Photos : Tokyo, Zao, Gunma

"Wind wind ramen"

”Tuuli tuuli raamen”

"FamilyMarket - booze and tobacco"

”Perhemarketti – viinaa ja tupakkaa”

Prof. G järkkäsi pienen työpajan Yamagatan Zaossa lokakuun alussa ja menin sinne esittelemään tuoreita tuloksia. T. oli myös mukana ja ulkoiluaktiviteeteille oli varattu yksi päivä. Esitykseni sai lämpimän vastaanoton, mutta kysyttiin myös, että onko teoriaa testattu kokeissa. Piti vaan sanoa, että oottakaa vielä hetki please stand by. Zaon kylässä oli aika hiljaista kun talvisesonki ei ollut vielä alkanut. Vaikka japanilaiset arvostavat syksyn värejä talven hiihtokausi tuo täälläkin suurimman osan tuloista ja loppu aika on hiljaiseloa.

Lähtöpäivän aamu oli vähän jännittävä koska taifuuni oli saapunut ja piiskasi taivaalta kunnolla vettä. Onneksi vain jotkut junalinjat olivat sulki, myöhästymisiä oli vähän ja luotijuna saapui Yamagataan minuutilleen aikataulussaan. Toiset eivät olleet ihan niin onnekkaita ja Nagoyasta tulevat joutuivat perumaan keikan koska maanvyöry sulki heidän linjansa. Vaikka Japanin eteläiset osat saavat taifuuneista usein kovan hyökytyksen Tokio on kuitenkin jo niin paljon pohjoisemmassa, että myrskyt menettävät pahimman voimansa kylmempien vesien päällä ja saapuvat näille nurkille yleensä kovan syysmyrskyn tuntuisina. Joten siitä ei tarvi ressaa siellä Suomessa.

Fysiikan nobelit jaettiin työpajan aikana ja kemuissa kerrottiin illalla asiaan liittyviä anekdootteja ja esiteltiin omat veikkaukset. Minkälaista on sitten hyvä fysiikka? Merkittävät sovellukset vai ajatusrakenteita ja paradigmoja muuttava teoria? Toisin kuin yleensä ajatellaan en ole nörtti vaan onneton romantikko, joten antaisin parhaat palkinnot eleganteimmille, kauneimmille ja ymmärrystä lisääville teorioille. Prof. G:n mielestä tämä on vain turhaa haihattelua ja hänen suhtautumisensa oli enemmän pragmaattisempi eli vähän kuten Mermin asian kiteytti ”shut up and calculate”. Kaikkien mielestä palkinto meni toki oikeaan osoitteeseen. Junasta jäänyt Nagoyan jengi pääsikin ehkä bileisiin.

Fysiikan lomassa käytiin Zao tulivuorella vaeltamassa kraaterijärven ympäri prof. G oppaana. Hilpeä retkikuntamme pääsi rikinkatkuiselta vuorelta ilman suurempia kommervenkkeja vaikka oppaamme unohti mainita, että lenkki menee periaatteessa suljetulla alueella. Illalla lihaksia pystyi vähän murentamaan kuumissa kylvyissä. Vähän myöhemmin luimme uutisista, että herätimme näköjään nukkuvan pedon, koska seuraavana päivänä Zao jyrähti ja vuorella rekisteröitiin maanjäristyksiä ja mahdollisesti magman liikkeiden aiheuttamaa värinää. Kraaterijärvi vaihtoi hetkeksi väriään valkoiseksi. Viimeksi näin on tapahtunut pienen purkauksen yhteydessä vuonna 1940.

Zaon jälkeen Gunmassa oli vielä yksi kahden päivän pituinen tutkimuslaitoksen sisäinen kokous. Ohjelma oli jostain syystä laitettu niin tiukaksi, että ei ollut oikein aikaa laittaa nokkaa ulos pimeästä konferenssisalista vaikka ulkona oli hieno keli ja mukavan näköiset vuoret. Piti poiketa tavoistani ja herätä aamulla kukon laulun aikaan niin pääsin vähän juokseen poluilla. 14 km lenkin ja 700 m nousujen jälkeen jaksaa kummasti keskittyä huonoihinkin puheisiin.

Autumn colours in Zao, in Japanese it's kōyō ( 紅葉 ) crimson coloured leaves

Ruska Zaossa – japaniksi kōyō ( 紅葉 ) eli verenpunaiset lehdet.

Okama crater lake in Zao also called 5-color pond 五色沼

Okama kraaterijärvi.

Our fellowship of the condensed matter physics at the rim of Okama crater. The wall is overhanging.

Hilpeä saattueemme kraaterin reunalla. Reuna killuu tyhjän päällä. Prof. G, T., Joe, N.-san.

Okama crater lake in Mt Zao volcano at 1550 m altitude

Okama kraaterijärvi Zao tulivuorella 1550 m korkeudessa – panorama

Post-hike onsen.

Vaelluksen jälkeen kuumassa kylvyssä. Parasta. Yleinen kylpylä Zaon keskustassa maksoi muutaman rovon (200 jeniä).

Early morning trail run in Gunma.

Juoksulenkki vuorilla Gunmassa varhain aamulla.

Autumn colours in Zao  early October

Syksyn värejä vuorilla Zaossa, lokakuun alku

Linnansaari

Huomasin, että kesä on loppumassa ja mun kesälomasaldo oli vielä plussan puolella. Deadline kesäloman käytölle syyskuun loppu (vuosiloma on täällä erikseen). Otin keskellä viikkoa päivän lomaa ja ehdotin T:lle, että mennäänkö vaikka katsoon merta. T bongasi kartasta Miuran niemimaan kärjestä Jōgashiman (城ヶ島) eli Linnansaaren. Sinne ei ole pitkä matka, mutta koska nopeaa junalinjaa ei ole matkaan meni Nerimasta noin kolme tuntia junissa ja bussissa.

Mutta oli kyllä sen arvoista. Kaunis saaris ja rannat vulkaanista kiveä. Matalikot olivat täynnä kaikkea meren elävää: kummallisia kaloja, kotiloita, rapuja ja merivuokkoja. Haukat partioivat taivaalla kuten aina. Saari on ehkä saanut nimensä eteläpuolen muurimaisista jyrkistä rantakallioista tai ehkä saarella on joskus ollut joku linna, ei tiedä..

Jōgashiman jrantakalliot

Jōgashiman rantakalliot

Paikan erikoisruoka oli maguro, tonnikalamutta laittoivatkin kaikki mestat kiinni kun tultiin auringon laskiessa pois rannalta. Eräs kaffilanpitäjä innostui puhumaan kanssamme. Kyseli minkälaista on Suomessa ja näytti meille (ehkä itsetehtyä) listaa sadasta maailman parhaasta elokuvasta. Meni joskus vähän arvauksen puolelle japanilaisten nimien lukeminen ja tulkinta, mutta sijalla 10. oli Kaurismäen Tulitikkutehtaan tyttö (マッチ工場の少女). Bussimme tuli ja jouduimme hyvästelemään sedän. Pikkasen harmitti kun ei vielä osata jutella kovin korkealentoisesti japanilaisten kanssa.

Majakki

Majakki

Eteläranta

Eteläranta

Tänään 3.10. on kesän viimeinen päivä. ”Voimakas matalan alue” (lue : taifuuni) puskee lämmintä ilmaa etelästä. +31C ja lafkan uima-allas oli käytössä ulkona. Mutta ilo loppunee lyhyeen. Tämä taifuuni #18 Phanfone näyttää saavuttavan Tokion 3 päivän päästä. Ennusteissa se on voimakkain tänä vuonna Tokion suunnalla ja juuri sinä päivänä pitäisi matkustaa Yamagataan. Toivottavasti junat kulkevat.

Dallailin kampuksella eilen ja hain tulosteita printteriltä kun huomasin pihalla jotain häppeninkiä. Vakavailmeistä tutkijaporukkaa ja johtoporrasta oli paljon koolla. Liityin joukkoon. Osoittautui, että kyseessä oli muistotilaisuus lafkan eläimille jotka olivat tieteen takia joutuneet uhratuiksi. Puheita pidettiin, kumarrettiin, hetken hiljaisuus. Muistomerkille kannettiin kukkapuskia, kaksi hedelmävatia ja tietenkin lasi vettä. Kukin sai vuorollaan viedä ruusun ja sitten kaikki hajaantuivat tahoilleen.

Ontaken-sanin katastrofin takia Naturessa ehdotetaan muutamaa parannusta turvajärjestelmiin. Yksi näistä on varhainen varoitusjärjestelmä joka laittaa automaattisesti lähistöllä oleviin luureihin viestin kun purkaus näyttää todennäköiseltä. Tämänkaltainen järjestelmä on jo maanjäristysten kohdalla. Ympäri Japania oleva mittariverkosto rekisteröi järistysten P-aallot ja joskus tieto lähenevästä järistyksestä ehtii luuriin jopa ennen kuin aalto ehtii kohdalle. Valitettavasti varoitusjärjestelmät eivät aina takaa turvallisuutta. Ontake-sanin kohdalla purkautumisesta kielivä maan värinä alkoi vasta 11 minuuttia ennen räjähdystä. Siinä ajassa ei kerkeä vuorelta alas, mutta ehkä ihmishenkiä olisi säästynyt.

Tällästä tällä kertaa.

Ontake-san

Tulivuori Ontake-sanin purkauksen uhriluku näyttää nousevan päälle kolmenkymmenen. Kyseessä oli laavan höyrystämän pohjaveden räjähdyksenomainen purkaus, joka lennätti tulivuoren laen ilmaan kuin korkin pullosta. Satelliittikuvissa näkyy, että uusi kraateri on muodostunut vuorelle. Tämä on ensimmäinen kerta yli 20 vuoteen kun tulivuoren purkaus on suoraan vaatinut uhreja Japanissa. Huonoa onnea oli se, että kelit olivat hyvät retkeilylle, oli keskipäivä eikä tulivuori antanut seismologeille mitään etukäteisvaroitusta. Ainoa onni onnettomuudessa oli se, että kyseessä ei ollut magman suora purkaus. Siinä tapauksessa purkauspilven alle joutuneet kännykällä tapahtuman dokumentoineet henkilöt olisivat kaikki vain palaneet karralle. Purkauskaasut eivät tämän takia olleet myöskään tolkuttoman myrkyllisiä. Islannissa purkautuu tällä hetkellä tulivuori, jonka purkauskaasut sisältävät niin paljon rikkiä että yksikin henkäys tappaa.

Japanissa tulivuoria riittää. Pekästään Honshulla on 47 enemmän tai vähemmän aktiivista tulivuorta. Näitä kaikkia tarkkaillaan jatkuvasti ja jos jotain merkillistä ilmenee seismografeissa niin vuori laitetaan sulki. Mutta aina vuori ei ilmoita purkautumisaikeistaan. Töissä sensei muisti mainita, että Fuji on vanhoissa ennen vuotta 1707 tehdyissä piirroskuvissa vähän symmetrisempi kuin tällä hetkellä. Vuoden 1707 purkaus teki spontaanin symmetriarikon vuorelle. Tämän jälkeen Fuji on pysynyt suhteellisen rauhallisena. Vuonna 2011 oli aika kova 6.2 Richterin järistys vuoren alla, mutta mitään purkausta ei tapahtunut.

Ontake-sanin purkaus ei ole ainoa tälle vuodelle sattunut katastrofi. Kesällä rankkasateiden irrottama maanvyöry jyräsi asuinalueen tasaksi Hiroshimassa ja yli 70 menetti henkensä.

Mekin saatii taas pieni muistutus siitä, ettei asuta enää kuin Strömsössä kun Tokion alueella koettiin reilu viikko sitten voimakkain maanjäristys sitten vuoden 2011 Sendain maanjäristyksen. Meillä ei onneksi mennyt kuin pöytä nurin kotona, mutta T. oli vähän paniikissa. Ollaan muutettu 1. kerroksesta 3. kerrokseen, joten järistykset tuntuvat paljon kovemmilta. Tämä episodi tosin osoitti, että ei osata vielä käyttäytyä oikein järistyksen sattuessa. Selkärangassa ei ole, että ulos ei kannata rynnätä järistyksen aikana, joka voi kestää useita minuutteja. Olin järistyksen aikana töissä ja Rikenin päärakennus tuntuu olevan jotenkin vaimennettu, koska aika pehmeeltä tuntui reilu viikko sitten. Kollega oli Sendaissa 5. kerroksessa kun suurjäristys iski 2011 ja oli jo varma, että nyt tuli noutaja. Voin vain kuvitella.

Ehkä tämä rauhaton luonto on jopa aiheuttanut pienen filosofisen eron Japanin ja Euroopan välille. Sanotaan, että länsimaissa tiede eteni koska haluttiin valjastaa luonto, mutta Japanissa haluttiin pikemminkin elää luonnon kanssa sopusoinnussa. Luonto muuttuu ja mullistuu täällä, sille ei voi mitään. Kaikkea ei voi kontrolloida. Eli tämä shōganai asenne, eli minkä sille mahtaa. Ainoa keino on elää luonnonvoimien kanssa ja ymmärtää myötätuntoisesti, että ontake-sanit voi käydä kelle vaan.

Kuu ilman jumalia

Japanilaisessa kalenterissa lokakuu tunnetaan nimeltä kannazuki (神無月), sananmukaisesti käännettynä kuu ilman jumalia/kameja/henkiä. Henget ovat tällöin kuulemma matkalla ja kokoontuneet Izumo Taisha pyhättöön Japaninmeren rannalle päättämään seuraavan vuoden tapahtumista. Muissa shinto-pyhätöissä on kuulemma tällöin vähän kuin lappu luukulla, että palaan pian, jättäkää viesti, luen kun ehin.

Henkien lisäksi me ollaan poissa, melkein koko kuu. Ensin Zaoon (taas), sitten Gunmaan ja lopulta kuun lopussa Sevillaan. Mitähän kivaa Sevillassa on. Parturi? Ja Francisco Guerrero.

Tulivuori Ontake-san ryhtyikin yllättäen purkautumaan. Vuori on toiseksi korkein Japanin tulivuorista ja 200 km Tokiosta länteen. 3 on hautautunut tuhkaan, 8 on loukkaantunut ja 200 retkeilijää on kuulemma jumissa refugessa. Retkeilijöiden videokuva vuoren rinteiltä on aika hurjaa katseltavaa. Twitterissä liikkuu myös kuva, joka on otettu Ontake-sanin huipulla 1 minuutti ennen räjähdyksenomaista purkausta. Valitettavasti. Niin, tämä voi tapahtua lähes mille Japanin tulivuorelle tahansa, myös Fujille. Kaikkia purkauksia ei voi ennustaa.

Syyspäiväntasaus oli lomapäivä ja ajateltiin mennä juoksulenkille keisarin palatsin ympäri. Klassinen 5 km reitti. Oli vaan vähän fail kun aurinko ehtikin mailleen (vähä hidas lähtö), sento (kylpylä) olikin loman takia sulki ja päädyttiin syömään roskasushia ja juomaan olutta.

Suomesta kantautui ikäviä uutisia, että varastoituja tärkeitä tavaroita oli mennyt särki ja sen takia täällä on suru. Erilaisia evakuaatiotoimenpiteitä lopuille on suunnitteilla.

Nyt kun 2. vuosi on menossa alkaa jo vertailemaan tapahtumia vuoden takaa. Esim. tähän aikaan vuodesta oli viime vuonna vielä tukahduttavan kuumaa ja taifuuneja, nyt on vain suhteellisen vilpo. Kaskaat (semit) ovat enimmäkseen hiljentyneet ja halloween-krääsä on jo pari viikkoa sitten roudattu esille.

Chausu-daken Torii-portti.

Chausu-daken Torii-portti.

Tämän korkkaan ens viikolla...

Tämän korkkaan ens viikolla…

Dösäri. Jengi kantaa omat tuolinsa pysäkeille

Dösäri. Jengi kantaa omat tuolinsa pysäkeille

Hard physics needs a hard hat.

Hard physics needs a hard hat.

Nasu

(Ei se possu – Nasu on tulivuori ja kuumat lähteet Japanissa noin 150 km Tokiosta pohjoiseen.)

Oli taas tuollainen fyysikoiden kokoontumisajo torstaina-lauantaina. Tarkoituksena oli puhua fysiikkaa sekä konfesalissa että rikinhajuisissa kuumissa lähteissä – ja siinä sivussa harrastaa jotain sijaistoimintoja. The same procedure as always. Professorissenseit olivat taitavasti varmistaneet sponssauksen konfepaikan varaukseen, mutta omasta budjetista piti pulittaa matkat ja majoitukset. Oli todella hyödyllinen keikka ja Sendain yliopiston jatko-opiskelijan kanssa päästiin eteenpäin kokeiden suunnittelussa. Hän näytti vähän suttuisia elektronimikroskooppikuvia uusista sampleista, mutta ne näyttivät lupaavilta. Yksi iltapäivä oli pyhitetty kulttuuriaktiviteeteille. Jotkut menivät rentoutumaan läheiselle lammelle ja narrasivat istutettuja kaloja. Laittoivat syötiksi ikuraa ja kiskoivat sitten kolmisenkymmentä vonkaletta ylös. Mä valitsin sen sijaan vuorilenkin Nasuun kuuluville tulivuorille Asahi-dake (朝日岳 – aamuauringon vuori, 1896 m) ja Chausu-dake (茶臼岳 – teemyllyvuori, 1915 m). Ylhäällä oli hienot näkymät, rikinkatkuisia höyryjä ja aika tuima tuuli. Alkaa syksy jo väijymään kulman takana. Olin tullut alas vuorelta ja hölkkäsin tietä alas hotellille päin illan jo alkaessa hämärtyä kun hilpeät kalastajat pysähtyivät pikkubussin kanssa kohdalle ja kysyivät nauraen, että kelpaisko kyyti kun näytin vähän väsyltä. Aattelin, että no jos tän kerran nyt sit kun kerran aurinko on menossa mailleen. 20 km riittänee yhdelle päivälle.

Tulivuori päästää vähän painetta.

Mt. Chausu höyryää.

Olen kehittänyt jo tietyt tavat näiden trailrunningujen kanssa. Sanoisinko jopa että japanilaisen katan. Sääntö nro 1 : juostaan täysillä mutta intervallein ja suhteellisen kevyillä kengillä, ei vaelluskenkiä. Kepit eivät ole välttämättömiä, mutta auttavat ehkä pikkasen jyrkällä polulla. Varaan 0.5 l nestettä per tunti. Nro 2 : kävellään jos lähistöllä on jyrkkää pudotusta tai alusta on kivikkoinen. Nro 3 : ei juosta alamäkeen, paitsi jos jyrkkyys on hyvin loiva. Alamäkeen juoksemisella kunto ei parane, vauhti kasvaa äkkiä liian kovaksi ja pysähtyminen on vaikeata. Lihaskrapula eli DOMS on taattu. Kello ja gps kannattaa pysäyttää jo huipulla ettei tule turhia houkutuksia. Jos köysirata löytyy niin alas vaan kaapelilla. Ei ole noloa. Tällä reseptillä välttää hyvin nyrjähtäneet nilkat ja kivi-ihottuman eikä jaksu lopu ennen iltaa. Huom. vaikka legendan mukaan Fuji-san on täynnä juoma-automaageja näillä vähemmän turisteimmilla vuorilla niitä ei löydy parkkipaikan jälkeen. Omat pullot mukaan.

Menomatka.

Menomatka.

Jizot vahtivat reittiä.

Jizot toivottavat tervetulleeksi tulivuorelle.

Mt. Asahi

Vähän ruosteisen värinen Mt. Asahi.

Mt. Chausu

Mt. Chausun huipulla.

Sattumia

Pari viikkoa muuton jälkeen Nerima vaikuttaa fänsiltä. Palvelut ovat paljon paremmat kuin Wakossa. Mehän asuttiin Wakossa vain karvan verran Tokion susirajan (Tokyo Gaikan Expressway) sisäpuolella.

