy mittakenttäbosonien kautta, jotka ydinvuorovaikutusten kohdalla on gluoneja. Gluoneilla ei ole lepomassaa ensinkänään, mutta vuorovaikuttavalla kvarkki-gluoni-puurolla protonin sisällä sen sijaan on valtavasti liike- ja sidosenergiaa. Energia on massaa kun käytetään raa’asti Einsteinin kaavaa E=mc2.  Tuon energian voi laskea kvanttiväridynamiikan teoriasta, jos rahkeet vaan riittävät. Nämä laskut ovat muuten maailman vaikeimpiin laskuihin kuuluvia laskuja. Isot supertietokoneet ovat ruksuttaneet niitä vuosikausia. Joitain vuosia sitten tietokoneiden tehot ovat kasvaneet niin paljon, että protonin massa on voitu laskea niin tarkasti, että virhe on vain luokkaa 1%. Kun pöly on laskeutunut, saadaan tulos, että kvarkki-gluoni-puuron sidosenergia muodostaa lähes 99% protonin massasta.

Eli reality check. Higgsin bosoni on ihan kiva, mutta suurin osa maailmankaikkeuden näkyvästä massasta on kuorrutusta suhteellisen kevyiden alkeishiukkasten päällä.

Kesämopo vaaleanpunainen

Viikonloppuna oli viimein kesän eka päivä ja kävin vähän juoksemassa pohjoisilla Alpeilla. Korkkasin uudet trailrunningkengät jotka olivat tukevat ja pito oli hyvä, mutta ne olivat tietenkin aika tuhdit ja painavat. Lumi ei ollut ehtiny sulaan poluilta, koska täällä kelit ovat olleet hyytävän kylmät. Eli tästä tuli mielenkiintoinen +20C ja aurinko ylhäällä ja paksu kinos alhaalla -elämys. Tuli ihan kelpo alkurusketus auringonpaisteessa. Vertailun vuoksi: kaksi vuotta sitten kun olin juoksemassa huhtikuun alussa oli samat polut jo melkeen kuivat.  Ruuhkista päätellen koko Saksa näytti tulleen ulos talvipesistään. Tuli sitten myös nähtyä laskettelija jonka vieressä rinnettä alas juoksi iso koira häntä heiluen ja lumi pöllyten. Kun kinos muuttui liian paksuksi ja alkoi upottamaan kunnolla oli käännyttävä takaisin alas. En sentään ottanut lumikenkiä mukaan lenkille vaikka sais sellaisestakin varmaan urheilulajin.

Olen käyttänyt runtasticia reitin tallentamiseen, mutta ohjelmassa ei ole trail runningulle omaa urheilulajia. Mitä ihmettä. Kaikkea muuta löytyy : curlingia, ampumahiihtoa, sukellusta yms. (Onkohan gps tarkka pinnan alla?) En viitsisi ryhmittää trailrunningia ja normaaleja iltalenkkejä saman kategorian alle koska kyseessä on ihan eri urheilulajit. Trail runningissa nousuja ja laskuja tulee paljon enemmän kuin vakilenkeissä ja alustan laatu on vaihtelevampi. Eilen tuli +-750 metriä vertikaalista ja 17 km pituutta.

Mukavan raukea olo tuli kun sai olla 2.5 tuntia ulkona polulla haukkaamassa ohutta ilmaa ja kauan kaivattua aurinkoa.

(Onks tälle urheilulle muuten joku oma nimi suomeksi. Traillöpning på svenska, le trail en français ja traillauf på tyska  mutta mitä på finska. Suunnistus ja maastojuoksu ovat vähän samankaltaisia urheilulajeja, mutta trail runningissa juostaan tyypillisesti vaelluspolkuja ja kun maasto menee jyrkäksi ja vaikeaksi ei edes juosta vaan mennään eteenpäin kävellen tai vaikka nelivedolla jos ei muuten jakseta.)