Käytiin Kamakurassa uimassa. Merivesi 28°C ja isot mukavat aallot. Valitettavasti merenlahti oli, hämmentävää kyllä, tosi roskainen. Uiminen virkistää kuitenkin kovasti kun viime viikolla oli 38°C ja kosteus 67% eli tuntuu 60°C. Haukat liitelivät rannan yllä ja koettivat tuttuun tapaan näpistää ruokaa rantalomalaisilta. Tein paluumatkalla junassa kanji-harjoituksia luurillani. Vieressä istuva vanha leidi huomasi näperrykseni ja alkoi innostuneesti opettamaan merkkien lausuntatapoja. Seurasi vartin verran japanin opetusta ruuhkajunassa Shōnan-Shinjuku linjalla. Jostain syystä hän luuli meitä arabeiksi. Shinjukussa sensein täytyi valitettavasti lähteä junasta. Kiitin ja kumarsin. Me jatkoimme Ikebukuron ja Heiwadain kautta kotiin.

Seuraava manuska tuli duunissa valmiiksi, mutta pidän sitä vielä pöytälaatikossa jos vaikka kokeilijat saisivat mitattua käsiksessä esitetyn ilmiön. He kokeilivat jo kerran, mutta samplet epäonnistuivat eivätkä he saaneet mitään signaalia irti niistä.

Käytiinpä vaihteeksi taas bhutanilaisessa ravintolassa. Chilisyyden aste oli laskenut useampia pykäliä sitten viime kerran. Kotitekoinen ginger-ale oli erinomaista, mutta emadatsi ehkä jopa pikkasen liian vähächilinen (!) Kenties chilien tujuus vähän vaihtelee. Jälkiruuaksi dragon rommia. Gochisousama deshita.

Labraan tuli uusi postdoc Delftistä, taiwanilainen kaveri. Hänellä oli jatko-opinnoissa sama proffa kuin mulla postdogena. Piirit, pienuus etc. Meillä oli eilen tervetuliaisjuhla ja labra oli täynnä väkeä. A. B. teki hyvää nasi gorengia ja A.-san paistoi erinomaista tonnikalaa. Sensei kertoi kuinka hänen oma aikidosensei oli aluksi tehnyt pitkän uran eräässä järjestössä joka tunnetaan nykyisin mm. katkaistuista sormista. Filosofiat ovat kuulemma asia erikseen; nämä budolajit ovat kehittyneet taidosta saada porukkaa nopeesti hengiltä. Korkkattiin labran nurkassa lojunut pönttö umeshua, joka on ollut kolmisen kuukautta tekeytymässä. Maku oli jo hyvä, mutta pikkasen sais vielä luumut muhia. Uusi postdoc soitti Delftiin ja puhui tyttöystävänsä kanssa, joka asuu vielä Oosterstraatilla. Pyydettiin häntä moikkaamaan Oude Delftiä puolestamme. Join P:n tarjoamaa slovakialaista pontikkaa baijerilaisesta snapsilaisista. Ranskalainen M. selitti uimisen saloja. Hän on uinut kilpailutasolla nuorempana. Kun kello lähestyi puoltayötä vain ulkkarit kemuttivat enää.

Terveyskremppa näyttää loppuneen. Kaikkea mahdollista kokeiltiin, mutta trikin näytti lopulta tekevän antiviraali lääke. Kaikesta päätellen kyseessä on siis neurohakuisen viiruksen aiheuttama krooninen tulehdus. Tässä episodissa meni tällä erää sitten melkeen 5 kuukautta. Olo on lähes euforinen kun ei ole enää koko ajan pahoinvointia. Tänäinen krapulakin tuntuu siihen verrattuna mukavalta olotilalta. Pieni lievä huimaus on vielä jäljellä, mutta kokemuksesta se menee kohta ohi vestibulaaritreenillä. Alkoi vähän huolettaa kun kokeissa näkyi systeemisiä ongelmia kuten proteiinia siellä missä sitä ei saisi olla, komplementin vaje yms. Neurohakuiset viirukset ovat hyvin yleisiä koska ne ovat kehittyneet väistämään ihmisen immuunijärjestelmän. Melkein kaikilla ihmisillä on ainakin joku latenttina elimistössä. Niillä on potentiaalia aiheuttaa kaikkea mahdollista rokoista aivokuumeeseen ja kasvaimiin. Ne on ajateltu olevan komponenttina myös monessa huonosti ymmärretyssä kroonisessa sairaudessa (lupus/CFS/Alzheimer/MS/bipolaari yms.) Yleensä nämä virukset pysyvät tosin uinumassa eivätkä aiheuta mitään pahoja ongelmia. Syitä aktivoitumiseen ei tunneta ja näitä viiruksia ei voi nitistää lopullisesti latenssiominaisuuden takia. Antiviraalit vähentävät viiruksen aktiviteettia sen ajan kun niitä käyttää. Ongelma on, että niitä ei voi käyttää tarpeen mukaan kuin kipulääkkeitä. Oireet merkitsevät sitä, että vauriota on jo syntynyt. Ei ole pointtia sulkea tallin ovea enää jos hevonen on jo karannut. Lekuri sanoi, että Japanin sairausvakuutus ei korvaa näitä, koska ne toimivat toisinaan, joskus eivät. Kukaan ei tiedä miksi, eivätkä ne ole sen takia saaneet virallista hyväksyntää. Sama ongelma on mm. CFS:n kohdalla. Hän neuvoi hankkimaan lääkkeet Hong Kongista tai Intiassa. Kirjoitan tämän siis vinkkinä niille jotka ovat joskus saaneet Ménièren diagnoosin. Antiviraalit (plus ehkä antihistamiini) saattavat toimia. En ole tietenkään ensimmäinen kun on huomannut tämän, eivätkä antiviraalit välttämättä toimi, koska Ménière on vähän mystinen juttu ja luultavasti kokoelma erilaisia sairauksia. Antiviraalien sivuvaikutukset ovat yleensä aika vähäisiä (itse en huomannut mitään), joten yrittämisestä ei laiteta.

Lyhyesti

Muutto tänä viikonloppuna. Muutetaan Tokion maneesiin (Nerimaan 練馬).

Nyt se sit tapahtui. Muutin päässäni eurot jeneiksi (enkä toisin päin) ruuan hintoja verratessani.

R. Williams sitten meni. Muistutus millainen krooninen heavenhell bipolaarisuus on. Täytyypä katsoa Awakenings uudestaan.

Kelit jatkuvat kuumina ja kosteina. Eilen 100% ilmankosteus.

Näinä päivinä Japanissa vietetään Obon matsuria, buddhalaista juhlaa jossa edesmenneitä kutsutaan takaisin hetkeksi kotiin käymään ja johdatetaan sitten takaisin – mereen. Jäi hieman auki se, että eikö ne edesmenneet olekaan uudestisyntyneet jos kyseessä on kerran buddhalainen kemu. Mutta näyttää siltä, että tapa on alun perin kungfutselainen. T:n blogissa lyhyt hyvä video asiasta. Käytännössä Tokio on aika autio kun popula menee kotiseuduilleen juhlimaan. Eilen Shibuya oli lähes spooky kun japanilaiset näyttivät muuttuneen länsimaisiksi turisteiksi.

Huonekaluja ollaan ostamassa kun melkeen kaikki jäi meren toiselle puolelle viime vuonna. Aiotaan kuitenkin pitää suhteellisen simppelinä. Ensimmäistä kertaa elämässä huomaan ostaneeni jääkaapin.

Rikenin uima-allas on ollu ahkerassa käytössä. 0.5-1.5 km uintia piristää kummasti näissä helteissä. Onneksi enää pari kuukautta kesää jäljellä. :)

Yamagata

Yksi homma tuli duunissa valmiiksi ja uppasin manuskan preprint-serveriin. Viime viikonloppuna oli sitten alan pieni työpaja Yamagatassa ja siellä oli porukkaa meiltä ja Sendaista. Kyllä joo, viikonloppu ei ole täällä mikään syy pinnata tälläisistä duuneista, mutta saa sitä sentään vähän tutustua lähiseutuun tieteen lomassa. Kävin pitämässä puheeni ja sitten kun miitti oli ohi liuettiin T:n kanssa lähitulivuorille, Zao Onseniin. Liukeneminen on ehkä osuva ilmaisu, koska tällä alueella on Honshun aktiivisimmat tulivuoret ja kuumat lähteet pulputtavat vettä jonka pH on tuollaiset 1.4 . Sulfaatteja on pari grammaa litrassa, joten paikassa leijuu paksu tulikiven katku ja ei tietenkään ole mitään tautia (paitsi M) mitä tämä kylpyvesi ei parantaisi. Silmiin tätä kylpyvettä ei kuitenkaan kannata pirskottaa.

Hyppää kylpyyn! pH 1.4

Hyppää kylpyyn! pH 1.4

Hotellin akvaariossa oli maailman kummallisimpiin eläimiin kuuluva eläin: laatikon muotoinen yellow boxfish.

Boxikala tuijottaa.

Boxikala tuijottaa.

Itse Zao Onsenin kylä on noin 800 metrin korkeudessa ja siellä oli pikkasen viileempää kuin laaksossa, mikä oli ihan ok kun oli tuollainen 35C asteen keli. Aikaa oli vähän mutta kerettiin käymään pienellä kevyellä parin tunnin vaelluksella katsomassa Okama-kraaterijärveä. Tämä happojärvi on since 1720 kun Zao-tulivuoressa oli vähän isompi purkaus. Tulivuori on aika kirjava ja tuo järvi vaihtaa muka väriä kelin mukaan. Tästä syystä järveä sanotaan viiden värin järveksi, 五色沼.

Räätälöity kuva tulivuoresta. Keskellä Okama kraaterijärvi.

Räätälöity kuva tulivuoresta. Keskellä Okama kraaterijärvi.

Käytiin sitten vielä Yamaderassa, vuoritemppelissä, joka kuuluu tendai-buddhalaisuuteen. Tämä suuntaus on huonosti tunnettu länsimaissa. Sen keskeinen ajatus, että kaikki aistittava maailmassa on sellaisenaan dharman (Buddhan opetuksen)  ilmentymää. Elämän illuusiot syntyvät kun osa näistä havainnoista unohdetaan tai jätetään huomiotta. Tendai on sopinut myös oikein hyvin komponentiksi synkretistisiä uskontoja. Basho kuulemma teki haikujaan Yamaderassa. Paikka oli vain miedosti turistirysän oloinen.

Yamadera

Yamadera

Raha ei kasva puissa, paitsi Yamaderan vuoritemppelissä.

Raha ei kasva puissa, paitsi Yamaderan vuoritemppelissä.

Palattiin kotiin Sendain kautta ja käytiin kaivamassa 1 geokätkö shinkansen-aseman katolta. T:llä on geokätkennässä prefektuuri-haaste : 1 kätkö jokaisessa Japanin prefektuurissa. Prefektuureja on yhteensä 47. Sendai kuuluu Miyagi prefektuuriin. 35 to go.

Oikein mukava pieni kieppi provinssissa siis. Upea luonto. Yksi särkinäinen ydinvoimala on lähialueilla, minkä takia paikan turismi on vähän kärsinyt. Geiger-mittari ei Suomeen verrattuna sen enempää värähdä näillä alueilla ja näytti ehkä olevan vähän alhaisempi hintatasokin. Suosittelen siis!

Mt Nantai, kämppä ja höyryjyrä

Sadekausi on vielä kesken, mutta aika kuivaa alkaa olla jo. Kävin pari viikoa sitten juoksemassa Nikkossa Nantai-tulivuorella. Luvattiin aurinkoa, mutta tulikin juostua pilvessä. Nantai-vuori  (2486 m) on klassinen kartion muotoinen kerrostulivuori, tosin nykyisin vain marginaalisesti aktiivinen. Vaikka polku ylös on vähän vaikea ja kivinen ja ylhäällä oli näkymä pilveen tungosta riitti siitä huolimatta. Viimeiset sata korkeusmetriä kuljetaan Marsia muistuttavassa punaisessa kivikossa. Ylhäällä sai kumauttaa temppelin suurta kelloa. BONG. 2 tuntia ylös Chuzenji-järveltä huipulle (1200 korkeusmetriä) ja 1:45 alas.  Tekipä hyvää.

Summit of Mount Nantai in fog.

Nantain huippu sumussa.

runtastic2014-07-06_12_52_08

Bong.

Seuraavalla viikolla Neoguri myrsky riepotti Okinawaa ja Kyushua, mutta Tokiossa pikkasen vain lehdet kahisivat puissa ja T. pääsi kotiin Suomesta ongelmitta.

Asunto on ollut tosiaan hakusessa. Kollega vinkkasi, että heidän kerrostalokompleksissa Nerimassa pohjois-Tokiossa olisi kämppiä vapaana. Keskustelin välitystoimiston kanssa ja he näyttivät meille muutamaa kämppäkandidaattia tänään. Kauhukertomuksia ollaan kuultu tokiolaisten kämppien tasosta, mutta nämä vaikuttivat hyviltä. Tietenkin vähän pieniä ja seinät paperin ohuita niin kuin kaikki muutkit Tokion kämpät. Länsimaistyylinen työhuone, kuuden tatamin makuuhuone, keittiössä kaasuhella ja iso parveke. Ilmastointi on valmiina eli ei pelkkää reikää seinässä. Fillarilla pääsee duuniin 20 minuutissa ja vähän matkan päässä on iso Toritsu Johoku puisto. Eiköhän siitä koti tule. Tästä kämpästä ei tarvi lisäksi maksaa ns. avainrahaa eli kuukauden vuokran suuruista lahjaa omistajalle siitä syystä, että hän antaa hyvää hyvyyttään meille kämpän vuokralle. Käytiin kollegan ja hänen japanilaisen naisystävänsä luona vielä illalla vierailulla ja saatiin hyvää ruokaa ja erinomaista kotitekoista limoncelloa. Mun umeshu on vielä tekeytymässä keittiön nurkassa.

Nerimaa etualalla. Ikebukuro vasemmalla ja Shinjuku oikealla.

Nerimaa etualalla. Ikebukuro vasemmalla ja Shinjuku oikealla. Toritsu Johoku puisto keskellä.

Hyvät uutiset siinä. Muuten on ollut ns. haastavaa. Juuri kun sisäkorva näytti vähän merkkiä rauhoittumisesta heräsin eräs kaunis aamu siihen, että tuntui kuin olisi höyryjyrä käyny yöllä tasottamassa.  Jotkut ovat saaneet antiviraaleista (acyclovir) ainoan merkittävän hyödyn tähän riesaan, mutta Japanissa sitä ei ole hyväksytty hoidoksi, koska asiaan liittyvä tutkimus on kesken ja vaikeaa. Ovat siis vähän nihkeänä.

 

Kesä ny

Kesä yllätti nurkan takana. Asiaan kuuluva varustus tässä : USB-tuuletin, Otousan viuhka ja Mononoke hikipyyhe. Rikenin ilmastoinnista ei ole hirveesti apua. Se on säädetty 28 C asteeseen koska sähköö pitää säästää.

Kesä

Kesämopo

akvitania

Japani on veden maa. Vettä tulee joka paikasta, kaikissa olomuodoissa, kuumana ja kylmänä ; maalta, mereltä ja ilmasta. Parhaimmilla kuumien lähteiden alueilla tuliperäisestä maasta pursuaa satojen tuhansien tonnien edestä vettä päivässä. Vettä arvostetaan. Eri tyyppisille kylpyvesille annetaan tarkka lista mihin sairauksiin ne auttavat. Merelle on oma pyhäpäivä, 海の日, temppelin eteisessä puhdistaudutaan ensin vedellä eikä pyhään kylpyveteen saa dippaa pyyhettään. Riisipellot näkyvät lentokoneesta kaavoitettuina järvinä. 田田田田

Viime viikolla tutustuttiin vielä yhteen veden ilmentymistä, itä-Aasian monsuunina tunnettuun ilmiöön, tuttavallisesti sadekauteen. Se alkoi etuajassa, meidän ja vieraidemme riemuksi. Tunnetaan myös viidennen kuun sateena, 五月雨, nykykalenterissa kesäkuu. Mereltä tuleva kosteus kaatuu silloin päälle. Vettä on satanut kaatamalla monta päivää peräkkäin, ukkosen kanssa ja ilman. Paikat saavat epämukavan homeisen hajun ja mitään ei oikein saa kuivaksi ilman vaatteiden kuivuria ja ilmastointilaitetta. Sadekauden ennätys Japanissa näyttää olevan 8.6 metriä vettä. Vietnamilainen kollega sanoi tosin, että nyt ilman kosteus on hänelle juuri sopiva. Ja täytyy sanoa, että nämä sateet eivät ole mitään pahaa Dark Wateria suoraan syvimmästä Ringun kaivosta vaan suhteellisen lämmintä. Ei haittaa mennä vaikka lenkille sateessa. Hyvä juttu tässä on myös se, että lämpötilat ovat yhä siedettävät, mutta kun veden tulo loppuu onkin sitten vain tukalan kuumaa ja kosteaa. Ja taifuuneja.

Tänään tulikin tauko sateissa, aurinko alkoi porottamaan  ja kaupungilla pyykit ilmestyivät parvekkeille. Monsoon break.

Ei ole hyvien tapojen mukaista antaa jizojen kulkea suut kuivina, joten tässä on heille annettu mukilliset vettä.    Vesipullo myyntiautomaatista käy myös. Jizot eivät ole niin kranttuja.

Ei ole hyvien tapojen mukaista antaa jizojen kulkea suut kuivina, joten tässä heille on annettu mukilliset vettä. Vesipullo myyntiautomaatista käy myös. Jizot eivät ole niin kranttuja. Anyon-in temple. (unfortunately did not find it there)

 

Kyushu Grand Tour

Tokioon verrattuna Kyushu, eteläisin Japanin pääsaarista, on mukavan autio. Vain 13 miljoonaa asukasta koko isolla saarella eli kolmasosa suur-Tokiosta. Töissä sensei on kehunut paikkaa. Tosin samaan hengenvetoon hän sanoi ettei itse pidä koskaan lomia paitsi vähän konferenssimatkojen lomassa. Länkkäreille ei onneksi samat japanilaiset luonnonlait päde, joten pitihän siellä käydä vähän huilaamassa. Tein hommia the Golden Weekin ajan eli silloin kun kaikki muut ovat lomilla, hinnat ovat hilattu ylös ja on vaikea löytää sijaa majatalossa. Kaksi viikkoa tämän jälkeen toukokuun puolessavälissä duunissa oli mukava hiljaisempi aika, lämpötilat olivat vielä siedettävät ja sadekausi ei ollut vielä alkanut. Pakkasimme T:n kanssa reput ja karahutimme kankahalle.

Oli muuten erinomainen keikka. Oli vain 2 harmia. Kaikki piti mahduttaa viikkoon joten ei voinutkaan huilaa. Ja se toinen harmi oli mun sisäkorva joka on taas aktivoitunut niin, että suurin osa matkasta meni pahoinvoivana.

Nagasaki. Aikoinaan se oli se ainoa paikka Japanissa missä ulkomaalaiset saivat tehdä kauppaa, tosin tietenkin aluksi vaan joutomaasta tehdyltä saarelta käsin ettei pyhä maa saastuisi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tässä kaupungissa viihtyvät edelleen sulassa sovussa vieri vieressä kiinalaishenkinen keittiö (champon nuudelit), jesuiitat (”learn to love, love to learn”), australialaiset purjeveneet satamassa, buddhalaiset temppelit, Dejiman portugalilainen kauppa-asema, ja Holland slopen länsimaiset talot ja puutarhat – kaikki pohjois-Kyushun kauniiden kukkuloiden ympäröimänä. Käytiin myös paikassa, missä esiteltiin amerikkalaista ydinosaamista 69 vuotta sitten. Taktisesti homma vähän kusahti, strategisesti se oli merkityksetön ja muutenkin aivan käsittämätön teurastus, ”kerta vielä pojjaat”? Käytiin myös lähistöllä Urakamin kirkossa, jonka alkuperäinen versio meni tuolloin tasaiseksi. Koetettiin löytää japanilaisia elementtejä sieltä, mutta ei löydetty. Kyseessä oli vain biitti Eurooppaa siirrettynä Japaniin. Yksi päivä pyhitettiin eläimille Nagasaki Bioparkissa. Rapsutuksia saivat mm. kummallinen patagonialainen mara, capybara eli vesiporsio, dramaattinen lemuuri, vuohipukit ja kengurut. Ketterät oravasaimirit hyppäsivät selkään kiipeilemään. Virtahevon ammottavaan suuhun sai viskoa salaattia. Näin pitäisi kaikki eläintarhat tehdä. Ainoa miinus oli se, että paikka on kaukana Nagasakin keskustasta ja sinne pitää mennä paikallisdösällä 1.5 tuntia jurruuttaen. Majoitus oli perinteinen ja mukava tatamintuoksuinen ryokan. T. unohti huoneeseen vaatteita kun lähdettiin, mutta saimme ne kotiin kuljetettuina – silitettyinä ja siististi viikattuina.

Nagasakista otettiin shinkku Kagoshimaan. Kaupungissa on pieni tuhkaongelma since 1955. Kaupungin vieressä sijaitsee Sakurajiman tulivuori, joka on ollut enemmän tai vähemmän aktiivinen siitä asti. Tulivuori oli tosin aika rauhallinen niinä päivinä kuin olimme siellä, mutta päästelee aina silloin tällöin isoja tuhkapilviä. Kaupungin kaduilla on isoja tuhkakasoja. Vulkaanisuuden takia siellä voi kylpeä kuumissa lähteissä tai vaikka paistaa pizzan laavauunissa (ei kokeiltu ajan puutteen takia). Kylpylässä voi kokeilla vaikka rikkikylpyä, teekylpyä tai sähkökylpyä. Kyltin mukaan teekylpy kuulemma auttaa mm. korkeaan verenpaineeseen 高血圧 , krapulaan 飲酒 ja melkein mihin vaan. Jalkakylpy auttoi mukavasti 20 km tulivuorivaelluksen jälkeen. Näemmä haukkoja pitää varoo jos syö jätskiä rannalla. Voivat nappaa ruuat kädestä. Kagoshiman akvaarion edessä syötettiin kalaa pullonokkadelfiineille. Delfit naksuivat ja hyppelivät vedessä. Kuulemma myös Kagoshiman lahdelle on muuttanut muutama poddi villejä pullonokkadelfiineitä. Yksi geokätkö löytyi tulivuorelta, osittain tuhkaan hautautuneena. Kätkön vieressä oli ilman tuhkalaskuri mikä käytiin tsekkaamassa siinä kun etsimme kätköä ja tongimme paikkoja.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Sitten siirryimme nopealla laivalla Yakushiman saarelle. Kagoshima on yksi harvoista paikoista maailmassa missä liikennöi Boeing 929. Ei ole lentokone vaan jetfoil, lentokoneista lainattua tekniikkaa sovellettuna veneisiin. Yakushimaan pääsee sillä kahdessa tunnissa nopeudella ~80 km/h. Gason kulutus on korkea joten jetfoileista ei koskaan tullut isoa hittiä, mutta ne ovat nopeita ja mukavuudeltaan ykkösiä huonolla merenkäynnillä. Yakushima on hieno paratiisisaari. Korallirantoja, mangroveita, banyan puita, vuoria, laavakenttiä, vesiputouksia, alppiruusuja, kuumia lähteitä ja kilpikonnia. Tämä on se paikka mihin Miyazakin piirrofilmin Mononoke hime (Princess Mononoke tai suoraan käännettynä the Spirit Lady) tapahtumat sijoittuvat. Vuokrasin pienen kei kärryn alle. Kei kaarat ovat halpoja ja yksinkertaisia, maksimissaan 660cc moottorilla varustettuja pieniä laatikkomaisia kulkupelejä. Ei ihan mopoauto mutta ehkä kevari. Ne saavat verohelpotuksia Japanissa, koska päästöjä halutaan rajoittaa ja tilaa on vähän. Kaara olikin hyvä ja ketterä valinta saaren kapeille teille koska olimme vain muutaman päivän siellä ja bussiyhteydet ovat rajoitettuja. Joskus piti ajaa ryömimisvauhtia koska apinat ja peurat käyttivät samaa tietä. Meillä oli varattuna Inakahaman hiekkarannalla pieni huone hotellista, jota piti kaksi vanhaa rouvaa. Eivät osanneet englantia, mutta jotenkin kommunikaatio sujui japaniksi. Tarjosivat lentokalaa (トビウオ) yhtenä iltana illallisella. Nattoo jäi valitettavasti meiltä syömättä. Emme ole vieläkään integroituneet tänne niin hyvin, että pystyttäisiin syömään sitä. Rouvat valittivat tontonista (vasaran paukkeesta) kun paikka oli vähän rempassa. T katseli kaihoissaan rannalla ulapalle. Eläimiä näkyi mukavasti. Makakeja ja shika-peuroja. Yhdellä peuralla oli radiolaitteen näköinen laatikko kaulassa. Pitää ilmeisesti yhteyttä sillä emäalukseen ja odottaa ohjeita. Japanilaisista liikennemerkeistä mainittakoon tanukivaara. Tanukit peljästyvät ja jähmettyvät usein autojen valokeilassa ja jäävät auton alle.

Oli se aika vuodesta kun merikilpikonnat nousevat öisin merestä munimaan rantahiekkaan. Rannalla näkyi vain konnien tekemiä vanoja hiekassa ja kasoja mihin munat oli haudattu. Öisin rannalla kävely on kiellettyä, koska se voi häiritä munimista. Yksi yö menin terassille taskulampun kanssa mutta rannalla olikin vahti, joka sanoi että valo pois päältä. Rantavahdit itse käyttävät punaisia lamppuja jotka eivät häiritse. Valosaastetta ei saarella ole joten yöt ovat aivan pilkkopimeitä. Turisteja oli hämmentävän vähän saarella. Mutta meille sopi oikein hyvin. Tyhmä saari, sataa paljon, vähän terasseja, nopeusrajoituksetkin max 50 km/h. Kauheeta. Älkää menkö sinne. Pidetään tämä saari ihan itsellämme. :) Ihmettelimme tosiaan sitä, että japanilaiset eivät oikein halua syödä ulkona edes paratiisisaarella. Eräs vieras Englannista ihmetteli myös sitä miksi ravintoloissakin on usein erillisiä huoneita seurueille. Niissä saa olla omissa oloissaan oven takana. Proffa sanoi, että Euroopassa yleensä mennään ravintolaan näyttäytymään. Kysyin duunissa jälkeenpäin mikä on syy moiselle suljetun paikan einehtimiselle. Eräs alkuasukas sanoi vain, että ”it’s a mystery to me too”. Eli varmaan joku tapa mikä on jämähtänyt. Ja tietenkin sopusoinnussa sen kanssa, että japanilaisessa kulttuurissa arvostetaan tämänlaista nöyrää asennetta eikä haluta tuottaa häiriötä tai hämminkiä muille.

Käytiin myös kuumassa lähteessä meren rannalla rantakallioiden keskellä. Sielläkin oli aika hiljaista. Portilla oli iso boxi johon sai heittää sisäänpääsymaksun 100 jeniä (70 senttiä) ja kalliossa oli viiva josta eteenpäin kaikkeinpyhimpään ei saanut mennä kenkien kanssa. Kuumasta lähteestä pystyi vaihtamaan lennossa meriveteen. Lentokalat hyppelivät kivillä. Nopea kylpy, kuivaus auringossa ja sitten taas kaaralle eteenpäin. Oltiin myös Mononoken metsässä jossa oli jättiläiskokoisia saniaisia, huimia vesiputouksia ja ikivanhoja puita. Voisin myös vannoa, että näin muutaman kamin kolistelemassa puun kolossa. Saaren korkeat vuoret ja 6000 vuotta vanha Jōmon sugi puu jäivät ajan puutteen takia näkemättä.

Olin tsekannut etukäteen että Japanin avaruusjärjestö Jaxa oli suunnitellut vuoden viimeisen rakettilaukaisun juuri sinä päivänä kun olimme saarella. Lastina olisi Daichi-2 satelliitti, jota myös P-Korean väijymiseen käytettäneen. Mutta. Laukaisuthan ovat yleensä arpapeliä. Voi tulla joku tekninen vika, kelit voivat olla kehnoja laakiin tai sitten näkyvyys on huono. Yakushiman itärannannikolta on 20 kilometriä Tanegashiman saarelle, josta laukaisut tehdään, joten sille välille mahtuu pilvi jos toinenkin. Ajeltiin kuitenkin toiveikkaana itärannikon laavakentälle ja viritettiin katsomo. Keli oli erinomainen. Taivaalla ei ollut pilven hattaraakaan vaikka Yakushima on yleensä kuuluisa sateistaan. Vettä tulee kolme kertaa enemmän kuin Tokiossa. Kaikki meni hämmentävästi aivan nappiin ja juuri oikealla kellon lyömällä raskas H-2A kantoraketti nousi Tanegashimasta tuli pyrstön alla. Minuutin päästä saapui jyrinä. T. otti videolla kuvaa, minä katsoin kiikareilla. Raketti alkoi kaartamaan itäänpäin kiertoradan suuntaan pian nousun jälkeen ja katosi sitten lopulta utuun. Wow. Olipa vaikuttava show.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ostimme satamasta omiyaget eli tuliaissyötävät mun labraan. Arvoin ostoskärryyn mikan-hedelmällä maustettuja mochi-palloja. Otimme viimeisen jetfoilin illalla takaisin Kagoshimaan ja huiskutimme hyvästit saarelle. Vannoimme palaavamme, joskus, jotain tietä. Siinä kun katsoimme sumoa telkusta ja jetfoil ratsasti tyrskyjen yli Sakurajiman eteläkraaterissa räjähti. Katsoimme Ibusukin kohdalla sienipilveä, joka nousi vuoren ylle. Japanin ilmatieteenlaitos postasi sivuilleen tilannetiedotteen ja sanoi ilmoittavan tuhkatilanteen myöhemmin, jos aihetta ilmenee. Me räpsimme kuvia, mutta paikalliset näyttivät lähinnä vaan suhtautuvan tähän niin kuin että ilmoja on pidellyt, pitäiskö ottaa pyykit sisälle. Myöhemmin Kagoshimassa söimme sri lankalaista ruokaa päivälliseksi. Baarin puolella kaikki halusivat tarjota meille juomaa ja jutella vaikka kukaan ei oikein osannut englantia. Kun meidän japanintaidot loppuivat avuksi tulivat kännykät joihin sanottiin japaniksi lause ja vempain käänsi sen sitten englanniksi. Yleensä käännös meni aivan päin seiniä. Ei haitannut. Hilpeä baarimikko tarjosi erinomaista imo shōchua (vähän ku perunabrenkkua). Kyushu on tunnettu hyvistä shochuistaan.

Meillä oli lento seuraavana päivänä Kagoshiman lentokentältä takaisin Tokioon. Olin unohtanut että Japani on iso; se oli 1.5 tunnin lento. Oli miedosti hämmentävää nähdä kuinka lentokoneiden moottorit pöllyyttävät vulkaanista tuhkaa kentällä. Outoa oli myös kun puoliksi juotu sake-pullo haluttiin ottaa ruumaan menevästä matkatavarasta pois käsimatkatavaroihin. Okei, tehdään näin päin sitten välillä. Kukaan ei ollut kiinnostunut henkilötodistuksista tai passeista. Naritalta otettiin hidas juna Wakoon ja oltiin sitten rättiäkin väsyneimpinä kotona.

Päivän sana : chotto

Japanintunnit ovat täällä melkoista pyöritystä. Opettaja on aika hyper ja pitää kovaa vauhtia tunnilla. Ja puhkeaa joskus laulamaan. Tänään opeteltiin miten kieltäydytään kohteliaasti : sumimasen, chotto.. Eli kirjaimellisesti ”anteeksi, pikkasen..”. Käytännössä idea on, että pyyntö on ”pikkasen vaikeeta toteuttaa joten anteeksi, mutta ei kiitos”. Kun tätä ei voi sanoa suoraan annetaan vain kohteliaat sanat lauseesta, joten siis anteeksi, pikkasen. Näin! Silloin kaikki japanilaiset ymmärtävät mistä kenkä puristaa. Harjoitustehtävässä oli grumpy munkki, jonka mielestä temppelissä kaikki mahdollinen oli pikkasen vaikeeta toteuttaa.

Mentiin sitten T:n kanssa viettämään hilpeetä iltaa ja päästiin heti testaamaan opittua. Jostain syystä joitakin cocktaililistan tuotteita oli pikkasen vaikeata tehdä. Eli chotto vaan. No otetaan sitten jotain muuta. Tultiin sitten kotiin ja avasin mailin ennen nukkumaan menoa. Olin lähettänyt kirjoittamani manuskan Nagoyaan ja Englantiin yhteistyökumppaneille. Heidän kanssaan oli tarkoitus jutella siitä täällä Tokiossa ensi viikolla. Nagoyan proffa vastasi kuitenkin, että tosi hieno papru, mutta anteeksi nyt näyttää siltä, että on pikkasen vaikeata päästä paikan päälle juttelemaan meidän muiden kanssa ensi viikolla. Eli CHOTTO.

 

Fuusiokeittiö ja pönttö awamoria

Labran post-docien tervetuliaisjuhla. Fuusiokeittiö (ei fissio) ja pönttö awamoria.

IMG_20140430_185528

Italian fish risotto (made by a Dutchman), American chili bean stew, Finnish rye bread, Japanese butaman (meat buns, not shown here) and a clay pot of awamori from Okinawa.

Arki Wakossa

Labraan on tullut kolme uutta post-doccia, yksi Vietnamista Hanoista ja kaksi japanilaista. He eivät puhu niin hyvää englantia, että kommunikointi olisi helppoa. Edellinen post-doc Y-san on lähtenyt Delftiin samaan labraan missä tein ekan post-doccini. Piirit ovat pienet tällä alalla. Hän tosin lähti omien rahojen kanssa jotka sai japanilaiselta tiederahastosta. Toinen japanilaisista tekee japanilaista työpäivää. Hän on usein paikalla kun tulen yhdeksältä ja lähtee vasta myöhään mun jälkeen kun lähen yleensä puol seitsemän. Duunin ravintola on auki kahdeksaan asti ja palvelee päivällisen muodossa näitä kunnollisia työntekijöitämme.

A shrine close to Odake mountain.

A shrine close to Odake mountain.

Dead-end boulder in Mitake at the shores of Tama river.

Dead-end boulder in Mitake at the shores of  river Tama.

T. kannusti ja sain viimein tilattua uuden sähköpianon (cembalon). Edellinen kapine meni rikkinäisenä kierrätykseen Regensburgista kun lähdettiin. Tämä uusi kapine on Casion karvalakihko malli, mutta ihan hyvä äänenlaatu ja kosketintatsi. Goldberg-muunnelmat, kromaattinen fuga ja italialainen konsertto soivat. Sitten kun vielä löytäis aikaa opetella jotain ihan uutta.

Viikonloppuna oltiin T:n kanssa Tama-joen varrella ja sen yläpuolisilla kukkuloilla. Seudulta löytyi myös vähän boulderointimaastoa, mutta reittien haasteellisuutta kasvattaa se, että tuhannet boulderoijat ovat hioneet kaikki holdit liukkaiksi. Kuulemma kesäkuukausina siellä ei voi tehdä paljon mitään koska kaiken lisäksi on niin kosteaa, että sormet vaan lipsuvat. Löydettiin yksi geokätkö ja paljon outoa kasvillisuutta. Yksi paha hachi (ampiainen) meni pistämään T:tä, mutta vauriot jäivät onneksi pieniksi.

Tilukset kasvavat ja ovat ulkona nyt koko ajan. Basilikaa laitoin tulemaan ja yksi T:n chileistä kukkii jo. Vähän varhainen murrosikä.

 

Mt Ōdake trailrun

Plantaarifaskiitti hellitti reilusti etuajassa joten nyt on taas päässy vähän juokseen. Lauantaina suunnistin Tokion länsipuolella oleville vuorille kun lumet ovat jo enimmäkseen sieltä lähteneet. Keli oli lämmin max +18C ja aurinko hirvitti porotti. Traili oli jyrkkä ja pulssi meni ajoittain vähän punaselle kun on ollu taukoa. Yhteensä noin 18 km ja 1.2 km nousua. Täydellinen uupumus on erinomainen mielialan kohottaja.

Lenkin lakipiste oli Ōdake vuori  (大岳), eli käännettynä ”Iso huippu”. Tuo ’Ō’ lausutaan siis pitkänä, Oodake, ja translitteroidaan yleensä noin, mutta joskus ’oh':na jolloin vuoresta tuleekin ikävästi ohdake. :-) Joskus nuo viivat jätetään vain laiskasti pois. Se on tosin vaarallista koska ’o’ lyhyenä tarkoittaa pientä eikä vuori varmaankaan haluaisi olla pikku huippu. Luminen Fuji möllötti horisontissa. Huipulla oli vähän tungosta. Tapoihin kuuluu täällä näemmä laittaa huipulla trangia tulelle ja keittää kuppinuudelit. Ja tietenkin matkan alussa käydään shinto-pyhätössä moikkaamassa vuoren henkiä ja/tai buddhalaisen jizon luona pyytämässä apuja matkan koettelemuksille. Jos laiskottaa voi puolet matkasta taitaa myös dösällä ja köysiradalla.

Screen Shot 2014-04-12 at 23.32.46

Noin. Lenkin ylämäkiosuus.

Millennium-palkinto 2014

Millennium-palkinto tipahti sitten Stuart Parkinille siitä saavutuksesta, että valjasti Albert Fertin ja Peter Grünbergin löytämän suuren magnetoresistanssin (giant magnetoresistance – GMR) ja suunnitteli ilmiöllä toimivan uudenlaisen lukupään tietokoneiden kiintolevyihin. Keksintö mahdollisti kiintolevyjen tallennuskapasiteetin moninkertaistamisen ja siten valtavien datamäärien varastoimisen. Fert ja Grünberg saivat Nobelin fysiikanpalkinnon fysikaalisen mekanismin löytämisestä. Ilmiö liittyy siihen, että tietynlaisissa ferromagneettisissa kerrostetuissa materiaaleissa resistanssi riippuu elektronien spinistä eli sisäisen pyörimisen suunnasta. Spin-riippuvien ilmiöiden tutkimuksesta on kehittynyt spin-elektroniikan ala eli lyhyemmin spintroniikka.

Stuart Parkin on tuttu hahmo kaikissa spintroniikkaan liittyvissä fysiikan konferensseissa. Kun Fert ja Grünberg saivat Nobelin palkinnon 2007 silloinen proffani soitti Parkinille ja oli pahoillaan siitä, että palkintokomitea ei muistanut häntä. :-) No saipa nyt millenniuminsa sitten sen sijaan.

Parkin on sittemmin tehnyt töitä täysin uudentyyppisen massamuistin luomiseksi. Siinä ei olisi liikkuvia osia niin kuin kovalevyissä. Sitä kutsutaan racetrack-muistiksi, koska se muistuttaa muodoltaan yleisurheilun kilparataa loivien kaarteiden takia. Tieto on koodattu muistissa magneettisesti, mutta kiintolevyistä poiketen magneettisia alueita siirretään virralla sen spiniin aiheuttaman momentin kautta (spin transfer torque). Itse asiassa yksi tänhetkinen tutkimusaiheistani liittyy siihen, miten näitä alueita voisi liikuttaa mahdollisimman helposti pienellä virralla. Tähän asti liikutteluun tarvitaan suhteellisen suuria virtoja eikä edistystä ole kovasti tapahtunu viime vuosina, koska magneettisten alueiden rajoihin syntyy ”seiniä” eli alueita joissa aineen magneettiset momentit kääntyvät 180 astetta (magnetic domain wall) ja näiden seinien liikkuvuus on vielä rajoitettua. Jos liikkuvuutta pystytään parantamaan racetrack-muistit voivat tarjota huomattavasti suuremman tallennuskapasiteetin ja lukunopeuden kuin nykyiset flash-teknologiaan perustuvat muistit. Se olisi siten vastaavanlainen iso edistysaskel tietojenkäsittelyssä kuin GMR-lukupäät olivat kiintolevyjen kohdalla.