 

Kesä tulossa

Aamulla toivotin töissä työhuonekaverille Guten Morgen, Herr Doktor K. Hän oli väitelly pari viikkoa sitten. Mutta kuulemma tämä ei nyt ollenkaan käynyt laatuunsa. Hän oli saanu mustaa valkoisella, että hän ei saa käyttää titteliä Doktor ennen kuin hyväksyntä on mennyt kaiken kafkamaisen byrokratian läpi. Ja siinä sitten menee aikansa koska täällä on tällä hetkellä yliopiston lomakausi ja sellainen erikoisuus kuin kesälukukausi on vasta alkamassa. Hyvä on sitten. Hyvää huomenta, Herr Doctor Apparent K. Toinen erikoisuus Suomeen verrattuna on se, että hän vasta neuvottelee painon kanssa väitöskirjan painamisesta. Siis vaikka on jo väitellyt. Ehkä täällä ajatellaan, että kun nyt periaatteessa väitöstilaisuudessa voi feilata niin ei sitä väitöskirjaa vielä kannata painaa ja vastaanväittäjät (4 kpl) saavat vain käsikirjoituksen väitöskirjasta.

Ylimääräistä roinaa ollaan myymässä/antamassa pois. Kaikkea tätä romua mitä nurkissa on ei kyllä kannata roudata Japaniin eikä myöskään Suomeen. Punaisen Ristin boxeihin laitettiin vaatteita ja huonekaluja on myyty pois. Kierrätyskeskukseen voi sitten viedä kaikki loput rojut. Tosin joskus tuntuu, että helpompaa olisi vain vuokrata dumpperi ja kipata kaikki kierrätykseen sen sijaan että lähetellään yksitellen pelejä, elektroniikkaa yms. pitkin Saksaa. Pari päivää sitten ovelle tuli pari henkilöä, jotka halusivat ostaa vähällä käytöllä olleen 8 litran kattilamme. He kääntelivät sitä aikansa eivätkä uskoneet, että se oli 8 litran kattila. Piti lopulta oikein näyttää litramitalla. Tinkivät vielä euron hintaakin.

Viisumien hankintaa ollaan aloittamassa. Yhdyshenkilö Japanissa ei tosin ymmärrä oikein englantia, mutta strategia on tehdä tää nyt niin kuin muutkin ovat tehneet ja jättää reilusti aikaa virheiden korjaukselle. Omien ja muiden. Virkatodistukset on jo tilattu.

Heinäkuun alussa pitäisi olla Wroclawissa. Siellä on yksi alan isoista konferensseista ja pitäisi mennä puhumaan sinne Sendain kokeellisen ryhmän kanssa saaduista tuloksista. Ennen sitä pitäisi ilmeisesti tehdä yksi pieni mukava keikka pakulla Suomeen ja takas.

Kesä on tulossa, kai. Lämpötilat ovat kohoamassa. Tai ainakaan en ymmärrä miten ne voisivat fysiikan lakien mukaan enää tästä tasosta laskea. Keskilämpötilat ovat Keski-Euroopassa olleet noin 6 astetta normaalia alhaisemmat koko alkukevään ja vasta päästiin lumista eroon. Ostin toiveikkaana jopa trailrunning-kengät, mutta tällä hetkellä jos menis vähänkään korkeammalle niin pitäis olla lumiaurat kengissä. Kesän mukana voisi tulla myös leppäkertut. Niille olisi täällä vähän hommia. Voisivat syödä kirvat kasveista.

 

Ensimmäiset AMS tulokset

AMS-koe esitteli eilen ensimmäiset tuloksensa. Todella tarkkaa ja hyvää dataa avaruussäteilyn positroneista, mutta niissä ei näkynyt vielä mitään sellaista, mikä osoittaisi pimeän aineen olemassaolon. Mielenkiintoisin korkeaenergia-alue jäi vielä piiloon eikä sitä julkaistu, koska statistiikkaa ei ole riittävästi. Ehkä tulevina vuosina. Joten ei kannata pidättää hengitystä.