 

Fillarilla Tokionlahdelle

Vihdoin kelit ja duunit ja terveys ja ties mitkä sallivat ja voitiin fillaroida Arakawa-joen vartta mukavaa fillarireittiä pitkin Tokionlahdelle. Joen vierellä pelattiin baseballia ja jalkapalloa. Krokettimatsikin näkyi. Tokionlahdella köllöteltiin auringossa vähän aikaa Kasairinkai puiston biitsillä ja ihmeteltiin meduusoja. Puistossa oli vielä hanami juhla ja jengi grillaili. Rapu oli piilossa näkinkengässä ja T. oli saada saksista. Rauskuja ei valitettavasti näkynyt. Yht 82 km ja pikkasen ihokin jo paloi.

Multiversumi

Universumi on iso. Kaukoputkea käyttämällä voi vakuuttua siitä, että mittakaavat ovat aivan valtavia. Nyt, ikään kuin tämä valtavuus ei olisi tarpeeksi riittävää, inflaatioteoriaa tukevat havainnot viime kuussa näyttävät tuovan keskusteluun taas ainakin sen teoreettisen mahdollisuuden, että näemme kaukoputkellakin oikeastaan vain mitättömän pienen siivun kaikesta mitä oikeasti on olemassa. Olemassaolo on tietenkin vähän vaikeasti määriteltävissä, mutta en tässä nyt tarkoita sitä, että tuleeko puun kaatumisesta ääni, jos kukaan ei ole kuuntelemassa. Moderni fysiikka sallii ja havainnot ehkä snadisti viittaavat siihen suuntaan, että multiversumi voi ollakin olemassa. Pari vuotta stten ilmestyneessä Scientific Americanin jutussa P. J. Steinhardt esitteli inflaatioteorian teoreettisia ongelmia ja kaksi mahdollista ratkaisua : ikuinen inflaatio, joka tuottaa multiversumin, ja syklinen universumi, joka romahtaa laajentuakseen uudestaan, ad infinitum. Näillä kahdella ratkaisulla on se ero, että edellinen tuottaa tietyn jäljen (B-moodin) universumin taustasäteilyn polarisaatioon mutta jälkimmäinen ei tuota. Nyt, jos uusimmat mittaustulokset pitävät paikkansa ja taustasäteilyn B-moodi on löydetty, syklinen universumi näyttää siis olevan epätodennäköinen vaihtoehto, mutta multiversumi pikkasen todennäköisempi skenario.

Klassisessa fysiikassa avaruus oli enimmäkseen tyhjä ja pistemäiset hiukkaset satunnaisesti särkivät tämän rauhaisan olotilan. Tämä ikään kuin viittasi siihen suuntaan, että tyhjyys ja olemassaolemattomuus on maailmankaikkeuden perustila, johon jostain oikusta on ilmestynyt hiukkasia ja niistä maailma sit on monimutkaisesti rakentunut. Modernissa fysiikassa tilanne on päinvastainen. Tyhjyys, ainakin siinä mielessä kuin sen naiivisti voi ajatella, on tavallaan fysiikan lakien vastaista. Tyhjiö ei ole tyhjä vaan täynnä alkeishiukkaskenttien värähtelyä. Higgsin kentällä on tyhjiössä jopa äärellinen energia. Tämän takia maailmankaikkeus pitäisi väen väkisin laittaa ahtaaseen (periodisesti toistuvaan) geometriaan, että se säilyisi äärellisenä eikä olisi ainakin avaruudellisesti ääretön. Mitään erityisen painavaa syytä tälle ei ole, joten ääretön maailmankaikkeus voi olla jopa loogisempi vaihtoehto. Mutta emme tietenkään voi mitenkään suoraan tutkia onko näin vai ei, koska valo ei ole ehtinyt tuoda tietoa äärettömän kaukana olevista tai eristyksissä pysyvissä universumin osista. Tämä olisi siis yksi periaatteessa fysiikan lakien luonnollisesti sallima mahdollisuus ja jotkut inflaatioteoriat ennustavat, että näin on tosiaan käynyt.

Toinen tapa miten maailmankaikkeus voisi olla moninkertainen, jopa ääretön, on Hugh Everettin ehdottama kvanttimekaniikan monimaailmatutkinta. Luonnonlakien satunnaisuus ja aaltofunktion romahtaminen ovat vain näennäisiä ja oikeasti nykyhetki haarautuu aina hyvin moneen, ehkä äärettömän moneen, rinnakkaiseen tulevaisuuteen. Jostain käsittämättömästä syystä meistä tuntuu kuin maailmoja olisi aina vain yksi. Mutta tähän voi tietenkin vastata, että tämä johtuu siitä, että kaikissa rinnakkaisissa todellisuuksissa on vain yksi menneisyys. Ja tietenkin kaikki ne muutkin meidän kaksoisolennot noissa rinnakkaistodellisuuksissa havaitsevat ja ajattelevat tietenkin samoin. Everettin monimaailmatulkinta on meta-teoria, koska sitä ei voi oikein testata. Ihan tulkitsijasta siis riippuu kumpi on yksinkertaisempaa: ajatella maailmaa moninkertaisena vai havaintoprosessia satunnaisuudesta johtuen epäjatkuvana. Nämä Everettin rinnakkaiset todellisuudet voivat olla olemassa riippumatta siitä, onko maailmankaikkeus avaruudellisestikin ääretön niin kuin jotkut inflaatioteoriat ennustavat. Jos molemmat pitävät paikkansa alkaa äärettömyyden suuuruusluokka olla jo päätä huimaava. Ihmisluonto näyttää pitävän tätä mahdollisuutta hieman vastenmielisenä, mutta niinhän se on vastustanut sitäkin ettei Maa ole maailmankaikkeuden napa. Toisaalta ihan validi kysymys on kans miksi maailma näyttää ihmisen mielessä olevan iso mutta äärellinen singleversumi. Ja myös se kysymys, että miksi tietoisuuteni joutui juuri tähän haaraan rinnakkaistodellisuuksissa kun nyt kerran olisi ollut niin monta muutakin kivaa vaihtoehtoa.

 

Kevät ja Hakone

Kevät alkaa voittamaan ja tässä on ollut vähän hilpeä kausi ja kepeä sykli. Luumupuut ovat kukkineet jo yli kuukauden, mutta nyt kirsikatkin pääsevät vauhtiin. Viikonlopulla on Tokiossa hanami eli kirsikankukkien katselua ja vapun kaltaista kemutusta.

Viime viikolla oli kollegan järjestämänä kaksikin nomikaita eli juontikemua. Hörpittiin shoochua ja viskiä. Viskottiin sen jälkeen ninjatikareita. Kukaan ei edes haavoittunut.

Olin sen jälkeen Hakonessa saksalais-japanilaisen kollaboraation pienessä workshopissa johon mut muilutettiin. Tää ei ollut mikään huvimatka vaan piti käydä pitämässä yks mun tärkeimmistä puheista. Keli oli erinomainen ja Fuji möllötti kauniina, mutta tällä kertaa ulos ei ehtiny hotellista. Olin hionut kolmen vartin esityksen. Se ei sit mennytkään ihan putkeen pienten teknisten yms. ongelmien takia. Harmittaa vähän, mutta onneksi tyylipisteillä ei ollut tällä kertaa väliä. Proffa N. sanoi, että aikoo heti suunnitella kokeita mun teorian testaamiseksi. Jos hänen jatko-opiskelijansa lause ”aloitan tällä viikolla sämplejen etsauksen” ei ollut japanilainen kiitos, mutta ei kiitos niin ehkä hyvässä lykyssä koedataa on kohta saatavana. Prof. D. puolestaan sanoi, että valitettavasti hän ei voi tehdä kokeita ainakaan vielä. Hänen käyttämä materiaali on vaikea prosessoitava ja koepalat heittivät henkensä ennen kuin mittauksia voitiin tehdä. Oli kyllä niin rankka keikka, että kaikki energiat kului siihen ja bonjour tristesse vaan. Kirsikkana kermavaahdossa paluumatkalla ruuhkajunassa Yamanote-linjalla meni vielä kunnolla ilmat pihalle keuhkoista kun väki sulloutui tiheäksi lihakimpaleeksi. Saavuin kotiin rikinkatkuisena kun hotellin kuumaa kylpyä ehdin kuitenkin testata proffien kanssa.

Loppuviikolla oli vielä Japanin fyysikkoseuran puolivuotiskokoontuminen Tokai yliopistolla Kanagawassa. Melkeen kaikki puheet olivat japaniksi, mutta se ei paljon haitannu. Vähän siitä jo ymmärtää ja slidet olivat usein englanniksi. Ja matematiikkahan on tietenkin samaa kielestä riippumatta.

Ei sakura vaan ume.

Ei sakura vaan ume (luumu).

Owakudani höyryää

Hakonen Owakudani höyryää

ADHD-lääkkeet ja muita uutisia

Naturessa oli uutinen, että ADHD:hen hyvin laajalti käytetyt pillerit eivät toimikaan lapsilla pitkällä tähtäimellä (yli vuoden aikajanalla) ja voivat jopa haitata joitakin. Nämä lääkkeet ovat yleensä amfetamiinipohjaisia tms. Löytö on vähän yllättävä koska näiden pillereiden lyhyen aikavälin vaikutukset ovat niin selviä, että useilla leuat loksahtavat kun näkevät eron. Syitä pitkän aikavälin tehottomuuteen ei vielä tiedetä. Kenties niihin kehittyy toleranssi tai ne eivät auta ongelmissa, jotka vaativat älyllistä joustavuutta.

RIKEN:issä tehtiin vuoden alussa suuri löytö, että kantasoluja voisikin valmistaa suhteellisen yksinkertaisesti verisoluista hapon avulla. Nyt näyttääkin siltä, että asia ei ehkä ollutkaan niin yksinkertainen. Labroilla on suuria vaikeuksia vahvistaa tuloksia. Asiaa tutkitaan parhaillaan.

Hiukkasfyysikoilla on dilemma. Kaikki nykyisen standardimallin hiukkaset on löydetty muttei mitään uutta sen päälle. Mitä tehdä, että päästään käsiksi uuteen fysiikkaan. Joidenkin mielestä neutriinojen tutkiminen on lupaavin tie eteenpäin. Joitakin vuosia sitten Japanin Super Kamiokande detektorin avulla havaittiin kiistatta neutriino-oskillaatioita. Neutriino-oskillaatioissa eri neutriinoperheet ovat sekoittuneena toisiinsa, joten neutriino voi esimerkiksi värähdellä elektronineutriinon ja myonineutriinon välillä. Löytö merkitsee sitä, että neutriinoilla on massa. Niillä ei ole tätä ominaisuutta standardimallissa, joten havainto avaa oven raolleen uuteen fysiikkaan. Kaikki haluavat tietenkin avata oven sepposen selälleen ja kävellä tuohon uuteen huoneeseen. Neutriinofysiikka on tosin vaikeata, koska neutriinot vuorovaikuttavat muuun aineen kanssa hyvin heikosti. Kamiokande detektori suunniteltiin alunperin tutkimaan hajoaako protoni niin kuin jotkut hiukkasfysiikan standardimallin laajennukset ennustivat. Protonin hajoamisia ei havaittu, mutta detektorille keksittiin muuta käyttöä neutriinofysiikassa ja koetta laajennettiin. Vuonna 1987 se havaitsi supernova 1987A:n termisiä neutriinoita 11 kpl. Muita suuria neutriinokokeita on suunnitteilla ja viimeisin uutinen on, että Long Baseline Neutrino Experiment USA:ssa olisi saamassa miljardiluokan kansainvälisen rahoituksen. Kokeen on suunniteltu alkavan vuoden 2022 kieppeillä. Japanissa on myös kiinnostusta laajentaa Kamiokande-koesarjaa vieläkin suuremmalla detektorilla, tällä kertaa Hyper Kamiokandella. Kokeelta loppuu kohta superlatiivit. :-) Eilen Naturessa oli myös uutinen, että oltiin saatu vähän lisää evidenssiä siitä, että neutriinohiukkasia voisikin olla vielä yksi lisää standardimallin kolmen neutriinoperheen (elektronineutriino, myonineutriino ja tauneutriino) lisäksi. Tämä neutriino ei vuorovaikuttaisi muiden hiukkasten kautta muuten kuin gravitaation avulla, joten sitä kutsutaan steriiliksi neutriinoksi. Tämä olisi kokeilijoiden painajainen sillä sitä ei voisi siis havaita muuten kuin epäsuorasti.

University College Londonissa skannattiin matemaatikoiden päitä MRI:ssa ja tutkittiin mitä tapahtuu kun he katselevat matemaattisia yhtälöitä. Osoittautui, että he kokevat yhtälöt samalla tavalla kauniiksi kuin taide koetaan kauniina. Tämä nyt ei ollut ihan yllättävä löytö. Tiede ja taide ovat kulkeneet käsi kädessä sitten antiikin aikojen. Kauneimmaksi havaittiin Eulerin yhtälö eix = cos(x)+i sin(x) : se on kompakti, symmetrinen, voimakas ja yllättävä. Itse olisin tosin valinnut Diracin yhtälön kauneimmaksi. Kaiken symmetrisyyden lisäksi sillä on se nätti ominaisuus, että se todellakin kuvaa luontoa hyvin tarkasti.

sf-dance 2

Here we go again..

Tämä lumimäärä on kai jo vähän epätavallista täällä. Kun kerroin Baijerin viimevuotisista suurtulvista sensei sanoi ruokatunnilla, että Fuji varmaan purkautuu kun käväisen ens kuussa Hakonessa.

Vuoristokengille tuli yllättävää käyttöä kun täällä ei ole oikein auroja. Lumiketjut rutisevat autojen alla. Kaupungilla on spookyn oloista kun jengiä on hyvin vähän liikenteessä. Duunissa on ollut sähkökatkoksia ja laskentakeskuksen tietokoneklusteri on nurin. Lunta seuraavan kerran luvassa ehkä keskiviikkona.

IMG_20140214_170921

IMG_20140214_210318

IMG_20140211_152719

Havaintoja

Sablar

Sablar.

Ens kuu onkin jo täysin buukattu. Kuun alussa on viikon konferenssi Denverissä (APS March meeting), sitten vieraita, sitten lisää vieraita, siten pieni saksalais-japanilaisen tutkimusakselin tapaaminen Hakonessa Tokion lähellä. Jälkimmäisen kohdalla edellinen proffani lähestyi maililla ja kysyi, että menenkö edustamaan edellistä projektiani kun kukaan muu Regensburgista ei ole lähdössä. Okei. Mennään sit puhumaan proffille sinne viimeisimmistä tuloksista. Denverin kohdalla konfe on vähän kuin tarjous josta ei voi kieltäytyä. Jouluna jetlägit (viikko suuntaansa) olivat syvältä ja poikittain kaikkine mahdollisine efekteineen ja 12 tunnin lento Denveriin on vähän kuin aikakone; sitä laskeutuu ennen kuin on lähtenyt.

Tammikuun lopulla oli edellinen konferenssi Tokion yliopiston kampuksella ja ilmeisesti isolla rahalla mukaan oltiin saatu koko tän alan kerma. Konfeen liittyvä projekti saa rahansa suoraan hallituksen kirstusta.

Juttelin erään englantilaisen proffan kanssa japanin kielestä. Hänellä on japanilainen vaimo ja hän oli kirjoittanut kuuluisan esseen japanilaisille miten kirjoittaa hyvää tieteellistä englantia. Olin itsekin lukenut sen mielenkiinnosta, koska tuollaiset asiat paljastavat hyvin paljon kulttuurista. Se tutkielma on erinomainen lyhyt teksti. Proffa nauroi, että (kaikista fysiikan palkinnoista huolimatta) siitä puoliksi huvikseen kirjoitetusta esseestä on tullut hänen luetuin tekstinsä. Se selittää miksi japanilaiset kirjoittavat joskus huonoa englantia, jonka voi tulkita jopa tarkoittavan juuri päinvastaista asiaa kuin kirjoittaja on alunperin halunnut tarkoittaa. Klassinen esimerkki tästä on, että japanilaiset haluvat olla nöyriä eivätkä halua astua kenenkään korkea-arvoisen varpaille. Tämän takia he eivät halua korostaa tuloksiensa erinomaisuutta. Siinä missä joku länkkäri voisi kirjoittaa, että ”tämä teoria ennustaa vahvasti uuden hiukkasen olemassaolon” japanilainen voisi kirjoittaa, että ”yksi mahdollinen tulkinta tälle yhtälölle on, että se voisi tietyissä olosuhteissa olla sopusoinnussa uudenlaisen hiukkasen olemassaolon kanssa”. Tämä olisi suora käännös japanilaisesta ilmaisusta. Japanilaiset ymmärtäisivät tämän oikein, mutta länkkärin mieleen voisi ensimmäisenä tulla ajatus, että tulosten perusteella uuden hiukkasen olemassaolo olisi äärimmäisen epätodennäköistä.

Konfessa kuultiin muun muassa aiheellinen kysymys, että kuinka monta ilmiötä teoreetikot ovat tällä alalla löytäneet ensimmäisenä verrattuna siihen, että kokeilijat ensin mittaavat jotain kivaa ja teoreetikot vasta jälkeenpäin selittävät tuloksen jännällä teorialla. Pähkäilyn jälkeen löydettiin yksi (1) ilmiö, topologiset eristeet. Kysyjä oli länsimaalainen, kuinkas muuten. Japanilaisethan eivät tiukkoja tieteellisiä kysymyksiä kysy puheiden jälkeen koska eivät halua mahdollisesti nolata puhujaa vaan kysyvät sellaiset kysymykset vasta jälkeenpäin privaatisti vaikka kaffen äärellä. Mutta länkkärithän saavat tämänlaiset tiukat kysymykset anteeksi, koska olemme tietenkin barbaariparkoja joten emme luontaisesti osaa käyttäytyä.

Tuli mieleen, että eikö japanilaisilla sitten koskaan tule kitkaa keskenään kun osaavat käyttäytyä hyvin. Minulle kerrottiin anekdootti, että kahdenkeskisen tieteellisen keskustelun jälkeen eräs tieteentekijä olisi ollut noin 5 vuotta vihastunut ja mykkäkoulussa kun hänelle esitettiin eriävä käsitys. Eräs proffa mutisi minulle, että uskaltaisikohan hän sanoa toiselle puhujalle, että hänen teoriansa on väärä. Tämä tarina ei kerro syntyikö ajatusten vaihtoa aiheesta vai ei. Japanilaiset kyllä tunnistavat ongelman kun tieteellistä keskustelua ei synny, mutta minkäs tekevät. Problem! Ehkä me länkkärit ollaan täällä juuri tän takia.

Mun duuni alkaakin tuntua laiskottelulta. Eräs toinen naimisissa olevan fyysikko sanoi, että hänen pankissa työskentelvä vaimonsa tulee 9-10 maissa illalla kotiin, jaksaa sitten ehkä hetken katsoa telkkua ja sitten nukkumaan. Viikolopputöitä ei onneksi ole – aina.

Labrassa oli vierailija Kiinasta. Hän puhui englantia sensein kanssa, mutta sanoi, että kirjoitettu japanilainen teksti tietenkin aukesi oikein hyvin. Kirjoitusmerkit kun ovat (melkein) samat. Olin heidän kanssa ravintolassa (izakayassa) ja sensei suositteli kaikki kalaherkut. Muun muassa kokonainen keitetty kalan pää, jossa silmä oli herkullisin osa. Sen lisäksi tietenkin sashimit, osterit ja ravut. Luumuviini (umeshu) sai toimia jälkiruokana kun jälkiruokia alkuasukkaat eivät kovasti harrasta. Jos harrastavat niin perinteisesti makeat ruuat ovat jotain punaisesta pavusta tai bataatista tehtyä ja makeudeltaan ehkä kymmenesosa länsimaisista jälkiruuista.