Maailmankaikkeuden pimeä aine ajatellaan muodostuvan hiukkasista, jotka vuorovaikuttavat kaikesta päätellen hyvin heikosti näkyvän aineen kanssa. Jos sillä olisi vain gravitaatiovuorovaikutus se olisi ikuisesti eristäytyneenä muusta materiasta ja sitä olisi turhaa etsiä. Se ei voisi muuttua näkyväksi materiaksi. Näyttää siltä, että tämä pimeä aine on kuitenkin vuorovaikuttanut jotenkin universumin historian aikana näkyvän materian kanssa. Koska uusien vuorovaikutusten lisääminen teorioihin on fyysikoille hyvin vastenmielistä ajatellaan siis, että tällä pimeällä aineella on gravitaation lisäksi ainakin seuraavaksi heikoin vuorovaikutus eli radioaktiivisuudesta tuttu heikko vuorovaikutus. Pimeän aineen hiukkasten tulisi olla sähkömagneettisesti neutraaleja, sillä muutenhan ne olisi jo havaittu.

Yksi teoreettinen kandidaatti, joka voisi muodostaa tämän pimeän aineen on neutralino. Se on supersymmetrinen hiukkanen ja Majorana fermioni eli itsensä antihiukkanen. Jos supersymmetria on luonnon symmetria se ennustaa, että kaikilla nykyisin havaituilla hiukkasilla on supersymmetrinen partnerihiukkanen. Sähköheikon vuorovaikutuksen bosoneilla eli fotonilla, heikon vuorovaikutuksen Z ja W välittäjähiukkasilla ja Higgsin hiukkasella on siis fermioniset vastakappaleet – fotino, zino, wino ja higgsino. Wino on varattu ja muut neutraaleja. Neutralinoita on neljä ja ne muodostuvat kvanttimekaanisista sekoituksista näistä neutraaleista superhiduista, fotinosta, zinosta ja higgsinosta, Ajatellaan, että kevyin neutralinoista olisi stabiili ja muodostaisi maailmankaikkeuden pimeän aineen. Se olisi sähköisesti neutraali ja vuorovaikuttaisi vain gravitaation ja heikon vuorovaikutuksen välityksellä minkä takia sitä on vaikea löytää. Kukaan ei osaa edes ennustaa kuinka painava tämä hiukkanen olisi. ”Ehkä jotain väliltä 10 ja 10000 GeV” on paras arvaus.

Minkätakia AMS-koe ja muut kokeet ovat sitten kiinostuneet positronien havaitsemisesta avaruussäteilyssä? Positroni eli elektronin antihiukkanen on tuttu tavis hiukkasfysiikassa. Jutun juju on, että neutralinot voivat vuorovaikuttaa toistensa kanssa ja muodostaa muun muassa elektroni-positronipareja eri hajoamispolkujen lopputuloksena.  Tätä prosessia kutsutaan pimeän aineen annihilaatioksi. Koska neutralino on itsensä antihiukkanen kaksi neutralinoa voi annihiloitua ja muodostaa näkyvän aineen hiukkasia. Avaruussäteilyssä on luonnollisesti paljon vähemmän positroneja kuin elektroneja, joten ylimäärä positroneita avaruussäteilyn energiaspektrissä kielisi pimeän aineen annihilaatiosta. Elektroni-positronipari annihiloituisi kahdeksi fotoniksi, mutta tämä hajoamiskanava ei ole suoraan käytettävissä neutralinoille. Neutralinon hajoaminen kahdeksi fotoniksi on mahdollista hieman monimutkaisemman prosessin kautta, mitä kuvaa luuppi Feymannin diagrammeissa. Taaskin yksityiskohdat riippuvat neturalinon ominaisuuksista. Viivan alle jää kuitenkin, että avaruussäteilyn positronien mittaaminen on yksi lupaavimmista tavoista saada joku havainto neutralinojen olemassaolosta ja siksi AMS-koe on kiinnostunut niistä. Nämä positronit eivät läpäise Maan ilmakehää, mikä on hyvä juttu meille, mutta huono juttu kokeiden kannalta. Tämän takia AMS koe on kansainvälisellä avaruusasemalla.