Hämmennyin kun tuli keskustelua siitä, miten pitää kirjoittaa Keio University kanji-kirjainmerkeillä. Jotenkin helpottavaa huomata, että japanilaisetkaan eivät enää osaa kaikkia kirjainmerkkejään kuin vettä vaan ilman, että vieressä on tietokone, joka automaattisesti pystyy muuttamaan äännemerkit kanji-kirjainmerkeiksi. Helpottavaa siinä mielessä, että itseä harmittaa kun kanjien puoliintumisaika aivoissa tuntuu olevan noin muutama kuukausi jollei niitä tarvitse. Sen jälkeen ne katoavat jonnekin kaukaisuuteen eivätkä muistu mieleen sitten millään.  T. blogasikin tästä aiheesta jo.

Sensei kävi Kyushulla (eteläisellä saarella) vieraan kanssa ja kehui kovasti. Kuulemma kaikki tokiolaiset jotka saavat Kyushulla viran jäävät sille tielleen. Elämä on niin paljon helpompaa. Ei ruuhkia, hyvä ruoka, parempi ilmasto, halvat hinnat, nätti luonto. Ihmiset näyttävät kuulemma paljon onnellisemmilta. Käärmeenä paratiisissa tosin nykyään Kiinasta tulevat ilmansaasteet.

Työkaverillani on huomenna isänsä kuoleman 49. päivän (buddhalainen) muistotilaisuus (7 x 7). Hän on puhunut kovasti aiheeseen liittyvistä asioista. Koetan kuunnella parhaimpani mukaan vaikka en tiedä mitä tässä kulttuurissa pitäisi oikeastaan tehdä. Onneksi on näkynyt myös valon pilkahduksia. Hän otti lenkkarit esille ja lisäksi monen vuoden jälkeen jopa yöbussin hiihtorinteille. Kuulemma puhtausasioiden takia kuolemansyitä on yleensä virallisesti kaksi : pää tai sydän. Hyvin harvoin mennään pidemmälle tutkinnassa.

Joukkoliikenteestä sellaisia havaintoja, että tokiolaiset ovat löytäneet fillarit vaihtoehdoksi tupatentäysille junille. Kovin montaa kertaa en ole tosin vielä nähnyt niin täyttä junaa etteikö yksi vielä olisi mahtunut mukaan kun muut pakkautuvat tiheämmin ja pidättävät hengitystä. Fillarointi kaduilla onkin sitten enimmäkseen kauhua. Ihmettelin syksyllä, että eikö nämä tosiaankaan törmäile koskaan ahtailla pyöräteillä, näillä nopeuksilla ja pyörätiheyksillä. Sen jälkeen nähtiin muutamia onnettomuuksia ja viime viikolla jouduin sitten kasan päällimmäiseksi. Onneksi ei tullut muuta kuin muutama pieni mustelma osapuolille. Gomennasai.

Junat ovat enimmäkseen hyvin tarkasti aikataulussa. Konferenssiviikolla huomasin tosin, että joskus se johtuu vain siitä, että vuoroväli on niin lyhyt. Ei haittaa vaikka juna olisikin muutaman minuutin myöhässä. Joskus tietenkin tapahtuu onnettomuuksia ja kerran myöhästyin konferenssista puoli tuntia tämän takia. S(k)andaali. Päättärillä on silloin työtä tekeville salarymaneille valmiiksi pönttö josta nostaa myöhästymistodistus duunia varten. Viikonlopun viimeiset junat menevät puolen yön maissa ja usein otetaan se, jonka päättäri on kotikulmilla. Legendan mukaan näillä alkuasukkailla on käsittämätön kyky paitsi nukkua junissa myös herätä aina oman aseman kohdalla. Kuitenkin päättärillä junaan jää yleensä kourallinen ihmisiä kuorsaamaan ja konnari tulee herättämään niitä jyskyttämällä penkkiä unikeon vieressä. Mutta ehkä päättärille matkustavat sallivat itsensä vajoavan syvempään horrokseen kun tietävät, että herätyskello soi konnarin muodossa päättärillä. Tai ehkä väliasemia myös missataan, eivät vaan kerro. Taksi on kuitenkin hyvin kallis vaihtoehto täällä Tokiossa, joten minullekin on korostettu, että viimeistä junaa ei kannata missata jos ei halua pulittaa kotimatkasta kymppitonnia eli noin 70 euroa.

Aloitin laiskasti tän vuoden juoksulenksut ja sitten tuli kaiken kukkuraksi pieni komplikaatio. Näyttää siltä, että hankin itselleni plantaarifaskiitin. Eli kantapää on pirun kipeä. Ei nyt ole oikein onnee. Kilometrimäärätkään eivät ole yltäneet lähellekään ”vakavan harrastamisen tasoa” (ks. aikaisempi postaus). Taitaa siis tulla vähän vaihtelua liikuntaan. Lenkkien sijasta kiipeilyluolaa ja fillarointia. Fillarointia voi tosin kevyesti haitata viikonlopulle ennustettu lumimyrsky. Enkä iltaisin uskalla noille pimeille ruuhkaisille teille kyllä fillarilenkille. Tulis jo kesä ja gokiburit eli torakat. Ikebukurosta (epävirallinen käännös : Säkkijärvi) löytyi kiipeilyluola joka on ihan jees, mutta Regensburgin isoa DAV:in seinää on kyllä tosi ikävä.

Kävin lääkärillä atooppisen kirvelevän ihottuman takia (ehkä home) ja valitin samalla, että rintaa puristaa ja pumpun rytmissä jotain häiriöö. Ehkä stressinärästystä. Lääkäri otti kuitenkin asian erittäin vakavasti ja lähetti sairaalaan. CT-skannin jälkeen pumppu kuitenkin todettiin olevan erinomaisessa kunnossa. Sain vain vuoden taustasäteilyn verran pehmeitä röntgensäteitä. Sitten kassan kautta takas töihin. Sairausvakuutus maksaa osan viuluista. Ihottumaan saamani kortisoni kyllä tehosi sen ajan kun käytin sitä, mutta iho oheni ja vaiva tuli heti takaisin kun purkin sisältö loppui. Niin kuin aina ennenkin. Paikalliset neuvoivat, että sairaalat haluavat tehdä kalleimmat mahdolliset hoidot, että menetän vaan aikaa ja rahaa. Onneksi älysin kysyä vaihtoehtoa radioisotooppirasitustestille.

雪国

雪国

和光市樹林公園
和光市の樹林公園

Magneettinen mopoli

Naturessa oli juttu magneettisista monopoleista. Koulukursseilla jo opimme, että magneettia ei voi halkaista niin, että navat voisi erottaa toisistaan. Tämä on yksi sähkömagneettisten ilmiöiden klassisen teorian kulmakivistä. Maxwellin yhtälöiden mukaan hiukkasmaisia magneettisia monopoleja ei ole olemassa (eli magneettikenttä on lähteetön). Paul Dirac ennusti kuitenkin jo vuonna 1931, että kvanttimekaniikassa magneettisia monopoleja voi ainakin teoriassa olla olemassa ilman, että Maxwellin yhtälöt menevät siitä nurin. Tämän mahdollistaa pieni trikki. Kvanttiteoriassa hiukkasia kuvaa kompleksiarvoinen aaltofunktio ja sähkömagneettiset kentät kytkeytyvät hiukkasiin mittakentän avulla, joka moduloi kompleksisen aaltofunktion vaihetta. Yleensä aallon vaiheen pitää käyttäytyä suhteellisen kiltisti, jotta teoria toimisi. Epäjatkuvuuksia ei normaalisti sallita. Dirac kuitenkin äkkäsi, että on olemassa yksi kompleksiluku jonka vaihe on määrittelemätön. Se on kompleksiluku nolla. Jos oletetaan, että aaltofunktiossa on lankamainen nollakohta, voidaan sallia, että aaltofunktion vaiheessa on langan kohdalla epäjatkuvuus. Dirac laski, että siinä tapauksessa mittakenttä ei ole määritelty langan kohdalla ja langan päihin muodostuu magneettiset monopolit. Toiseen päähän muodostuu positiivinen ja toiseen negatiivinen magneettinen varaus. Tuota lankaa kutsutaan Diracin langaksi (Dirac string) ja sen päihin muodostuvia magneettisia varauksia Diracin monopoleiksi.

Sokerina pohjalla Diracin laskussa on se, että jos oletetaan, että magneettisia monopoleja on olemassa sähkövaraus pitää olla kvantittunut niin, että alkeisvaraus (eli elektronin varaus 1.6×10−19 Coulombia) on pienin sallittu nollasta poikkeava vapaa sähkövaraus. Kvanttiteoria ei sinänsä rajoita varauksen suuruutta, mutta alkeisvarauksia pienempiä varauksia ei olla koskaan havaittu. Kvarkkien varaukset ovat teorian mukaan pienempiä, mutta kvarkit eivät esiinny vapaina yksittäisinä hituina. Diracin teoria on siis todella kaunis ja intuitiivinen niin kuin kaikki hänen teoriansa. Siinä on vain yksi ongelma: magneettisia monopoleja ei olla havaittu tähän päivään mennessä. Dirac pohti itse aikanaan syytä tähän ja arveli, että magneettisten monopolien välinen suuri voima voi tehdä yksittäisten monopolien havaitsemisesta vaikeaa. Voima on yli 4000 kertaa suurempi kuin elektronin ja protonin välinen vetovoima.

Vuosien mittaan magneettisia monopoleja ollaan etsitty kaikkialta. Kaikki tutkimukset eivät ole tuottaneet ihan ei-oota. Materiaalifysiikassa ollaan tiedetty jo monen vuoden ajan, että jotkut aineet kuten dysprosium titanaatti (DyTiO) muodostaa spin-jäänä tunnetun systeemin, jossa esiintyy hiukkasten kaltaisia magneettisia monopoleja. Nämä eivät tosin ole alkeishiukkasia vaan emergenttejä hiukkasia eli systeemin kollektiivisen käyttäytymisen muodostama ilmiö, jossa monopoleja ei voi eristää. Siitä huolimatta neutronisirontakokeissa ollaan havaittu Diracin lankojen kaltaisia piirteitä aineen magneettisten momenttien järjestäytymisessä.

Nyt tämä uusin Naturen julkaisema tutkimustulos liittyy ultrakylmiin atomikondensaatteihin, joissa ollaan myös havaittu vastaavanlaisia Diracin lankojen kaltaisia piirteitä. Massachusettsissa USA:ssa tehty koe vahvisti suomalaisten tutkijoiden ennustuksen. Kokeissa Diracin monopolin kaltainen analoginen rakenne mitattiin ja kuvattiin kondensaatissa. Ero on kuitenkin siinä, että tuo atomikondensaatti vain simuloi todellista magneettista monopolia. Magneettikenttää ei ole, mutta matemaattiset yhtälöt muistuttavat Diracin johtamia yhtälöitä.

Eli älkää nuolasko ennen kuin tipahtaa. Monopoliskeptikoiden ei vielä kannata syödä hattujaan. Magneettisia monopoleja alkeishiukkasina ei olla vielä havaittu, eikä ole varmaa, että niitä koskaan havaitaankaan. Kokeet sanovat lopulta viimeisen sanan asiassa. Teoreetikot kerkeävät tehdä monta hienoa, eleganttia, kaunista ja loogista teoriaa, joissa voi olla vain sellainen pieni ongelma, että luonto ei kuitenkaan käyttäydy niin kuin nuo teoriat ennustavat. Supersymmetrisiä hiukkasia ei olla vielä löydetty vaikka nekin ratkaisevat monta hiukkasfysiikan ongelmaa. Vain tulevaisuudessa saadaan tietää – jos kehitys kehittyy ja tutkimusrahhaa jaetaan – löytyykö näitä magneettisia monopoleja vai ovatko nekin vain yksi mainio idea, jonka luonto on kuitenkin heittänyt romukoppaan ja valinnut jonkun toisen tien.

(lisää Paul Diracista aikaisemmassa postauksessa)

Geenit tonnilla

Uutisissa on pyörinyt juttu, että nyt alkaa viimein olla se aika, että kaikki geeninsä saa skannattua noin tuhannen taalan hintaan. Ihmisen genomi eli kaikkien geenien periytyvä informaatio on noin 2,7 miljardia emäsparia. Tähän asti huokealla hinnalla (alle satasella) on saanut skannattua vain tärkeimpien geneettisten variaatioiden listan. Suurin osa näistä liittyy vain yhteen yksittäiseen emäspariin geenissä eli snippiin. Snippien lista on korkeintaan vain joitakin miljoonia emäspareja eli pieni osa tuosta 2,7 miljardista. Onko sitten hyötyä siitä, että saakin gigakaupalla dataa koko genomin testauksessa eikä megakaupalla niin kuin tähän asti snippien skannauksessa. Suurin osa ihmisen genomista on kuitenkin täysin samaa kamaa ihmisestä riippumatta. Jos vähän yksinkertaistetaan nuo snipit määrittävät suurelta osin miksi suomalainen Jokke on vähän erilainen kun vaikka täkäläinen Tanaka-san. Joken ja Tanaka-sanin geenit ovat joka tapauksessa hyvin lähellä toisiaan näin koko genomin mittapuulla laskettuna, eli luokkaa yksi eroavaisuus kolmessa tuhannessa emäsparissa. Ihmispopulaatiossa on kehittynyt pieni geneettinen varianssi, koska osa snipeistä vaikuttaa tautiriskeihin ja (ainaki historiallisesti) eloonjäämiseen tietyissä olosuhteissa. Snippien alleelien suhteet riippuvat siis missä päin maailmaa ihmisten geenejä skannaisi.

Eli mitä hyötyä koko genomin skannauksesta olisi halpaan snippien skannaukseen verrattuna. Tutkimuksen mukaan ihmisen tautiriskeihin vaikuttavat myös monet harvinaiset mutaatiot eikä ainoastaan yleiset geneettiset variaatiot ja mutaatiot (ks. tämätämä, tämä ja tämä). Kaikki harvinaiset mutaatiot muodostavat yhteenlaskettuna yllättävän yleisen ilmiön johtuen ihmispopulaation nopeasta kasvamisesta viime vuosituhansien aikana. Evoluutiossa tämä on vain silmänräpäys eikä huonoilla mutaatioilla ole ollut tarpeeksi aikaa poistua. Me emme vain aina tiedä miten nämä harvinaiset mutaatiot vaikuttavat terveyteen, koska ne ovat niin monimuotoisia ja tutkimusdataa on sen takia vielä vähän. Koko genomin skannauksessa saadaan niin paljon uutta tietoa, että voisin jopa ennustaa, että 50 vuoden päästä nauramme nykytiedon tasolle.

Jos näin on niin johtaako pelkkä halpa snippien skannaus harhaan? Ei näin. Monimutkaisten hieroglyfien tulkitsijaakin auttaa kovasti vaikka osaisi tulkita vain puolet lauseen sanoista eikä koko lausetta. Toki informaation kanssa pitää olla lukutaitoinen ja ymmärtää todennäköisyydet.

Jenkeissä eräs iso geenitestisaitti on tosin pistetty terveystietojen osalta lukkoon, koska geenitestit voivat muka avata pandoran lippaan. Eli käytännössä logiikka tässä on, että koska palvelua käyttämällä saa tietää vaikka mahdollisen Angelina Jolie -mutaationsa (BRCA) niin ihmistä pitää varjella tältä tiedolta ylimääräisen angstin välttämiseksi. ”Hajaantukaa, täällä ei ole mitään nähtävää”. Koska saitti ei tarjoa lääkäripalveluita ahdistunut ihminen voisi vaikka mennä ja leikata itse rintansa poijes. Toki netissä on palveluita, jotka tarjoavat paitsi geenitestauksen myös automaattisesti puhelun asiaatuntevalta lääkäriltä joka tulkitsee tiedot. Tietenkin hintalappu on huomattavasti paljon suurempi.

Meijin luona vierailulla

Viikonloppu oli taas pitkä koska maanantaina oli virallinen lomapäivä, täysi-ikäiseksi tulemisen päivä. Japanissa täysi-ikäisyyden raja on 20-vee ja silloin saa myös kaupasta ostaa viinaa. Kaupungilla oli nuoria pukeutuneena kimonoihin. Koska tämä on kylmin aika vuodesta kimonot näyttivät vähän paksummilta kuin kesätamineet ja niissä oli usein myös karvakaulus. Karvahattujakin näkyi. Kävimme Harajukun lähistöllä olevassa Meiji-pyhätössä (明治神宮 eli Meiji jingu). Uuteenvuoteen kuuluu täällä pyhättökäynti ja ilmeisesti monilla oli tämä vielä suorittamatta koska paikka oli täynnä ihmisiä ja jonot temppelin edessä pitkiä. Meiji-pyhättö on muutenkin yksi Tokion suosituimmista. Pyhätössä budjaa Meiji-keisari (Mutsuhito), eli tuo 1800-luvun loppupuolen uudistuksia ja modernisointeja tekevä keisari. Tuo aikakausi tunnetaan Meiji-restauraationa. Shogunaatti syöstiin vallasta ja keisarin asema vahvistui.

Jonotimme pyhätön edessä. Tapana on heittää kolikko laariin, kumartaa, taputtaa kahdesti ja esittää hengelle toivomus. Tosin en tiedä miten Meiji suhtautuu meidän länkkärien toivomuksiin. Ainakin näytti siltä, että hänellä on kovasti oman kansansakin toivomuksia jonossa. Mutta Meiji olikin se keisari, joka imi kaikki parhaat länsimaiset vaikutteet Euroopasta, joten ehkä Meiji sittenkin lotkauttaa korvaansa. Pyhätön edessä oli kokonainen vuori Burgundin viinitynnyreitä sulassa sovussa sake-pönttöjen kanssa.

Lauantaina olimme viettämässä T:n synttäreitä Shibuyassa. Raakaa kalaa, britti-aleja Aldgatessa ja viimeinen juna kotiin. Olipa mukavaa!

Tälle vuodelle ei ole vielä kovasti suunnitelmia. Keväällä ehkä Nagasakin capybarat ja Kagoshiman Sakurajima. Jälkimmäinen on kerrostulivuori, joka on tällä hetkellä päällä ja tupruttelee sauhua. Viime vuonna lenkkeiltyä tuli 1000,6 km jossa nousuja puolentoista Mt. Everestin verran. Tänä vuonna en vielä tiedä mitä tehdä ja missä.

Meiji jingu

Jonotusta Meijin puheille

Done.

Done.

 

 

Valkohai ja musta aukko

Valkohait voivatkin olla hyvin vanhaikäisiä. Sciencessä oli lyhyt katsaus. Vanhin tappis osoittautui saavuttaneen kunnioitettavan 73-vee iän. Ikä mitattiin hain selkärustojen hiili-14 radioisotoopin mittauksilla. Hain rusto kasvaa koko elinajan ja erään pienen yhteensattuman takia ruston kerrostumien hiili-14 pitoisuuksista pystyttiin päättelemään hain ikä varsin tarkasti. Tuo yhteensattuma on se, että vuosina 1945-1963 suurvallat tekivät surutta satoja maanpäällisiä ydinkokeita. Testattujen vetypommien fuusio- ja fissioreaktioissa syntyy nopeita neutroneita ja ilmakehän typpiatomit absorboivat niitä muodostaen hiili-14 isotooppia. Ydinkokeet kasvattivat ilmakehän hiili-14 isotoopin pitoisuuden yli kaksinkertaiseksi ja suuri osa tästä määrästä liukeni ajan kuluessa mereen. Kasvavien haiden rustojen kerrostumien hiili-14 mittauksilla voitiin siis päätellä milloin hai oli syntynyt vähän samaan tapaan kuin puiden vuosirenkaista voi lukea puun ikä. Suurimmissa ydinkokeissa 50- ja 60-luvuilla testattiin lämpöydinpommikonsepteja, jotka osin propagandasyistä oltiin suunniteltu tuottamaan mahdollisimman suuri räjähdysenergia valtavien radioaktiivisten päästöjen kustannuksella (yhteensä noin 200 megatonnia fissiotuottoa – vastaa ison ydinvoimalan radioaktiivista polttoainejätettä 10 vuoden ajalta. Siis taivaan tuuliin.).

Komeetta Ison meni sit rikki eikä järjestänytkään toivottua ilotulitusta. Mutta seuraava isohko ilotulituskandidaatti on linnunradan keskustan jättiläiskokoinen musta aukko Sagittarius A*. Sitä kohti liikkuu iso kaasupilvi ja jos hyvin käy niin parin kuukauden päästä aukko hotkaisee suuren osan tästä materiasta ja tarjoaa kosmisen shown – no ainakin röntgen-observatorioille kuten Nasan Swiftille. Tilannetta voi seurata Swiftin sivuilla.

Mistä on pienet tieteentekijät tehty

Sciencen kolumnissa oli mukava artikkeli erään tiedemiehen uudenvuodenlupauksista. Tiede on muuttumassa näinä epävarmoina aikoina vain impaktipisteiden keräykseksi ja juhlallinen tavoite on päästä taas tieteenteon juurille ja saada motivaatiota tieteenteon arvosta sinänsä. Katsotaan kuinka pitkälle lupauksen pystyy pitämään vai tuleeko retkahdus jo ensimmäisen palaverin aikana.

Linkissä oli artsu tutkimukseen siitä, mitkä ominaisuudet ihmisessä ennustavat sinnikkyyttä tieteenteossa ja uraa tieteessä. Tutkimusmateriaalina oli pienet tieteentekijät eli opiskelijat ja jatko-opiskelijat, mutta tulokset voi yleistää kyllä luonnollisesti vähän isommillekin tieteentekijöille – ainakin nillle, jotka ovat tehneet uudenvuodenlupauksensa palata juurille. Siitäkin huolimatta, että aihetta käsitellään usein ja paljon tässä kertaus ja tulkinta. Eli mistä on pienet (ja isot) tieteentekijät tehty. Resepti on artikkelin mukaan tässä :

  1. Curiosity to discover the unknown,
  2. Enjoyment of problem solving,
  3. A high level of independence,
  4. A flexible, minimally structured approach to the future,
  5. The desire to help others indirectly through research.

Ensimmäiset kaksi ovat tietenkin selvää kauraa. Toki tieteenteossa on tärkeää lapsenomainen kiinnostuneisuus ja innostus luonnon tapahtumiin ja mekanismeihin. Ja tietenkin löytämisen ja ongelmanratkaisun ilot. Mutta näitä eväitä tarvitaan tietenkin monella muullakin eri alueella, vaikka laite- tai ohjelmistosuunnittelussa. Tai perhosten keräilyssä. Joten mistä muusta on tieteentekijät tehty.

Kolmas ominaisuus, itsenäisyys, on nykyaikana erittäin hyödyllinen – jos ei aivan välttämätön – ominaisuus. Tieteenteossa ryhmäkoot suurenevat ja jatko-opiskelijoiden pomo on tietenkin aina matkoilla, byrokratiapalaverissa tai muuten vain kiireinen. Ja silloin kun pomolla on aikaa jutella hän patistaa saamaan enemmän tuloksia nopeammin ja heittää parhaassa tapauksessa muutaman paperin viitteeksi. Jatko-opiskelijoiden on pakko olla alusta asti oma-aloitteisia ja kehitettävä yhteistyökuviot muiden tutkijoiden kanssa itse.

Neljännestä kriteeristä eli joustavuudesta on hyötyä vaikeuksien kohdatessa. Toki itsepintaisuus joskus auttaa, mutta useimmat tutkimuslinjat päätyvät lopulta kuitenkin umpikujaan. Se ei olisi tutkimusta, jos heti tietäisi tuloksen. Tutkijan pitää hyväksyä tämä ja tehdä nopeasti uusi ehkä tavallisuudesta poikkeavampi reittisuunnitelma.

Viimeisen ominaisuuden kohdalla aletaan olla jo tieteenteon ytimessä. Tarve ja halu auttaa ihmisiä on keskeistä tieteenteossa. Tämä on yksi syy miksi tieteentekijät hyväksyvät tiedemaailman epävarmuudet ja kapeamman leivän. Selkeimmin tämä näkyy tietenkin sovellettujen tieteiden kohdalla, missä päämääränä on parempi maailma konkreettisten keksintöjen kautta. Siitä voi tietenkin väitellä, kuinka nopeasti ja tehokkaasti se muuttuu paremmaksi pelkillä keksinnöillä, mutta voisin sanoa, että lääketieteen ja fysiikan keksinnöt ovat poistaneet maailmasta monta kärsimystä ja saaneet (ainakin joidenkin) ihmisten elinolot hyvin mukaviksi. Teoreettisempien tieteiden kohdalla yhteys on pikkasen vähemmän selvä ja joku voisi kysyä, että miten vaikka kosmologit auttavat muita ihmisiä. Miten esimerkiksi jonkun kaukaisen kvasaarin mittaukset hyödyttävät muita. Vastaus on, että hyvä tiede on kaunista ja inspiroivaa muille samoin kuin taide. Ihmetystä ja kunnioitusta herättävä tulos on mannaa taivaasta kaikkien hyväksi.

Eli näin. Näistä ovat pienet tieteentekijät tehty. Mainittakoon, että nämä eivät ole nykyään riittävät ominaisuudet vaan vähimmäisvaatimuksia. Kilpailu ja pudotuspeli ovat niin kovia, että ennemmin tai myöhemmin useimmat tippuvat. Jokaista tenure-paikkaa kohden on jotain luokkaa 7 väitellyttä tohtoria niin kuin kolumnista saamme lukea.

Photos

Vilu

Talvi lähestyy mutta duunissa lounasta syödään vieläkin ulkona auringon lämmittäessä terassia. Taloista tosin puuttuu keskuslämmitys, joten sisällä voi olla kylmempi kuin ulkona. Kummallista, että mitä etelämmäks muuttaa sitä enemmän saa palella. Ostin sähköllä lämpiävän viltin lämmittämään petiä. Ne ovat suosittuja täällä ja siihen voi myös kääriytyä illalla soffalla. Toimii erittäin hyvin. Ja 50W tehoinen viltti on kieltämättä paljon taloudellisempi kuin meidän sydäntalven varalla oleva 1000W pieni sähköpatteri.

Joulukuun alussa olisi pieni parin päivän konferenssi Osakassa. Siellä olisi tarkoitus pitää puhe viime vuoden hommista. Mennään sinnepäin etukäteen viikonloppuna ja suunnitelmissa on käydä Narassakin.

Seibu-tavaratalosta löytyi belgialaista Duchesse de Bourgogne kypsytettyä punaista olutta, jota maisteltiin tässä yksi ilta. Ostin sitä joskus Delftissä. Etiketissä poseeraa Habsburgien Maximilianin vaimo Marie Burgundilainen, joka oli Burgundin herttuatar 1400-luvun jälkipuoliskolla. Burgundi oli silloin Euroopan rikkaimpia valtakuntia ja hallitsi myös mm. Hollantia ja Flanderia (Burgundin Alankomaat). Herttuatar kuoli ratsastusonnettomuudessa ollessaan haukkametsästämässä. Pullon kuvassa hän pitää pahaenteisesti haukkaa kädessä. Ranskan kuningas tuli haaskalle, Burgundin alueet hajosivat ja Alankomaat joutuivat Habsburgien valtaan. Heiltä ne siirtyivät Espanjalle 1556. Tämänkin trivian teille tarjosi joskus koti-ikävää poteva saarikowski. Tai oikeastaan kotienikävää. Ei niin etteikö täällä Japanissakin olisi hyvät puolensa. Jos nyt vaan niistä kerkeis nauttimaan.

Luurini nimeltä Archon koki kovan kohtalon ja korjaaminen olisi tullut kalliimmaksi kuin uuden veroinen. Shibuyasta käytiin toiselta ulkkarilta ostaan Archon II.

Palmu hohtaa aamuauringossa

Pihan söpö pieni palmu hohtaa aamuauringossa.

Plo "duckyä" koti-ikävään.

Pullo ”duckyä” koti-ikävään.

Paperirobo.

Paperirobo hurjana.

Maa järjestyy

Maanjäristyksiä on piisannut viime aikoina. Ollaan jo sekaisin laskuissa, mutta yli viisi kertaa ollaan yöllä herätty siihen, että järistys viskoo taloa. Pienetkin maanjäristykset kuulostavat muuten melkoiselta paukkeelta ja ryminältä, jos ollaan lähellä järistyskeskusta. Järistykset ovat tosin ohi yhtä nopeasti kun tulevat ja saapuu täydellinen hiljaisuus. Tässä vaiheessa käännän yleensä kylkeä ja nukahdan uudelleen.

Japanissa on maanjäristyksistä varoittava varhainen varoitusjärjestelmä. Maanjäristykset etenevät aaltoina ja maahan ja merenpohjiin upotettujen antureiden avulla voidaan laskea niiden eteneminen ja intensiteetti eri puolella maata. Varoitusjärjestelmä kuuluttaa (japaniksi) suurinpiirtein, että ”Tämä on maanjäristysten varhainen varoitusjärjestelmä. Varokaa pääjäristystä, joka saapuu nyt”. Luureihin saa maanjäristysappeja. Valitettavasti tuo kuulutus ja siihen liittyvä hiuksia nostattava melodia saapuu usein vasta silloin kun järistyksen pääaalto on pyyhkäissyt jo yli. Tänään oli Chibassa Tokion liepeillä yksi 5.4 magnitudin jysäys. Ei mikään hirveen iso, mutta näytti säikäyttävän aika monet, koska oli niin lähellä. Junat pysähtyivät varotoimena ja telkussa näytettiin infoa ja heiluvia pilvenpiirtäjiä.

Japani on pahasti useiden mannerlaattojen saumassa; Tyynenmeren laatta idässä, Okhotskin laatta pohjoisessa, Filippiinien laatta etelässä ja Euraasian laatta lännessä. Tyynenmeren laatta törmää Okhotskin laattaan vauhdilla noin 9 cm vuodessa. Kun laatat jäävät jumiin vuosiksi ja sitten jännitykset vapautuvat yht’äkkiä voi syntyä voimakkaimpaan kategoriaan kuuluva maanjäristys, mega-thrust maanjäristys. Näin kävi pari vuotta sitten kun Japaniin iski suurin siellä mitattu maajäristys, Suuri Koillinen eli Sendain maanjäristys. Tyynenmeren laatta siirtyi jopa 20 metriä länteen ja vapautuva energia oli luokkaa 600 miljoonaa kertaa Hiroshiman atomipommin energia. Ihmishenkiä menetettiin suoraan melkein 20 000. Nämä kaikki tämän vuoden järistykset ovat joidenkin mielestä vielä tuon suuren järistyksen jälkijäristyksiä. Toiset sanovat, että aktiviteetti on lisääntynyt viime aikoina. Jotkut paikalliset alkuasukkaat eivät edes herää yöllä vaikka maa vähän jysähtää. Ja yleisesti näihin järistyksiin suhtaudutaan täällä usein vähän shoganai-asenteella eli ”minkä sille mahtaa”. Ja tosiaan, minkä sille mahtaa. Ei siihen mannerlaattojen saumaan saa tungettua kakkosnelosta väliin stoppariksi. Jos tuhoa tulee niin rakennetaan uudestaan. Vaikka se olisi kylän temppelin 12. inkarnaatio.

h-number ja soffa-anekdootti

Fyysikoilla on tapana pistää toisiaan riviin/jonoon/junaan järjestykseen sen perusteella kuinka paljon heihin on viitattu toisten tutkijoiden julkaisuissa. Yleinen mitta on h-luku eli h-number. Se on määritelty niin, että tutkijalla on h-luku n, jos hänellä on vähintään n julkaisua, joihin jokaiseen viitataan vähintään n kertaa. Eli h-lukuun 10 tarvitaan 10 julkaisua, joihin on jokaiseen viitattu vähintään 10 kertaa. Tämä mitta on jostain syystä hyvin yleisesti käytössä ja sitä näkee grantti- ja työpaikkahakemusten arvioissa. Tämän metriikan käytöstä ollaan viime aikoina keskusteltu paljon tiedelehtien sivuilla. Paljon sitaatioita tarkoittaa yleensä hyvin näkyvää tutkimusta, mutta toisaalta h-luvun käyttö pistää toisinaan julkaisemaan monta pientä paperia sen sijaan, että keskittyisi tekemään yhden hyvin näkyvän hyvän paperin. Huonot paperit ja väärät tulokset eivät laske h-lukua.

Erityisesti japanilaiset ovat kuuleman mukaan tykästyneet h-lukuun. Yksi luku, jolla tiedemiehet saadaan hierarkisesti järjestykseen. Niin, mikä sen parempaa! Kuulin kollegalta h-lukuun liittyvän soffa-anekdootin. Erään suuren tutkimuslaitoksen tutkimusryhmän pomo A osti nimittäin tässä yksi kaunis päivä kalliin ja edustavan soffasysteemin toimistoonsa. Toisen tutkimusryhmän pomo B hämmästeli ja päivitteli juttua. Hän meni superpomo C:n juttusille ja kyseli, että mitä tämä tälläinen laitoksen rahojen tuhlaaminen oikein merkitsee. Superpomo C katsoi A:n ja B:n h-numberit ja tuli siihen tulokseen, että A:n h-number on suurempi kuin B:n, joten ostakoon kunnon edustavan soffan.

 

Syssy

Syksy on tullut. Lämpötilat laskevat, vaikka ovatkin vielä vähän alle 20 asteen tuntumassa. Ilmankosteus on joskus mennyt jopa alle 40%:in. Tämä on paikallisten mielestä epäterveellistä ja tukalaa ja he ottavat kauhuissaan ilmankostuttimia esiin puskemaan höyryä toimistoon.

Jonkinlainen konferenssikasauma tuli tähän saumaan. Kuukauden sisään 4 japanilaista konfea. Missä välissä sitä ehtii tutkimusta tekeen. Täällä on tapana antaa kotimaan matkoista sapluunasumma matkarahaa käteen. Sensein mukaan tarkoittaa sitä, että jos ottaa halvan majoituksen niin säästää vähän rahaa juomapuoleen. Ymmärretty!

E oli vierailulla ja kävimme viikonloppuna kotiseutumatkailemassa Enoshiman saarella ja Kamakurassa. T. nautti kun päästiin ajelemaan pienessä Benten-maru veneessä Tyynellämerellä. Tämän lisäksi japaninopettajien järjestö AJALT tarjosi Japani-henkisen kulttuuritapaamisen meille opiskelijoille. Paikalle oli saatu rakugo-mestari viihdyttämään. Tämän lisäksi oli tyypilliset teeseremoniat, kalligrafiat, sushit yms. Valitettavasti juuri kun jonotimme kalligrafiaan sanottiin, että aika on loppu ja kiitos käynnistä. Tässä maassa pitää olla nopea. Duunin ruokala aukeaa 11:45 ja joskus puolen tunnin päästä on ensimmäiset ruokalajit loppu ja yhden aikaan saa vain tähteitä. Liukenimme Odaiban keinosaarelle katsomaan futuristista Tokioo.

Kalojen narrausta Enoshimassa.

Sedät narraavat kaloja Enoshimassa.

Kuulin luotettavasta lähteestä huhun, että sensei olisi jo ihan tyytyväinen, että tulin hänen tutkimusryhmäänsä. Saattaa auttaa lyhyellä tähtäimellä, mutta loppupelissä merkkaa vaan se kuinka hyvää fysiikkaa saa aikaa. Siis välierä on se, että saako sitä tenure-paikkaa koskaan ja loppuottelu on se, että mitä hyötyä näistä tuloksista on. Sensei oli leiponut tässä yksi kaunis pvä ruisleipää ja toi ”spesialistin” arvioitavaksi, että menikö tulos lähelle alkuperäistä ideaa ja mitä mausta puuttuu. Lopputulos oli yllättävän hyvä vaikka hiiva olikin japanilaista

Yleisstressitilanne on edelleen punaisella. Duunin, juoksulenkin, rästihommien ja kotitöiden jälkeen mehut ovat loppu ja kello on paljon. Nukahdin kerran jo duunipöydän äärelle kun huonon yön jälkeen silmät eivät pysyneet auki. Tosin se ei taida olla kovin epätavallista täällä. Kollega kuorsaa kans toisella puolella sermiä joskus. Maassa maan tavalla.

Ostin taas ranskalais-flaamilaisen koulukunnan tuotteita stressipulssia tasaamaan. Tällä kertaa poikkeuksellisesti Heinrich Isaacin motetteja The Tallis Scholarsin esittäminä. Luultavasti Flanderissa syntynyt Isaac on ollut muiden renessanssisäveltäjien varjossa ja hänen sävellyksiään levytetään ja esitetään aika vähän. Tämä oli ainoa Isaac-levytys The Tallis Scholarsilta ja vuodelta 1991. Aikoinaan, noin vuonna 1500, Josquin Des Preziä pidettiin lähes universaalisti aikansa parhaimpana säveltäjänä, mutta Isaac kuului toiseksi parhaimpaan luokkaan. Kaikilla säveltäjillä näyttää tosin olevan hyvät ja huonot päivänsä. Levyn 6-ääniset motetit Optime divino ja Virgo Prudentissima ovat niin kauniita The Tallis Scholarsin esittäminä, että meinas tulla tippa öögaan. Jälkimmäinen sävellys tunnetaan myös nimellä Keisarimotetti (Kaisermotette), koska Isaac sävelsi sen työnantajalleen Pyhän saksalais-roomalaisen valtakunnan Maksimilian I:lle Innsbruckissa vuonna 1507 (score täällä). Maksimillian valmistautui kruunajaisiinsa, joten Isaac koetti varmasti viilata teoksestaan mahdollisimman vaikuttavan. Tämä Maksimilian on siis se Habsburg-suvun keisari, joka rakennutti Innsbruckin turistirysän Kultaisen Katon, valloitti alueita avioliitoilla ja sodilla (tässä järjestyksessä), suosi tieteitä ja taiteita, lainasi pankkiiri-Fuggereilta miljoona guldenia lahjoakseen valtakunnan vaaliruhtinaat äänestämään pojanpoikansa seuraavaksi keisariksi, ja jonka mukaan Regensburgin Maximilian hotellikin on nimetty. Tästä tuli vähän Baijeri-Tiroli-ikävä.

Tengu

Tänään maanantaina tutkimuslaitos oli sulki, koska oli Rikenin perustamispäivä. Päätimme juhlistaa vuosipäivää pienellä päiväkeikalla Tokion laitamille Takao vuorelle. Vuori ylös nopeeta ja sitten paistateltiin ylhäällä auringossa ja köllöteltiin. Taifuuni oli mennyt ohi ja viimein oli mukava aurinkoinen ja suhteellisen tyyni keli. Idässä levittäytyi yksi 35 miljoonan asukkaan kaupunki rakennusmattona. Etelässä näkyi vain vuoria. Olisi näkynyt lumipeitteen saanut Fujikin, jos olisi ollut vähemmän utuinen keli. Valitettavasti villieläimiä ei näkynyt vaikka liito-oravia, apinoita ja tanukeja hengaa kuulemma vuorella. Oikeastaan luontoa on vähän ikävä, koska tällä hetkellä saa istua junassa pitkään, että pääsee edes pois täältä betonin keskeltä.