Koska pimeää ainetta on suurin osa maailmankaikkeuden massasta pimeän aineen annihilaation pitäisi antaa merkittävä signaali avaruussäteilyn positronivuohon. Positronien energiaspektrissä pitäisi näkyä myös jonkinlainen maksimi neutralinon massan kohdalla. Tätä ei siis vielä havaittu eilen julkistetuissa AMS-tuloksissa. Koska positronien määrä datassa tasaantuu korkeilla energioilla toive on, että se alkaisi laskea tämän jälkeen eli löytyisi tuo maksimi jossain kohtaa spektriä. Kunhan lisää dataa saadaan kerättyä seuraavien vuosien aikana. Tämä maksimi avaruussäteilyn positronivuossa olisi siis se ”sauhuava ase”, mikä kielisi neutralinojen tai muun pimeän aineen olemassaolosta. Maksimi olisi pimeän aineen hidun massan kohdalla.

Avaruussäteilyn positronit voivat muodostua myös muiden prosessien kautta esimerkiksi pulsareissa. AMS kokeen PI Samuel Ting sanoi, että anisotropian puuttuminen AMS:n datassa kielisi siitä, että pulsarit eivät ole syynä positronivuolle. Linnunradassa on kuitenkin magneettikenttiä, joissa positronien radat muuttuvat joten ihan vedenpitävä selitys tämä ei vielä ole.

Et sellasta tänään. Töissä laskuihin käytettävä tietokoneklusteri on huollossa, joten voin kuluttaa aikaa vaikka lukemalla näitä hitufysiikan papereita. :-)

AMS tuloksia tänään

Onhan se vähän pöljää fysiikassa, että suurin osa maailmankaikkeuden massasta on hukassa. Muutama viikko sitten julkistetussa Planck teleskoopin kartoituksessa universumin energiataseessa pimeän aineen määrä tarkentui 26.8%:iin. Näkyvää ainetta on vain 4.9%. Eli 84% universumin kaikesta aineesta on piilossa – ei näy eikä kuulu. Mitä se sitten on, kukaan ei vielä tiedä.

PAMELA teleskooppi mittasi joku aika sitten avaruussäteilyssä ’liikaa’ positroneita 10-60 GeV energiassa ja tämän signaalin arvellaan johtuvan pimeän aineen annihilaatiosta Linnunratamme keskellä. Kansainväliselle avaruusasemalle roudattiin vuonna 2011 PAMELA:n kaltainen, mutta paljon isompi ilmaisin AMS eli Alpha Magnetic Spectrometer. AMS:n data analysoidaan CERN:issä ja tänään klo 17 CEST ensimmäisiä tuloksia julki. On-line katsomo tän linkin kautta.

Pikkuserkku

Hukassa ollut pikkuserkku löytyi. Tai oikeastaan ei ihan pikkuserkku mutta geneettisesti kävisi kyllä pikkuserkusta. Käytännössä sukupuiden mukaan kahdella eri tavalla 7. serkku plus kahdella tavalla 9. serkku ja yhdellä tavalla 9. serkku toisessa polvessa. Ainakin. Luultavasti myös monta muutakin reittiä sukulainen. Oliks tarpeeks selkeetä? :-)

Kyseessä on geenitestisivuston kautta tehty löytö. Mies kainuulaisilla juurilla. Meillä molemmilla on tarpeeksi pitkälle selvitetyt sukupuut niin, että huomattiin niissä samoja esivanhempia 1700-luvulta Kainuussa. Yhteistä geneettistä materiaalia meillä on tosiaan tarpeeksi, että kävisimme pikkuserkuista. Tämän voi laskea ihan koulumatematiikalla. Vanhempien, sisarusten ja lastensa kanssa jakaa 50% geenimateriaalista. Isovanhempien, setien, tätien, veljen- ja sisarenlasten ja lastenlasten kanssa noin 25%. Serkkujen kanssa noin 12.5%. Pikkuserkkujen kanssa keskimäärin ~3%. Näin kauas kun mennään tässä on tosin jo jonkun verran vaihteluväliä.

Se, että meidän sukupuista laskemamme sukulaisuus on paljon kauempana johtuu siitä, että suomalaiset ovat sisäsiittoista kansaa johtuen pitkistä välimatkoista ja pienestä väestöstä. Ei ole ollenkaan harvinaista, että kaksi eri henkilöä kävisivät pikkuserkuista, jos heidän juuret ovat jollain samalla alueella – vaikka sukupuissa ei olisikaan mitään yhteistä 3-4 sukupolven aikana. Geneettinen samankaltaisuus vahvistuu mitä enemmän on erilaisia reittejä sukulaisuudelle. Me laskettiin ainakin nuo 5 reittiä.

Tämä geenitestisaitti 23andme näyttää yrittävän laajentaa miljoonaan käyttäjään tarjoamalla alle sadan taalan testejä. Googlella on kuulemma myös jonkun verran lusikka sopassa, ymmärrettävistä syistä. Tietenkin mitä enemmän siellä on jengii sitä enemmän näitä pieniä yksityiskohtia tulee esille.

Tässä alla vielä tuo mun virallinen synttärikuva, 38 v sitten otettu. Yksityiskohta on kuulemma mummon jäynä.

hri-hakopera

Mietiskelyä Taliskerin äärellä

Talisker on oikeastaan varsin hyvä single-malt, vaikka jotkut sanovatkin makua ”haastavaksi”. Haaste otettiin vastaan ja sanoisin, että maku on saman kaltainen kuin Laphroaigissa. Molemmissa on turvetta, mutta jälkimmäisessä on enemmän savua. Viimeksi hörpin Taliskeria veljen kanssan Skotlannin turneella, Isle of Skyella. Siitä keikasta tuleekin jo kohta kuluneeksi 13 vuotta.

Tässä illalla tuli myös erinäisistä asioista mieleen, että joskus täytyisi kyllä tehdä brittien maille joku pieni Tudors-kiertue ja käydä moikkaamassa vanhoja haamuja. Seymour ja Howard kummittelevat kuulemma Hampton courtissa ja epäonnen kolhima Parr puolestaan Sudeleyn linnassa. Boleyn tietenkin Towerissa. My lady tosin muistutti, että tässä oli kyl kans jotain muutakin häppeninkiä tulossa kesällä. Ainiin.

Tällä viikolla oli Saksan fyysikoiden ”fysiikan päivät” Regensburgissa. Kävin pitämässä lyhyen puheeni, jossa esittelin alustavat (lue: fysiikassa se tarkottaa melkein lopulliset) tuloksemme geometrisistä vaiheista kvanttirenkaissa. Grafiini-nobelisti Geim oli puhumassa siitä, mitä sitten tehtäisiin grafiinin jälkeen. Leo K. puhui Majorana fermioneista, kummallisista uusista fermionisista hiukkaista jotka ovat itsenä anti-hiukkasia. Se ei ole tietenkään mitenkään uutta, että hitu on itsensä antihiukkanen. Esimerkiksi sähkömagneettisen säteilyn kvantti fotoni on sellainen hiukkanen. Mutta se, että fermioninen hiukkanen olisi itsensä antihiukkanen on uutta ja takuulla ihan Ison Palkinnon arvoinen löytö. Leo puhui kokeistaan, joissa Majorana fermioneja ehkä havaitaan. Tulokset näyttivät lupaavilta, mutta valitettavasti asian ratkaiseva kova data on vielä mittaamatta. Sain myös vähän sisäpiiritietoa mittausten statuksesta. Lauantaina käytiin ostoskeskuksessa ja huomattiin, että sinne oltiin pistetty pystyyn oikeen fyysikoiden show. Kokeita ja kaikkea. Väki tungeksi kiinnostuneina ständien luona.

Japanin opinnot sujuvat duunin ohella verkkaisesti. Kertasin jo joitakin oleellisia kanjeja kuten 抹茶入り玄米茶 ja 焼酎 .

Kerran viikossa ollaan käyty kiipeilyluolalla ja sen jälkeen virvokkeilla paikan yläkerrassa Kletterbarissa. Googlasin jo, että Wako-shin lähellä olisi myös joku boulderointimesta. Sen tasosta en kyllä tiedä, mutta luulisin, että Tokio on sen verran iso kylä, että sieltä löytyy ainakin joku laadukas paikka.