Japanin shinto-uskonnossa Takao vuori on tengun asuinsija. Tengut ovat kami- eli henkiolentoja. Takao vuoren tengun nimi on Naigubu. Tengu kirjoitetaan kahdella kirjoitusmerkillä 天狗 eli taivaan koira. Vuoren päällä olevan Yakuōin Yūkiji temppelin patsaissa tengu olikin tosin ruma pitkänokkainen örkki. Joissakin patsaissa se kuvattiin linnunhahmoisena ihmisenä. Kyseessä ei siis tosiaan ole mikään miellyttävä henkiolento vaan shinto-perinteessä tengu on ikävä haamu. Joissain buddhalaisissa teksteissä tengut voivat olla vähän mukavampia suojelushenkiä. Trivia: pantterikärpässieni on Japanissa tengukärpässieni.

Japanin perinteisessä shinto-uskonnossa henkiolentoja eli kameja on leegio. Shinto-uskonnon juuret ovat Japanin muinaisessa maatalousyhteiskunnassa, missä luonnolla ja luonnonilmiöillä oli suuri merkitys. Japani on enimmäkseen vuoristoa ja vuoret ovat usein henkien asuinsijoja ja monella vuorella on uskonnollinen merkitys. Tämän takia vuorten kiipeäminen on Japanissa saanut usein motivaatiota uskonnosta. (Näinhän tietenkin myös Keski-Euroopassa, missä jokaisen pienenkin nyppylän huipulla on risti ja/tai kappeli.) Takaon vuorellakin nähtiin muutama ylös hölkkäävä uskonnollishenkisesti pukeutunut mies. Nykyään vuori on kuitenkin pikemminkin turistihelvetti ja useimmat saapuvat sinne köysiradalla. Maanantaina siellä oli onneksi vähän väkeä, koska kaikki salariimannit olivat duunissa, ja ylhäällä oli enimmäkseen iloisia eläkeläisklubeja.

Tengunokkaeläin

Tengunokkaeläin

T. ja tengu.

T. ja tengu.

Kanmangafuchi abyss

bake-jizoHaamu-Jizo

Buddhalaisuudessa bodhisattva on hyvin myötätuntoinen olento, tulkinnasta riippuen puoli-jumala, henki tai joskus lähinnä idea tai muoto. Bodhisattava on matkalla valaistukseen, kuin tenure-track virassa menossa kohti täyttä buddhan virkaa. Bodhisattva ei kuitenkaan halua edetä duunissaan kovin nopeasti vaan kuluttaa energiansa sen sijaan auttaakseen syystä tai toisesta kärsiviä ja sykliseen olemassaoloon kahlehdittuja olentoja, ihmisiä ja eläimiä. Ksitigarbha on yksi tunnetuimmista bodhisattvoista, jota kutsutaan Japanissa nimellä Jizo. Joskus viitataan mieheen, joskus naiseen, buddhalaisuudessa olemassaolo on syklistä, joten tämähän vaihtelee. Jizo on käynyt läpi ja muistaa kaiken mahdollisen edellisissä elämissään, joten ymmärtää kyllä kaikkien ongelmat ja tulee jeesaamaan jossain muodossa. Perinteen mukaan hän huolehtii eniten heikossa asemassa olevista, mm. lapsista ja matkalaisista. Tien reunat ovat Japanissa joskus täynnä Jizon patsaita. Ne tunnistaa lapsenomaisista kasvoista, punaisesta päähineestä ja essusta.

Nikkon Kanmangafuchi rotkossa on kymmenittäin Jizon patsaita rivissä. Rotkossa kulkee Daiya joki, joka tulvii ajoittain ja vie toisinaan mukanaan patsaita. Joskus niistä löytyy osia, joskus ei. Sanotaan, että jos patsaat laskee ei saa koskaan samaa lukua. On kuin Jizoja temmattaisiin pois ja takaisin, jonka takia patsaat tunnetaan nimellä Bake Jizo (haamu-Jizo). Kenties legendaan vaikuttaa enemmän se, että mikä tulkitaan patsaaksi ja mikä ei. Joistain ei ole paljon mitään jäljellä ja essu on lätkäisty sitten jonkun kivenmurikan päälle. Kivien eteen on viskottu yhden jenin kolikkoja lahjaksi.

koti-kodimpi-kodein

Oli tulla koti-ikävä, mutta sitten mietin, että mikä ihmeen koti. Ja koti-ikävää ei tullutkaan. Mihinkään edellisistä kolmesta maasta ei ole tullut niin vahvaa tunnesidettä, että tuntuisi kodilta. Ja Suomesta ollaan oltu poissa yli 8 vuotta. Suomi on muuttunut, me ollaan muututtu. T:llä on tosin koti-ikävä kaikkiin maihin. Toki Suomessa on ystäviä ja sukulaiset, mutta useasti tuntuu, että tilanne on siinäkin suhteessa toisenlainen kuin 8 vuotta sitten. Johtuuko se sitten siitä, että useilla (sis. me) stressi painaa, on tullut isompi slaissi vastuuta harteille yms. Aikaa on vähän, elämä on lokalisoitunut.

Tietenkin monet asiat tuntuu kodilta. Monesta asiasta tiedän, että ne ovat mun juttuja – ja tiedän myös miksi. Asioita ei tarvi enää kovasti kokeilla. Monet asiat saa mukaansa vaikka koordinaatit muuttuvat. Etanakin raahaa kotinsa mukanaan. Vaikka jotkut asiat kyllä harmittavat. Kielet esim. Siinä harvinaisessa tapauksessa, että täällä osataan jotain muuta kuin japania niin se o huonoa englantia. Engrish. Kielenkäyttöni ruostuu.

Ja onhan Japani kiva paikka asua. Kaunis maa. Vuoret, meri, luonto. Isohko kaupunki tossa. Ihmiset ystävällisiä, asiat toimivat. Tee maistuu taas teeltä. Nyt kun on täällä ei tietenkään kerkee tehdä paljon mitään.

Fysiikka on kivaa ja hyödyllistä. Fysiikan yhtälöt ovat ihan samat täällä Japanissa kuin Euroopassakin. Suosittelen tiedettä kelle vaan. Harrastukseksi siis. Ressii tulee vaan siitä, että yrittää vuolla tästä elantonsa. Putkimiehen ura olisi tasaisempi ja varmempi valinta. Suosittelen putkimiehen uraa – putkimiehiä tarvitaan aina, putkiremppoja tulee tasaiseen tahtiin. Paitsi tietenkin jos viihtyy kovasti tässä tieteen aliavaruudessa.

Kamakura-kausi

Asiat ovat pyörähtäneet käyntiin odotusten mukaan. Odotus oli että kaikki toimii kuin rasvattu ja jos ei toimi niin asiat saa järjestettyä ilman suurempaa draamaa. Niin kuin Japanissa yleensä. Kollegat auttavat kovastipaljon minkä kerkeevät. Pieni säätö oli lääkärintarkastuksen järjestämisessä. Jostain syystä halusivat duunissa tietää mm. kolesterolini ja verensokerini. Sain lopulta teetettyä vaaditut testit. Kaikki arvot olivat hyvät, paitsi hemoglobiini. Se on aina matala. Ekg:tä ihmettelivät hetken mutta tais olla vaan stressiä. Sitä on ollut tässä niin että pää räjähtää. Iltaisin lähinnä vaan väsyttää.

Pomo eli sensei on mukava, arvostaa tuloksiani ja tarjoaa enemmän tutkimusvapautta kuin osasin odottaa. Duunissa mun to-do pinkka kasvaa tosin nopeammin kun ehdin tyhjentää sitä. Pääsin jo puhumaan osaston kokouksessa, repostelemaan sensein oppilaiden puheita ja papereita ja kyhäämään apurahahakemusta. Tutkimuslaitoksella on jostain syystä mukavasti resursseja. Tämä on hämmentävää kun kaikissa edellisissä paikoissa on pitänyt venyttää paikallisen rahayksikön sadasosia.

Käytiin kotiseutumatkailemassa pari kertaa Tokion lähellä Kamakurassa. Iso biitsi ja mukava kaupunki. Laittoivat biitsillä kaikkia mestoja jo talviteloille vaikka hikoiltiin melkeen 30 asteessa. No taifuunikausi, lomat loppu. Kamakuran pronssinen Buddhan patsas (Daibutsu 大仏) on paitsi monumentaalinen myös elegantti ja ymmärtää kyllä heti miksi siitä on tullu vähän kuin Japanin ikoni. Paikan temppeli on tosin vähän ankea. Paljon nätimpi paikka on kaupungin toinen iso attraktio Hase dera temppeli, 長谷寺 eli pitkän laakson temppeli. Merkit lausutaan nanori-tavalla. Japanin kielessä on japanilainen lausuntatapa, kiinalainen lausuntatapa ja sit nanori-lausuntatapoja yleensä liuta, joita käytetään lähinnä nimien yhteydessä ja sitten poikkeuksia ja poikkeuksien poikkeuksia ja ja… Tällä kertaa nappasin temppelin omikujista eli klassisesta fortune cookie -tyylisestä onnenarvasta dai-kichin, mikä on vähän kuin parannus viime kerralla 5 vuotta sitten kiskaistuun kyoon eli kiroukseen. Vaadin temppeliltä rahat takaisin (50 jenin kolikko), jos tämä nykyinen arvio menee pieleen. Kamakuran kaduilta löysin myös Rochefortin trappistiolutta. Korkkaan pullon sit kun koti-ikävä on kasvanut liian suureksi. Eli varmaan ensi viikolla. Siihen saakka lasiin kaatuu 日本酒.

Läheisestä puistosta löytyi kilometrin pituinen juoksurata, mitä ympäri olen lyllertänyt iltaisin. Tylsää, mutta iltaisin on aina niin pimeätä, että en ole oikein jaksanut seikkailla parempien reittien toivossa. Luin tässä yksi kaunis ilta juoksufriikkien aikakauslehteä. Siellä mietittiin mm. että suhtautuuko harrastukseensa vakavasti jos juoksee vaan alle 50 km/viikko. Mun keskimääräinen on tällä hetkellä luokkaa 25 kilsaa viikossa. Enempää ei oikein irtoa, koska palautuminen ei ole tarpeeksi nopeata. Siis palautuminen sekä duunista että edellisestä lenkistä. Askelluksesta ja juoksukengistä oli tietenkin myös juttua. Huomasin, että olen alkanut käyttää jalan keskiosaa vaikka käytän normaaleja lenkkikenkiä. Se tuntuu kuormittavan jalkaa vähiten. Sitten lehdessä oli myös pakolliset douppasvinkit : miten doupata parhaiten kofeiinilla ja sallituilla vitamiineillä. Ja sitten fänsejä kokemuksia siitä, kuinka paljon paremmin juokseminen onnistuu kun on saanut vaikka allergiseen reaktioon lääkäriltä prednisonea tai jotain muuta steroidia. Tämä taisi vakuuttaa minut, että en taida vaivautua ottamaan juoksemista liian vakavasti. Mun viime talven prednisonekuuri ei muuten lisännyt vauhtia.

Eläimiä ei ole kovasti vielä näkynyt, paitsi yksi rapu tallusti taifuunin aikana pihalla sakset ojossa. T. on raportoinut pihapiirin pesukarhusta. Joka paikassa on isoja suzumebachi ampiaisia ja hämähäkkejä. Vielä kun löytäisi hyvän kiipeilyluolan.

Hase Deran temppeli. Tämä on ehkä Jizo.

Hase dera temppelissä. Tämä on ehkä Jizo, olettaisin.

121 tonnia Buddhaa.

T. (alhaalla), 121 tonnia Buddhaa (ylhäällä).

Dogi style.

Doggie tyylillä. (ei se vaan koirien styylaushoitola)

975 hPa taifuuni nro 18 hurautti päältä ja jätti pienen notkahduksen kännykän barometriin.

975 hPa taifuuni nro 18 hurautti päältä ja jätti notkahduksen kännykän barometriin.

Geometriset vaiheet puolijohderakenteissa

Paperimme geometrisistä kvanttivaiheista puolijohderenkaissa julkaistiin tänään Nature Communicationissa. Jostain syystä papyros on vapaasti luettavissa (Open Access) :

Screen Shot 2013-09-26 at 10.23.13 PMKvanttimekaniikkassa elektroneita ja muita hiukkasia kuvaavat kvanttikentissä etenevät aineaallot. Aineaallon vaihe on klassisen analogian mukaan kuin aallonkorkeus meressä. Interferenssi on useiden aaltojen summa-aalto, jossa aallonkorkeus vahvistuu tai heikentyy eri paikoissa. Kvanttimekaniikassa tunnetuin aaltofunktion vaihe on sen dynaaminen vaihe, joka kuvaa aaltofunktion värähtelyä liike-energian takia. Kun elektronin aineaallon annetaan kulkea kahdesta kapeasta raosta läpi yhtä aikaa interferessi luo rakojen takana olevalle kalvolle koulukursseilla esitetyn interferenssikuvion. Kvanttimekaanista interferenssi-ilmiöitä käytetään hyväksi esimerkiksi erittäin herkissä SQUID-magnetometreissä, joita on magneettikuvauslaitteissa.

Vuorovaikuttavien elektronien tapauksessa aaltofunktion vaiheeseen vaikuttaa kuitenkin myös aallon kulkema polku. Aalto saa silloin dynaamisen vaiheen lisäksi geometrisen vaiheen eli Berryn vaiheen joka ynnäytyy muihin vaiheisiin ja vaikuttaa interferenssikuvioon. Aallon geometrinen vaihe riippuu vain sen kulkemasta polusta, joten se kestää kohinaa ja muita kokeiden epäideaalisuuksia paljon paremmin kuin dynaamiset vaiheet. Tämän takia on ehdotettu, että geometrisiä vaiheita voisi käyttää hyväksi esimerkiksi puolijohdepiireissä. Paperissa osoitetaan, että elektroniaallon geometristä vaihetta voi kontrolloida yksinkertaisella koejärjestelyllä.

Koejärjestelyssä elektroneita kuljetetaan renkaita sisältävän puolijohdepiirin läpi, jossa elektronin aineaalto kulkee useita reittejä yhtä aikaa ja interferoi itsensä kanssa kun reitit yhdistetään. Interferenssikuvio näkyy elektronivirran voimakkuudessa, joka vaihtelee elektronien saamien kvanttivaiheiden mukaan. Käytännössä eri kvanttivaiheiden kontribuutiot interferenssikokeessa on vaikeasti tunnistettavissa, mutta laskut osoittavat, että kokeissa aineaallon geometristä komponenttia pystyttiin muuttamaan lähes puolen aallon verran. Kokeet osoittavat, että geometrisia vaiheita voi käyttää hyväksi kvantti-interferenssilaitteiden suunnittelussa.

Exit Bavaria

Postin täti itki eilen kun joutui nostelemaan 30 kilon laatikoita ylös vaa’alle. 150 kiloa roinaa lähti postissa Japaniin. 100 kiloa lähtee mukana lentokoneessa.

Hämmästyttävää kyllä ollaan täsmälleen aikataulussa muuton suhteen ilman suurempia vaurioita. Pesukone tipahti siirron yhteydessä varpaille. Tänään myin keittiön seuraavalle vuokralaiselle, luovutin kodin avaimet, heitin sairausvakuutuskassalle eroilmoituksen ja tupaten täyteen pakattu kaara lähti Travemünden kautta Helsinkiin. Sieltä lennetään sit Tokioon lauantaina. Tässä on siis 5 pvää täysin koditon olotila. Myös sairausvakuutukseton. Sairaskassan täti sano, että meidän vakuutus loppuu nyt kun lähdetään Saksasta eikä uusi ole voimassa ennen kuin päädytään Japaniin. Olemme siis jossain limbossa sen aikaa, olemassaolon rajamailla. Kenties osoituksena siitä virkatodistuksemme katosi postissa.

Ja niin sitten Baijerin aikamme loppui kun ajoimme vapaavaltiomme rajan yli. Jään osittain kaipaamaan. Nyt olemme Helsingin lautalla. T. lukee pohjoismaisia dekkareita pitkän paattimatkan ajan ja suositteli minulle lukujonoon Japani pintaa syvemmältä -kirjan.

Säästän teidät muusta muuttovuodatuksesta.

Viime viikon konferenssi Itävallan Obergurglessa oli puuduttava mutta antoisa. Puheita aamu yhdeksästä ilta kymmeneen ja majoitukset kahden hengen huoneissa. Onneksi järjestäjät laittoivat parin tunnin tauon lounaan jälkeen, koska Obergurgle on pieni kyläpahanen Alpeilla 2000 metrin korkeudessa eikä siellä ole oikeastaan mitään muuta viihdykettä kuin vuoret. No, yliopistokeskuksen baari oli myös auki illalla puheiden lomassa. Pääsin päivällä juokseen muutaman lyhyen trailin. Konfen keskeinen aihe oli kvanttimekaniikka hybridrakenteissa. Tehdään nanorakenne yhdistämällä metallia, suprajohteita, ferromagneetteja, eristeitä, puolijohteita yms. kuin legopalikoita. Kyhää hieno palikkarakennelma ja tee joku älykäs mittaus niin mahikset ovat hyvät, että uutta fysiikkaa löytyy. Aihe on siten hyvin pop tiedelehdissä. Ei ollut kovin montaa puhujaa joka ei olisi julkaissut tutkimustaan Naturen lehdissä tai Sciencessä.

Sendain porukan kanssa tehty paperi geometrisistä kvanttivaiheista kvanttirenkaissa on hyväksytty julkaistavaksi Nature Communicationsiin. Heitän linkin kun se ilmestyy. En voi grantteja hakea, joten taitaa mennä julkaisu vähän hukkaan. Kävin yliopistolla tekemässä matkalaskun ja sanomassa näkemiin, mutta siellä olikin vain pari kolleegaa paikalla. Muut olivat vielä lomalla.

Olen miettinyt kommunikaation jatkoa. Tykkään kirjottaa vähän pitemmin kuin muutaman sanan mietelauseita, joten blogi on luonnollinen alusta. Etäisyyttä Suomeen on tullut vuosien varrella niin paljon, että olen miettinyt miksi blogaan ja ketä kiinnostaa. Yksi vaihtoehto on jatkaa englanniksi, mutta englanninkielisiä tiedeblogeja on pilvin pimein enkä jaksa lisästressiä.

Mietin myös kymmentä helmeä ja kymmentä sikaa näistä vuosista keski-Euroopassa, mutta jääköön seuraavaan postaukseen.

The vacation really hit the spot

lakes1

An alpine ibex resting in the shadows.

Lac blanc

Hiking near Lac Blanc. Aiguille Verte rises above the clouds.

6 päivää Alpeilla. Vähän lomaa tästä muuttohärdellistä. Nyt ei ollu aikaa välipäiviin vaan meno päällä koko ajan aamusta iltaan. Sain vähän akkujen latausta ylös puoleenväliin.

Boulderoin klassisia reittejä Chamonixin lähellä col des Montetsilla ja Les Bossonsin kylän metsässä. Lisäksi Lavancherin kylän läheltä löytyi opaskirjan avulla vähän lohkareita, mutta ne olivat niin sammaleisia että kovin montaa hyvää reittiä ei löytynyt. Metalliharjaakaan ei ollut mukana. Regensburgin kalkkikiveen tottuneena graniitti oli vähän haastavaa. Chamonix ei ole mikään Fontainebleu, mutta yllättävän hyviä kiviä löytyi ja niiden ympärillä pörräsi paljon jengii. Hauskin reitti oli Col des Montetsin La dalle à Mora (6a), jossa piti tiukasti halaa kivee.

Juoksin myös polun Chamonixista ylös refuge du Plan de l’Aiguille. Viimeksi juoksin sen viime vuonna syksyllä, mutta kehitys ei ollut kehittynyt ja vauhti oli sama. Pari kevyttä vaellusta tehtiin myös Lacs de Chéserylle ja toinen Argentièren jääputoukselle. T löysi muutaman geokätkön kivien alta.

Yhden majatalon isäntä oli Cornwallista ja näytti vähän Eric Idlelta. Pihalla oli kuumavesikylpy johon pulahdimme heti. Naapurista aidan ali tuli pieni hauska hauva kepin kanssa häntä heiluen ja siinähän sit saimme viskoo sitä kepakkoo da capona kunnes väsyimme. Doggi olisi kyllä jaksanut vielä juosta vaikka kuinka paljon.