Tuli taas täytettyä vuosia. Käytiin Innsbruckissa ja Söldenissä viettämässä köllötelyviikonloppu. Söldenin Obergurglissa oltiin ihmettelemässä hiihtokeskuksen meininkiä, käytiin muutamalla geokätköllä ja yhdessä pienessä kappelissakin to pray for the angels. Kivaa oli mutta onneksi synttärit ovat vaan kerran vuodessa.

 

Kulttuurintuotantoa

Yliopistolla oli vieraita Sendain yliopistosta. Kokeita tekevä fysiikan proffa tuli vierailulle yhden jatko-opiskelijansa kanssa. Teen yhteistyötä proffan kanssa ja häntä piti vielä viihdyttää illalla ravintolassa. Oli oikein mukavaa. Juttelun aiheet vaihtelivat paavista shochuun. Hän kutsui kylään Sendaihin sitten syksyllä. Maanjäristysvaurioiden takia Sendain yliopiston päärakennus piti purkaa, mutta näyttää siltä, ettei se ole ainakaan pahasti vaikuttanut heidän fysiikan tasoon. Jälleenrakennusrahaa virtaa edelleen sinne ja siellä on jonkinlainen finanssikupla.

Tiedekeskustelut etenivät niin, että tän kuun lopussa paperin pitäis olla valmis ja lähetetty. Siitä tulee hyvä papru ja oon tyytyväinen, että sain olla mukana siinä vaikka Sendain kokeet ovatkin pääosassa. Laskujen lisäksi kirjotin siihen manuskaan intron ja lisämateriaalia. Kesällä on kaksi tai kolme konferenssia, joissa olis tarkoitus esitellä projektien tuloksia. Yksi Wroclawissa, toinen Tirolissa ja kolmas Chicagossa. Jälkimmäisin tosin on epävarma koska labralla ei ole tarpeeksi matkarahaa.

Tykkään kyllä enemmän siitä, että kirjotan hyvän paprun jostain aiheesta kuin, että heilun ja mumisen 12 minuuttia kateederin takana konferenssissa ja klikkailen kalvoja läpi. Mutta nämä konferenssit ovat oleellisia tässä tiedekulttuurin tuotannossa. Melkeen  liiankin tärkeitä verrattuna siihen kaikkeen muuhun aikaa vievään ja työtä teettävään kultivaatioon, mitä tieteen ja tieteellisen ajattelun edistämiseen liittyy. Koska tässä edistämisessä on kysymys enemmän asenteesta tai asennosta, se näkyy harvoin missään tunnusluvuissa tai statistiikassa, poislukien mahdollisesti ehkä yliopistojen ja koulutusjärjestelmien ranking-taulukot. Rankingin perusteistakin voi tosin olla montaa mieltä ja muutokset näkyvät 10 vuoden viiveellä. Ei mitään kvartaalimeininkiä siis. Kaikeksi onneksi tieteellä on tietenkin tapana itseorganisoitua kunhan olosuhteet vain sallivat.

Sendain proffa kysyi myös miksi Suomi pärjää Pisa-vertailussa niin hyvin. Eli taas se kysymys minkä ulkomailla yleensä kuulee. Vastasin niin kuin aina, että sen takia kun hyvä ja arvostettu opetus luonnontieteissä jatkuu pitkään ja on kaikille samanlainen. Tämä on tietenkin myös ongelma, jos talentteja menetetään sen takia. Mutta en tiedä miten Suomessa asiat ovat muuttuneet näinä vuosina kun ollaan oltu poissa.

Apropos of nothing ostin Japanista genmaichaa eli vihreetä teetä johon on lisätty paahdettuja riisinjyviä. Se pussi tuli kulutettua nopeasti. Sitten tilasin lisää Saksasta, mutta unohdin yhden jutun. On vihreetä teetä ja sitten on vihreän teen kaltaisia tuotteita. Jostain syystä useat Euroopasta saatavat tuotteet kuuluvat jälkimmäiseen ryhmään. Problem! Täytyy varmaan tilata seuraava satsi Japanista. Sieltä saa myös matcha-jauheella terästettyjä versioita, josta erityisesti tykkään.

Apropos of apropos of nothing ens viikolla olis tarkoitus viettää T:n kanssa 30 vee + tosi isot risat. Sen jälkeen voikin sit miettiä, että Ferrari vai Lamborghini. Vai joku nolo tavisbemari. Valintaa helpottaa se, että mihinkään ei ole varaa. Eikä sen puoleen mitenkään mielenkiintoakaan. En taida edes valittaa niistä tyypillisistäkään asioista, duunin lisääntyneestä paineesta, ystävyyssuhteiden kuihtumisista yms. Jos vaikka keskittyisin tuohon ylläolevaan kulttuurintuotantoon ja toivon, että siitä syntyy jotain josta on iloa muillekin.

Pandapallo ja muita tuloksia termodynamiikasta

pandaball

Pandapallo © Pandafix.org

Tulipa eräs päivä netissä vastaan tuo viereinen kuva pienestä palloutuneesta pandasta. Panda koettaa varmaan pitää itsensä lämpimänä.

Pandapallolla voi selittää muutamia termodynamiikan perusjuttuja (melkeen) ilman kaavoja. Useat fysiikan ilmiöt ja lait riippuvat tilavuudesta tai massasta. Ihmisten ja eläimien soluissa muodostuu lämpöä tasaista tahtia ja tuotetun lämmön kokonaismäärä riippuu siis solujen määrästä eli niiden viemästä tilavuudesta. Toiset ilmiöt ja lait taas riippuvat esineen tai asian pinta-alasta. Esimerkkinä vaikka lämmön johtuminen tai vaatteiden kuivuminen. Vaatteet ripustetaan kuivumaan siten, että ne ovat mahdollisimman levällään jolloin vesi pääsee haihtumaan nopeimmin. Samoin lämmön johtuminen kylmempään riippuu siitä kuinka suuri ala on kosketuksissa kylmemmän ilman kanssa (all other things being equal jne). Pienen kylmissään olevan pandan kannattaa siis pienentää pinta-alaansa, jotta lämmön karkaaminen vähenisi. Pandan kannattaa tosiaan käpertyä palloksi, jos haluaa minimoida pinta-alansa. Pallolla on tilavuuteensa nähden pienin pinta-ala. Tämä on melkein intuitiivisesti selvää, mutta voi laskea, että jos panda käpertyisi vaikka pandakuutioksi niin pinta-ala olisi noin 20% suurempi (jätetään harjoituslaskuksi lukijalle).

Pandapallon avulla voidaan johtaa eräs termodynamiikan keskeinen skaalautuvuuslaki. Pallon tilavuus on 4/3 π r3, missä r on pallon säde. Pallon pinta-ala on puolestaan 4 π r2. Oletetaan, että pallo tuottaa lämpöä tasaisesti ja sitä johtuu pallon ulkopuolelle pallon pinta-alaan verrannollinen määrä. Lämpöteho on verrannollinen säteen kuutioon, mutta lämpöhukka säteen neliöön. Lämpötehon suhde lämpöhukkaan on siis suoraan verrannollinen pallon säteeseen (r3/r2 = r). Tämä tarkoittaa sitä, että mitä suurempi jokin massa on sitä hitaammin se yleensä kylmenee.  Tuloksesta seuraa muun muassa, että arktisten eläinlajien tulee olla fyysisesti suuria, jotta ne menestyisivät eivätkä jäätyisi. Näin myös on havaintojen perusteella (lisää siitä täällä). Eläimen ei tarvitse olla mikään iso karvainen mammutti, mutta varmasti se auttaa lämpötaloudessa. Pienemmät eläimet joutuvat kikkailemaan, että pysyisivät lämpimänä. Pingviinit joutuvat talvehtimaan kokoontuneina isoihin tiiviisiin laumoihin (also known as huddle cluster).