Turistimäärä ajoittain ahisti, mutta minkäs teet. Chamossa on 9000 asukasta mutta 5 miljoonaa turistia vuodessa ja nyt on keski-Euroopassa lomakausi.

Leikkaushaava on yhä värikäs ja ihmiset peljästyvät sitä mutta nyt se on vähän parempaan päin. Huomenna käyn taas dippauttamassa sen nestetyppeen.

Köllöttelyä

Couch. Photo by T.

Clear waters of the lac de Chéserys

Clear waters of the lac de Chéserys

Climbing a 6c route in the forest of les Bossons.

Climbing a grade 6c route on granite rock in the forest of les Bossons. Photo by T.

trail running

Trail running : Chamonix – Refuge du Plan de l’Aiguille (2205 m) via les Grands Bois

Bouldering at Col des Montets

Kelit olivat vähän tihkusateiset ja kylmät joten käytiin Col des Montetsilla boulderoimassa sekä Vallorcinen että Argentieren puoleisilla kivillä (klassikot). Puolalainen porukka pieniä ja lyhyitä poikia (kiipeilijät ovat yleensä pieniä ja lyhyitä) tuli kiipeilemään samalle kivelle ja lainattiin niille crashpaddia ja topoa. Lopulta pistettiin patja pakettiin kuuden tunnin jälkeen kun sormet olivat jo vähän ruvella ja suunnattiin takaisin Chamonixiin. Tuli hyvä fiilis! Seuraaville päiville suunnitteilla trail runningua, geokätköilyä, vaellusta ja Bossonsin boulderien tsekkausta. Kenties nähdään joku eläinkin. Tänään näin vain hyvin unisen bernhardilaisen. Ja sisiliskon ja hämähäkin.

Grade 6a route up the l'Inverse boulder

Grade 6a route up the l’Inversée boulder

Le petit Cervin boulder

Le petit Cervin boulder

Loma?

Talo tyhjenee. Kommoodit myytiin ja kärräsin ne kaaralla lähikylään. Paljon hyvää tavaraa menee kirppikselle. Punainen Risti kiittää lahjoituksista. Keittiön pöytä ja tuolit lähtevät huomenna. Sitten ei olekaan paljon mitään jäljellä. Onneksi. Tässä on vähän muuttoburnout. Joko kohta pääsee vähän lomalle? Sähköpiano (cembalo) on jo niin hajalla, että se taitaa mennä romulaariin. Ehkä sen aika on tullut. Ostin sen fuksivuonna Ruotsin kesäharjottelun palkalla.

Viisumit saadaan viimein ensi keskiviikkona. Sitten olisi kiva tietää mikä on uusi osoitteemme, onko sitä. Se on kivaa että on duunia, mutta jotenkin olo on kuin maasta (tai maanosasta) karkoitettaisiin.

Fillarilenkit pulssimittarin kanssa paljastivat, että köröttelen yleensä liian suurella vaihteella ja hitaalla poljennalla. Taitaa olla tyypillinen virhe, mutta ylämäki korjaa tämänkin asian.

Tapahtui myös niinä päivinä, että kävin ihotautilääkärillä yhden oudon luomen takia ja samalla kysyin vasemman käden arvesta. Luomessa ei ollut mitään ja lääkäri sanoi, että keloidiarpi on harmiton mutta hankala poistaa. Senhän jo tiesinkin. Laserveitsi ja pari-kolme kuukautta arven jäädytystä (kryohoitoa) nestemäisellä typellä (-195C°). Muuten mahikset ovat, että kohta on entistä hienompi arpi samassa paikassa. Arpi ei vaivannut muuten mutta on herättänyt hämmennystä ja scifi-alien tyylisiä fantasioita kaikenikäisten ja eri etnistä taustaa olevien henkilöiden tahoilta.

Tehty mikä tehty. Olis tietenkin voinut tarkemmin ajatella, että Saksa on kohta takanapäin ja miten kryo onnistuu ens kuussa – sitä ei voi tietää. Unohdin myös, että jostain syystä paikallispuudutukset toimivat mulla aina huonosti. Siinä kun kiroilin laserveitsen alla lekuri vain sanoi, että ”we are almost done..”. Haava kirvelee myös perkuleesti. Toivottavasti se ei tulehdu tässä helteessä. Saa nähä miten käy. Olishan tämän kesän voinut muutenkin viettää.

Roadtrip Regensburg – Pori

Käytiin viime viikolla vähän ajelemassa. Pakattiin tonnin verran kirjoja ja muuta kamaa pakettiautoon ja köröttelin Poriin ja takaisin. Yhteensä 3600 km. Suomi on oleellisesti saari, mikä vaikeuttaa kovasti matkustamista. Lautta Rostockista Gedseriin lyhentää ajomatkaa Tanskassa samoin kuin Öresundin The Bridge. Sitten lautta Kapellskäristä Naantaliin ja sieltä mökin kautta Poriin. Lyhin ja nopein reitti, mutta uuvuttava eikä mikään nätti maisemareitti. Kuulostaa ehkä jonkun mielestä hienolta roadtripiltä, mutta sairaana/toipilaana kaikkea muuta kuin kivaa (ei yksityiskohtia). Tää konfesta tuotu tuliainen onkin harvinaisen sitkeää ja monipuolista sorttia. Navakka sivutuuli ottaa muuten korkeeseen pakettiautoon aika ikävästi kiinni. Veljen kanssa kärrättiin kirjat kellariin ja kerkesin hetken leikkiä veljentyttärien kanssa. T keräsi purkillisen mustikoita ja bongasi ison rantakäärmeen mökin alla.

Kotona on nyt niin tyhjää että kaikuu. Pakun vuokra oli vain kolmasosa kustannuksista. Polttoaine, lauttamaksut ja majoitukset olivat aika hintavia nyt kesäsesongin aikaan.

Helle on ehtinyt myös tänne Regensburgiin: tälle viikolle on luvattu maks +38C. Tää tänäinen +31C oli ihan jees, mutta +38C alkaa olla mullakin jo vähän kipukynnyksen yläpuolella. No ei tää kesä kauan kestä ja vuorille voi mennä pakoon. Ei olla vieläkään saatu Japanin sisäministeriöstä Certificate of Eligibilityä eli paperia jota tarvitaan viisumin haussa. Arvelivat että saapuu ”ehkä ensi viikolla”. Toivottavasti ei ole mitään hämminkiä ja ongelmaa asiassa siellä päin.

Konfejuoruja ja trailrunning

Viikon päästä pitäis ladata yksi paku kaikella mahdollisella. Tavaraa pitäisi pelastaa täältä Regensburgista ja kuskata lasti Suomeen veljen kellariin. Ei se operaatio tarkoita kuin 4000km (4Mm) ajamista. Charming. Pinossa on yksi ikea-laatikko, jonka en soisi katoavan tässä seilaamisessa ympäri maailmaa. Se on täynnä valokuvia ja dioja. Sisältää esivanhempien kuvia ja mun vedoksia, ilfochromeja, mv-printtejä ja kaikkea mahollista 20 vuoden ajalta.

Koetin destressaantua tekemällä sunnuntaina pitkän trailrunning-kampanjan pohjoisilla Alpeilla. 25 km juoksemista ja 1 km nousuja. Toimi melkein, mutta ei sittenkään.

Muutama juoru konferenssista.

Puhe siis oli ja meni. Australialainen proffa H. kyseli multa adiabaattisuudesta. Kaikki tietävät Berryn adiabaattisen kvanttivaiheen, mutta ei-adiabaattiset vaiheet ovat vähän tuntemattomampia.  Prof. H:n oma puhe tuli vähän myöhemmin ja se käsitteli 0.7-anomaliaa kvanttikontakteissa. Kvanttimekaniikassa asiat kvantittuvat usein eli muuttuvat hypähdyksittäin ja niin myös sähkönjohtavuus. Sen kvantittuminen seuraa siitä, että kun johto on tarpeeksi laiha siihen ei voi tunkea seisovaa aaltoliikettä kuin tietyillä taajuuksilla. Taajuudet kääntyvät energiaksi kvanttimekaniikassa. Kun johtoa kavennetaan johtavuus ensin näyttää pienenevän hypäyksittäin kokonainen kvantti kerrallaan ja sitten se lopulta putoaa nollaan kun johto on tarpeeksi ohut. Hyvä, mutta usein kokeissa on havaittu konduktanssin kvantittuminen 0.7 kvantin kohdalla tai ainakin niin koedatan voisi tulkita. Mit viht? Eikö tämän pitänyt olla kiellettyä kvanttimekaniikan mukaan? 0.7-anomalia on yli 20 vuotta vanha yhä ratkaisematon ongelma fysiikassa. Kokonainen teollisuuden ala on keskittynyt työstämään ongelmaa olettamalla, että kyseessä on kenties jonkinlainen Kondo-ilmiö eli resonanssi.

Prof. H. oli tehnyt puristuvuuskokeita kvanttikontakteille ja tullut siihen johtopäätökseen, että Kondo-teoria ei selitä dataa. Pikemmin data näyttäisi tukevan sitä, että ilmiön selittäisi kineettinen teoria, jossa elektronin sirontavaikutusalat muuttuvat kun se matkaa ylämäkeen kohti kavennettua kohtaa kvanttikontaktissa. Mainittakoon, että tämä teoria on esitetty yli 10 vuotta sitten, mutta silloin sitä ei otettu vakasti. Kineettisen teorian esittäjät saivat hylkäyksen vertaisarvioinneissa ja vasta kolmas lehti suostui julkaisemaan jutun. Näin tiede etenee. Jos yrität julkaista jotain, joka on valtavirran suunnan vastainen useimpien karvat nousevat pystyyn. Kyllähän se on periaatteessa ymmärrettävää, jos on tehnyt vaikka 20-vuotisen uran ja alkaa haiskahtamaan siltä, että se perustuu täysin scheisselle. Meneekö virka ja voikin leivän päältä, voi ei, apua jne. Luonto ei tietenkään piittaa tälläisistä pienistä yksityiskohdista ja kieltäytyy itsepäisesti muuttumasta niiden mukaan. Tiedeyhteisölle on hyvin noloa, jos oikea teoria ammuttiin alas ennen kuin sitä edes tutkittiin. Prof. H käytti puheessaan sanaa ”shameful”.

Lounaalla kokeita tekevät proffat kiroilivat nestemäisen heliumin hinnan nousua. Ei ole mitenkään epätavallista, että heliumia menee parin-kolmensadan euron edestä päivässä kun kokeita tehdään. Kirjaimellisesti taivaan tuuliin. Se tekee ison loven budjetteihin ja hinnan nousu tuntuu kipeästi muutenkin laihentuneissa budjeteissa.

Proffat keskustelivat tiederahoituksesta. Euroopassa tilanne on kehno. Paitsi jos teet grafeenia. Jari K. sai juuri miljardi euroa Euroopan yhteisöltä grafeenin tutkimusta varten.

Lounaalla myös kuultua: ”Mutta mehän tiedämme, että spintroniikan tutkiminen GaAs-rakenteissa ei koskaan johda yhteenkään sovellutukseen, ihan vain näin meidän kesken sanon.” Niin, kröhöm. Ei kerrota rahoittajille. Mutta jostainhan pitää ponnistaa vaikka tunnetut materiaalit eivät olisikaan mitään Star Trekin energiakristalleja.

Refereeraporteista juteltiin Prof. N:n ja hänen jatko-oppilaidensa kanssa. Proffat olivat sitä mieltä että ei nyt tyritä tätä jollain pöljällä vastineella. Mutta mä en ole niin huolissani.

Mun edellinen projektikin sai myös yllätävästi näkyvyyttä. Materiaalitieteiden prof. W. Varsovasta uhrasi 10 minuuttia plenaaripuheestaan viime vuoden kollaboraatiomme tulosten esittelyyn. Vaikka hänen kontribuutio olikin koemateriaalien valmistaminen meni teoriankin esittely kohdalleen. Wau. Onnistuin kirjoittamaan teoriaosuudet siis kokeilijaystävällisesti.

Saman sarjan seuraava konfe pidetään kahden vuoden päästä Sendaissa. Prof. N. mainosti päätöspuheissa. Matka saattaa siis olla silloinkin lyhyt sinne. Osuva valinta. Perinteisesti tämä ep2ds/mss konfe on ollut erityisesti eurooppalaisten ja japanilaisten fyysikkojen show.

Ostin muutamalla killingillä Medieval Ensemble of Londonin tulkinnat Josquin Desprezin 4-äänisistä messuista Faysant Regretz ja Di dadi. Ensemble on erinomainen, mutta täytyy sanoa, että en pidä Di dadistä. Kenties sisäkorvassani on jotain vikaa. Ainii, niinhän siellä onkin. Tai voi myös olla, että Di dadi ei ole Josquinin teos. Sen alkuperä on kyseenalaistettu ja aikoinaan superkuuluisa Josquin tunnetusti julkaisi kuolemansa jälkeen enemmän teoksia kuin eläessään. Faysant Regretz puolestaan on erinomainen ja toimii pakettina alusta loppuun. Suosittelen.

Konferenssi

Terveisiä Wroclawista. Täällä on EP2DS/MSS konferenssi. Fyysikot tyykkää akronyymeistä enemmän kuin kukaan, joten jos tuon kirjoittaa auki se on Electronic Properties of 2D systems / Modulated Semiconductor Structures. Tää on keskisuuri konfe, noin 550 fyysikkoa paikalla. Pidin puheeni Sendain porukan kanssa tehdystä työstä ja kaippa se oli ymmärrettävä. Ainakin hyviä kysymyksiä sateli kunnes aika loppu lopulta kesken.

Puheen aiheeseen liittyvästä manuskasta tuli jo 3 referee-raporttia ja ne ovat niin positiivisia, että sellaista harvoin näkee. Kunhan vastataan muutamiin lisäkysymyksiin niin eiköhän se mene julkaisuun. Lehti on Naturen Communications-sarja.

Ei muuta. Väsyttää, huippaa ja päätä särkee.

Mistä ei voi puhua

Tämä viikko ollaan oltu linnoittautuneena saaristossa mökille. T. saa saunan pesän syttymään yhdellä tulitikulla, mä tarvin kylpytynnyrin kanssa puoli pakettia sytytyspaloja, tuohia, sytytysnestettä ja liekinheittimen. Isä kyhää mökin viereen jotain pientä hökkeliä. Sellaiseen on kuulemma nyt enemmän aikaa kun on eläkkeellä vuorimiehen hommista. Naulapyssy heiluu ja sirkkeli soi. Luonnon ääniä. :) Äiti näytti vanhoja valokuvia Inko-isotädistä ja Olle-isosedästä. Tädit Zaida, Märtä ja Olga. Japaninopintoja kuistilla. 母は海です、父は山です。 En ole tehnyt yhtään mitään töihin liittyvää ja pitäny netissä olon marginaalisen pienenä. On ollut jopa aikaa lukea kirja. Eläimiä ei ole kovasti vielä näkynyt. Tikka kävi nokkimassa kantoa tunkion reunalla. Yhelle ampiaiselle tarjosin sokeripalan, koska se oli vähän uupunut eikä jaksanut lentää. Vähän ajan päästä se pääsi sokerihumalassa jo liikenteeseen. Vihertiainen tömähti ikkunaa päin niin että höyhenet pöllähtivät. Lintu oli hetken pökertyneenä, mutta sekin pääsi puolen tunnin päästä taas lentoon.

Luin Anna Kontulan lyhyen kirjan Mistä ei voi puhua. Kirjassa puhutaan uskonnosta ja uskosta kahden naisen dialogin muodossa. Keskustelussa käydään läpi pitkä lista aiheita : mitä on usko, luottamus, tieto, gnosis, synti, rakkaus, jumala ja Jumala, mystiikka, mystiset kokemukset etc. Toisen päähenkilön ensimmäinen uskonnollinen kokemus tulee totta kai seksuaalisen kokemuksen yhteydessä. Näistä aiheista on kirjoitettu hyllyvalovuosittain tekstejä ties kuinka monen vuosituhannen ajan, mutta ehkä Suomessa aiheesta on käyty vähemmän keskustelua viime aikoina, en tiedä. Usko ja uskonnot ja niihin liittyvät asiat ovat universaaleja ilmiöitä vaikka ne tässä yhteiskunnassa ja kulttuurissa usein herättävätkin ajatuksia, että ne liittyvät lähinnä hihhuliuteen, epätieteellisyyteen, haaveellisuuteen tai muuhun vähintäänkin arvelluttavaan jos ei suorastaan vahingolliseen. Tämän takia arvostan kirjan pragmaattista lähestymistapaa aiheeseen. Henkilöt puhuvat erilaisten kokemusmaailmojensa kautta eikä mitään lopullisia totuuksia ole. Asiaa voi tarkastella monella eri tasolla ilman, että mikään tasoista sulkee pois toisen. ”En tiedä” on myös käypä ja joskus ainoa looginen vastaus johonkin vaikeaan kysymykseen. Kirjan dialogissa usko ja luottamus eivät ole niinkään sama kuin valaistuminen tai herääminen vaan pitkä monitahoinen prosessi. Pikemmin vähän kuin opettelisi ajamaan fillarilla. Kummassakin tapauksessa on kynnyksiä ylitettävänä, täytyy saada tiettyjä oivalluksia ja joskus sitä tuntuu olevan jumissa eikä pääse mitenkään eteenpäin. (Joskus pienenä kuulemma hermostuin fillarilleni kun homma ei skulannut ja viskasin sen ojaan, toim. huom.) Kehyskertomus on vähän köyhä. Vaikka se ei ollut pääasia olisi sitä voinut käyttää enemmän hyväksi.

Lähtökuoppa

IMG_20130604_175901

Lossiranta

Tulvatilanne on edelleen paikoin kehno, mutta jokien yläjuoksulla alkaa vähän hellittää. Valitettavasti viikonlopulle on luvassa lisää sateita. Vietiin Straubingiin pieni satsi tulvien keräyspisteeseen eilen.

Parkkipaikkojen alta löytyy nykyään aina jotain arkeologisesti mielenkiintoista.

Parkkipaikkojen alta löytyy nykyään aina jotain arkeologisesti mielenkiintoista. Regensburgin keskustan kaivauksia.

Kellaria tonkiessa kaikki maailman pöly on mennyt nokkaan (hatsii). Allergioiden lisäksi korvatulehdus tuli takaisin. Nyt se on myös välikorvassa, joten ei tarvi edes MRI:tä, että sen näkee. Päätä särkee ja vertigo (huimaus) tekee pahoinvoivaksi. Vestibulaariseen vertigoon ei ole tunnetusti lääkettä. Mutta ei hätää; jatkuva pahoinvointi ei ole vaarallista, tekee vain hulluksi. Antibiootit eivät tunnu auttavan, joten varmaan joku virus. Toivottavasti pää ei räjähdä sunnuntaina kun on lento Suomeen. Näillä eväillä nyt nautitaan kesästä ja lomasta vihellellen. Kolme viikkoa lomaa Suomessa ja sitten Wroclawiin konferenssiin. Jossain välissä pitäisi tehdä puhekin.

Majavamme kroolaa Baggerseellä.

Majavamme kroolaa Baggerseellä.

Vuoden vaihteessa otin tavoitteeksi 1000 km lenkkeilyä vuodessa, mutta on alkanut vähän kyllästyttää, joten täytyy varmaan puolittaa tavoite. Eli 500 km puolessa vuodessa. Se tulee täyteen seuraavalla kerralla kun saan lenkkarit jalkaan. Loppuvuoden voisin keskittyä johonkin muuhun. Vaikka boulderointiin ja trailrunningiin.

Jotain kivaa tässä muutossa sentään on. Löytyy kaikenlaisia hukassa olevia kamoja ja juttuja mitä on totaalisesti unohtanu. Esim. alla oleva kuva (Ruukin) mummon lähettämässä synttärikortista.

H. rassaa tässä Mondeoo vuonna kuokka ja kirves.

H. rassaa tässä Mondeoo vuonna kuokka ja kirves.