Ylläoleva skaalautuvuuslaki on hämmentävän yleinen tulos ja se näkyy melkein kaikessa termodynamiikassa. Maa, Kuu ja muut taivaankappaleet ovat isoja ja niiden ytimet hyvin lämpimiä, mutta kuitenkin ne ovat miljardien vuosien kuluessa kylmenneet suhteellisen hitaasti. Suurilla kappaleilla pinta-ala ei ole riittävän suuri, jotta lämpö karkaisi nopeasti avaruuteen ja kivisillä taivaankappaleilla joidenkin kivilajien pieni radioaktiivisuus lisää myös hitaasti lämpötilaa. Isoissa kerrostaloissa lämpöä karkaa ulos vähemmän per asuinpinta-ala kuin pienessä puisessa tönössä, joten lämmityskustannukset per neliö ovat pienemmät. Isot fuusioreaktorit ovat parempia kuin pienet fuusioreaktorit, koska häviöt ovat pienempiä suhteessa lämpöydinreaktioiden lämpötehoon. Esimerkkejä voi löytää vaikka millä mitalla. Isompi ei ole aina kauniimpaa, mutta usein ainakin lämpimämpää.

Käytäntö

Tässä vielä tää tausta tälle Japanin duunille. Kertauksen vuoksi.

Siis tämä research associate paikka ei ollut se mitä hain ensisijaisesti. 90% mun hakemuksista oli Euroopan yliopistojen tiedekuntapaikkoihin. Suomessahan nyt huomattavasti mua kokeneemmat tutut tutkijat eivät ole saaneet pysyviä professuureja, joten olisi aivan liian optimista hakea vain sellaisia. Mutta Euroopan julkisen sektorin finanssit ja työllisyys ovat tietenkin tällä hetkellä huonot, joten mitään tarjouksia Euroopasta ei ole tullut. Ja täytyy tietenkin sanoa, että jos joutuu meren yli meneen kalaan niin sitten mielummin sinne Japaniin kuin vaikka Jenkkilään. Japani on kaunis maa ja hiukan on tullut jo opiskeltua kieltä ja kulttuuria. Ja tietenkin miekankäyttöä.

Tarjous tuli perustutkimusta tekevästä laitoksesta, joten siellä saa keskittyä tieteen tekemiseen 100%. Koska tämä on se mitä haluan tehdä loppuikäni niin tämä on tarjous, josta on vaikea kieltäytyä.

Japani on kaukana Suomesta viivottimella mitaten, totta, mutta ei tämä baijerilainen pikkukaupunkikaan tunnu kovin kotoisalta vaikka on 6000 km lähempänä. Tokiossa lienee paljon enemmän mahdollisuuksia meille molemmille sekä tieteiden että taiteiden saralla. Suomalaisiakin asuu siellä satoja. Täällä Regiksessä muutama. Ja Suomessa mua nähdään jatkossakin pari kertaa vuodessa niin kuin tähänkin asti. T:llä on vähän enemmän vapausasteita. Aikataulut on tosin jatkossa mietittävä ajan säästämiseksi ja jetlagin huomioon ottaen. Japani on sanoisko maahanmuuttokriittinen maa, mutta eri tavalla kuin Suomi. Japanista on vaikea saada pysyvää oleskelulupaa, joten joudutaan tulemaan sieltä takaisinkin jossain kohtaa. Viimestään viiden vuoden päästä. Hoitakaa siis sillä aikaa Euroopan finanssit kuntoon, että löytyis jotain hommaa tältä puolelta palloa, kiitos. Siihen asti täytyy tehä tää työnhaku vähän kuin keskiaikaiseen tyyliin eli etsiä jostain maasta joku tieteitä ja taiteita suojeleva professoris-ruhtinas, jonka hovissa luuhata vähän aikaa.

Fukushima näkyy lähinnä palkassa sillä sitä on alennettu jälleenrakennuksen takia. Tokion säteilytasot ovat noin puolet säteilyturvakeskuksen mittaamasta taustasäteilytasosta Etelä-Suomessa, joten se ei liene ongelma.

Joten eiköhän tästä hyvä tule, jos mun pää vaan kestää stressitason nousun. Mut oikeasti jo se, että tietää tulevaisuuden edes vuoden-kahden päähän pitää stressin paljon alempana kuin tää löysässä hirressä kiikkuminen parin kuukauden sopimuksilla. Tänään proffa taas iloisena ilmotti, että granttihakemus oli mennyt läpi ja pari kuukautta enemmän hommaa tiedossa taas täällä, jee.

No joo, seuraava blogaus jostain ihan muusta kuin näistä työkuvioista.